Lentokoneet ulos, autot sisään! – Helsinki tyhjentää Malmin lentoaseman hallin KONEISTA , tilalle autonäyttely.
Suomen Kuvalehti:
Käyttäjät pelkäävät koneiden häipymistä ja lentopaikan toiminnan hiipumista.
Ilmailun ystävät ovat ihmeissään. Toisaalta kaupunki kannustaa kentän auki pitämiseen kunnes kentän rakentaminen 25 000 ihmisen asuinalueeksi alkaa. Tähän tähtäävä kentän vuokrasopimus Malmin Lentokenttäyhdistyksen kanssa on voimassa 2019 loppuun saakka.
Toisaalta kaupunki tekee jatkamisen todella vaikeaksi. Jollei säilytystilaa löydy, monet omistajat vievät koneensa muualle. Se taas horjuttaa lentokenttäyhdistyksen tarkoin laskettua taloutta ja voi vaarantaa toiminnan jatkamisen.
Malmin alueen kehittämisestä kaupunginkansliassa vastaava Sirpa Kallio ihmettelee tällaisia puheita.
Hänen mukaansa hallin ottamisesta muuhun käyttöön sovittiin jo viime vuoden puolella, kun sopimusta kentän käytöstä sorvattiin. Lentokenttäyhdistys ilmoitti, ettei se tarvitse muuta kuin kiitotien.
Loppuvuodesta tehty hallin vuokrasopimus oli määräaikainen ja päättyy 15. toukokuuta. Kallion mukaan se oli vastapuolelle ”OK, ihan fine.”
Nyt se ei enää olekaan ”ihan fine”.
Lentokenttäyhdistyksen puheenjohtajan Niko Lambergin mukaan jo sopimusta tehtäessä oli toki tiedossa, että kaupunki haluaa hallin tapahtumakäyttöön.
Nyt kentän puolustajat somessa suut vaahdossa paasaavat skeidaa,että tämä tuli yllätyksenä.
No näitä Valheita on kuultu ennekin .
Vähiin on kyllä koneet käyneet kun Malmi Lex vieläloppuvuodesta väitti niitä olevan 148 niin nyt enää 63 ja osa niistäkin lähdössä!
LENTOKONEET ULOS TILALLE AUTONÄYTTELY
30
686
Vastaukset
- Se_OLi_Siinä
Hiipuu Vahvasti toimita ,enää 40 hangaarissa . Lähtevät pörräämääm kunhan ilmat paranee. Osa näistkin lähtee muualle. Ensitalvena loppuu kokonaan .
- Savunkäry
Tarkennuksena, tiedossa oli että vuokrasopimus päättyy, ja tiedossa oli että halliin haluttiin ajoittain muuta toimintaa, mutta tiedossa ei ollut ettei suostuta vuokraamaan ollenkaan lentokoneille, esim. talvikaudeksi joka on muutenkin hiljaista aikaa (kuka järjestää kirpputoria kylmässä 15C hallissa talvella, kuka järjestää konsertteja siellä ?)
Hiukan outoa kun kentälle annettiin kuitenkin 3 vuotta jatkoaikaa jonka jälkeen toiminta olisi loppunut joka tapauksessa.
"Savustetaan ne äkkiä ulos ennen kun Lex Malmi ehtii eteenpäin, eihän tämä voi demokraattisesti mennä vaikka 53% helsinkiläisistä haluaisi säilyttää kentän, kun meidän sopparit on jo tehty ja pitää äkkiä päästä huonon suomaan päälle paaluttamaan" - Pyhtää_Kutsuu
Savunkäry kirjoitti:
Tarkennuksena, tiedossa oli että vuokrasopimus päättyy, ja tiedossa oli että halliin haluttiin ajoittain muuta toimintaa, mutta tiedossa ei ollut ettei suostuta vuokraamaan ollenkaan lentokoneille, esim. talvikaudeksi joka on muutenkin hiljaista aikaa (kuka järjestää kirpputoria kylmässä 15C hallissa talvella, kuka järjestää konsertteja siellä ?)
Hiukan outoa kun kentälle annettiin kuitenkin 3 vuotta jatkoaikaa jonka jälkeen toiminta olisi loppunut joka tapauksessa.
"Savustetaan ne äkkiä ulos ennen kun Lex Malmi ehtii eteenpäin, eihän tämä voi demokraattisesti mennä vaikka 53% helsinkiläisistä haluaisi säilyttää kentän, kun meidän sopparit on jo tehty ja pitää äkkiä päästä huonon suomaan päälle paaluttamaan"VirkistysPörrääjän katkera tilitys. Suurin osa virkistyspörrääjistä on ymmätänyt lähteä!
LEX Malmi ei pitkälle ehdi. Laiton Uhkavaatimus ei tule onnistumaan! - YhteinenAlue
Savunkäry kirjoitti:
Tarkennuksena, tiedossa oli että vuokrasopimus päättyy, ja tiedossa oli että halliin haluttiin ajoittain muuta toimintaa, mutta tiedossa ei ollut ettei suostuta vuokraamaan ollenkaan lentokoneille, esim. talvikaudeksi joka on muutenkin hiljaista aikaa (kuka järjestää kirpputoria kylmässä 15C hallissa talvella, kuka järjestää konsertteja siellä ?)
Hiukan outoa kun kentälle annettiin kuitenkin 3 vuotta jatkoaikaa jonka jälkeen toiminta olisi loppunut joka tapauksessa.
"Savustetaan ne äkkiä ulos ennen kun Lex Malmi ehtii eteenpäin, eihän tämä voi demokraattisesti mennä vaikka 53% helsinkiläisistä haluaisi säilyttää kentän, kun meidän sopparit on jo tehty ja pitää äkkiä päästä huonon suomaan päälle paaluttamaan"3 % olisi lähempänä. Nähtiin vaaleissa jossa "otanta" oli hieman laajempi. Eikä kysymyksen asettelu ollut säilyttämistä suosiva! Meni Persutkin "halpaan kun kuvittelivat malmia kannattamalla äänivyöryn saavan samoin kepu. Hienoa että muutkin kuin 40 virkistysPörrääjää voi hyötyä alueesta.
- Savunkäry
Pyhtää_Kutsuu kirjoitti:
VirkistysPörrääjän katkera tilitys. Suurin osa virkistyspörrääjistä on ymmätänyt lähteä!
LEX Malmi ei pitkälle ehdi. Laiton Uhkavaatimus ei tule onnistumaan!En ole "VirkistysPörrääjä", enkä ole katkera. Te trollit täällä tunnutte olevan katkeria ja kateellisia kaikille kaikesta. Surkuhupaisaa katsoa tätä teidän touhua täällä
- Savunkäry
YhteinenAlue kirjoitti:
3 % olisi lähempänä. Nähtiin vaaleissa jossa "otanta" oli hieman laajempi. Eikä kysymyksen asettelu ollut säilyttämistä suosiva! Meni Persutkin "halpaan kun kuvittelivat malmia kannattamalla äänivyöryn saavan samoin kepu. Hienoa että muutkin kuin 40 virkistysPörrääjää voi hyötyä alueesta.
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005151026.html
Tässä faktaa pöytään suoraan teidän "kentän vihaajien" raamatusta, Hesarista.
- Hiipuu_Toiminta
Malmin lentokentällä valmistellaan hangaaria tapahtumakäyttöön.
HelsinginKaupunki:
Malmin lentokenttä on lähivuosina paitsi lentopaikka, myös helsinkiläisten monipuolinen tapahtumapaikka. Ennen asuntorakentamisen alkamista kentällä on väliaikaisesti käytettävissä parinkymmentä hehtaaria, jota kaupunki vuokraa joko osissa tai kokonaisuutena monenlaiseen käyttöön. Lentokentän alue on jaettu kahtia, toisella puolella on tapahtuma-alue, toisella puolella voidaan lentää.
Kesällä on tulossa muun muassa Finnish Hot Rod Association ry:n Cruising Night kuukausittain toukokuusta syyskuuhun ja jokamiehen kiihdytysajoja. Tekniikan Maailma tekee autojen testiajot Malmin kentällä. Maaliskuussa kentälle päättynyt Päijänteen ympäriajon maaliintulo oli samalla enduron MM-osakilpailu.
”Hangaarista on tarkoitus tarjota suurin osa tapahtumakäyttöön. Vielä on kesken pelastuslaitoksen edellyttämät hallin käyttötarkoituksen muutoslupa-asiat”, kertoo kentän tapahtumakäytön koordinoinnista vastaava Merja Sorakari Tukkutorilta.
Lentokoneiden säilytyspaikat hangaarissa olleet määräaikaisia
Hangaarista eli koneiden säilytyshallista varsinainen halliosa on vuokrattu lentokoneiden säilyttämistä varten toukokuun 2017 puoliväliin saakka. Koska kaupungin tavoitteena on edistää kentän monipuolista virkistys- ja tapahtumakäyttöä kaikille kaupunkilaisille, on suurin osa hangaarin halliosasta toukokuun puolivälin jälkeen käytettävissä tapahtumien järjestämiseen.
Kaikki tilajärjestelyt, myös lentokoneiden säilytyksen osalta, on sovittu viime syksynä aluetta vuokraavien tahojen kanssa. Myös hangaarin ottaminen tapahtumakäyttöön on ollut vuokralaisten tiedossa jo silloin.
Aluehan on Helsin Kaupungin omistuksessa ,ei lentäjien asia joka tuntuu heiltä unohtuneen.
Myös muilla Helsinkiläisillä on oikeus olla siellä. Käyttää yhteisiä tiloja.- Peltilehmä
Kokeillaas nyt vielä kerran rautalangasta:
"Malmin lentokenttä on lähivuosina paitsi lentopaikka, myös helsinkiläisten monipuolinen tapahtumapaikka. Ennen asuntorakentamisen alkamista kentällä on väliaikaisesti käytettävissä parinkymmentä hehtaaria, jota kaupunki vuokraa joko osissa tai kokonaisuutena monenlaiseen käyttöön."
Jep, ja näin sen pitäisi ollakin.
"Myös muilla Helsinkiläisillä on oikeus olla siellä. "
Kyllä, kiidystysajoja ja muita tapahtumia on ollut kautta aikojen Malmilla, jo ennen kun tämä tuhoamisvimma alkoi.
Mutta hallin vuokraaminen lentokoneiden käyttöön ei ole este millekään toiminnalle Malmin kentällä, paitsi ilmailulle.
Joten tuo käytännössä tarkoittaa
"Kaikilla paitsi lentäjillä on oikeus olla siellä".
Ja tosiaan:
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005151026.html
Mutta sinä taidat kuulua siihen ryhmään joka vihaa kaikkea moottorilla kulkevaa ja jonka mielestä pitäisi palata kivikaudelle, tai liikkua hevosilla. - YhteinenAlue
Olin niitä kiihdytyskisoja sielläkin katsomassa vuonna "nakki&kivi". Myös Suomen ekoissa varttimailiskabassa Keimolassa! Siinähän ne yleisötahtumat olikin . No 1 päitsi oli tätä ennen. Mutta en ymmärrä että pienen porukan lentäminen on tärkeämpää kuin asunnot hyvälle paikalle "vähän "isommalle porukalle.
- Kenttä-Kuuluu-Kaikille
Hienoa että saadaan hyötykäytöön! Onhan autoilijoita "hiukka" enemmän kuin pörrääjiä.
- Kenttä_lentokoneille
Sinulla siis päässä pörisee pahasti, kun jaksat jauhaa samaa negatiivissta asiaa kymmenillä eri nimimerkeillä. Trolli mikä trolli.
- V-8Kisat
Tänään oli hienot kiihdytyskisat kentällä! Olihan porukkaa ,muuten niin hiipuneella Korpikentällä. Lissä tulossa kesällä ,Hienoa.
- HyvääTilaa
Kenttä_lentokoneille kirjoitti:
Sinulla siis päässä pörisee pahasti, kun jaksat jauhaa samaa negatiivissta asiaa kymmenillä eri nimimerkeillä. Trolli mikä trolli.
Siellä ne kaikki 15 konetta näytti eilen illallakin olleen ,kun kiihdyttely lopui jo lauantaina. Vähiin käy!
- Hiipuu_Vahvasti
Tampere/Pirkkala on nyt Toiseksi vilkkain lentokenttä ja Suomen suurin Liikennelentäjien koulutuskeskus! Malmin Korpikentällä enää 14 virkistyspörräys koulukonetta.Liikennelentäjiähän siellä ei ole koskaan koulutettukaan!
- Peter__T
Minulle on jää yt epäselväksi, minkä laatuista tyydytystä tämän ketjun takana oleva henkilö saa toistuessaan sina uudella nimimerkillä sinänsä järjetöntä väitettään.
Liikennelentäjä lentoyhtiölle on kentällä kouluttanut - ja edelleenkin kouluttaa - useampikin organisaatio. Esimerkiksi nämä ovat tai ovat olleet asialla:
- Wihuri-yhtymä
- Helsingin Ilmailuteoria
- RL-Trading
- Pilot Factory
- Salpauslento
- Patria Pilot Training
- Aeropole
Ainakin minun käsittääkseni.
Jos nimimerkillä on noin vakava palo jonkin harhan perään, ei tältä foorumilta liene saatavissa muuta apua kuin myötähäpeää.- EipäKuseteta
Olet aivan "kuutamolla" Valheinesi/tietämättömyyttäsi!
Eihän Malmin Korpikentälle Liikennekoneella edes pysty laskeutumaan-noususta puhumattakaan.. Tampereella Finnair/Patria kouluttaa Finnairille Lentäjiä! Myös maailmallekin. - Kukahan_kuutamolla
Liikennekoneita on monen kokoisia...
- VähiinKäy
Räyskälä on pohjoismaiden suurin ja vilkkain harrasteilmailun lentokeskus,
Ei siis Malmin Korpikenttä jossa enää n.30 rupusta Cessnaa happanee käyttämättömänä viikosta toiseen kentänlaidalla!
Räyskälä nyt
Räyskälä on korpikenttä, kentällä ei ole valoja tai huonon sään laitteita. Nykyisin Räyskälässä on vuositasolla noin 3.500 nousua ja laskua, pääosa purjekoneilla. Toiminta-aikaa on rajoitettu ympäristöluvalla. Uusi ympäristölupahakemus on käsittelyssä Lopen kunnassa, uudella luvalla toiminta-aikoihin haetaan väljennystä. Maakuntaliitto, säätiön omistajakunnat ja muut toimijat ovat puoltaneet toiminta-aikojen laajennusta.
Räyskälä on pohjoismaiden suurin ja vilkkain harrasteilmailun lentokeskus, kilpailujen ohella (Purjelennon MM-kilpailut järjestettiin viimeksi 2014), Räyskälässä on järjestetty ja järjestetään myös muita tapahtumia ja tilaisuuksia (Suviseurat, RR-ajoja, autotapahtumia, testausta, poliisien MP-koulutus jne.). Infra (majoitus- ja muut rakennukset, asfaltti) kaipaa kunnostusta. Alueelle on viimeisten vuosien aikana rakennettu yksi uusi lentokonehalli, maanomistusoloista johtuen yksityiselle maalle. Alueella toimii tällä hetkellä kaksi yritystä: kahvila-ravintolayrittäjä ja Suomen Urheiluilmailuopisto Oy. Ilmailijat viettävät kesänsä asuntovaunuissa (alueella noin 150 asuntovaunua), paremmalle majoituksen tasolle on tutkitusti kysyntää.
Rakentaminen ja investoinnit alueella ovat käytännössä olleet mahdottomia toteuttaa johtuen maanomistusolosuhteista ja vuokrasopimuksen ehdoista. Vuoden 2014 aikana Puolustusvoimat osaltaan lievensi vuokrasopimuksen ehtoja, saman vuoden aikana Metsähallitus ja Puolustusvoimat sopivat maanvaihdosta, joka vapauttaa ilmailukeskuksesta uusia alueelta säätiön käyttöön ja alueen kehittäminen ja investoinnit sekä rakentaminen mahdollistuvat. Sopimusneuvottelut uudesta vuokrasopimuksesta ovat parhaillaan käynnissä.
Räyskälä Malmin korvaajana, etuja:
1) Sijainti ja saavutettavuus: Räyskälän Ilmailukeskus sijaitsee keskeisellä paikalla, pk-seudulta noin tunnin ajomatkan päässä, Turku ja Tampere sijaitsevat runsaan tunnin matkan päässä. Hyvä tie perille asti/vaihtoehtoisia reittejä.
2) Vapaa ilmatila. Viimesyksynä voimaan astuneen ilmatilauudistuksen ja osittain myös puolustusvoimien uudelleen järjestelyjen takia Räyskälä ilmatila on huomattavasti suurentunut. Räyskälästä on vapaata ilmatilaa kaikkialle Etelä-Suomen niin itään, länteen ja pohjoiseen valvomattomille lentopaikoille. Ilmatilaa vapautui myös korkeusmielessä, sillä aikaisemmin lentoväylien alaraja oli lentopinnalla 65 (n. 1850m). Nyt niitä ei ole ja yläraja on lentopinnalla 95. Tämä palvelee erityisesti purjelentäjiä.
Moottorilentokoneissa on useimmiten täydellisempi instrumentointi (Transponderi – auttaa liikennelentokentän lennonjohtoa seuraamaan ilmaliikennettä), joten Räyskälä sopii erinomaisesti moottorilentokoulutukseen, sillä sieltä on lyhyt matka kaikille Etelä-Suomen liikennelentokentille.
Hämeen liitto Lopen kunta 11.2.2015
Tällöin voidaan harjoitella kentille lähestymistä, siellä toimimista ja poislähtemistä, mikä on tärkeä osa moottorilentäjien koulutusta.
3) Räyskälän Ilmailukeskuksen mahdollisuudet ja kehittämispotentiaali: Ammattimaista- ja harrastustoimintaa varten Räyskälässä on runsaasti maa-aluetta, jonne voi rakentaa toimitiloja, koulutustiloja, majoitustiloja, halleja sekä vapaa-ajanasuntoja. Lopen kunta on sitoutunut toimimaan aktiivisesti alueen kaavoittamisessa. Ammattimaiselle liikenteelle ilmatila on kentän ympäristössä rajoittamatonta ja yhteydet ovat lyhyet liikennekentille. Räyskälästä voi myös lähteä vaivatta ulkomaille. Parempikuntoiset kiitoradat tulisivat myös vaikuttamaan siihen, että Räyskälään voisi saapua myös liikennettä ulkomailta (kansainvälinen matkailu, kytkeytyminen Euroopan muihin AirParkeihin).
Erityisesti ammattimainen liikenne, mutta myös harrastustoiminta tarvitsee riittävän tasokkaan infran. Ensimmäinen merkittävä alueen kehittymiseen voimakkaasti vaikuttava investointi on kiitoteiden asfaltointi. Keväällä 2015 käynnistynee esiselvityshanke (maakuntaliitto, säätiön omistajakunnat ja säätiö rahoittajina), jolla kartoitetaan ja täsmennetään mahdollisuuksia toteuttaa Räyskälään kansainväliset mitat täyttävä AirPark. AirPark vastaa ensisijaisesti ilmailijoiden: nykyharrastajien ja uusien harrastajaryhmien sekä yritystoiminnan tarpeisiin, mutta se luo edellytyksiä myös muulle matkailulle ja vapaa-ajan vietolle Räyskälässä ja lähialueilla.
Räyskälän Ilmailukeskuksen lähistöllä on runsaasti potentiaalisia yhteistyökumppaneita: matkailuyrittäjiä, Eerikkilän Urheiluopisto, Ypäjän Hevosopisto, maakunnalliset ulkoilureitit… AirPark toisi toteutuessaan alueelle ja laajemminkin maakuntaan matkailijoita, työpaikkoja ja verotuloja.
- Peter__T
Patrialla suurin kone jolla koulutetaan on Diamond Twin Star. DA42. Esim. OH-STS.
Se on 4-paikkainen mäntämoottorikone.
Patrialla oppilas saa CPL-lupakirjan ja ATPL-lupakirjaan tarvittavan tietopuolisen koulutuksen. Liikennelentäjän lupakirjaan tarvitaan sen jälkeen pitkä työkokemus ja päällikkökelpuutus liikenneluokan koneeseen. Lupakirja tulee siis perämiesvuosien jälkeen kokemuksen kartuttua lentoyhtiössä.
Siksi Malmi on ollut riittävä oppimisympäristö, koska sen kiitotien ovat riittäneet hyvin kaikille koulutuksessa käytettäville koneille.- Suomen_Suurin
Patria lähti Tampereelle ajat sitten!!!
Tampere-Pirkkalasta merkittävä ilmailun koulutuskeskittymä: kohta valmistuu lentäjiä ja asentajia
Patrian lentokoulu muuttaa Malmilta Pirkkalaan, missä myös Tredu alkaa kouluttaa avioniikka-asentajia. Keväällä 2017 valmistuvaan koulutuskeskukseen tulee opiskelijoita yhteensä yli 300 ja kentälle uutta eloa.
Kotimaa13.06.2016 07.00
Tampere-Pirkkalasta merkittävä ilmailun koulutuskeskittymä: kohta valmistuu lentäjiä ja asentajia
Kati KalliosaariAamulehti
Tampere-Pirkkalan lentoasemalle on tulossa merkittävä ilmailualan koulutuskeskittymä, jossa koulutetaan muun muassa ammattilentäjiä ja lentokoneasentajia. Koulutuskeskus valmistuu Finavian omistamalle tontille nykyisen matkustajaterminaalin länsipuolelle huhtikuussa 2017.
Finavia on vuokrannut tontin Tredu-Kiinteistöille, joka rakentaa sille noin 9 100 neliömetrin koulutuskeskuksen. Tiloista noin 40 prosenttia tulee Patrian käyttöön ja loput Tampereen seudun ammattiopistolle (Tredu). Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 16,3 miljoonaa euroa.
Patria siirtää uusiin tiloihin nykyisin Helsinki-Malmin lentokentällä toimivan Patria Pilot Training -lentokoulun. Kiinteistön toiseksi käyttäjäksi tulee Tredu. Yhteensä ilmailuoppilaitoksen opiskelijamäärä on vuositasolla runsaat 300.
- Siirrämme kaiken toimintamme Malmilta Pirkkalaan. Viimeistään kesällä 2017 olemme siellä jo täydessä touhussa, kertoo Patrian yrityssuunnittelu- ja markkinointijohtaja Jukka Holkeri.
Henna Rintala
Patria Pilot Training on Patria-konsernin tytäryritys. Se kouluttaa jopa sata liikennelentäjää vuodessa, yhä enemmän myös kansainvälisiä opiskelijoita. Koulutus kestää noin kaksi vuotta.
- Meillä voi suorittaa ammattilentäjän lupakirjan, jonka myöntää Trafi. Meillä opiskelleet valmistuvat perämiehiksi matkustajakoneisiin, Holkeri kertoo.
Lisäksi lentäjät tarvitsevat tyyppikoulutuksen lentämiinsä koneisiin, esimerkiksi Airbusiin. Sen antaa yleensä lentoyhtiö, esimerkiksi Finnair.
Siviilipuolella lentäjäkoulutusta antaa myös valtion omistama Suomen Ilmailuopisto (SIO) Porissa. Se on entinen Finnairin Ilmailuopisto. Lisäksi Patria ja Ilmavoimat kouluttavat sotilaslentäjiä Jyväskylän Tikkakoskella. Peruslentokoulutuksen Tikkakoskella Ilmavoimat on ulkoistanut Patrialle.
- Me pyöritämme siellä sotilaslentokoulua varusmiehille ja kadeteille. Ilmavoimat jatkaa sitten Hawk-suihkuharjoituskoneilla taistelulentäjien koulutusta siitä eteenpäin, Holkeri kertoo.
Lentokoulun tulo Tampere-Pirkkalaan lisää lentoaseman operaatiomääriä tuntuvasti. Patrialla on toistakymmentä koulutuskonetta, joilla tehdään vuositasolla tuhansia lentoja.
- Olemme uusineet koneet viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Ne ovat hiljaisia ja vähäpäästöisiä, joten lentojen ympäristöhaitat on minimoitu.
Saman katon alle uuteen koulutuskeskukseen sijoittuu Tampereen kaupungin ylläpitämän Tredun Pirkkalan toimipiste. Siellä annetaan ainoana Suomessa B2-lupakirjaan tähtäävää avioniikka-asentajan koulutusta yhteiseurooppalaisen koulutusohjelman mukaan.
Lisäksi järjestetään lentokonealan muuntokoulutuksia näyttötutkintoina ja oppisopimuskoulutuksena sekä jatkossa myös lentoasemahuoltajan ja turvallisuusalan koulutuksia sekä kansainvälistä ilmailualan asentajakoulutusta. Opiskelijoiden määrä tulee nousemaan nykyisestä noin sadasta opiskelijasta noin 240 opiskelijaan.
Koulutuskeskus avaa uusia mahdollisuuksia yhteistyölle. Sitä voidaan luontevasti toteuttaa esimerkiksi koneiden huollossa. Samalla asentajaopiskelijat saavat käytännön harjoitusta.
- Kansainväliset asiakkaamme ovat olleet kiinnostuneita kokonaispaketista, jossa kouluttaisimme sekä lentäjiä että mekaanikkoja. Toivottavasti pystymme jatkossa tarjoamaan sitä yhdessä Tredun kanssa.
Pirkkalan kunta toteuttaa alueelle kunnallistekniikan. Uusia työpaikkoja syntyy ja siirtyy muualta 40–50. Finavia uskoo ilmailualan toiminnan keskittymisen Tampere–Pirkkalaan vahvistavan lentoaseman kilpailukykyä. - Malmi_hiipuu
Miksi joudutaan Malmilta esim. Puolaan opiskelemaan! PPL:n jälkeen!
Näin Tampereella: Meillä voi suorittaa ammattilentäjän lupakirjan, jonka myöntää Trafi. Meillä opiskelleet valmistuvat perämiehiksi matkustajakoneisiin, Holkeri kertoo.
Lisäksi lentäjät tarvitsevat tyyppikoulutuksen lentämiinsä koneisiin, esimerkiksi Airbusiin. Sen antaa yleensä lentoyhtiö, esimerkiksi Finnair. - Kohta-Loppuu
Malmi on riittävä opetuskäytössä 30v. vanhoille Cessnoille joita siellä vielä n. 10kpl. Talveksi varmaan lähtevät nekin pois.
- HiekkaharjunLerppa
SaanKs mää Tuara Mun Honda Monkeein sinne näyttelyyn`?
- MuttoHVhn
Ei liikutä enää.
Hyvinkäältä ISO asunto ostettu, samaan hintaan kun pieni, ahdas kaksio helsingistä. Lähellä hyvinkään kenttää <3
Pitäkää stadin piipertäjät fillarikommunistinen p**kanne, tää lähtee "maalle" kaasuttelemaan, watcha gonna do ? :DDDD- Malmi_Hiipuu
>Hienoa!! Tulit järkiisi! Pikkuhiljaa virkistyspörrääjätkin ymmärtävät lähteä. Räyskälässäkin jo odotellaan!
- OH-JURPO
Räyskälä on tyhmien kusijullien paikka. Vain nuija menee sinne. Huh huh.
- Liebe_autos
Mä en ainakaan mene Malmille..... Menen Hämenlinnaan euroopan suurimpaan näyttelyyn;-)
- Malmi_hiipuu_Vahvasti
Joko se on hangaari tyhjä ,kun näyttää seisovan BF:n ikäloput Cessnat platalla! Vähiin käy kun enää parikymmentä konetta Malmin Korpikentällä jäljellä. Hienoa et saadaan kenttä laajenpaan kuin pienen itsekkään piirin käyttöön. Sinne vois duunaa ladut kentällekin ,kun koneet talveks lähtee muualle.Olis pysäköintitillaakin tarpeeks.
- LexMalmiToteutuu
Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausunnon Lex Malmi-asiassa.
Valtio saa pakkolunastaa Malmin alueen.
Valtioneuvosto kieltää Helsinkiä sulkemasta Malmia 20 miljoonan euron sakon uhalla.
Lennonvarmistus palaa Malmille 2.1.2018 ja lentotoiminta jatkuu.
Tämä oli oikeuden voitto.- MALMILEX_KENTTÄVEX
Virkistyspörrääjän Toiveunta;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070