Konneveden ravintolat

Kertokaapa mistä Konnevedellä saa hyvää pissaa (Suonette anteeksi kirjoitukseni puutteet, mutta näppäimistöstäni ei löydy tset-kirjainta, meinaa muuten vieläkin muuttaa kaiken Tšetšenialaiseksi), jota voi yllätysvieraatkin viedä syömään?
Vaikeaa kirjoittaa tällä koneella, kun pakkaa vetämään väliin milloin mitäkin sanahirviöitä. Kauheata jos niita ei edes huomaisi ja kaikki menisi suoraan eetteriin.
Varoen lisää virheitä, jätän tämän nyt tähän ja jään odottelemaan pissa (anteeksi tsetättömyyteni) suosituksianne Vetten ja metsien pitäjässä. En halua rienata teksteilläni, anteeksi johdatteluni väärinymmärryksiin, yritin parhaani mukaan oikaista niitä.
322454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Mierontie taitaa olla ainut pizzoja tai muuta "grilliruokaa" valmistava taho näin talviaikaan.
Uusi ravintolapuoli on ihan siisti ja viihtyisä.

Äänestä
  • Em. Ravintolan saniteettitiloissa virtaa kyllä pissaa taatusti aloittajan tarpeisiin.

    Äänestä

En kyllä pysty auttamaan sillä hyvää pitsaa en ole koskaan syönyt,sitkeän taikinan päälle
koottu sekamelska ei mielestäni ole ihmisravintoa vaan ihan turhaa työtä.

Äänestä
  • Äläs nyt pizza oli kuitenkin ehdolla Suomen kansallisruuaksi, sensijaan mielestäni mielikuvitukseton ruisleipä vei voiton.
    Sen verran pitää kritisoida, että pizzan alkuperäinen idea on kyllä painunut unholaan.
    Nykyään ostetaan tarpeet ja tehdään pizza, mutta alunperin pizzan täyte tehtiin muusta ruuanlaitosta ylijääneistä aineksista.

    Karjalanpiirakassa on vähän samaa ajattelua kuin alkuperäisessä pizzassa, eli eilinen puuro tai perunamuussi ruistaikinasta tehtyyn alustaan ja eikun uuniin. Mielestäni Karjalanpiiraka olisi saanut olla Suomen kansallisruoka.

    Äänestä

Tuo mielikuvitukseton ruisleipä on totta jos ajatellaan teollista leipää joka ei maistu miltään.
Mutta paikallisten paakareiden taikinajuureen tekemät ruisleivät ovat herkkua joka ansaitusti kilvoittelee korkeimmasta kansallisruoan tittelistä!
Onneksemme meillä on paikallinen leipomo joka taitaa hyvän ruisleivän leipomisen. Tämä
ei ole mainosta vaan kuluttajan ylistystä hyvälle leivälle. -Ja kun veistää reilun viipaleen tä-
tä leipää,voitelee makunsa mukaan ja ruotii päälle savustettua Konneveden muikkua niin
onpa edessäsi peijakkaan maukas pala! Latistaa pitsan ihan 6-0 omalle paikalleen. :)

1Äänestä
  • Totta! Meillä on jotain Konnevedellä, mitä ei muualta saa. Ja ko. leipomossa on hyvä palvelu ja mukavat ihmiset.

    1Äänestä

  • Voisivat tehdä pieru vapaata ruisleipää myös, kiitos.

    Äänestä

  • Se on ihan luonnollista että ihmismasussa syntyy prosessikaasuja jotka hakevat pakokana-
    vansa ihmisruhon ylä- tahi alapäästä ainakin vapaastihengittävässä ihmisrupissa.
    -Sieltä sitä mahapainetta tulee röyhtäys- tahi pieruventtiilimme kautta eikä siinä mitään,
    silloin järjestelmä toimii!
    Vanha kansanviisaus jo teroittaa viisaasti että joka flatustaan peittelee se muutakin vilp-
    piä harrastaa. :)

    Äänestä

  • ruotii päälle savustettua Konneveden muikkua
    Kyllä se ruotiminen on turhaa. Vanhakansa sanoo että"Nuorella on terävä hammas ja vanhalla
    väljä pers."

    Äänestä

  • joukojupero kirjoitti:

    ruotii päälle savustettua Konneveden muikkua
    Kyllä se ruotiminen on turhaa. Vanhakansa sanoo että"Nuorella on terävä hammas ja vanhalla
    väljä pers."

    Kylläpähä se on niin, että pitää muikutkin fileroida ruodottomiksi ennen kuin niitä viitsii suuhunsa laittaa.

    Äänestä

  • Hehkuttaja kirjoitti:

    Se on ihan luonnollista että ihmismasussa syntyy prosessikaasuja jotka hakevat pakokana-
    vansa ihmisruhon ylä- tahi alapäästä ainakin vapaastihengittävässä ihmisrupissa.
    -Sieltä sitä mahapainetta tulee röyhtäys- tahi pieruventtiilimme kautta eikä siinä mitään,
    silloin järjestelmä toimii!
    Vanha kansanviisaus jo teroittaa viisaasti että joka flatustaan peittelee se muutakin vilp-
    piä harrastaa. :)

    Minulta pääsi juuri flatus majorus. Hups!

    Äänestä

  • Flaatustelija kirjoitti:

    Minulta pääsi juuri flatus majorus. Hups!

    Oivallista! Ihmisen kannattaa käydä sisäistä hyvinvointikeskustelua ylä- ja alapäänsä kanssa rehellisesti sillä harmittavan moniaat ovat net tappaukset kun yläpää herkkuin
    äärellä sokeutuu ahmimaan ja alapää jää täysin unholaan. -Näin käy niin juoksevain
    kuin kiinteittenkin aineitten äärellä.
    -Mutta alapään kosto on ankara ja rajukin tasapainottaessaan ihmisruppia. Sen me kaik-
    ki tiedämme kokemuksesta mutta Suuri Luonto sallii meidän toipua yläpäämme toilauk-
    sista aina uudelleen ja se on hyvä juttu eläväväiselle ihmiselle.

    Äänestä

  • Nyt taitaa tämäkin kirjoitusketju käsitellä asioita, jotka ei enää ole tuon alkukirjoituksen tarkoitus..kysymyshän oli pizzasta ja mistä sitä saa Konnevedellä.

    1Äänestä

  • Jututviistossa kirjoitti:

    Nyt taitaa tämäkin kirjoitusketju käsitellä asioita, jotka ei enää ole tuon alkukirjoituksen tarkoitus..kysymyshän oli pizzasta ja mistä sitä saa Konnevedellä.

    Niinpä oli niin ja asiallisen vastauksen hän siihen heti sai. Miksi kuitenkaan jättää hyvää kirjoitustilaa haaskuuseen?
    Varmaan kesällä pizzaa saa Häyrylänrannastakin.

    Äänestä

  • Ja siellä emäntä tiuskii väsyneenä kivuissaan... Lautaset lentää ja juorut kulkee. Toki tekevää väkeä, mutta ei tuo ole asiakaspalvelua...

    Ei tarvitse onneksi niitä ruokia syödä...

    1Äänestä

Mutta se Mannisen ruisleipä on legenda jo eläessään! Kun on hetken pois paikkakunnalta tai koko Suomesta ja tulee kotiin, niin kyllä maistuu hyvälle!
Kiitos leipureille, älkää vaan lopettako.

1Äänestä
  • Tuo on niin taivahan totta.Se leipä on niin kotoisen maukasta vasitenkin kun on oppi-
    nut varsavuosinaan äiteen juuritaikinasta leivottuun leipään jonka tuoksusta Manni-
    sen leipä ei häviä paljoakaan.

    Äänestä

Ruisleipä on hyvää, ollut jo vuosikausia. Ja tekijät on pärjännyt. Toista on Mierontiellä. vanhaa paskaa jauhelihaa syötetään Pitsassa. En ole koskaan syönny niin hirveetä evästä ravintolassa , kuin siellä.

Äänestä

Tunnustan rajallisen ymmärrykseni mitä pitsaan tulee mutta ihmettelen kyllä suuresti että ihmiset ostavat ateriakseen pahvilaatikossa pullapedille mätettyä maustesotkua kun pikkuvaivalla voisi kiehauttaa samalla rahalla kunnon sopan tahi laatikkoeineen edullisista raaka-aineista pienellä vaivalla ja oman makunsa mukaan.

Äänestä

Olen suoraan sannoen laiska! Helppo hakkee pitsa ( onnistuu iliman tset- kirjaintakin) ja mutustoo välillä limonaatin kanssa. Toisenna päevänä hampurilaista Suolahten grilliltä. Siellä taetaa olla ulukomaeset leipurit.

Äänestä

Kahdella viimeisellä kommentoijalla taitaa olla vähän unirytmit sekaisin? Mutta sitä se joutenolo teettää.

Äänestä

Eipäs nukuta mua nyttenkään. Unet on kertakaikkisesti hukassa. Eivät huoli meikäpoikaa töihin vaikka kuinka itseä haluttas tehä jotakin hyödyllistä.

Äänestä
  • Perusta sinä se pizzeria jos ei sua huolita töihin mihinkään . ja kun unetkin hukassa voit pitää 24x7 sen pizzerian auki .

    Äänestä

  • sinoli kirjoitti:

    Perusta sinä se pizzeria jos ei sua huolita töihin mihinkään . ja kun unetkin hukassa voit pitää 24x7 sen pizzerian auki .

    Jos on omien sanojensa mukaan laiska, niin eiköhän se kerro jo aika paljon.

    Äänestä

Näin ulkopaikkakuntalaisena vähän huvittaa tuo ravintola Apajan pitäminen..
Voihan sitä ravintolaa pitää niin kauan kun on vielä muualta tullutta rahulia perstaskussa..
Jos sen takia pitää että kukaan muu ei tulis samaan kiinteistöön kilpailemaan nii hihihii..
Ei ees työntekijlid3n palkkaa jää toiminasta..kuultu on..

Äänestä

Menkää nyt ihmeessä sinne syömään ja kannattakaa paikallista. Onhan hienoa että meillä on pitzeria, häviää pian kokonaan pois.
Takavuosina suunnittelin avaavani hampurilaisbaarin kylälle, mutta minut tyrmättiin. Ei kuulemma ole asiakkaita. Nuorisolle olisi varmaan mieleen käydä p-ajelujen lomassa purilaisella, saada jotain lämmintä sisäänsä kylminä syys-ja talvi-iltoina, kun osa mopedin puutteessa traktorilla peräkyliltä saapuu sivistyksen rajamaille. Tiedon valtateillähän sitä kulkee lämpimässä sisällä kotosalla, jolloin äidin korvapuustin tuoksu on ihan sieraintta lähellä. Näin yöllä runosuoni alkaa virrata ja tulee kaunokirjallista tuotetta vaikka sivutolkulla. Siis talviaikaan olosi paikka mihin kokoontua jonkin hyvän äärelle.

Äänestä
  • Konnevedellä on ollut monta grilliä, eikä ne ole kauaa toimineet. Toisaalta nykynuoriso voisi olla enemmän grilliruuan perään.
    Onhan meillä hyvä kebap pitseria ja tällä hetkellä asiakkaita tuskin riittäisi useampaan ruokapaikkaan?

    Äänestä

Nuton kyllä lähdettävä ottamaan Mannisen ruisleipäviipaletta, jos sitten uni tulisi. Alkoi nälästämään kun mietin vesi kielellä niitä hamppareita ja korvapuusteja, munkeista puhumattakaan.

Äänestä

Vieläköhän tuo joulukinkku on syötävää tähän aikaan? Tekee mieli veistää siitä pala leipäkakulle. Rippeitä vähän jäljellä.

Äänestä

Paras ravintola on Killinki konginkankaalla

Äänestä
  • Oletko oikeassa ravintelissa koskaan edes käynyt !
    Ainakin joka täällä on pyörinyt,on kuin ameriikan omistaja !

    Äänestä

  • killingissa on puoli kiloa kinkkua pitsan päällä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Eitsetsettsettset kirjoitti:

Kertokaapa mistä Konnevedellä saa hyvää pissaa (Suonette anteeksi kirjoitukseni puutteet, mutta näppäimistöstäni ei löydy tset-kirjainta, meinaa muuten vieläkin muuttaa kaiken Tšetšenialaiseksi), jota voi yllätysvieraatkin viedä syömään?
Vaikeaa kirjoittaa tällä koneella, kun pakkaa vetämään väliin milloin mitäkin sanahirviöitä. Kauheata jos niita ei edes huomaisi ja kaikki menisi suoraan eetteriin.
Varoen lisää virheitä, jätän tämän nyt tähän ja jään odottelemaan pissa (anteeksi tsetättömyyteni) suosituksianne Vetten ja metsien pitäjässä. En halua rienata teksteilläni, anteeksi johdatteluni väärinymmärryksiin, yritin parhaani mukaan oikaista niitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu