Ihastuminen yllätti

Yllätyksekseni huomasin olevani ihastunut. Se hiipi jotenkin varkain olemukseen. En ole etsinyt mitään tai ketään. Elänyt elämääni, ollut niin monenlaista, ei ole ollut mitenkään aikaa tai tilaisuutta virittäytyä ihastumaan.
Mutta yhtäkkiä vaan tajusin, kerran kun ajoit autolla ohi, että tervehdin sinua aidosti aivan sydän pakahtuen ilahtuneena, kun huomasin, että sinä olet siinä. Ikään kuin sain itseni kiinni itse teosta: tätä tällaista ilahtunutta kohtaamista oli tapahtunut samalla tavoin jo aiemmin, mutta en ollut sitä noteerannut.
Me ei tunneta. Joskus ollaan muutama sana vaihdettu. Ongelma tässä on nyt se, että kun nyt yllätyksekseni tajuan ihastuneeni, muistan myös hyvin sen, että elän jo suhteessa toisen kanssa. Ei olla naimisissa, ei asuta yhdessä, eräänlainen etäsuhde.
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


perusjärqevä kirjoitti:

Yllätyksekseni huomasin olevani ihastunut. Se hiipi jotenkin varkain olemukseen. En ole etsinyt mitään tai ketään. Elänyt elämääni, ollut niin monenlaista, ei ole ollut mitenkään aikaa tai tilaisuutta virittäytyä ihastumaan.
Mutta yhtäkkiä vaan tajusin, kerran kun ajoit autolla ohi, että tervehdin sinua aidosti aivan sydän pakahtuen ilahtuneena, kun huomasin, että sinä olet siinä. Ikään kuin sain itseni kiinni itse teosta: tätä tällaista ilahtunutta kohtaamista oli tapahtunut samalla tavoin jo aiemmin, mutta en ollut sitä noteerannut.
Me ei tunneta. Joskus ollaan muutama sana vaihdettu. Ongelma tässä on nyt se, että kun nyt yllätyksekseni tajuan ihastuneeni, muistan myös hyvin sen, että elän jo suhteessa toisen kanssa. Ei olla naimisissa, ei asuta yhdessä, eräänlainen etäsuhde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu