Nuuskamuikkuselle

Tulkitsenko oikein, että aloittajaa potuttaa kuin pientä ORAVAA, kun käpy on jäässä?

Teidän maitanneko
Kultaisten kavioiden kopse saapui sieltä mistä linnutkin
vaikka he olisivat eläneet vuosisadan vihollisleirissä he eivät
ikinä unohtaisi mikä meille oli yhteistä
meille oli suotu polku kulkea kaikilla mailla
kaikkien elämänkohtaloiden ohitse,
niin jotkut vihaiset uhkasivat tuota oikeutta
ja halusivat viedä hänet jonka kanssa juoksin pimeydessä
kaiken joka heidän maillansa kulkisi
ja heidät jotka juoksivat hänen kanssaan
harmaaturkin, joka oli pienen pojan rakkain ystävä
ja nuuskamuikkusen joka ei jättänyt rakkaitaan vaikka minkälainen vaara uhkaisi
joka uhmasi kaikkea ja kaikkeutta ollessa ystävänsä rinnalla vaikka ainoana puolustajana
kokonaisen vihollisjoukon keskellä jotka vaanivat armottomasti aamusta seuraavaan

Mutta hän joka osasi puhua varsojen kieltä
Ja hän jota pahimmat petolinnut seurasivat milloinkaan vahingoittamatta
Hän jolle valaat lauloivat ja vastasivat heti ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla
Hän joka valvoi hiljaisena poukamassa kun valaat nukkuivat
Ja hän jota pikkulinnut kiittivät olemassaolostaan tuhansin sävelin
He jotka seisoivat sateessa vain ymmärtääksensä sitä
Ja nauroivat auringon laskiessa, tietäen että se nousee huomenna uudestaan

Heilläkö ei olisi lupaa kulkea sinun maidesi kautta
Heiltäkö sinä ryöväisit pois, jos ottaisit sen raskaan taakan kantaakseen
jonka he olivat yhdessä kokeneet
he silti vastustelisivat
eivät haluaisi sinua loukata vaikket ihan ymmärtäisikään
he olivat saattaneet viimeisiä, niitä jotka poistuivat kokonaan täältä keskuudestamme
joiden rotua ja lajia oli kohdannut suunnaton tuho
He olivat saattaneet heitä kauan, kaikilla voimillaan
kulkeneet viimeisten vierellä kaikella sillä rakkaudella jota vain he pystyivät ilmaisemaan
He olivat nähneet kauniin lopun ja sen tuoman alun
etsineet keskenään paikkaa toisista universumeista löytääkseen
jokaiselle jonkin alueen jossa voisi elää
sillä ihminen oli ollut tuhoisa
ja silti he nauroivat heidän kanssaan ja kiittivät heitä
sinäkö siihen kykenisit
maidesi vartijana koskettamaan jotain katoavaa
niinkuin sitä tulisi koskea
ei sinun vihasi soisi sinulle sitä toivoa
jota viimeiset tarvitsivat selvitäkseen
ilman meitä

Heitäkö sinä kieltäisit rakastamasta toisiaan
He jotka olivat lähdössä milloinkaan palaamatta ja heitä jotka saattoivat maailman kauniimmin tavoin,
tekivät heidän onnestaan yhteisen ja elivät ne viimeiset ajat
Heidätkö sinä erottaisit ja tuhoaisit heidän aatteensa
Heitäkö sinä sortaisit ja tuomitsisit
yhtä julmasti kuin valheellisia aatteitasi totuudestasi
Vain siksi, että he selvisivät yhdessä vihollisten keskellä kauemmin kuin kukaan koskaan aiemmin
niin kauan ettei sitä edes tarvinnut tietää, eikä kukaan tietäisikään
vain siksi, että sinusta oli tullut osa vihollista

Silloin kun suljit totuuden oikeasta ja väärästä
unohdit elämän ja kuoleman eron
ilon ja surun eriäväisyyden
varmaa oli että yhdessä koettu ei tulisi ikinä missään muodossa päättymään
se oli kääntynyt hyväksi jo kauan ennen teitä
ennenkuin te ymmärsitte oman vihanne ja tekonne
realismin puutteenne
elävän ja kuolevan
maailma ei voinut antaa teidän onnistua vihassa
sillä niin moni polku jäisi kulkematta
moni kaunis puro näkemättä
männyt auringonlaskussa

Näin ei voisi tapahtua sillä samalla kun veisit sen mitä kaunista heillä on
mitä heillä oli jäljellä, toisensa
sen lyhyen ajan ja ikuiset hyvästit, voimakkaan uskon siihen jälleenäkemiseen
sen aitouden ja ainutlaatuisuuden
viemällä sen sinä vaimentaisit sateen ja ukkosen äänen
olivathan he kelluneet meressä sen keskellä
kylväisit käärmeitä keskuuteesi
niitä jotka olivat yrittäneet ikuisesti heidät tuhota
ja sen ainoan miljoonista joka oli ystävä
sen sinä kieltäisit synkässä mielialassasi, sen kauneimman niistä
sen sinä pieksisit maahan ennennäkemättömällä voimalla
ja me olisimme niin ymmällämme siitä vihasta
ettemme voisi kuin jähmettyä sen tapahtuessa silmiemme edessä
eihän me tai he sitä haluaisi sillä voima oli myös vastainen
ja sinä jähmettyisit kun me jatkaisimme kulkuamme

eikä luonto enää vastaisi sinulle
sinusta tulisi sokea kauniimpien värien keskellä mitä olit koskaan nähnyt
muuttuisit henkisesti aaveeksi enkelien edessä
sillä taivaankaarti oli taas voimissaan
se pauhasi taidoillaan ja kyvyillään
kutsui taas profetoimaan ne joilla oli siihen mahdollisuus
toteuttamaan niitä asioita joiden oli tapahduttava
että sinullekin avautuisi se maailmankatsomus
jonka he olivat oppineet niiltä
jotka olivat sinua ennen ja sinun jälkeesi

sillä kultaiset kaviot eivät milloinkaan jättäneet meitä jalkoihinsa
ne saapuivat aina valmiina kantamaan meitä eteenpäin
ja niitä jotka olivat joutuneet kärsimään näiden koettujen asioiden keskellä

nyt me juoksimme hetken valossa hänen kanssaan
ja hän juoksi heidän kanssaan
ja te asettauduitte sitä vastaan
vaikka meillä oli oikeus kulkea teidän maillamme
meillä oli oikeus kulkea kaikilla mailla
aina löytääksemme polun jota kulkea silloinkin kun ei tuntunut
olevan enää mitään syytä jaksaa tai jatkaa

me olimme aina tervetulleita,
olimme kulkeneet niin kauan
olimme yrittäneet niin paljon
ja halunneet omaksemme niin vähän
sillä meidän tarkoituksemme ja tekomme olivat puhtaita
me olimme aina tervetulleet toisillemme
unelminemme ja iloinemme
surujen keskelläkään me emmeet kieltäneet toisiamme
tai halunneet viedä toisiltamme
ja me saimme nauttia heidän vedestään ja reiteistään
heidän musiikista ja maailmankatsomuksestaan
me pystyimme iloitsemaan yhden kukkasen kasvamisesta
pilvettömästä taivaasta
vain koska olimme elossa, emme kuolemassa

sillä välin te jatkoitte taistelua siitä mikä oli teidän omaa
teidän hallussa tai teidän omistuksessa
ja me tiesimme kokoajan ettette voisi meitä ikinä omistaa tai saavuttaa
sillä niin sen oli oltava
te halusitte niin suuresti omistaa
että elämän sijaan valitsitte vaikka raadot, kunhan omistitte ne
olitte valmiit himmentämään elämän valon ja sen tärkeyden
jollette voineet sitä elävänä omistaa
halusitte sen tappaa ja sitäkautta saavuttaa

Mutta me näimme toisin
me elimme ja koimme paremmin
olimme luvanneet auttaa toisiamme
ja kun aurinko nousi valaat lauloivat meille taas
lumileopardit kertoivat yöstään ja seikkailuistaan
tiikerit väijyivät pusikoissa näyttäen itsestään ainoastaan raitansa
niinkuin mekin välillä paitamme jotka unohdimme väärinpäin
silloinkun aamu oli liian kaunis hylätä
silloinkun vaelsimme ennen kuin sinä tiesit aamun edes olevan olemassa
he kasvattivat poikueensa meidän keskellämme
ja te tuhositte omat perheenne heidän nähden
turhilla nautinnoilla ja materialla
he eivät osanneet teitä kunnioittaa
sillä halusitte tuhota elävän
vaikka se koitti kaikin keinoin teitä auttaa
teille tietä näyttää
ja pahoista hetkistänne teitä pelastaa

Silti te pitäisitte heitä petoina
mutta me pidimme heitä ystävinä
ja niin tärkeinä ettemme ikinä milloinkaan antaisi teidän viedä heitä meiltä
häntä minulta, tai minua häneltä
sen te tulisitte näkemään
jos lakkaisitte laskemasta rahojanne
miettimästä kaikkea materiaanne
ja surullisia aatteitanne

Minä en ole oikeutettu tuomitsemaan
mutta olihan minun arvosteltava tekojanne
en voisi vain katsoa kuinka
te valuttaisitte pois ainoakin hiekanjyvän
joka vielä olisi jäljellä sen jälkeen
kun kaikki muu olisi vain yhtä suurta merta
ja valaat meidän suurimpia opastajiamme

kuinka te tappaisitte ennemmin hylkeen,
tai tuhoaisitte susiperheen
veisitte kaiken, koko lajin hätään
tuhoaisitte yksilönvapauden
oikeuden elämään
laittaisitte luonnon hätätilaan
sekottaisitte sen teoillanne
profeetat saapuivat
ja kaikki taivaankaarti oli meidän apunamme ja puolellamme
eikä teidän synkkyys ja epärehelliset aatteet
voineet meihin silloin vaikuttaa

Ja he jatkoivat matkaansa
me juoksimme heidän kanssaan
ja hän juoksi minun kanssani
sillä meillä oli kiire kulkea
jotta ehtisimme kaiken sen,
ennenkuin he olisivat lopullisesti tavoittamattomissamme