Minusta tuntuu että minua valvotaan ympärivuorokautisesti. Jotkut nuoret tyypit valvovat minua ja yrittävät selittää että olen 14 vuotias vaikka oikeasti olen 30 vuotias. Tuntuu että nuoret miehet haastavat minulle riitaa kadulla. Nuoret naiset karttavat mutta heillä on jotain taka-ajatuksia. Aikuiset miehet kuten minä eivät kiinnitä minuun huomiota. Mummot katsovat joka kerta vinoon ja pitkään.
En päässyt työelämään mukaan. Työkykyarviossa todettiin vain etten ollut oikein hyvä missään ja että en ole työkykyinen. Minusta tuntuu että olen jo osastolla, mutta voiko olla niin. Asun vuokra-asunnossa ja käyn ruokakaupassa. En enää käy baarissa. En käytä huumeita, mutta välillä tuntuu että joku muu minussa käyttää huumeita ja paljon. Tekee mieli tupakoida järjettömiä määriä ja tupakoinkin, mutta minusta on alkanut tuntua etten poltakkaan tupakkaa vaan jotain muuta. Välillä tuntuu että kaikki noin 40-60 vuotiaat naiset ovat osastohoitajia, sitä vanhemmat ihmiset ovat vanhoja poliiseja.
Poliisit eivät enää kiinnosta minua, ennen hain poliiseja aktiivisesti tappeluhalukkuuteen kun en halunnut käydä muiden ihmisten päälle kuin poliisien. Viinaa en enää juo, viina tekee minusta akressiivisen. En kerro avohoidossa tunteistani mitään, uskon että he pystyvät lukemaan täältä netistä mitä kirjoitan sillä he pystyvät kai seuraamaan potilaidensa internet elämää.
Olen ollut sosiaalisten tilanteiden ryhmässä ja siellä olen puhunut hyvällä kielitajullani kaikki ajatukseni ulos. Meillä on ollut puhetta päivä rytmistä ja huomaankin omassa päivärytmissäni paljon parannettavaa sillä ainut aktiviteetti on se kun käyn prismassa noin kello 10 - 12 välillä.
On kiva kun paikallisesta kebab yrityksestä tuodaan kotiin rullakebab ja saa sanoa iraqin pojalla terve ja kiitos.

Vastaukset 9
Vanhimmat
En ole käyttänyt mitään lääkkeitä. Lääkkeet eivät auta mitään. Tiedän vain kaikki asiat niin hyvin että en suostu tälläiseen lääkehoitoon. Omat käteni ovat näet myös maailman arvostetuimpien lääkärin ja spykiatrin ja kirurgin ja vaikka kenen kädet. Kyllä ne tietävät paremmin kuin joku tusina suomalainen spykologi ja lääkäri omat asiani.
Itse käytän isoja rintalihaksiani käsinä, niillä pystyy ihan hyvin toimimaan pienessä piirissä
Olen lisäksi ollut aikaisemmin oikein paljonkin sairaalahoidossa, se on tapahtunut ennen kuin olen nyt edes syntynyt. Lääke, sairaala ja muuta historiaa ei enää ole edes olemassa. Enkä saa edes olemassa olevaa historiaa mistään. Olen erittäin salainen. Vaikea hoitaa minua, selitetään vaan täyttä paskaa ja laitetaan miljoona maskia päähän niin ei edes näy missään. En ole mikään massamurhaaja enkä mikään muukaan sellainen. Olen suojannut itseni jo muutenkin silti tämä aina vaan tehdään ja täällä on miljoona ihmistä selittämässä jotain paskaa joka tuutissa.
Uskon jälleensyntymään.
ei lääkitystä, KT loppunut 31.12.2016, toimintakykyarviossa entiset probleemat ja pt on tämänkin arvion ja ammatillisen historiansa perusteella työkyvytön, ärsyyntyi viime tapaamisessa eläke-ehdotuksesta, mutta kotona äitinsä kanssa keskusteltuaan tullut siihen tulokseen että voisi harkita tätä eläkkeen hakemista. äiti on nähnyt toimintaterapeutin lausunnon ja mikään lausunnossa ei tullut pt:lle yllätyksenä, pt itsekin asiaan tutustuttuaan ei suoranaisesti lähde kiistämään löydöksiä joskin toteaa että itseään on hankala arvioida.
Pt tuo myös esiin tapaamisen alussa että hoitonsa on ollut retuperällä ja pohtii voisiko osastoa jälleen harkita.
Käymme historiaa kevyesti läpi pt.lla ei siis ole II asteen valmistunutta koulutusta, pt:lla on likimain joka vuodelta opiskeluhakuyrityksiä ja opiskelukokeiluja, jotka päättyneet yleensä alkumetreillä. Tätä taustaa vasten tuodaan pt.lle esiin että tämä olisi todennäköisesti oikeutettu eläkkeeseen, ja vaikka sellaisen saisi niin voi silti tulorajojen puitteissa tienata tai tulevaisuudessa yrittää opiskella jos vointi sen sallii.
Lääkityksestä keskustelemme siten että pt on yhtä mieltä siitä että on sairastanut psykoosit , ollut sairaalahoidossa ja että on sairastanut skitsofreniaa, joskin ajankohtaiset ongelmansa pt laittaa kokemansa masennuksen piikkiin. Vanhaan lääkitykseen pt ei missään nimessä aio palata.
Pt:n äiti tuo huolenaan esiin pt:n sosiaalisen verkoston vähäisyyden, pt on lähinnä omissa oloissaan asunnollaan, jossa äiti tapaa pt:ta, pt on pysytnyt viettämään yönsä siellä mikä hyvä. Pt on myös anamnestisesti ollut juomatta olutta 7/2017 lähtien.
Nykytila (status)
Paikalla ajoissa, psykomotorisesti jkv jalan teputusta ja katsekontaktin vaeltelua, mimiikka tavanomaista, mieliala nyt eutyyminen ja pt ei missään kohtaa ärsyynny. Vastauksissa ei ole latenssia, mutta jkv vastaukset menevät aiheen pieleen ja pt.n oma kerronta on ajoin ristiriitaista/hajanaista. Ainoaksi subjektiiviseksi ajankohtaiseksi ongelmakseen pt tuo esiin masennuksen. Aistiharhaisuuteen, ahdistuneisuuteen viittaavaa ei tässä ilmene.
Suunnitelma
Potilas olisi valmis osallistumaan ehdotettuun sosiaalisten taitojen ryhmään. Välitetään pt tiedoksi ryhmän vetäjille.
Pt voi kertomansa mukaan harkita p.o -lääkitystä, kesksutelen Abilify-vaihtoehdosta, ensin 10mgx1 annostelulla.
apaamiset 2 viikon välein,
Pt antaa tässä suullisesti luvan järjestää 6/2017 tapaaminen jossa mukana myös pt:n äiti. Äiti ollut aikanaan psykoedukaatiossa joten tarvetta tällaiseen ei ajankohtaisesti ole.
Pertti.
Pertti. Oikeasti Pertti!
Mikä sinut täräyttää hereille?
Tunnista itse itsesi! Nyt!
Tajua: sinä itse määräät ja päätät päässäsi.
Älä kuuntele muita.
Ota vastuu itse itsestäsi.
Pertti.
Hae apua.
Heti.
Nyt.
Meikä vaan selittää, tää on semmonen paikka et voi vai vaan selittää. Jos oikea hätä tulee, niin vuodeosastopaikka on parin puhelun päässä. Ei täs mitään järkeä ookkaan, mut arki pysyy tasasena.
Olet hullu. Jeesus pelastaa sinut. Odota hetki.