Onko luvallista

JätkäPuupää

että kirjoittaa ensin jostakin kirjasta vaikka sanotaan nyt luvun, mutta muokkaa sen rajulla kädellä omiin tarkoituskiin sopivaksi. Eli muuttaa nimiä ja aikoja ja paikkoja ja sen sellaista, leikkailee kappaleita ja tapahtumasarjoja pois ja lisää useita täysin itse kehitettyjä kappaleita ja tapahtumia ja kaikkitietäviä pohdintoja väliin, ja näin ollen muuttaa kaiken täysin, eikä alkuperäisistä nimistä ym. ole tietoakaan ja juonikin on kokenut muutosta.
Sitten ottaa toisia lukuja ja tekee niille saman aikaavievän hullunmyllyn. Leikkailee ja yhdistelee ja muuttaa kaikki nimet, paikat, ajat ym. erilaisiksi ja pistelee paljoltikin tilanteita mutta sitä enemmän lisää omia itsekehittämiään ja sitten yhdistelee näitä lukuja keskenään kun on jo alun alkaen suunnitellut ihan itsekehittämänsä juonen. Pistelee näitä leikeltyjä ja muuteltuja paloja sinne sun tänne, minne se nyt omassa juonessa kuuluukin.

Näin ollen on lähinnä vain kuvailu jäänyt samanlaiseksi. Eli miten kirjoittaja kuvailee. ja siinäkin on välissä omia sanoja ja omia kappaleita ja kokonaisuuksia.

Katsokaas kun minä tarvitsen turvaverkon. Se on niin ahdistavaa itse matkata atlantin yli lautalla. Minä tarvitsen moottoriveneen, joka on tuki ja turva.

Miksi edes tein tämän? Ihan sama onko luvallista vai ei. Minä jatkan samaa rataa. rakastan kirjoittamista, mutta vihaan sitä tunnetta, kun ei ole turvaverkkoa.

5

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helpfull

      Mä en ihan ymmärtänyt, onko kyse jostain fan fictionista?
      Sinänsä tuo kuvailemasi vaatii niin paljon aikaa ja kekseliäisyyttä että samalla vaivalla voisit luoda oman jutun alusta loppuun. Pystyisit siihen varmasti, eikä tarttisi miettiä mikä on sallittua.

    • aloittelevakirjailija

      Eihän tuosta kuvailemastasi käräjille joudu (jokainen kirjoittaja ottaa vaikutteita muilta kirjoittajilta), mutta en myöskään aivan ymmärrä, miksi tekisit noin. Kuulostaa suunnilleen samalta kuin ostaisit autokaupasta Audin ja sitten osa kerrallaan muuttaisit sen Bemariksi, vaikka pääsisit helpommalla ja halvemmalla ostamalla suoraan Bemarin.

    • vbvbb

      Tarkoitatko, että säilytät lauserakenteet, mutta vaihdat substantiivit toisiin ja verbit toisiin? Tosiaan kuulostaa samalta kuin ostaisit auton ja vaihtaisit osa osalta.

      Kyllä tuollainen näppäröinti varmaan juurruttaa kerronnan rytmiä mieleen, mutta itselläni ainakin se hidastaisi mielikuvituksen lentoa kun olisi liian tiukka verkko ympärillä.

      Lisäksi hyvässä romaanissa sanojen suhteutuminen toisiinsa on tärkeää, ei vain se missä järjestyksessä tapahtumat ja henkilöt esitetään.

      Muiden tekstien lukeminen kyllä on kirjoittamisessa ihan pääjuttu. Kun oppii huomaamaan mistä pitää lukemassaan ja mikä tökkii vastaan, voi näitä ominaisuuksia jalostaa itsessään. Itse koitan paikantaa sen keskeisen tyylin jonka tahdon omaksua, ja sitten kirjan voikin jo nakata sivuun ja antaa näppiksen laulaa. Esim. inhoan tekstissä jatkuvaa vuoropuhelua (etenkin slangia) jota kestää sivukaupalla. Siispä itse kirjoitan hahmoilleni vain tärkeimmät kohdat dialogista kirjain kirjaimelta, ja muutoin vain referoin keskustelua kertojanäänellä. Jos nauttisin dialogista, varmaan pyrkisin kehittämään sitä itsessänikin ja tarkkailisin ihmisten sanontoja herkemmällä korvalla. Tyhjästä en osaisi niitä nyhjäistä, vaikka vuorosanaviivat odottelisivat kutsuvasti paperilla. Oma tyylini koostuukin pitkälti tarkkailevasta kuvailusta ja kaiken jujuksi jää annostelu oikeilla kohdilla - joka tietysti vaihtelee teeman mukaan, mitä vihjaistaan milloinkin.

      Dekkarin kirjoittamisessa ehkä enemmänkin voi kuvitella menevänsä kaavan mukaan: kuinka paljon kuvailua ennen ensimmäistä varsinaista vihjettä. Mutta hyvä dekkarikin on sellainen joka tuntee kaavan ja jollain tavalla väistää sen.

    • Rakastaomaaääntäsi

      "Imitation is suicide" -Ralp Emerson

      Toisista kirjoista ei pitäisi 'varastaa' tarinaa tai tyyliä, niistä pitäisi saada inspiraatiota kehittämään omaa. Jos vain ottaa toiseta kirjasta lauseita, kuvailua ja juonta, tappaa itsensä. Omalla kohdallani yksi pitkälle edennyt kirjoitusprosessini tuhoutui, kun lainaamani kirjoitustyyli ei sopinut minulle. Koko teksti tuntui kauhean kankealta ja oudolta, koska se ei ollut minun tekstiäni. Kun aloitin rohkeasti vain kirjoittamaan tyylillä, joka todella sopisi minulle ja jonka olin itse luonut inspiraatioiden avulla, kirjoitin paljon paremmin, nopeammin ja vapaammin. Olin herännyt henkiin.

      Mutta sinä päätät mitä teet. Sinä.

    • 4jt0i2bvv4ebjui

      Juridinen puoli: ideat ja konseptit eivät ole copyrightin alaisia. Ainoastaan konkreettinen toteutus on, Eli voit tehdä laillisesti. Esimerkiksi: jos kirjoitat romaanin jossa joukko lyhytkasvuisia tyyppejä hortoilee fantasiamaailmassa tulivuorelle tuhoamaan taikasormusta, voit sen tehdä. Muta jos kirjoitat Frodosta, Bilbosta jne. Keski-Maassa, joudut raastupaan.

      Haluatko sitten tehdä: kuten muutkin jo ovat kommentoineet, inspiraatiota ja vaikutteita pitää toki aina saada, mutta kirjoita omaa. Lienee niin, että sinulla alun alkaenkaan ei ole paljon sanottavaa. Eli mieti ensin mikä on se oma, uniikki äänesi ja näkysi. Jos sellaista ei edes ole, anteeksi nyt vain, kannattaisiko jättää kirjoittaminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      124
      2961
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2722
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1543
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1285
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe