Mä haluaisin kuolla ja mulla ois valmis itsemurha suunnitelma mut ei taida olla kanttia toteuttaa, kun kuulee, että joutuu välitilaan eikä sielu pääse sinne minne pitäisi ja sitten sua paukutetaan kahta lujempaa mitä tosi elämässä ja ettei elämä lopu siihen, kun kuolema tulee, mut voiko se olla pahempaa kuin nykynen elämä on? jatkuvaa taistelua masennuksen kourissa ja yksinäisyyden kanssa pärjäämistä ja yöt on kans toisinaan aika kauheita, koska näkee harhoja ja kuulee ääniä päässä. Mulla on jo 11 vuoden sairashistoria takana ja siihen mahtuu kaikennäköstä olen hullujen huoneella vaikka kuinka monta kertaa lataamossa ja saanut keskusteluapua, mutta tuntuu ettei mistään olisi apua ja silti tekee mieli vaan kuolla pois ja joo on mulla lääkkeet käytössä mut mistää oo mitää apua kaikki tuntuu ihan paskalta, on niitä hyviäki hetkiä mut harvemmi niitä. Kunhan vähän kirjotin tänne tekstiä olen 39 vuotias mies ja elämä tuntuu aika syvältä.
Masentaa aika paljon
päläpälä111
4126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jaahas.
Se on loppu, kun se on loppu. Onko se hyvä? Ei! Ei, ei ainakaan minusta - vielä.
Jos tämä kaikki on jo täyttä paskaa, niin paljonko paskemmaksi tämä vielä voi mennä? Jos tämän paskan kestää, niin miksei vielä vähän lisää?
Onko sun elämässä mitään mikä kiinnostaa sua ? Ettet ajattelisi koko ajan olotilojasi, vaan jotain muutakin välillä. Jos sitten alkais näkyä auringonvaloa tunnelin päässä !
Kirjoitat, että sulla on välillä hyviä hetkiäkin. Noniin, mieti mikä niistä tekee hyviä ja tee niitä asioita. Sitkeästi eteenpäin. Näin tekee moni. Päivä kerrallaan.
Paremman huomisen toivossa. Aika usein se onnistuu !
Tsemppiä sulle ! Paljon !!!
Hyvä että kuulee näitä ehkä "huhuilta" tuntuvia varoituksia, mutta niistä saattaa olla kiitollinen kuoleman jälkeen. Ja ehkä se jolle on opetettu että on taivas, helvetti ja jokaisella katoamato sielu nii kokee velvollisuueksee varottaa muita, ettei saa sitte kuolemasa jälkee syytettä siitä ettei varottanu toista, tietämätöntä.
Koskaa kun ei nimittäi tiiä onko kohtaamansa ihminen semmonen, jota kukaa toine ei koskaa tuu evankelioimaan.
No, tuonela ja ns. aaprahamin helma kai on niitä välitiloja, eli taivaan ja helvetin odotushuoneita. Näin ainaki Ramatussa opetetaan, mm. rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta kertovassa jutussa. Taivaassa ja helvetissä ei oo vielä ketää ihmistä, ei ees Saatana oo vielä helvetissä. Se pelkää sitä ja tahtoo sinne ihmiset, mutta on kateellinen ihmiselle jolle on annettu mahollisuus pelastua, toisin ku sille.
No, pidätpä tätä totena tahi puppuna niin en jaksa nyt alkaa hienoilemaan ja hävyliäästi kiemurtelemaan, sitä kuulee ihan tarpeeksi saarnastuoleista nykyisin
MUTTA tuomittemine ja iloto paasuu ei ketää nosta tahi lohtuta, varsinkaa josso yxinäine ja itsemurhan partaalla nuokkuva eikä tievossa ketään jonka kans keskustella näistä naamakkai. Jossei nyt muuta enää keksi, nin Jumalaahan voi rukoilla vaikkei sen olemassaoloon ees uskois. Et ois ensimmäinen joka tekee nii etkä eka avun saanut.
Ookko sitä miettiny että kumpi o pahempaa, olla kuolemanvaarassa jonki fyysise vamman tai sairaue takia vai mielisairauksissa ja elämäntahdon ja ilon menettäneenä? Kuolemanpelkoa ja pikaista parannuksenteon halua voisi kuvitella nousevan vaikka jos jokin paha verenvuoto tai infarkti tulis yhtäkkiä.
Olet ihan oikeassa tuossa ettei kannata tehdä itsemurhaa. Aikoinaan juuri se "suomeksi helvetin pelko" sai minutkin kerran jatkamaan olemassaoloa täällä. Ja nyt on elämä ihan hyvin. Voi pitkänkin masennuksen jälkeen olo helpottaa, jopa 20 vuotta masennusta poteva on vapautunut.
Ei sinun kannata ajatella että mitä vaikka viiden vuoden päästä. Ihmiselle riittää juuri tämä hetki. On se hyvä että saa pukea sanoiksi kaiken sen mitä kokee, oli se sitten vaikka oman kuoleman pohtiminen. Varmaan tahdot kaikesta huolimatta antaa itsellesi aikaa.
Niin kuin on päivämme, niin on myös voimamme.