Mitä uutta?

Aikoihin en ole palstalle vilkaissutkaan, mutta eipä tunnu muuttuneen, joten mistään ei jää paitsi, vaikka kerran vuodessa tänne poikkeaisi.

Pilmarin vanhaa, Kahvipirtin häiriköintiä, enempää en jaksa otsikoita availla.

Missä menette vanhat?
Missä on se viisaus jota teissä on, mutta nyt on vakan alle piilotettu kaikki heikotkin kynttilät, koska riita ja vanhojen muistelu eivät osoita muuta kuin yhteiskykyhaluttomuutta.

Olin minäkin ennen; aktiivinen ja sanoisin jopa suosittu, kunnes näin ettei kannata odottaa riidatonta aikaa palstalla, parempi pysyä kammiossaan ja kuunnelle linnun laulua.

Oliko ennen paremmin?
Samaa se oli silloinkin, terävien hampaiden kalinaa joka puolella.

Taitaa olla aika taas mennä menojani.
23326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei tämä ole mitään verrattuna 1918 tapahtumiin. Silloin ei suotta riidelty, vaan heti ammuttiin "vastarannan kiisket" puolin ja toisin, siis punaiset ja valkoiset.

Tietenkin olen kuullut ja lukenut ueitakin kirjoja siitä ajasta, mutta nyt on ilmestynyt juuri uusi kirja, joka kertoo paikkakunnan tapahtumista ihan oikeilla nimillä sukulaisen- ja asiakirjojen perusteella ja kyllä on ollut raakaa peliä "pohjolassa".

Ai niin! Kuinkas se Kahvipirtti häiriköi palstalla? Se jäi hieman epäselväksi. Mielestäni siellä saa hyvää kahvia kera pullien ja rinkilöiden, eikä nurkkakaapin tarjontakaan ole huonoimasta päästä. Juuri on pirtti siivottukin Vapun kunniaksi.

2Äänestä
  • Kummat aloittivat ampumisen punaisetko vai valkoiset. Ne ketkä aloitti on syylliset.,,Puhumalla asiaat pitää hoitaa tai kirjoittamalla, ei saa ensin ampua toisia.

    1Äänestä

Aloittaja kirjoittaa kuin itse ei olisi vanha, miksi olet jo vuosia sitten täällä vanhojen palstalla roikkunut ? Miksi läksit jos olit suosittu ? Selvästi kyyläät täällä kaiken aikaa ja puskista haukut, tuntuu olevan tuttua kaikki kahvipirttiä myöten.

1Äänestä

"70-vuotiaiden leppoisa kahvipöytä. Liity rohkeasti mukaan keskustelemaan!"

Noin lukee otsikossa ja jos leikitään, että tämä on meidän leppoisa kahvipöytä, niin onko sinulla tapana kylään tultuasi alkaa heti arvostelemaan "talontapoja"??

Et muuten ole ensimmäinen, joka ilmoittaa tulonsa ja lähtönsä! DD Käytkö muuallakin kylässä sanomassa päivää ja näkemiin, haukkuen siinä välillä talonväen?

1Äänestä
  • Piti ihan ääneen nauraa Kristiina23 räväkälle huumorille:" Silloin ei riidelty, vaan ammuttiin heti 😊 ))))

    Että silleen! ,... mittasuhteet kävi kyllä selväksi,..en kyllä ymmärrä minäkään miksi ihmeessä osallistuu vain moittien? Me kirjoittajat kun luomme sen hengen mikä täällä vallitsee!

    Ihminenhän etsii mielihyvää normaalisti, jakaakin sitä ollessaan hyväntuulinen, asiallisuus kanssakäymisessä sentään vähimmäisvaatimus!

    Pirteyttä mieleen, ja iloa aloittajankin sydämeen!

    1Äänestä

  • old_profile_81347 kirjoitti:

    Piti ihan ääneen nauraa Kristiina23 räväkälle huumorille:" Silloin ei riidelty, vaan ammuttiin heti 😊 ))))

    Että silleen! ,... mittasuhteet kävi kyllä selväksi,..en kyllä ymmärrä minäkään miksi ihmeessä osallistuu vain moittien? Me kirjoittajat kun luomme sen hengen mikä täällä vallitsee!

    Ihminenhän etsii mielihyvää normaalisti, jakaakin sitä ollessaan hyväntuulinen, asiallisuus kanssakäymisessä sentään vähimmäisvaatimus!

    Pirteyttä mieleen, ja iloa aloittajankin sydämeen!

    Hyvä, että ymmärsit kirjoitukseni. Kirjoitin tuon "käytöstapojakin", mutta jäi allekirjoitus, koska olen hieman herkillä nyt lukiessani noista 1918 tapahtumista, jotka koskevat näitä lähikuntia.

    Hidasta on lukemiseni, koska vähän`väliä haluan tarkastaa googlesta paikkakuntia, kartanoita ja muitakin tapahtumia.

    Suurin yllätys oli vävyni nimi (tai eihän hän ole ns. oikea vävyni), koska eivät ole vihitty pari, joten heidän kaksi lastaankin on, ...niin mitä ovatkaan, mutta erittäin suloisia ja vanhempiensa rakastamia. Heidän joku "isoisoisoisänsä" on tapettu punikkina, vaikka ei ollutkaan, joten 1949 he ovat suomentaneet sukunimensä, koska eivät haluneet olla "punikin kakaroita" ja kirjoittajakaa (kirjan) ei saanut mainita heistä enempää.

    Eilen, kun lapseni toi minulle taas ruokaa ("köyhäinavustusta"), niin näytin hänellekin tämä heidän "hienon" nimensä, koska hänen "anoppinsa" on niiiin pettynyt, että lapset on tyttäreni nimellä joka on niiiin "maalainen!DD

    Jaa, tulin vain tarkastamaan Paukanevan suota ja todentotta. Kyllä sinne on kuljetettu punavankeja ammuttavaksi. Hitsi, kun tekee pahaa, koska useimmat sukunimet ovat tuttuja ja etenkin nämä seudut.

    Ja sitten tulee joku "urpo" tänne valittamaan. Häntäkö täällä pitäisi viihdyttää ja miten?

    1Äänestä

alotukseen:

Olet vaki palstalainen, käyt joka päivä jotain raapustamssa,
olet itse riidan aihuttaja, keskityt oikein eripuraan,
ainaki alotuksesta päätellen,
lueppas oma tekstisi ensinnäki kymmeen kertaan
mieti mitä sinun viestisi palstalaisissa haerättää,

kaikella ystävyydellä,
vaki puska,

1Äänestä

Tämähän aloittaja kirjoittaa samansisältöisen jutun melko usein ja aina uhkaa ettei kohta tänne enään tule.
Riitaa on eikä se lopu. Isäni oli punikki, syntymävuosi-1900 hän olisi nyt 117vuotias. minäkin nyt yli 80v. Luulisi aikaa kuluneen jo niin paljon ettei punikki-isän toiminta 18v ikäisenä olisi enää mitään salattavaa.

Olen nähnyt nuorten taiteilijoiden toimivan jo sovinnon ja kiihkottoman suhtautumisen puolesta niihin 1917 tapahtumiin. Riita nousee, syyttely ja halveksunta tästäki, on sen niin varmaa taas.

1Äänestä

Kyllähän jj tietää tämän joka uhoaa niillä 100 000 nuoren kauniin miehen tappamisella. Monta nikkiä ja etenkin puskahuutoa.

1Äänestä

Vastaan ihan jokaiselle yhdessä!
En tottavie kuluta aikaani niin turehaan kuin tämän pastan seuraamiseen, minulla on parempaakin ajankulua.

Huomio.
Luin silloin aamulla kahvipirtin emännän kirjoituksen jossa kertoi, että sinne oli hyökätty, mutta onneksi nurkkaaappiin eivät koskeneet.

En ole asiakas siellä, enkä potki edes kynnykseen, älkää kuvitelkokaan että minun mielkuvitukseni riittäisi kaikkeen.

Saatte olla mitä mieltä tahansa minusta, mutta sanoin ja sanon edelleenkin, että tämä palsta on kuollut omaan sisäänlämpiämiseensä ja riitelyyn isännyydestä.
Vanhat seriffit päänä ja päsmärinä, onneksi tu kristiina tietää että pitää pahat ampua.

Jääkää rauhaan, en kehu menemisellä, enkä tulemisella, sanon vain, että silloin kun helenä05;kin oli vielä mukana, täällä oli iloakin, vaikka pilmari ja ruuneperi silloinkin riiteli, mutta se ei ollut 1918 vuosi.

Minun menemiseni tapahtuu tässä ja nyt, olin vain saanut sähköpostiviestin jossa kerrottiin palstan kuohuvan aloituksestani.

Kuorikaa vaahto kaljasta ja juokaa, mnlle tämä ei maistu!

Hyvää Vappua ja senkin jälkeistä aikaa.

Ps. Olen pian 80v joten vanha olen ja kirjoitan vanhana!!!!!

Äänestä
  • Nyt kuvittelet liikoja itsestäsi. Ei palsta ole kuohunut ainakaan sinun ajatuksistasi eikä paljon muustakaan. Tuskin kukaan tätä sentään ajankulunaan pitää, jos joskus lukaisee ja jotain kirjottaa. Itse näköjään seuraat tarkasti kun osaat tilastoida palstan tapahtumat ja ystäväsi kanssa raportoitte palstan tilasta. Kahvipirtin emännän sanomiset on sinulla suurennuslasin alla, olet varmaan kateellinen kun hänen pirttinsä suosio vetää jatkuvasti . Jos palsta on turha, miksi pitää tulla kuitenkin mollaamaan , sillä paljastaa vain katkeruutensa.

    1Äänestä

  • novoisentään kirjoitti:

    Nyt kuvittelet liikoja itsestäsi. Ei palsta ole kuohunut ainakaan sinun ajatuksistasi eikä paljon muustakaan. Tuskin kukaan tätä sentään ajankulunaan pitää, jos joskus lukaisee ja jotain kirjottaa. Itse näköjään seuraat tarkasti kun osaat tilastoida palstan tapahtumat ja ystäväsi kanssa raportoitte palstan tilasta. Kahvipirtin emännän sanomiset on sinulla suurennuslasin alla, olet varmaan kateellinen kun hänen pirttinsä suosio vetää jatkuvasti . Jos palsta on turha, miksi pitää tulla kuitenkin mollaamaan , sillä paljastaa vain katkeruutensa.

    Pysyppäs pois palstalta kuukausi ja kato sen jälkeen kuinka jutut on muuttunu.
    Älä roiku joka päivä, totut tapoihin.

    Vaikka ensi vuuen vappuna seuraavan kerran käyt lukemassa huomaat, että joku kirjottaja on heittänyt henkensä, jälijelle jääneet jatkaa samalla aksentilla kuin tänäänkin.

    Alottajan puolella voi moni olla, ei vaan uskalla kertoo, täällä kun on näitä piikittelijöitä enemmän kuin takiaispuskassa.

    Hyvää selvinpäin vappua!

    1Äänestä

Suomi voi itsenäisyyttä kiittää aatua 1918 ja 1945 Venäjän kenraalia kaikkina aikoina.

Miksi veteraanit on vuosi 2017?

Äänestä

Tuli mieleeni vanha sanonta lukiessani tätä ketjua.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!
Yleensä metsässä vastaa vain yksi kaiku, täältä hyökkää lukemattomia kaikuja ja kaikki ovat oikeassa
Entinen (vanha) kirjoittaja sanoo mielipiteensä tilanteesta jonka täällä kohtaa, ja sanoo niin miltä hänestä tuntuu, tuntuu se monesta muustakin koska ärsytykseen ei monta sanaa tarvitse.
Täällä muutama tunti vrk.ssa ja riidanhalu kauhea.
Onkohan kyläyhteisössä sitten jo puhevälit poikki eikä kukaan enää jaksa riidella, pitää tulla tänne ilman naamaa??

2Äänestä
  • Netistä löytyy ihan tähän sopivaa;

    Aihetta ja asiaa
    joskus siansaksaa
    niistä elo kerätty
    palstoillakin herätty
    sopuisasti kirjoitellen
    ajatukset lähetellen
    kevyesti kutkutelee
    nauruhermot herättelee

    päteä ei tarvetta
    läskipala karvoitta
    lautaselle tarjottiin
    makeaksi mainittiin
    kokki kaikkitietävä
    komeakin vietävä

    kukin kokki sarallaan
    sanoo kaiken tavallaan
    tietää tätä tuota
    kuokkii vaikka suota
    itse tuntee sielunsa
    virittelee viulunsa

    jotain onhan jokaiselle
    vihan siemen vihaiselle
    iloiselle ilon siemen
    janoiselle tarjoo liemen
    sanat paljon puhuvat
    täällä kuuluvat
    huutamatta lausutaan
    arvo muille annetaan.


    Kaikillahan on sananvapaus.
    Mielipiteensä saa ilmaista.
    Tykätään tai ei.

    Haukkukaa nyt aloittaja, kun ei nää kuinka hyvää seuraa täältä saa.

    1Äänestä

Uutta on ollut etenkin se, että nimim. Pilm..rin piristäviä ajatuksia on ilmestynyt palstalle.

Äänestä

Niin hyvä on olla, rauhassa elää
metsän siimeksessä
puiden varjossa, tuulelta kaukana.
Lämmin peitto ympärillä
pienessä takassa tuli.

Iltatee, vapputee, jouluglögi
rauhallisin mielin maistuvat
omassa rauhassa
ihan yksin
niin ne muutkin ikäiseni.

Oma rauha, oma vapaus
nautitaan tästä iästä, tästä ajasta
tästä ihanasta iltahetkestä.

Rauhallisin mielin.

1Äänestä

Piilevänä hohtaa monelle kuningasajatus: pitää olla suosittu. Koskaan en ole live-elämässäni enkä täälläkään pyrkinyt tuohon. Ja voin sanoa ihan rehellisesti, että elämäni on hyvää. Täällä pitäisi kirjoitella asiallisesti. Ei ole henkilökohtaista kirjeenvaihtoa varten, siihen on paljon muita mahdollisuuksia.

1Äänestä
  • Lukeakseenko vain osallistuu? Aika itsekästä, vain antaa toisten hoitaa aiheiden esiin tuominen. Onhan aina näitä vapaa matkustajia. Ei kukaan kirjoita ollakseen suosittu, liian läpinäkyvää se olisi, vaan omista kiinnostuksen kohteistaan.

    1Äänestä

  • osallistuva kirjoitti:

    Lukeakseenko vain osallistuu? Aika itsekästä, vain antaa toisten hoitaa aiheiden esiin tuominen. Onhan aina näitä vapaa matkustajia. Ei kukaan kirjoita ollakseen suosittu, liian läpinäkyvää se olisi, vaan omista kiinnostuksen kohteistaan.

    Onpa noita alkujakin tullut tehtyä. Enää ei huvita, kun arvaillaan vaan kuka on. Tai sitten irvaillaan.

    1Äänestä

  • arvaillaan ja irvaillaan sitähän pahat ihmiset tekevät

    Äänestä

Hyvää Vappua ,heti tiedoksi että täälä paistaa aurinko .
Minä vaan olen niin kalkkiintunut jo että En ,edes viitsi politikoida enään .
No vanhojen muisteluks on mennyt melkein . Ja niinhän se tuntuukin olevan -- hyvä että aukasin tän katjun -- sain niiiin virkistävän kirjoitukset ja rehelliset -- molempien kirjoitus pistää aatteleen . Taidanpa lukea ne uudestaan nimittäin Kristiina 23 ja jjjoutava -- Terkkuja vaan täältäkinpäin --
Nyt Keväällä on muita harastuksia kun tämä Suomi 24 -- mutta en unohda vilkasta .
Ne Kalakotkas ( Sääkset ) on niin mukava harrastus .
U.M Ullamirjami .
Kun en kai pääse oikein omalla nimmarillani sanoo että olen Ropotti - En nyt sentään !

1Äänestä

Hyvää Vappua ,heti tiedoksi että täälä paistaa aurinko .
Minä vaan olen niin kalkkiintunut jo että En ,edes viitsi politikoida enään .
No vanhojen muisteluks on mennyt melkein . Ja niinhän se tuntuukin olevan -- hyvä että aukasin tän katjun -- sain niiiin virkistävän kirjoitukset ja rehelliset -- molempien kirjoitus pistää aatteleen . Taidanpa lukea ne uudestaan nimittäin Kristiina 23 ja jjjoutava -- Terkkuja vaan täältäkinpäin --
Nyt Keväällä on muita harastuksia kun tämä Suomi 24 -- mutta en unohda vilkasta .
Ne Kalakotkas ( Sääkset ) on niin mukava harrastus .
U.M Ullamirjami .
Kun en kai pääse oikein omalla nimmarillani sanoo että olen Ropotti - En nyt sentään !

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhana kirjoitti:

Aikoihin en ole palstalle vilkaissutkaan, mutta eipä tunnu muuttuneen, joten mistään ei jää paitsi, vaikka kerran vuodessa tänne poikkeaisi.

Pilmarin vanhaa, Kahvipirtin häiriköintiä, enempää en jaksa otsikoita availla.

Missä menette vanhat?
Missä on se viisaus jota teissä on, mutta nyt on vakan alle piilotettu kaikki heikotkin kynttilät, koska riita ja vanhojen muistelu eivät osoita muuta kuin yhteiskykyhaluttomuutta.

Olin minäkin ennen; aktiivinen ja sanoisin jopa suosittu, kunnes näin ettei kannata odottaa riidatonta aikaa palstalla, parempi pysyä kammiossaan ja kuunnelle linnun laulua.

Oliko ennen paremmin?
Samaa se oli silloinkin, terävien hampaiden kalinaa joka puolella.

Taitaa olla aika taas mennä menojani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu