Eli oon ollu nyt lukiossa 2 vuotta ja haluaisin vaihtaa amikseen, kiinnostaisi tietää voiko amiksen kursseja korvata jo suoritetuilla vastaavilla lukion kursseilla, vai pitäiskö harkita kaksoistutkintoa? Vai pitääkö alottaa ihan alusta kaikki ja heittää viimeisen kahden vuoden opiskelut hukkaan?
Lukiosta siirtyminen Amikseen ja kurssien korvaus
3
632
Vastaukset
- Jokulukiolainen
YTO aineet hyväksiluetaan. Lisäksi esim tietotekniikan ym voi saada hyväksiluettua.
Ammattiaineita ei saa. Työssäoppimisia voi saada hyväksiluettuja, jos on alaan liittyviä, mutta menee ryhmänohjaajan arvion mukaan.
Suosittelisin kyllä aktiivisesti keskustelemaan opon kanssa ennenkuin alkaa sen suuremmin miettimään amiskaan siirtymistä. - Suosittelennäin
Jos olet jo kaksi vuotta opiskellut lukiossa normitahdilla, niin eihän sinulla ole enää kuin vuosi jäljellä. Suosittelen käymään lukion loppuun, kirjoittamaan ylioppilaaksi ja sitten aloittamaan amiksessa.
Itse kävin aikuislukion ja huomasin siellä monia nuoria aikuisia, jotka olivat aikanaan jättäneet lukion kesken. He olivat ihan ok elämässä mukana, oli ammatti hankittu ja töitä, mutta kuitenkin se kesken jäänyt lukio oli sen verran harmittanut, että olivat lopulta hakeutuneet aikuislukioon suorittamaan lukion loppuun ja kirjoittamaan ylioppilaiksi.
Ja se suoritettu lukio on valuuttaa amiksessa. Ei tarvitse osallistua yleisten aineiden opetukseen ollenkaan, saat ne kaikki hyväksilukuun. - Anonyymi
Fuck lukio
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 437377
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533662Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu473546- 623298
- 512984
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/512852Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342799Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint302464IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1861829- 471541