Voisiko valtuusto antaa selityksen kuntalaisille ja äänestäjille seuraaviin ilmi tulleisiin aika hurjiin väitteisiin:
- Sopimus lautakuntapaikkojen jaosta tehty valtapuolueiden toimesta jo ennen vaaleja.
- Neuvottelut asiasta luottamuksellisia. Kukaan ei vaan osaa selittää miksi äänestäjät eivät saisi prosessista tietää.
- Asiasta ei saisi edes keskustella tai ehdottaa muutoksia.
- Jos et mukisematta alistu sopimukseen, jonka tekoon et ole edes päässyt mukaan, käyttäydyt huonosti eikä sinua oteta jatkoneuvotteluihin mukaan.
- Neuvottelut ovat täysin epävirallisia puolueiden keskinäisiä asioita, mutta ne käydään kuitenkin kaupungin tarjoamissa tiloissa ja niissä on pullakahvitarjoilut veronmaksajan kustantamana, vaikka niiden tulisi maksaa 2,70 per asiakas. Mitään ei veloiteta osallistujilta.
- Neuvottelujen puheenjohtaja Jukka Kolmonen valehtelee Kalevalle lain vaativan d’Hondtin menetelmän käyttöä lautakuntapaikkojen jaossa.
- Kalevan toimittaja ei edes tarkista väitettä vaan julkaisee paikkansapitämättömän sellaisenaan.
Nyt kaikki puhelin käteen ja vaatimaan vastauksia väitettyihin asioihin!
Oulussa korruptiota?
69
744
Vastaukset
- asiaontutkittava
Lisäksi on paljastunut, että Antell lähettää kaikille uusille valtuutetuille lahjakortin.
asiaontutkittava Ei ole miteenkään laitonta lahjoittaa joillekin jos ei saa vastapalvelua eli saisi itselle hyötyä.
- rakennuslautakunta
Kyllä ne lahjakortit on siellä valtuutettujen mielessä, kun Antell alkaa laajentamaan liiketoimintaansa.
- MitäKysyitkään
Tämmöinen kepuleitten ja muiden sipiläisten lessuketkuleitten ilmoitus toisessa ketjussa (jossa lokkalaisia muka itkettää):
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14826268/lokkalaisia-itkettaa
"Kesk_Oulu
24.4.2017 17:07
Porttikielto valtuustoon niin saadaan työrauha.
Olemme kaikki muut puolueet asian sopineet, pulinat pois.
Jos et osaa käyttäytyä ravintolassa saat myös porttikiellon.
Opettelisi nulikka käyttäytymään."
***
Se ol täsä. Vastaus aloituksen kysymykseen.
JUNES, TUU LUKEEN!
. - päävadilla
"Minkäs teet, semmoista se elämä joskus on."
- Ari Heikkinen - Riittää.jo
Pitikö aloittaa taas uusi Lokka viestiketju?
Oulusivu pelkkää Junes Lokkaa perkele! - prssjrig
Prrseestä nämä Lokka-sivut. Voi jumankauta mitä sontaa. Tämä on jo trollausta kun koko palsta täytetään tällä haisevalla sepustuksella. Suksikaa hevonprrsieseen lokkalaiset.
- Paimen-poika
Kuitenkaan sinäkään et osaa pysyä poissa. Jos sivut ovat sontaa, niin mikä sinä olet? Vrt lehmänkin sontaläjässä on pian tuhat paskakärpästä. "Lehmänpaska on HYVÄÄ! Ei miljoona kärpästä VOI olla väärässä!"
- vituttaakoKuuntelen
Kommareita ei paljon päättäjien korruptio kiinnosta, mutta Lokka on saanut näidenkin tyhjäpäiden vitutuskäyrän punaiselle :)
- Höhläähommaa
Jos yritykset antavat kaupunginvaltuutetuille lahjoja, niin tietenkin se on selvitettävä. Ei asiaa voi noin vain jättää huomiotta. Ensiksi on saatava selvyys kuinka suurista lahjoista on kyse. Muutaman euron arvoisilla ei ole mitään merkitystä. Jos ne ovat satojen eurojen arvoisia, niin tietenkin ne vaikuttavat päätöksentekoon ja asia on annettava poliisin hoidettavaksi.
- toteaja
ei taida selvittäminen kiinnostaa ketään. joten antaa olla
- Antaa-olla-nyt-vaan
Älkää tutkiko enää. Lokka ei saa enää mitään lahjoja niin eiköhän se asia ole tässä.
- KiväärimiehetPässinpäät
Jos valtuusto on koottu laittomasti, jokainen siellä tehty päätös on ollut laiton. Jokainen nuijanisku pätemätön. Oulun valtuustolla tulee vielä kiireiset paikat, kun jokainen laiton istunto joudutaan pitämään uudestaan ja päätökset uudestaan, rehellisesti. Tämä lienee heille uusi kokoemus. Mutta tämän sanoo ihan Suomen laki.
Samaten on kaiketi ollut Oulussa pitkään, jo aiemminkin. Onko aiemmissakin valtuustoissa toimittu laittomasti? Ota Junes selvää. Kaikki laittomat päätökset on purettava. Ja lasku tietenkin näille päättäjille itselle, henkilökohtaisesti. Lasku ei kuulu Oulun veronmaksajille vaan itse rikollisille maksettavaksi. Miljoonapäätökset.
Nyt aukesivat Oulun rikollisten nk. Augeiaan tallien ovet. Jo vanha Herkules tiesi mitä tehdä.
Miksei Lokalla olisi samaa oikeutta, yksinään koota valtuusto, josta kepuli-ketkut ulkona? Lokkahan ei näin tee, sillä hän lienee tällä hetkellä Oulun ainoa, rehellinen valtuustossa istuva (tai kepuliketkujen määräyksestä sen oven ulkopuolella koputteleva) poliitikko. Ainoa, koska onko kukaan muu puolustanut Oulussa laillisuutta kuin hän? Tiina. Ja ne Oulun äänestäjät, jotka tahtoivat vihdoinkin rehellisyyttä Oulun kunnan hoitoon.
Selvitäpä Junes asianajajan kanssa tämä asia: voiko kaupunginvaltuuston vanha sisäpiiri toimia kansan uutta äänestystulosta vastaan? Käsittääkseni ei. Oululaiset halusivat muutosta valtuustoonsa. Sitten asia Oulun raastuvanoikeuden käsittelyyn. (Tästä tulee vielä hauskaa). Mutta, onko Oulun raastuvanoikeus itse jäävi pitämään istuntoa tässä asiassa?
Liiton tyttö:
https://www.youtube.com/watch?v=vmmAO3Hdb5A
.- malttamaton.-
hauskaa tulee. melkein ei malta odottaa
- Pelottaa
Toimitaan vanhan tavan mukaan. Ollaan niin kuin ennenkin. Ei niitten lakien kanssa ole niin tarkkaa.
Pelottaa kirjoitti:
Toimitaan vanhan tavan mukaan. Ollaan niin kuin ennenkin. Ei niitten lakien kanssa ole niin tarkkaa.
Pelotaa Jahas ja sitten alkaa lain noudattaminen, kun näkis sen ihmeen.
- eiaenalokkaa
Raastuvanoikeuksia oo olemassakaan. Voisiko joku osaavampi avata lokapalstoja?
- ProPatriaOulu
Juu, ja me Lokan kannattajat!
Muistetaan, että tällaiset lainopilliset taistelut eivät ole yhteiskunnassamme ilmaisia kuin matuille, joten avataan taas kukkaroamme Juneksen poliittisen kannatuksen tilille!
Jolla on enemmän, antaa enemmän. Me, köyhälistö, antakaamme sen minkä kykenemme, Isänmaan ja niiden kansallismielisten suomalaisten, etenkin oululaisten puolesta, joiden puolesta Junes Oulun kaupunginvaltuustossa nyt käy poliittista taisteluaan Oulun epärehellisiä päättäjiä, korruptoituneita lahjusten ottajia vastaan; ketkukepuleita, insestidemareita, kukkokokkareita, islamistikrisuja ja vassarimaanpettureita vastaan.
Pro Patria! Meidän nyt vuoromme on. Veteraanin iltahuuto:
https://www.youtube.com/watch?v=arKxCiTZoyQ
.- AliBenish
Morokkolainen vetenaari? Missä lajissa?
- kongolainenUutuusko
Mikä on ganabis?
- narcopol
Viola-Orvokki kirjoitti:
Ganabis sätkien teossa.
Otetaan lentokone ja lennetään maahan jossa ganabis on laillista? Loppuu yhtäkkiä se kauhistelu. Vai onko ajateltava että Suomea kehittyneempien maiden hallitukset on täynnä narkomaaneja?
kongolainenUutuusko kirjoitti:
Mikä on ganabis?
Ganabis on hamppiruoho,joka jalostettu varvas sandaaleilla läppyttelijöille.
- opettele_kommari
kirjoittamaan.
Pro Patria älä sekoita VeTERAANEJA TEIKÄLÄISTEN KÄHINÖIHIN
- IsänmaanPuolesta
En ole sekoittanut veteraaneja kirjoituksiini, en kirjoita heidän puolestaan. Mutta myöskään sinä et voi puhua heidän puolestaan, kieltämällä meiltä, lähinnä ainoilta tämän päivän suomalaista kulttuuria, kieltä, uskoa, kotia: isänmaallisuutta puolustavilta suomalaisilta kansalaisaktivisteilta oikeutta mainita heitä, osoittaa kunnioitusta heille, sekä ilmaista vilpitön tahtomme kulkea samalla maanpuolustuksen tiellä, tämänhetkistä vihollistamme vastaan.
Paljon saa julkaista Venäjän vastaista vihapropagandaa, vaikka viime sodastamme on jo yli 70 vuotta aikaa. Mutta tulisi olla hiljaa viimeisen 1,5 vuoden ajan tapahtuneesta Ruotsin hyökkäyksestä Suomemme puolelle: ovat omasta maastaan juna- ja bussilasteittain toimittaneet rajojemme tälle puolen n. 40 000 monirikollista ja väkivaltaista kulttia tunnustavaa vieraskansalaista toiselta puolen maapalloa. Tämä, Ruotsin maahamme toimittama väkivaltainen maahantunkeutuja on jo lyhyessä ajassa osoittanut koko oman olemuksensa: jatkuvia pienten lasten, nuorten ja aikuistenkin raiskauksia, ryöstöjä, murhia, julmia eläinrääkkäyksiä joita videoivat nettiin. Suvakkinaiset tarjovat omia pikkulapsiaan näiden miesten pideltäviksi.
Samaten näitä rikollisia suojelevat suvakkimediat ovat lähes täysin vaienneet näistä rikoksista tai maininneet ne hyvin ohimennen, aivankuin kyseessä ei olisi laajamittainen vihollisen maahantunkeutuminen ja aktiivit vihateot islamin mukaan meitä "vääräuskoisia" vastaan. Tämä kaikki on lähtöisin Ruotsista joka ei vieläkään tunnusta itsenäisyyttämme vaan tahtoo turmella maamme, ennenkuin saisimme iloita 100-vuotiaasta Suomesta! Ikuinen päävihollisemme on Ruotsi.
Me olemme tämän päivän veteraaneja. Pidit siitä, tai et. Me emme rakasta raiskaajia.
.
- HyväJunesJaTiina
Kyllä nämä asiat on tutkittava nyt perinpohjin. Oulumafia on saanut pitää demokratiaa pilkkanaan jo liian pitkään.
- VoiLuojaOtaMinutJoPois
Kyllä se Lokka on jonka asioita tutkitaan! Käytös pitää olla, ja nöyryys hattu kouraan vaan. Aina on ajomiehet saaneet kuorman päältä ensin ottaa. Niin on kunnanvaltuutetuillakin ensiotto-oikeus ja tapoihin kuuluu lahjojen anto. Niille joilla enemmän on, kuuluu enemmän antaa. Hehän enemmän kantavat vastuutakin. Jo Siionissakin. Eipäs puututa vanhoihin tapoihin. Siittäs ei hyvää seuraa. Piiat ja trengit isäntinä, pthyi!
- Lokkakitkeekorruptiota
Lokka paljastaa räikeän korruptiotapauksen Oulusta.
On sovittu, että puolueet maksavat vaalikampanja-aikaan vaalikylässä käyttämästään sähköstä. Tämä ei kuitenkaan toteudu, vaan rahat revitään kaupunkilaisilta veroina!
"16.3.2017 kaupungintalolla oli kokous, jossa jaettiin vaalimökit, ja muistion mukaan keskusvaalilautakunta laskuttaa puolueita sähkön käytöstä.
No, keskusvaalilautakunnan jäsenenä nyt soitin Oulun Energialle ja kysyin, missä lasku viipyy. Lasku on lähetetty Tekniseen Liikelaitokseen. Soitin sinne, ja tyyppi sanoi, että ei näitä ole koskaan laskutettu ja näin kaupunginlakimieskin siellä kokouksessa oli sanonut.
Tapana on ollut laskuttaa vaalikylästä kaupunkilaisia. Siis sen lisäksi, että kaupunkilaiset maksavat puolueveroa luottamushenkilöiden välityksellä.
Sanoin tyypille, että kokouksessa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia ja tulee noudattaa niitä yhteisiä pelisääntöjä, jotka on muistioon kirjattu. Muistiossa lukee selvästi, että keskusvaalilautakunta laskuttaa puolueita sähkön käytöstä.
Odotan tässä sähkölaskua, jotta voin veloittaa puolueita. Seuraavaksi katsotaan miltä jäteyhtiöltä pitää laskut pyytää.
ps. viime torstain lautakuntakokouksessa yhteistyökykyiset pullavarkaat ilkkuivat, ettemme ole puolue vaan yhteislista. Joten Tiinan tai minun ei luonnollisestikaan tarvitse maksaa."- Hyvä-Junes-Lokka
Paljasta lisää näitä hyvä-veli-järjestelmän mätäpaiseita.
Meillä veronmaksajilla maksatetaan tällaisia kaikkien puolueitten "tukia" - kun kaikessa hiljaisuudessa niitä ei laskuteta oikeilta kulujen aiheuttajilta. Paperille kirjataan näin tehtävän, mutta hyvä-veli-järjestelmä hoitelee asian kaikessa hiljaisuudessa.
Kaikesta, mitä vain voi varastaa oululaisilta, kaikki puolueet myös sen tekevät.
Näinkin pienessä asiassa toimitaan valheellisesti. Jos on suoraan perseestä! - Ruskie.neitsyt
Niinkuin vanha venäläinen sananlasku sanoo: Bumaga bumaga a praktika praktika. Eli paperi on paperi, mutta käytäntö käytäntö.
Ja toinen: Eihän mikään konekaan käy ilman voitelua...
- paksutverhotpeittona
Se on kuulkaa niinkuin pelkkä kiiltokuva se julkisivu, mutta totuus on politiikassakin kovaa ja voi vain kuvitella, mitä verhojen takana tapahtuu!
- Rajoittunut
Ei voi kuvitella. Mielikuvituskin loppuu kesken!
- VoimallaVastavoima
Korruptiosta puheen ollen tässä suomeksi tekstitetyssä videossa hollantilainen pankkiiri nimeltään Ronald Bernard paljastaa, kuinka syvää korruptio maailmalla on... Paljastukset etenevät korkealla tasolla tapahtuvasta tietoisesta rahanpesusta, veronkierrosta ja terroristijärjestöjen rahoittamisesta maailman superrikkaiden sisäpiirin harrastamaan saatananpalvontaan... Haastattelu on annettu pari viikkoa sitten.
https://www.youtube.com/watch?v=CLkm9GdT9W8- EconomicHitMan
Hurja haastattelu! Hurjin juttu aikoihin. Muutkin ovat sanoneet samoja asioita, myös eliitin oudosta viehtymyksestä okkultismiin. Mm. John F Kennedy sanoi että ihmiset jotka maailmaa todella hallitsevat, eivät näy parrasvaloissa, eikä heille taputeta käsiä... Youtubesta löytyy monia entisiä korkean tason virkamiehiä jotka kertovat samoja asioita, mm. USA:n tiedustelupalvelun entisiä johtajia. Keitä uskotte jos ette heitä? Ihmettelen vaan.
Viime vuosisadalla sodissa tapettiin 170 miljoonaa ihmistä. Sodat syntyvät usein talousasioiden takia, mistä Ronald myös puhuu haastattelussa. Jos 170 miljoonan ihmisen kuolemalla ja kärsimyksillä ei ole merkitystä niin millä on?
- etsyömuttamaksat
"Oulun väistyvä valtuusto keskustelee päivällä kaupungin velkasuhteen räjähdysmäisestä kasvusta ja leikkauksien välttämättömyyydestä ja päättää päivän veronmaksajien kustantamaan juhlaillalliseen. Junes aikoo ottaa selvää, paljonko tuo lysti maksoi.
Kalevan mukaan menu on "perinteisen suomalainen":
"Alkuruokana oli savuporokeitto, saaristolaisleipäkrutongit ja yrittiöljy sekä talon leipää ja voita. Pääruokalajina oli yrttikuorrutettua Jäämeren lohta, parmesan-perunagratiinia, kasviksia ja valkoviini-voikastiketta. Jälkiruokana oli Hangenkierä-leivos, joka on Suomi 100 -juhlavuoden voittajaleivos, sekä kahvia ja haudutettua teetä. Juomina tarjoiltiin kuohuviiniä, Louis Eschenauer Medoc -punaviiniä, Douce nature Chardonnay -valkoviiniä, Remy Martin VSOP -konjakkia ja mesimarjalikööriä."
Kuinka usein teillä syödään kotona tällaista perinteistä, suomalaista ruokaa?"- leipäjonolainen
näläkä :(
- Sota-ajan.lapsi
Yhtään ainoata kertaa en ole yli 70 ikävuoteni aikana syönyt yhtään näistä luetelluista herkuista. Ja olen luullut olevani suomalainen ja syöneeni perinteisiä suomalaisia ruokia koko ikäni lukuunottamatta paria Kauko-Idän matkaani. Tuppipottuja voipottuna ja läskisoosilla, joskus hernekeittoa, kampsuja ja verileipää lahtauksen jälkeen kuin myös eri elimiä pottujen kanssa. Kouluaikana pilaantuneita pottuja vesikastikkeessa ammattikoulun ja tekun ruokalassa, sunnuntaisin ruokabaareissa ja viikolla työpaikalla rehellistä ruokaa kohtuuhinnalla. Kämpällä saikkaa ja vanikkaa, joskus harvoin pätkän lenkkiä lisäksi. Nyt vanhana joskus keitän mikrossa kaurapuuron, muutoin sitä mitä sattuu kaapissa olemaan. Tätä minä olen luullut perinteiseksi suomalaiseksi ruuaksi.
Noita viinaksiakaan en ole juonut. Joskus halvan punkkupullollisen, erittäin harvoin kirkasta viinaa. Jonkun konjakkipullonkin olen pitkän elämäni aikana juonut; ei ollut hyvää. Viime vuosina Lidlin tai S-kaupan halvimpia keskioluita.
Toivottavasti Lokka pystyy paljastamaan, paljonko tuo "perinteinen suomalainen ruokailu" maksoi lärviä kohti. Veikkaanpa, että meidän jotka itse maksamme ruokamme, on pärjättävä sillä summalla enemmän kuin yksi viikko.
- huomaaja-
eikö valtuusto vastaa suomi24-palstalla esitettyyn kysymykseen. onpa salaista hommaa
- Åulu-on-perseest
Se on sitä lestadiolaista kulttuuria. Oulussa korruptio on irti puhuttiinpa työpaikoista tai mistä vain. Kaikki menee suhteilla.
- Oulun-Velka-Hoidetaan
Kuntoon maksamalla kaupunginvaltuuston puheenjohtajaille ja viidelle varapuheenjohtajalle törkeän suurta kiinteää kuukausipalkkaa.
Näin on mätä moraali Oulun uusilla valtuutetuilla - omat taskut ensin täyteen ja sitten leikkauksia tekemään vähempiosaisilta. - nytkävinäin_
No voi. Keskustan Jukka Kolmonen aiemmin veti alustavia keskusteluja ja heitti ASYlin ulos neuvotteluista väittäen heitä huonokäytöksisiksi ja yhteistyökyvyttömiksi. Miten tässä nyt näin kävi? Ehkäpä Keskusta olikin koko ajan se yhteistyökyvytön, räikeästi sooloileva osapuoli.
"Uppiniskainen keskusta syrjäytettiin Pohjois-Pohjanmaan luottamuspaikkajaon vetovastuusta
Muut poliittiset puolueet ovat syrjäyttäneet Suomen Keskustan Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisia luottamuspaikkoja koskevien neuvottelujen vetovastuusta.
– Aikaisemmin neuvottelut ovat hoituneet sopuisasti, mutta mikä vimma keskustalle on nyt tullut?
Pohjois-Pohjanmaan kokoomuksen toiminnanjohtaja Jaakko Salovaara sanoo ongelmaksi sen, ettei kuntien päätöksenteossa ole kunnioitettu neuvotteluratkaisua.
– Keskeisin tavoite on saada paketti vastaamaan kuntalain 58 pykälää, jonka mukaan poliittinen edustavuus ja oikeudenmukaisuus on otettava huomioon.
– Keskustan isäntäpolitiikalla on pyrkimys viedä muiden paikat, vasemmiston Risto Kalliorinne tiivistää."- TolloHilppa
Joka toiselle kuoppaa kaivaa...
- vihakirje
Eli ASYL oli tässäkin asiassa täysin oikeassa.
- olimitenolimuttanäinon
juurikin näin
- kannatetaan_
ASYL puolueeksi!
- patreon
Liittyisin heti!
- suljettulippuäänestys
Nostetaan ylös, ettei totuus unohtuisi.
- viidesVarapuheenjohtaja
5.6.2017 Olun kaupungissa valittiin henkilöitä eri lautakuntiin. Vaaleissa ei kuitenkaan noudatettu kuntalakia eikä hallintosääntöä. Tässä kooste siitä mikä meni pieleen:
https://www.youtube.com/watch?v=5cwu4hor4KQ
Näyttää siltä, että tämä kokous joudutaan käymään uudestaan kun hallinto-oikeus on käsitellyt valituksen ja poliisi tutkinut rikosilmoituksen. Yksikään lautakunta ei voi rikostutkinnan aikana kokoontua, ei tehdä päätöksiä eikä kukaan saa nostaa palkkioita.- suhmuroinninloppu
Hyvä Tiina Ja Junes!
- werma
Odottelen vain mitä lierot koplaajat keksivät Juneksen päänmenoksi.
Ei uskoisi miten alas voi ihminen mennä kuten kokouksessa nähtiin ja vielä sanovat itseänsä uskovaisiksi. ASYL tulee nostamaan kannatuksensa "pilviin" seuraavissa vaaleissa ja kyllähän ketkut sen vaistoavat.
Kulissit kaatuvat ja sekös meitä naurattaa.- irtisanomiaiaka
Lokka menee helposti ansaan, jolla saadaan sitten ulos valtuustosta. Jospa se eukko olisi edes vähän yhteistyökykyisempi.
- juu_
Niinkö?
- varamiespalvelut
tiina on varavaltuutettu
- NäinOn_
Kyllä.
- Anonyymi
Oulussa ei ole korruptiota.
- viiidesvarapuheenjohtaja
Aamen.
- LetsMakeOuluGreatAgain
Lestamafia ulos Oulusta!
- HideousLurker
Hallituksista ja valtuustoista en tiedä mistä aloittaja puhui, mutta kyllä työelämässä aina kustaan silmään niin paljon kuin suinkin mahdollista. Kyllä luistetaan kaikesta mistä voidaan jos vain halvemmalla pääsee niin että säästyy vähän enemmän uuteen autoon tai purjeveneeseen niin potkut perseelle ja ollaan niinkuin ei ois koskaan tavattukaan, niin halvimmalla pääsee. Oman SRK:n porukalle tietysti voi olla vähän eri kohtelu, mutta toisethan joutaakin "saatanan haltuun".
- viidesVarapuheenjohtaja
Go Junes!
- massiivistaMädätystä
Junes on tehnyt 25.8. oikaisuvaatimuksen Oulun kaupunginhallituksen nimeämästä maahanmuuttajaneuvostosta, sillä valinta on rasistinen ja syrjivä: siihen otetaan henkilöitä sen mukaan, mitä maata he edustavat. Hakemus ja valitus löytyvät Junes Lokan blogista. Jäsenten valinta näyttää olevan täysin mielivaltaista. Asiasta lähtee myös valitus hallinto-oikeuteen. Valituksen käsittelyn ajan neuvosto ei ole lainvoimainen.
- kuvottavaaSyrjintää
Junes Lokka valittaa hallinto-oikeuteen Oulun kaupunginhallituksen päätöksestä.
§283 Oikaisuvaatimus koskien maahanmuuttajaneuvoston jäsenten valintaa
"Kaupunginhallitus nimesi 14.8.2017 maahanmuuttajaneuvoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudelle 2017–2021 sivistys- ja kulttuurijohtajan esityksen mukaisesti. Tein siitä 25.8.2017 oikaisuvaatimuksen, jonka kaupunginhallitus hylkäsi 2.10.2017.
Sivistys- ja kulttuuripalvelut/monikulttuurisen työn koordinaattori Henri Huumoselta saamani selvityksen mukaan neuvostoon valittiin henkilöt sen mukaan, mitä maata ja mitä sukupuolta he edustavat. Hakuilmoituksen perusteella Suomessa syntyneellä Suomen kansalaisella ei ole tosiasiallisesti mahdollisuutta päästä mainittuun neuvostoon. Sen sijaan Suomessa syntynyt ulkomaalainen (ei siis maahanmuuttaja) voidaan valita.
Tämä valintaprosessi on syrjivä ja sekä yhdenvertaisuus- että tasa-arvolain vastainen, sillä ei ihmisiä voi valita heidän etnisen taustansa, syntymämaansa tai sukupuolensa mukaan."
- äärimmäisenhurjatilanne
Kaupunginvaltuuston kokouksessa 13.11.2017 selvisi, että 88 pakolaislapsen majoitus Oulussa maksaa 3.9 miljoonaa, eli yli 44000 euroa per naama ja kaikki täyttävät 18 samaan aikaan.
- kuudesvarapuheenjohtaja
Valtuutettu Lokka ihmettelee mm. sitä kun Oulussa kamppaillaan peruspalveluiden kustannusten kuten homekoulujen, katuaurauksen ja katuvalaistuksen kanssa ja välillä joudutaan sammuttamaan katuvalot vaikka kaupunki omistaa sähkölaitoksen.
Oulu kerää 700 miljoonaa kunnalisveroa ja Lokan mielestä on hämmästyttävää, että kaupungilla on 11000 työntekijää, joiden palkkoihin menee 500 miljoonaa. Valtuutettu Lokan mielestä olisi itsestään selvää, että leikkaaminen pitäsi aloittaa työntekijöiden palkoista. Jos palkkoja leikattaisiin vaikka 5%, se ei tuntuisi näiden ihmisten kukkarossa missään, mutta se olisi heti 25 miljoonaa säästöä kaupungille.
Asylin ryhmäpuheenvuoro Oulun valtuustossa 27.11.2017:
https://www.youtube.com/watch?v=Ivx9yDwuFxM&t=99s- hermanninpellekoulu
lokka on pelle
- olet_
väärässä.
- PersAukinenSiipiveikko
Hupaisaa että tällaista ehdottaa henkilö joka ei osallistu verojen kertymiseen.
- olet_retardi_
oletan.
- vaanlopputulosonsama
Korruptio ja lahjonta on kaksi eri asiaa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808