Taikalle pyyntö

Huomenta. Katsoisitko minulle myös tulevaa? Nuoret lähti kotoa omilleen,nyt on kovin yksinäinen olo,tuntuu tarpeettomalta, kukaan ei tarvitse nyt minua. Tuoko kesä tullessaan tarkoituksen elämään, kaveria kesään, tai muuta mitä odottaa? En kapakoi, jotensitä kautta iloa ei tule elämääni,eikä kavereita.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä TaiteetN!

Sulla on elämä mennyt jokseenkin kivasti, koska olet saanut lapset lentämään maailmalle ilman mitään suurempia kömmähdyksiä. Kysyit tulevaa kesää ja sinne nostin kortteja ja viesti kuuluu näin:

- Jokin saa sinut edelleen puolustamaan kotiasi raivokkaasti, vaikka ne lapsoset ovatkin nyt omillaan. Kun olet nyt kuitenkin saavuttanut jo paljon, on myös paljon menetettävää. Se huolettaa sinua kovin,koska lapset eivät enää olekaan siinä "jaloissa pyörimässä". On hetkiä jolloin kaipaat suunnattomasti sitä aikaa, kun talo oli elämää pullollaan. Mutta menneisyydestä ei voi elää tänä päivänä, on tullut aika ottaa uusia suuntia ja koetettava löytää siihen arkeen täytettä jollain muulla muotoa.
Nousee jotain vapaaehtoista työtä, siellä saat toteuttaa itseäsi ja löydät samanmoista seuraa tästä ryhmästä. Saat uusia kontakteja ja pientä matkaa näkyy myös olevan tulossa juuri tämän uuden harrastuksen myötä. Et koe enää olevasi henkilö, jota kukaan ei tarvitse. Tulevaan nousee aika, jolloin sinua todellakin tarvitaan ja mietit jo hetken, miksi ylipäätään otit niin suuren vastuun toisen ihmisen elämästä. Mutta kun olet ns. holhoojatyyppiä, niin tämä homma luonnistuu sinulta aivan luonnostaan ja tulet vielä nauttimaan ja nauramaan erilaisten tilanteiden myötä. Näen sinun hymy huulilla ja sydän keveänä, olet löytämässä paikkasi tässä maailmassa <3

Auringon paistetta tulevaan kesään!

- Taika

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TaiteetN kirjoitti:

Huomenta. Katsoisitko minulle myös tulevaa? Nuoret lähti kotoa omilleen,nyt on kovin yksinäinen olo,tuntuu tarpeettomalta, kukaan ei tarvitse nyt minua. Tuoko kesä tullessaan tarkoituksen elämään, kaveria kesään, tai muuta mitä odottaa? En kapakoi, jotensitä kautta iloa ei tule elämääni,eikä kavereita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu