Seksiä isoveljen kanssa

kielletytleikitt

Seitsemäntoista ikäisenä olin vielä seksuaalisesti melko kokematon. Olin menettänyt neitsyyteni vuotta aiemmin, mutta varsinaista poikakaveria minulla ei ollut koskaan ollut. Minua kyllä kehuttiin kauniiksi, mutta ehkä olin vain liian vaativa tai jotain. Ikäiseni pojat tuntuivat jotenkin liian lapsellisilta, jotta olisin tosissani voinut harkita seurustelevani heidän kanssaan. (Ei mikään harvinainen ”ongelma”, kuten olen sittemmin ystävättäriltäni saanut kuulla.)

Veljelläni oli ikää 20-vuotta. Hän asui vielä kotona vanhempiemme luona ja meillä oli oikein hyvät välit. Hän harrasti jalkapalloa ja kävi ahkerasti kuntosalilla, minkä vuoksi hänen kroppansa oli melkoisen hyvännäköinen. Kun hän iltaisin kävi suihkussa, saatoin nähdä hänet kävelevän kylpyhuoneeseen ilman paitaa ja minun täytyy tunnustaa, että seurasin häntä silmilläni mielelläni.

Luulen, että veljeni huomasi tämän ja jollain tavalla nauttikin siitä. Miehillä kun tuntuu olevan jonkinlainen itsepaljasteluvietti 😉 Mitään seksuaalista välillämme ei kuitenkaan ollut. Vaikka olinkin silloin tällöin pohtinut, miltä veljeni saattaisi näyttää ilman vaatteita, en edes kuvitellut ottavani selvää siitä. Kai se on ihan normaalia sisarusten välillä – kun näkee toisen kehittyvän ja muuttuvan, ja kun oma seksuaalisuus herää, myös mielenkiinto tuollaisia asioita kohtaan herää. Mutta se oli vain mielenkiintoa. Ei himoa.

Eräänä iltana se jokin sitten tapahtui. Katselin huoneessani eroottista elokuvaa ja kiihotuin siitä. Hyväilin itseäni peiton alla televisiota katsellessani ja toivoin, ettei kukaan törmäisi sisään huoneeseeni. Vanhempani olivat olohuoneessa katselemassa luultavasti samaa elokuvaa ja he luulivat minun nukkuvan. Olin kiihottuneempi kuin koskaan aikaisemmin ja fantasiat pyörivät päässäni. En kuitenkaan tyydyttänyt itseäni orgasmiin saakka, vaan halusin tehdä sen suihkussa. Olin jo vuosia aikaisemmin löytänyt virtaavan veden maagisen voiman ja harrastin itsetyydytystä melkeinpä pelkästään suihkussa.

Kun kuulin vanhempieni menevän nukkumaan, hiippailin huoneestani ja suuntasin kohti kylpyhuonetta. Olin jo ihan kostea ja pelkäsin, että se näkyisi yöpaidassani, jos joku tulisi sytyttämään valot. Niinpä pidin kiirettä.

Olin juuri tarttumassa kylpyhuoneen ovenkahvaan, kun tajusin kuulevani veden virtaavan. Suihkussa oli joku. Petyin hieman, mutta ajattelin, että voisinhan odottaa vielä muutaman minuutin. Se varmasti laskisi tunnelmaa, mutta halusin sinä iltana käyttää suihkua. Olin kääntymässä kohti huonettani, kun tajusin, että suihkussani täytyy olla veljeni. Vanhempani olivat nukkumassa ja kumpikaan heistä ei käy iltaisin suihkussa. Mieleeni tuli häijy ajatus, joka luultavasti johtui kiihotuksestani. Päätin tarkastaa avaimenreiästä, miltä veljeni näytti alastomana. ”Eihän se ketään vahingoita” perustelin itselleni. Tilaisuus oli täydellinen. Kaikissa talomme ovissa oli avaimenreikä ja kylpyhuoneeseen oli suora näkymä takkahuoneen avaimenreiästä.

Vaikka syyllisyys vähän pistelikin minua, kumarruin kurkkaamaan reiästä. Veljeni seisoi suihkussa ilman rihmankiertämää ja hieroi saippuaa lihaksikkaaseen vartaloonsa. En voinut liikkua. Näky pysäytti minut täysin ja muutamaan sekuntiin en uskaltanut hengittääkään. Katselin siinä pimeässä huoneessa avaimenreiästä veljeäni ja koko tilanne tuntui yhtäkkiä mielettömän kiihottavalta. Laitoin käteni jalkoväliini ja aloin hyväillä itseäni.

Veljeni ei tietenkään nähnyt minua. Hän seisoi siinä täysin alasti näytillä ja vesi virtasi hänen ihollaan. En ollut koskaan kuvitellutkaan kiihottuvani tirkistelystä, mutta niin siinä vain kävi. Syyllisyyskin peittyi himon alle.

Veljeni alkoi pestä kaluaan ja huomasin sen alkavan paisua. Silmäni tapittivat tuota näkyä ja sormeni litisivät jalkovälissäni. Tuskin uskalsin hengittääkään. Veljeni kalu paisui täyteen mittaansa – en ollut koskaan nähnyt miehen erektiota ”livenä”. Hän hieroi myös itseään, mutta ei vienyt sitä loppuun asti. Veljeni kulli, näky oli kerrassaan lumoava. Hänen kätensä teki edestakaista liikettä peniksen ympärillä. Se kiihotti minua entistäkin enemmän. Veljeni kalu näytti todella isolta. Aloin kuvitella oman käteni sen ympärillä....

Lue koko tarina täältä:
http://seksifantasiat.runkkareille.com/insesti/seksia-isoveljen-kanssa/

5

7904

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kauheestondis

      Insestitarinat on just kaikkein kiihottavimpia

    • isoveliitekin

      Kuinkahan moni tyttö oikeesti haaveilee isoveljen kullista

      • Aloituksia_tekemätön

        Ei varmaan kovinkaan moni.
        Itse ihailen isoveljeäni niin hänen
        ulkonäkönsä kuin älynsäkin puolesta,
        mutta tähän ihailuun ei liity mitään seksuaalista.
        Nuorempana minulle antamansa henkisen tuen
        ansiosta, veljestäni on tullut minulle erityisen
        tärkeä henkilö.


    • Aloituksia_tekemätön

      Olipa outo kirjoitus.
      Onneksi oma suhteeni,
      vuotta vanhempaan isoveljeeni
      on NORMAALIMMALLA pohjalla.

      Ja minulla Kielletyt tunteet
      ovat liittyneet vain vieraisiin
      varattuihin kaksilahkeisiin.

    • huhhuhhhh

      Hyvin toi apua tää tarina maanantai illan panetukseen, ei niin että tarinalla ois panetus lähteny mutta anto sopivasti virikettä toimintaan joka sitä vähän helpotti ....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      176
      1219
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      644
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      562
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      557
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe