Ekan kerran kun sinut näin, ajattelin siinä olisi hyvä mies jollekin. Näin miten arkisissa tilanteissa pidit hyvin huolta asioista. Sen kaltaista maalaisjärkistä tasapainoista tietynlaista asioihin suhtautumista en ollut tavannut aikoihin. Ja jos olin tavannut, niin jossain viisaassa vanhuksessa, mutta en kenenkään oman ikäluokan ihmisessä.
Huomasin siis sinut, mutta elämä jatkui. Jos satuin näkemään sinut ohimennen, olin sitä mieltä vieläkin, että olisit hyvä mies jollekin. Ei sen enempää. Sinusta tuli joku niistä tutuista kasvoista muiden joukossa. Tervehdittiin kohteliaasti etäältä. Emme tunteneet, emmekä pyrkineet mihinkään. Olin sinkku, mutta ei ollut haku päällä.
Elämässäni tapahtui kaikenlaista. Tavanomaisen lisäksi myös paljon myllerrystä. Itse asiassa muutuin täysin ja jouduin kasvokkain haasteiden kanssa. Se oli hyvä muutos vaikka kaiken hämmensikin.
Yhtäkkiä eräänä päivänä vasta sen tajusin, kohdatessani sinut kun huomasin suunnattoman riemuissani tervehtivän sinua, että minähän olen koko ajan ollut kiinnostunut sinusta. Miten en ollut tajunnut sitä aiemmin, se oli hiipinyt aivan varkain minuun.
Ohitin tämän ja jatkoin elämääni, mutta se muuttui minusta riippumatta sellaiseksi, että kun kohtasimme, aloin ujostella, ja halusin yhtäaikaa sekä iloita vilpittömän avoimesti että hillitä iloani.
Olemme jutelleet vain jotain joskus ohimennen. En tiedä sinusta juurikaan mitään. En edes nimeä. Yhtäaikaa haluan tavata sinua enemmän ja tutustua sinuun, mutta samalla toivon, että voisin antaa kaiken olla.
Olen ehkä liikaa kiinnittänyt huomiota spontaaneihin tuntemuksiini ja alkanut hallita niitä. Olen pilannut avoimen vilpittömän iloni nähdessäni sinut. En voi sallia itselleni tuota iloisuutta ja avoimuutta, ja se on surullista. Vain avoimuuden kautta asiat etenevät luonnollisesti.
En ole ajatellut, että me voisimme olla pari, vaan lähinnä haluaisin tuntea sinut paremmin. En tiedä onko sinulla parisuhde, on tai ei, aikeeni eivät ole minkäänlaiset. Voin vaan tunnistaa ja tunnustaa sen jonkin avoimuuden ja rauhan, joka siinä hetkessä vallitsee kun kohtaamme. Voi olla, etteivät nuo tuntemukset tarkoita mitään sen kummempaa.
Siksikään en voi sallia tuntemuksiani, koska elän nykyään seurustelusuhteessa. Olen oppinut kunnioittamaan ja rakastamaan häntä. Siksi nämä tuntemukset sinua kohtaan ovat täysin yllättäneet ja en halua sitoa sinua tai itseäni niihin vaan suhtautua niihin avoimesti takertumatta, ohjailematta. Mahdollisesti nämä tuntemukseni sinua kohtaan menevät ohi. Menevät tai eivät, tuntuu harmilliselta, etten voi sinulle tunnustaa, että tykkään, koska se on kaunis tunne se avoin rauhan tunne. Sen toivoisi voivan jakaa toiselle kertomalla. Olisi edes se yksi hetki. Muutama sana, hiljaisuus.
Voisipa säilyttää avoimuutensa... vain tätä toivon.
Huomasin siis sinut, mutta elämä jatkui. Jos satuin näkemään sinut ohimennen, olin sitä mieltä vieläkin, että olisit hyvä mies jollekin. Ei sen enempää. Sinusta tuli joku niistä tutuista kasvoista muiden joukossa. Tervehdittiin kohteliaasti etäältä. Emme tunteneet, emmekä pyrkineet mihinkään. Olin sinkku, mutta ei ollut haku päällä.
Elämässäni tapahtui kaikenlaista. Tavanomaisen lisäksi myös paljon myllerrystä. Itse asiassa muutuin täysin ja jouduin kasvokkain haasteiden kanssa. Se oli hyvä muutos vaikka kaiken hämmensikin.
Yhtäkkiä eräänä päivänä vasta sen tajusin, kohdatessani sinut kun huomasin suunnattoman riemuissani tervehtivän sinua, että minähän olen koko ajan ollut kiinnostunut sinusta. Miten en ollut tajunnut sitä aiemmin, se oli hiipinyt aivan varkain minuun.
Ohitin tämän ja jatkoin elämääni, mutta se muuttui minusta riippumatta sellaiseksi, että kun kohtasimme, aloin ujostella, ja halusin yhtäaikaa sekä iloita vilpittömän avoimesti että hillitä iloani.
Olemme jutelleet vain jotain joskus ohimennen. En tiedä sinusta juurikaan mitään. En edes nimeä. Yhtäaikaa haluan tavata sinua enemmän ja tutustua sinuun, mutta samalla toivon, että voisin antaa kaiken olla.
Olen ehkä liikaa kiinnittänyt huomiota spontaaneihin tuntemuksiini ja alkanut hallita niitä. Olen pilannut avoimen vilpittömän iloni nähdessäni sinut. En voi sallia itselleni tuota iloisuutta ja avoimuutta, ja se on surullista. Vain avoimuuden kautta asiat etenevät luonnollisesti.
En ole ajatellut, että me voisimme olla pari, vaan lähinnä haluaisin tuntea sinut paremmin. En tiedä onko sinulla parisuhde, on tai ei, aikeeni eivät ole minkäänlaiset. Voin vaan tunnistaa ja tunnustaa sen jonkin avoimuuden ja rauhan, joka siinä hetkessä vallitsee kun kohtaamme. Voi olla, etteivät nuo tuntemukset tarkoita mitään sen kummempaa.
Siksikään en voi sallia tuntemuksiani, koska elän nykyään seurustelusuhteessa. Olen oppinut kunnioittamaan ja rakastamaan häntä. Siksi nämä tuntemukset sinua kohtaan ovat täysin yllättäneet ja en halua sitoa sinua tai itseäni niihin vaan suhtautua niihin avoimesti takertumatta, ohjailematta. Mahdollisesti nämä tuntemukseni sinua kohtaan menevät ohi. Menevät tai eivät, tuntuu harmilliselta, etten voi sinulle tunnustaa, että tykkään, koska se on kaunis tunne se avoin rauhan tunne. Sen toivoisi voivan jakaa toiselle kertomalla. Olisi edes se yksi hetki. Muutama sana, hiljaisuus.
Voisipa säilyttää avoimuutensa... vain tätä toivon.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mukavan vanhanaikainen kirje jotenkin :)
Lukispa hän tuon. Kohtaisittepa sen yhden kerran, jolloin voisitte puhua, kuunnella hiljaisuutta.
Olet nähnyt kenties sen oikean ihmisen. Jonka kanssa toivot saavasi ikuisen rakkauden. Ehkä polkunne vielä yhteen johtaa. Vaikka aamulla kun aurinko kirkkaana hohtaa.