Moikka! Mulla on tapana kierrellä ja kaarrella, mutta yritän hieman tiivistää jos joku vaikka jaksaisi loppuun asti lukea. :D
Mä käyn eräässä ryhmässä ja olen tainut ihastua ryhmän vetäjään. Olen itse nainen ja tämä vetäjä on myös nainen (kutsutaan vaikka nimellä Inka). Aluksi ajattelin, että tämä ihminen vetää mua puoleensa ja haluan olla hänen ystävä, mutta minusta alkaa tuntua että olen oikeasti ihastunut. Teininä olin joskus ihastunut tyttöihin, mutta nykyään ollut vain miesten kanssa. Tosin ennen nykyistä parisuhdettani kännissä päädyin todella usein jostain syystä tanssimaan ja pussailemaan naisten kanssa. Olen siis tällä hetkellä 22-vuotias. Ongelma on se, että seurustelen miehen kanssa, ketä rakastan. Kuitenkaan en saa Inkaa pois mielestäni, hän saa mut jopa punastelemaan mitä minulle ei yleensä käy. Haluaisin tutustua Inkaan paremmin ja päästä viettämään aikaa yhdessä muutenkin kuin tässä ryhmässä. Haluaisin nähdä mihin suuntaan omat tunteeni menee ja mitä Inka ylipäätänsä ajattelee naisista. En haluaisi pilata nykyistä suhdettani tämän takia ellei ihastuminen muutu rakkaudeksi ja mahdollinen ystävyys ala syventyä yli rajojen.
Haluaisin ihan yleisesti mielipiteitä teiltä lukijoilta. Miten tämän ikäisenä voi lähestyä toista ensinnäkin ihan kaverimielessä? Mistä mahdollisesti voisi päätellä toisen seksuaalisensuuntautumisen? Entä mistä tiedän onko kiinnostus mahdollisesti molemmin puolista?
Kiitos kaikille, ketkä jaksoitte lukea ja vastata.
Apua tarvitaan!
Helpless
0
123
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672405- 661387
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww751200EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41117- 79845
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19790- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta83672Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe25649- 30636