Moi! Olen 13.v tyttö ja harrastan telinevoimistelua. Haluaisin apua kun ajattelen että mulla on syömishäiriö. Kaikki alkoi pienestä laihdutuksesta 11 vuotiaana(2015) ja siinä tuli ensimmäistä kertaa semmoiset kuvat että ruoka on pahasta. No se jäi kesän tultua ja unohdin melkein kokonaan laihduttamisen. Mutta nyt noin 3kk sitten päätin käydä taas vaa'alla ja lukema sain minut voimaan pahoin. En siis ollut ylipainoinen tai muuta, mutta paino oli vuodessa noussut normaalia tahtia ja se säikäytti minut joten päätin aloittaa laihduttamaan. Nyt en pysty lopettamaan. Joka kerta kun syön suutun itselleni ja vältän ruokaa. Joskus herään yöllä ajattelemaan että tulipa eilen taas syötyä paljon. Lasken kaloreita koulussa vihkoihin tunneilla ja ajattelen vain ruokaa ja miten välttää sitä ja miten paino putoaisi.
Voimistelu harkat minulla on 6krt viikossa ja 1,5h kerrallaan eli liikuntaa tulee.
En pysty puhumaan kenellekään tästä koska ajattelen että lääkäri, terveyden hoitaja, vanhempi tms sanoo vain että en ole alipainoinen niin ongelmaa ei ole. Auttakaa pitäisikö minun kertoa jollekkin vai vaan yrittää unohtaa niin kuin tein aiemminkin.
Voimistelu harkat minulla on 6krt viikossa ja 1,5h kerrallaan eli liikuntaa tulee.
En pysty puhumaan kenellekään tästä koska ajattelen että lääkäri, terveyden hoitaja, vanhempi tms sanoo vain että en ole alipainoinen niin ongelmaa ei ole. Auttakaa pitäisikö minun kertoa jollekkin vai vaan yrittää unohtaa niin kuin tein aiemminkin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Puhu. Missä tahansa järjestyksessä: Vanhemmat, terveydenhoitaja, lääkäri, koulukuraattori, valmentaja...
Liikut paljon ja tarvitset hyvää ravitsemuksen ohjausta. Painosi pitäisi nousta, jotta kasvat täyteen pituuteesi ja kukoistukseesi. Ilman hyvää ravitsemusta et pysty hyviin suorituksiin vuosi toisensa jälkeen. Aivosi tarvitsevat hyviä öljyjä, lihaksesi tarvitsevat runsaasti proteiineja ja kaikkinainen kehittyminen vaatii hiilihydraateista saatavaa energiaa. Monipuolisessa ravinnossa vitamiinit ja hivenaineet tulevat mukana.
Vanhemmat ovat tärkeät, koska he vastaavat siitä, mitä syöt kotona, mitä teillä on jääkaapissa, jotta saat kunnolliset välipalat ja ateriat.
Itsellä alkoi syömishäiriö 11-vuotiaana jonka ansiosta jäin todella lyhyeksi, ainakin 5cm olisin voinut kasvaa jos olisin enemmän syönyt.
Muista, että ruoka ei ole lihomista varten, vaan energian saamiseksi. Ja että se ruoka ei heti syötyä muutu läskiksi vaan energiaksi että jaksat elää. Laihuus ei tuo hyvää elämää, vaan väsymystä, ihon värin menettämistä ja hiusten tippumista ja mahdollisesti vakavia sairauksia.
Jos tuntuu, ettet onnistu yksin muuttamaan sairasta ajatteluasi terveeksi, olet täysin oikeutettu ammattiapuun painoit sitten 40 tai 80 kiloa. Painolla ei ole tekemistä psyykisen sairauden kanssa.