Santsarina Kouvolassa vuonna 1967.

Simputus on oleelliselta sisällöltään nolaamista ja alentavaa kohtelua. Sen tarkoituksena on saada simputettava tuntemaan häpeää.

Häpeän kokemuksen tuottaminen on kautta aikojen ollut kasvatuskeinona niin perheissä kuin yhteiskunnissakin. Ihminen ehdollistuu häpeään paremmin kuin kipuun taikka positiivisiin palautteisiin. Kun jokin asia opetetaan häpeän taikka häpeänpelon kautta, se menee perille ja pysyy muistissa lopun elämän. Kivulla voidaan alistaa, mutta se on omiaan herättämään myös vihaa. Vihainen ihminen on vaarallinen niin viholliselle kuin omillekin. Positiivinen palaute toimii kunnes mitään positiivista palautetta ei ole. Kun on totuttu saamaan vain positiivista palautetta, voi päinvastainen kokemus olla lannistava.

Motivoituneiden ihmisten koulutuksessa ei tarvita simputusta, eli opettamista häpeämisen ja häpäisemisen pelon kautta. Tai oikeastaan motivoituneiden kohdalla häpeän kokemiseen ei tarvita mitään erityisiä menetelmiä. Pelkkä kokeminen, ettei pärjää samalla tavalla kuin muut, riittää kannustimeksi. Lisähäpeää taikka pelkoa sellaisesta ei silloin tarvita.

Simputukseksi mielletään helposti myös turhien asioiden teettäminen kiusaamistarkoituksessa, jota pidetään oikeastaan esimiesaseman väärinkäyttönä. Tällaisella toiminnalla on kuitenkin mahdollista lisätä stressinsietokykyä. Kun oikein paljon ottaa päähän, ja tottelee siitä huolimatta, on omiaan tottelemaan myös erittäin stressaavissa taistelutilanteissa.

Kun murkulaa sataa päälle, ja pitäisi toimia käskyjen mukaan, ei silloin aleta miettimään käskyjen oikeudenmukaisuutta taikka reiluutta, silloin pitää toimia. Mitä enemmän siinä vaiheessa turhia pohdiskelee, sitä todennäköisemmin painelee kotia kohti pää kolmantena jalkana.

Valitettavasti Kouvolassakin noina vuosina tapahtui simputusta.
Tai sitä santsarin" koulutusta". Taisi PST olla varsinainen koulutuskeskittymä.
Onneksi siellä oli kuitenkin jo upseereita jotka olivat ylittäneet jo 1700
luvun koulutuskäytännöt, asiaan vaikutti varmasti myös puolustusvoimain
komentajan Yrjö Keinosen asenne.
Arvostin erityisesti omaa joukkueenjohtajaani ( luutnantti) joka paikkasi
koulutuksessa kunnostautunutta ylikersanttia joka oli suorittamassa
jatko-opintojaan alkoholiparantolassa.

Kuolemanrangaistusta ei ole enää lainkaan Suomen laissa, edes sodan aikana. Se poistettiin v. 1972. Sitä ei saa helposti eikä pikaisesti takaisinkaan, sillä kielto on nyttemmin perustuslaissa.

esimies joka simputtaa alaisiaan koulutuksessa, ei voi olla varma omasta turvallisuudestaan kriisitilanteessa. Se on niin kuin jossain romaanissa on sanottu: Jos ei edestä satu, niin takaa sattuu varmasti.