Tukiaanisuus harhaoppia vai ei?

Tukiaanisuus

Aika tuore uusi evankelistakis itseään kutsuva henkilö on hetken markkinoinut uutta uskonkäsitystään pontevasti kristityissä piireissä.

Oppiin kuuluu muun muassa se että taivaassa olemme sen näköisiä kuin olimme kauneimmillamme ja taivaan kadut ovat kultaa ja seinät timantteja.

Sanoman keskeistä sisältöä on myös lukuisat profetiat ja se että Tukiaanaanisuutta kritisoivat ovat suaraan demoneita.

Uskonsuuntaukseen liittyy myös voimakkaasti kaupallisuus Kiinan nettikaupan kautta tapahtuvien ostosten jälleenmyynti sadan prosentin voitolla ja omia kuvia sisältävän kalenterin myynti.

Evankelista itse uskoo Jumalan järjestävän hänelle timanttisormuksen ja suorassa yhteydessä sitten selvittävän mikä on kiellettyä. Jos viestiä ei tule, niin oppi että Jumala loi seksin on ok kuten muukin lähinnä eroottinen pukeutuminen.

Oppiin kuuluu keskeisenä osana henkien erottamisen armonlahja joka evenkelistalle on suotu ja sitä hän onkin laajasti käyttänyt tuomiten eri henkilöitä.

Taivaassa ja helvetissä käymiset ovat arkipäivää evankelistalle kuten hänen perheenjäsenilleen.

Lahkon rituaaleihin kuuluu pornoalan yrittäjän kanssa yslistystanssin esittäminen pirunkusta tarjoavissa juottoloissa.

Itsensä korostaminen vaikuttaisi olevan myös olennainen osa tämän lahkon hengellisyyttä.

Tukiaanisuutta tukee kristityistä ainakin pieni ryhmä lähes fanaattisesti.

Mielenkiinnolla odotan tuleeko tämä hengellinen lähetys kantamaan.

0

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        153
        2875
      2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

        Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
        Maailman menoa
        281
        2566
      3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        39
        1584
      4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

        JOS siis sinä saisit päättää?
        Maailman menoa
        38
        1510
      5. Voi mies olit taas niin komea

        Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
        Ikävä
        121
        1222
      6. Kadutko koskaan

        Sitä mun iskiyritystä?
        Ikävä
        108
        1163
      7. Ryöstö Punkaharjulla

        Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
        Savonlinna
        15
        1085
      8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

        Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
        Kaste
        204
        1053
      9. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

        Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
        Maailman menoa
        37
        1009
      10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        322
        957
      Aihe