ja pettynyt ihmisiin, etten oikeastaan edes kaipaa mitään seuraa. Olen vielä suhteellisen nuori, mutta kokenut jo kovin paljon (enemmän pahaa kuin hyvää). Koen joukossa olemisen jotenkin kiusallisena ja vaivaannuttavana. Ihmiset on loppujen lopuksi niin kateellisia ja ilkeitä, että parempi olla yksin, seura nimittäin tekee kaltaisekseen.
Olen niin tottunut yksinäisyyteen
omituistenotustenkerho
6233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toisten seurassa tulee syyllinen, anteeksipyyteleväja vaivaantunut olo (eikä voi itetää mistä se johtuu), toisten seura taas ei tuota mitään sellaista
Hyvä kirjoitus, aloittaja! Ihmisten pahuus ja ilkeys ovat aivan totta.
Luulet jotakuta ystäväksesi, avaudut ja luotat häneen, ja kas, kun selkäsi käännät "ystävä" se siellä jo puhuu paskaa sinusta toiselle... näin se menee tässä elämässä. Paitsi poikkeuksena ne harvat jalot ja aidot ihmiset, joiden sydän on kultaa. He, jotka oikeasti haluavat sinulle kaikkea hyvää. Tällaisen ihmisen löytäminen elämäänsä on kuin lottovoitto.
Erinomainen vastaus mielestäni. Itselle ei ole tuota lottovoittoa kohdalle osunut. Ei se tosin haittaa jos ei luota ihmisiin ja osaa varoa.
Näitä ammattiauttajia julkisella puolella en ennen itse hyväntahtoisena ja naivina ihmisenä osannut varoa mutta nyt jo osaan.
Ei minua yleensä hetkauta se, että ihmiset puhuvat epätotuuksia, koska sehän menee sanomattakin, huomioiden pelkästään totuuskäsitteen rajat. Todella vaarallisia ovat ne, joilla on eniten menetettävää asemansa vuoksi ja totuuden tietäminen heidän toimistaan ei todellakaan anna mielenrauhaa.
Ehkäpä viisainta olisikin miettiä uusiksi oletus siitä miltä pahan tulisi näyttää.
Aloittajalle sanon että jaan sinunkin käsityksesi ja olen itsekin mieluiten yksin.
Yhdyn omituisten otusten kerhoon. Näin se on vaan todettava.