Aihe kun tapetilla täällä aina välillä niin pohditaan aihetta. Itse tunnen kolme naista joilla on ollut/on Anorexia Nervosa ja yhden jolla on bulimia nervosa.
Näillä anorektikoilla alkoi syömishäiriö liikunnan lisäämisellä ja rasvan, suolan ja sokerin pois ruokavaliosta jättämisellä. Kaksi siirtyi täysin kasvisruokavalioon ja karttoi lihaa kuin ruttoa. Kuului osana syömishäiriö oireistoonsa. Liha on rasvaista ja kaloripitoista, jonka takia sitä välteltiin. Yksi söi kalaa ja kanaa hetken, mutta lopulta siirtyi myöskin täydelliseksi kasvissyöjäksi.
Jokaisella oli pakko liikkumista ja voimakkaita vaatimuksia itsensä suhteen. He kaikki olivat perfektionisteja kaikessa mihin ryhtyivät.
Ruokavalio alkoi koostumaan omenista, porkkanoista, appelsiineistä, reajuustosta ja välillä pikkuinen närppäsy kanansuikaleen päästä. Lisäksi rajuakin rajumpaa liikkumista. Vettä juotiin itsensä vesihumalaan asti.
Samalla kun ruokavalio muuttui, liikunta lisääntyi ja paino laski, tyytymättömyys omaan ulkonäköön ja painoon lisääntyi koko ajan. Liian lihava oli aluksi ongelma, sairauden edetessä liian laiha, pyllytön ja tissitön alkoi oleen häpeän aihe ja omaa vartaloa alettiinkin vuoraan suurella määrällä vaatteita.
Minä sain useasti kuulla valitusta siitä että kun ei ole enää muotoja ja näyttää pojalta, mutta syömisen lisääminen oli kammoava ajatus. Yksi pihvi, hampurilaisateria tai suklaapatukka oli pahin painajainen.
Kaikki mitä suuhun meni piti tietää jokaista ainesosaa ja rasva/sokeri/kaloripitoisuutta lähtien ennen kuin se hyväksyttiin syötäväksi. Jos ruuan sisällöstä ei ollut tarkkoja tietoja se ei ollut turvallinen ruoka ja sitä ei voinut syödä.
Kuukautisethan kaikilla anorektikoilla jäi pois ja osa makasi nenä-mahaletkuissakin teho-osastolla pakkoruokittavana kun ei sillä porkkanalla ja omenalla eläminen pitänyt elinvoimaisena. Sydän alkoi heiketä ja vaarana oli äkkinäinen sydämen pysähtyminen aliravitsemuksen takia.
Bulimikko paastosi ja ahmi. Hänellä meni ruuansulatuskanava rikki oksentamisesta. Vatsahapot poltti ja teki tuhojaan. Paino laski, Aliravitun näköiseksi vaikka söikin ylettömästi. Hän vain oksensi kaiken heti syötyään.
Kaikki tikkumaisen muodottomia ja laihoja mutta eivät pysty lopettaan tai muuttaan ruokailutottumuksiaan tai vähentään liikkumista. Heillä on pakkomielle niihin.
Kaikki ja he itsekin tietävät sen että kaloripitoisemmin pitäisi syödä ja paino aivan liian alhaalla, mutta syömistapojen muuttaminen terveellisempään on heille vaikeaa.
Itseni on välillä ollut vaikea ymmärtää kun syön pihviä ja ranskiksia ja jälkkäriksi jäätelöä ja toinen vieressä ahdistuneena, mutta samalla kamalasti udellen kiinnostuneena miltä maistuu ja näyttää siltä että haluaisi maistaa mutta ei halua että miten se yksi ateria voi olla niin vaikea aterioida. Mutta sehän on sairaus se syömishäiriö joten ei kai sitä terveesti ruokaan suhtautuvat ymmärräkään.
Syömishäiriöiset kammoaa tiettyjä ruokia, samoin kuin minä kammoan hämähäkkejä tai käärmeitä.
Näillä anorektikoilla alkoi syömishäiriö liikunnan lisäämisellä ja rasvan, suolan ja sokerin pois ruokavaliosta jättämisellä. Kaksi siirtyi täysin kasvisruokavalioon ja karttoi lihaa kuin ruttoa. Kuului osana syömishäiriö oireistoonsa. Liha on rasvaista ja kaloripitoista, jonka takia sitä välteltiin. Yksi söi kalaa ja kanaa hetken, mutta lopulta siirtyi myöskin täydelliseksi kasvissyöjäksi.
Jokaisella oli pakko liikkumista ja voimakkaita vaatimuksia itsensä suhteen. He kaikki olivat perfektionisteja kaikessa mihin ryhtyivät.
Ruokavalio alkoi koostumaan omenista, porkkanoista, appelsiineistä, reajuustosta ja välillä pikkuinen närppäsy kanansuikaleen päästä. Lisäksi rajuakin rajumpaa liikkumista. Vettä juotiin itsensä vesihumalaan asti.
Samalla kun ruokavalio muuttui, liikunta lisääntyi ja paino laski, tyytymättömyys omaan ulkonäköön ja painoon lisääntyi koko ajan. Liian lihava oli aluksi ongelma, sairauden edetessä liian laiha, pyllytön ja tissitön alkoi oleen häpeän aihe ja omaa vartaloa alettiinkin vuoraan suurella määrällä vaatteita.
Minä sain useasti kuulla valitusta siitä että kun ei ole enää muotoja ja näyttää pojalta, mutta syömisen lisääminen oli kammoava ajatus. Yksi pihvi, hampurilaisateria tai suklaapatukka oli pahin painajainen.
Kaikki mitä suuhun meni piti tietää jokaista ainesosaa ja rasva/sokeri/kaloripitoisuutta lähtien ennen kuin se hyväksyttiin syötäväksi. Jos ruuan sisällöstä ei ollut tarkkoja tietoja se ei ollut turvallinen ruoka ja sitä ei voinut syödä.
Kuukautisethan kaikilla anorektikoilla jäi pois ja osa makasi nenä-mahaletkuissakin teho-osastolla pakkoruokittavana kun ei sillä porkkanalla ja omenalla eläminen pitänyt elinvoimaisena. Sydän alkoi heiketä ja vaarana oli äkkinäinen sydämen pysähtyminen aliravitsemuksen takia.
Bulimikko paastosi ja ahmi. Hänellä meni ruuansulatuskanava rikki oksentamisesta. Vatsahapot poltti ja teki tuhojaan. Paino laski, Aliravitun näköiseksi vaikka söikin ylettömästi. Hän vain oksensi kaiken heti syötyään.
Kaikki tikkumaisen muodottomia ja laihoja mutta eivät pysty lopettaan tai muuttaan ruokailutottumuksiaan tai vähentään liikkumista. Heillä on pakkomielle niihin.
Kaikki ja he itsekin tietävät sen että kaloripitoisemmin pitäisi syödä ja paino aivan liian alhaalla, mutta syömistapojen muuttaminen terveellisempään on heille vaikeaa.
Itseni on välillä ollut vaikea ymmärtää kun syön pihviä ja ranskiksia ja jälkkäriksi jäätelöä ja toinen vieressä ahdistuneena, mutta samalla kamalasti udellen kiinnostuneena miltä maistuu ja näyttää siltä että haluaisi maistaa mutta ei halua että miten se yksi ateria voi olla niin vaikea aterioida. Mutta sehän on sairaus se syömishäiriö joten ei kai sitä terveesti ruokaan suhtautuvat ymmärräkään.
Syömishäiriöiset kammoaa tiettyjä ruokia, samoin kuin minä kammoan hämähäkkejä tai käärmeitä.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kehokin voi joskus viestiä, ettei jokin ruoka maistu, eikä sitä kannata syödä. Jos jättää suolan, sokerin ja rasvan hetkeksi pois tai vähentää niitä, se voi olla ihan hyväksi. Äärimmäiset dieetit on taas vähän eri tapauksia, mut joo lähen tästä syömään jotain jos vaikka piristyis..
Minäkin tein just kolmen munan munakkaan, kun tuntui, että nyt on nälkä. Kohta keitän vielä tattarihiutaleista ja -rouheesta puuron. Sitten vois keittää teetä ja syödä vielä vähän suklaata ja sipsejä, jotka ostin vappua varten.
Terveisin 176-senttinen ja tällä hetkellä 70-kiloinen. Olen ollut tästä vielä 10 kiloa kevyempikin ja aina syönyt ja liikkunut reippaasti. Kuukautiset ovat tulleet aina. Iän karttuessa aineenvaihdunta muuttuu ja on hyvä tiedostaa itsestään muutamia olennaisia asioita.
Milläs muulla tavalla aloituksia tehdään kuin ajatuksella että se tehdään ja tarkoittaen tehdä se aloitus ja kirjoittaa juuri siitä aiheesta? ;)
Vai pitäisikö kirjoittaa sellaisella tavalla kun joskus ala-asteella oli ainekirjoituksessa aiheena. "ajatustenvirtaa" eli sattumanvaraisia lauseita suoraan paperille spontaanisti heti kun ne päähän tulee. Ei mitään järkeilyä, johdonmukaisuutta tai yhdessä aiheessa pysyvää kerronnallisuutta ja tarkoitusta.
Toisaalta se voisi olla kivaa vaihtelua palstalla.
Joo siis itsekin lopettanut esim. suolan käytön kokonaan (tarkoittaa etten erikseen lisäile omiin ruokiini jotka itse yksin syön erikseen suolaa, vaan minulle riittää ruoka-aineista tulevat suolat. Esim. lihan marinaadeihin, juustoon, margariineihin jne, lisätty suolapitoisuun ) Mielestäni saan siitä tarpeeksi suolaa että ravinnollisesti saan tarpeeksi sitä ilman suolanpuutoksia.
Terveen ihmisen huomaa myös ulkonäöllisesti. Hän on normaalipanoisen näköinen. Ei aliravittu tai yliravittu. Hänellä on terveen, raikkaan näköinen iho, hyväkuntoiset hiukset ja kynnet. Yleisilme energinen ja elinvoimainen. Aliravittu on väsyneen oloinen, heikko ja "veltto" eli hän on kovin fyysisesti voimaton ja huimauksesta sekä väsymyksestä kärsivä
Tai ainahan mulla on huono tää hiilariaineenvaihdunta ollut. Kerran nukahin lukiossakin tunnille, kun just olin tullut syömästä jotain perunaa tai pastaa... Vähänkö hävetti, mutta minkäs sille mahtaa, että ei kestä hiilihydraatteja.
Terveen ihmisen huomaa ulkonäöllisesti ? :) Ei yli tai aliravittu ? Normaalipainoisen näköinen ? Anteeks nyt vaan mutta ylipainoisella voi olla aliravitsemustila elimistössä :). Ja vaikea sellainen.
Juu tuo on tosi, mutta ei siitä aloittajalle kannata kertoa, koska hänellä on oma missio ja hänen täytyy nyt toimia sen mukaisesti.
Mulle sopii kans paremmin vähähiilihydraattinen ruokavalio. Ei tule yhtäkkisiä väsymyksiä syömisen jälkeen. Hiilarit mielummin iltaan. Suolan välttämättömyyttä oon vähän miettiny, koska eihän aikaisemmin jokapaikassa ollut mitään suolaa erikseen lisättäväksi. Kuinka välttämätön suola on?
Tarkoitin lähinnä tällaista tuolla kommentillani:
anoreksian mahdollisia oireita ja seurauksia ovat:
- alhainen testosteronitaso (miehillä)
-alhainen verenpaine
-anemia
- hauraat hiukset tai kynnet
-hiustenlähtö
-hiusten oheneminen
-huimaus
- ihomuutokset (ihon kuivuus tai untuvainen karvoitus kasvoilla tai muualla kehossa (nukkamaista karvaa, jota ilmenee ihon ohentuessa liikaa))
-itsensä näkeminen lihavana (vääristynyt kuva vartalostaan)
- kuukautisten vähentyminen tai poisjääminen (epäsäännölliset kuukautiset)
- käsien, jalkojen tai vatsan turvotus
- laihuus, nälkä ja lihomisen pelko
-lihasmassan väheneminen
-masennus
-nestehukka
-osteoporoosi (altistaa myöhemmällä iällä luunmurtumille)
-pahoinvointi
- palelu
-raivonpuuskat (ärtyneisyys)
-seksuaalinen haluttomuus
-sydämen vajaatoiminta, hidas syke tai rytmihäiriö
-ummetus
-unettomuus
-väsymys.
http://www.oireet.fi/anoreksia.html
Vaikka siis käytännössä ajatellaan aina ettei anorektikoilla olisi nälkä, mutta se ei ole totta. Heillä on jatkuvasti nälkä, he eivät vain syö.
Se miksi heillä on aina nälkä johtuu aliravitsemuksesta ja siitä että heillä on ravintoköyhä ruokavalio. Tässä esim sivutaan sitä:
http://www.is.fi/terveys/art-2000001180883.html
Jep. Enpä itsekään suolaa lisäile, ellei ole hikoillut viittä tuntia helteessä tms. Natriumia saa ihan luonnostaankin ruuasta. Mulla laskee verensokeri runsaan hiilarimäärän jälkeen kuin lehmänhäntä ja olokin on sen mukainen sitten. Tänäänkin laski lukemaan 3,8 aamupalan jälkeen... Huoh. Lopulta saatan vaikka haukkua jonkun :( Mittaapa joskus verensokereita oikein jonkun hiilaripommin jälkeen, että miten sulla muuttuu. Itse luulen, että meitä on enemmän kuin kukaan osaa edes aavistaa. Herkästi isot hiilihydraattimäärät sitten myös saa painon nousemaan nopeasti.
En tiedä millä ja miten mittailla, mutta oon kyllä huomannu ajan kanssa, että miten olis hyvä syödä. Ja varmaan tossa hiilihydraattien käsittelyssä on paljon yksilöllisiä eroja. Liika sokeri on vaan liikaa kelle tahansa. Voi tulla se insuliiniresistenssi.
Jos saat jostain vaikka lainaksi tai ihan vaikka hankkia omaksi semmosen sormenpäämittarin, niin kannattaa testailla aina joskus. Mua kiinnostaa se, että voiko tää vielä joskus muuttua diabetekseksi, kun selkeästi jotain häikkää tuossa insuliinihommassa on, kun sitä pitää tuottaa niin älyttömiä määriä. Että eiköhän siellä jonkinasteinen resistenssi jo ole olemassa, kun määrällisesti insuliinia ruikitaan niin paljon? En tiedä, kun Suomessa ilmiö tunnetaan vain nimellä reaktiivinen hypoglykemia. Joissain keskusteluissa olen törmännyt myös termiin diabeettinen aineenvaihdunta, mikä kyllä mun mielestä sopii tähän tilaan hyvin. Joissain keskusteluissa toisilla tilanne pysynyt vuosikymmeniä vakaana ja toisilla sitten lähtenyt esim. paastosokerit nousuun.. Että mielenkiintoinen tauti tämä tosiaan on.
Tuo on perinnöllistä mutta lihavuus edesauttaa asiaa. Normaalipainoisena kun pitää itsensä ja liikkuu normaaleissa rajoissa voi estää tai ainakin pitkittää sairastumista vaikka olisi sukurasite.
Itselläni on kakkostyypin diabetesta suvussa kahdessa sukupolvessa taaksepäin. Isällä ja isän äidillä. Kulkee siis hyvin vahva perinnöllinen taipumus sille sairaudelle.
Isälläni käydessä välillä se minultakin napauttaa verensokerit samalla kun ottaa omia rutiini tarkistuksia. Sen päivä täyttyy verenpaineen ja verensokerien mittauksista ja taulukkoihin laitoista sekä insuliini pistoksien laitosta itseensä.
Oma verensokeri oli viimeksi noin 6-8 tunnin paastoamisen jälkeen 5,3 ja isäni mukaan se on ihan hyvä tulos.
Omansa oli muistaakseni 9-11 paikkeilla ennen ruokailua ja siitä sanoi että hiukan korkealla
-aloittaja- jos mulle vastasit anoreksia kirjoituksillasi; En puhunut anorexiasta, vaan aliravitsemustilasta, jonka itse mainitsit , joka on eri asia kuin anorexia. Kirjoituksistasi päätellen pidät imeisesti anoreksiaa ja aliravitsemustilaa samoina asioina. Mitä ne ei ole :).
Aliravitsemus voi olla ylilihavalla myös. Reilusti ylipainoisella. Kyseessä ei ole anorexia.
Hoikilla, joita kaltaisesi "ulkonäön perusteella yli tai aliravituiksi" arvostelee :), voi olla imeytymishäiriö, lyhyt suolisto tms. joka hankaloittaa ravinnon imeytymistä.
Aina ei ole kyse anorexiasta :D.
Vaikka se teille niin paljon helpompaa olisikin ;).
Vois joskus mittailla. Ei mulle muuten tule pahoja oireita sokerista. Väsymystä ja lihoamista vain helposti. Aika monimutkaisia noi kehontoiminnot, mutta voi niitä elintavoilla korjailla.
Sinä et nyt tiedä asiasta mitään. Meillä suvussa niin laihoja kuin lihavampiakin ja kaikilla sama vaiva. Jos et ole terveydenhuollon ammattihenkilö, niin älä puutu näihin asioihin, jooko. Lihavat kyllä yrittää syyttää muita monista asioista, ettei vain vahingossakaan tarvitsisi itse kantaa vastuuta mistään. vetele sinä sitä jäätelöä ja perunaa niin paljon kuin napasi vielä vetää, mutta älä tule muiden elämää arvostelemaan, kun sinä et todellakaan näytä tajuavan tuon taivaallista!
Olet hiukan puolustuskannalla. Aivan kuin olisit ominut ja luulet että syyttelen nyt juuri sinua anorektikoksi vaikken edes näe sinua tai tiedä yhtään kuka olet.
Aloitus koski anoreksiaa ja bulimiaa ei sinun imeytymishäiriöitä. Jos vastaat syömishäiriötä käsittelevään ketjuun niin yritä silloin eritellä asia ettei puhuta mistään muusta viasta kuin anoreksiasta ja bulimiasta. Jos sinulla on imeytymishäiriö niin sitten sinulla on ja silloin puhumme ihan eriasioista vaikka sotkeennut aloitukseen jonka otsake jo on "RUUASTA SYÖMISHÄIRIÖIHIN.."
Se on nimenomaan näin, että itse niihin tapoihin täytyy puuttua ja sillä voi saada parhaimmillaan estettyä jonkin huonon geenin toiminnankin, jos oikein ravitsemukselliset asiat ym. saadaan kohdilleen. Moni vaan niin mielellään haluaa muita syyttää.
Kakkostyypin diabetes on usein liikalihavuudesta syntynyt, Ykköstyypin diabetes on sitten asia erikseen. Sen syntymeganismi on hiukan erilainen. Ota selvää äläkä puhele asioista mistä itse et mitään tiedä.
kai minä nyt koko ikäni isää ja sen diabetes hoitoja kotona seuranneena tiedän mikä diabetes on. Jumakauta kun koko ikäni kotona elettiin diabeteksen ehdoilla. Mummulassa sama homma kun mummolla samat rutiinit.
Yhdella ystävälläni oli 1 tyypin diabetes. Hänellä se puhkesi ylipainoisena kun hän oli 15 vuotias.
Kyllä se asia on nyt niin, että sinä pidät sen paskaisen suusi kiinni tästä lähtien, kun täysin väärää informaatiota levittelet jatkuvasti ympäriinsä? Ymmärrätkö sinä edes, mikä aineenvaihdunnallinen tila tässä on meneillään, kun puhutaan reaktiivisesta hypoglykemiasta ja mikä sen aiheuttaa? Niin, kun eipä siitä tutkimustakaan juuri ole, niin mistäs sinä sen voisit mummon pikkupiikana tulla kertomaan? Taidat olla melkoinen narsisti, joka kuvittelee tietävänsä ihan kaiken, vaikka ei ole edes alan ihmisiä.
Isälläni puhkesi diabetes sellaisessa elämänvaiheessa että hän oli kerryttänyt ylipainoa alkoholin käytöllä ja verenpaineet ja verensokerit molemmat heitteli samaan aikaan. Ensin häntä hoidettiin ruokavalio muutoksilla ja liikunnan lisäämisellä joka yleistä ensihoitoa, myöhemmin kun tila paheni tuli diabetes lääkehoito. Hän söi pitkää mm. mindiab nimistä verensokeria alentavaa lääkettä yhdistettynä diebeteshoitajalla käynteihin, painonhallintaan, ravinto-ohjaukseen terveelliseen suuntaan ja liikunnan lisäämiseen.
Ikä ja painon nousu sekä stressi yhdessä kuitenkin kohotti yhtä aikaa sekä verenpainetautia että diabetesta niin että 55-60 V välillä hän joutui ottaan lisäksi käyttöön insuliinipiikin diabeteksen hoidossa.
Nyrkkisääntö joka annetaan kaikille joilla suvussa vahvasti diabetesta ja itsellä vaarana sairastua. (alan oleen lähellä sitä ikää kun isäni sairastui) on että välttää tupakointia, liikaa suolan ja rasvan saantia, syö terveellisesti, liikkuu, pitää painonsa normaalipainossa.
Minua silti itseäni jo seuraillaan vuosittain koska minulla on niin suuri perinnöllinen alttius sairaudelle. Saan myös yleislääkäriltä jo ravinto ja liikunta ohjeistusta jotta estetään tai ainakin pitkitetään hiukan sukupolvien kierto tämän sairauden kanssa.
No sepä se, ne elintavat aivan ykkösenä ratkaisee, ei geenit. Mutta jos sulla on huonot geenit ja annat niille huononlaisia signaaleja, niin ne rupeaa toimimaan. Hyvänlaisilla signaaleilla huonojen geenien toimintaa voidaan usein olennaisestikin hillitä ja jopa muokata terveyden kannalta edullisempaan suuntaan. Voisi olettaa, että minun perimä ei ainakaan tue runsashiilihydraattista ruokavalioa selvästikään, kun se haluaa pitää mahdollisimman matalan verensokerin. Meillä on kyllä myös pitkäikäistä sukua, että matala verensokeri on vain hyväksi. Diabetesta ei ole kellään (vielä), mutta huonoilla elintavoilla se varmaankin voi jossain vaiheessa puhjeta, näin veikkaan.
Tuossahan ne melkein oli sellaisena kuin minä ominsanoin luennoin.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00011
Elin koko lapsuuden seuraillen näitä hoitoja. Diebeetikoilla on aika tarkkoja jalkojen hoitoom liittyviä säädöksiä myöskin. Jalkojen kunto on todella tärkeää. Isälläni diabeteshoitajalla käydessä tarkistetaan jalkojen kunto aina ja sitten on erityisäädöksiä miten siitä miten diabeetikon jalkoja pitää ja saa hoitaa.
Ymmärsin kyllä aloituksesi, en siihen vastannutkaan vaan viestiisi, jossa kerroit kuinka"terveen ihmisen tunnistaa ulkonäöstä, onko yli vai ali ravittu " :D. Siihen vaan totesin ettei pidä paikkaansa.
Että kukahan se siinä on puolustuskannalla :).
Enkä ottanut syytöksinä henkilökohtaisesti.
Lihavilla, tai ylipainoisilla on ongelma ymmärtää hoikkuutta, jopa kateus saa aikaan noita anorektikko aiheiden heittelyä, koska toinen saa syödä mitä ikinä haluaa, kuinka paljon tahansa ja pysyy hoikkana :D. Eikä tarvitse edes liikkua.
Hoikilla on yhtälailla haastavaa ymmärtää miten joku voi lihoa pelkän ruuan näkemisestä. Tai sen haaveilemisestä.
Ja ihan aiheessa pysyy, kun aloituksessasi puhuit viimeisissä lauseissa kuinka et "ymmärrä" :D.
Ja mitä mun kirjoitustaitoon tulee, niin kyllä, olen invalidisoitunut, enkä osaa puhua tai kirjoittaa tahtosi mukaisesti, ihan rauhassa vetele niitä herneitä mun kirjoitustaidon johdonmukaisuuksista. Ota suurennuslasi :).
En ymmärräkään koska syömishäiriö luokitellaan mielenterveyshäiriöksi. Sitä hoidetaan psykiatrisissä hoitolaitoksissa, mielisairaaloissa jne. Eli on epänormaali suhteutuminen ruokaan joka on psykkisperäinen ei elimellinen, siksi sitä ei normaalilla tavalla ruokaan suhtautuvat ymmärräkään.
Itsellä on painoindeksi 19 ja paino aika matalalla mutta syön normaalisti silti, enkä kammoksu mitään ruokia niiden lihottavuuden takia tms. siksi en ymmärrä niitä joilla on pakottava tarve pelätä ja kammoksua tiettyjä ruokia ja pitää itsensä painoindeksillä 18 tai alle eli alipainossa tai sairaalloisessa alipainossa
Ei sitä terve pysty sillai ymmärtään että se on niin kamalan vaikeaa saada suuhun jotain hampurilaisen palasta tai suklaata, niin että oikeasti henkisesti romahtaa jos joutuu sen tilanteen eteen.
Totta se on mielenterveyshäiriö. Mitä itse aikoinaan anorexia aiheeseen tutustuin, 15vuotta sitten, niin anorexian omaavien naisien/tyttöjen minä kuva oli todella pahasti vinksallaan, ja heistä kajasti "itsensä rankaisu" hyvin vahvasti. Ruualla. Siis ruuatta oleminen ym. Ja käsittääkseni pienikin arvostelu, tai tuomitseminen sai rankaisumenetelmän aktiviiseks. Jossain mielen syövereissähän sen juuri on. Varmaan ihan lapsuudessa asti.
Harmillisia vaivoja.
Ei kai kukaan nainen tai tyttö kovin hyvin ota arvostelua joka kohdistuu heidän ulkonäköön.
Syömishäiriöön sairastuneet ovat kuitenkin olleet siinä asiassa tavanomaistakin herkempiä.
Itselläkin oli aika kun olin lähellä sairastua. painoin enää 40-39 kg mutta aikuiset ympärillä oli valppaita teinitytön kanssa ja puuttui asiaan ajoissa. Se ei kehittynyt häiriöksi asti.
Teini-ikä on aikaa jolloin varsinkin tytöt saattaa syömishäiriöihin sairastua. Varsinkin se on toisilla vaikeaa kun oma kroppa muokkaantuu naisellisemmaksi. Lantio tulee isommaksi ja pyöreämmäksi. Siitä voi tulla olo että on läski. Muutenkin omaan kroppaan kiinnitetään silloin paljon enemmän huomioo ja vertaillaan muihin ikäsiiinsä.
Muistan että itselläkin jäi paljon ihan aikuisten kommentteja mieleen pyöriin ja vaivaan, jos ne liittyi ulkonäköön. Omat sukulaiset saattoi varsinkin miehet laukoa 12-13 v tytölle sellaisia kommentteja epähuomiossa jotka sai oman kroppansa kanssa herkillä olevan teinin kriisiin itsensä kanssa.
Muistan itsekin että joskus jäi jopa oman isäni kommentteja mieleen jossain vaateostoksilla. Minulla oli lantio joka ei enää mahtunut lasten vaatemitoituksiin ja piti siirtyä aikuisten osastolle. Se kommentti sai minun korvissani kaijun että olen läski.
Tytöt on herkkiä näissä asioissa teininä. Kyllähän aikuisetkin naiset pahoittaa mieltään töksäyttelevästä ulkonäkö kommentista, mutta teinit on tässä vielä herkemmällä.
Eiks tässä puhuta anorexiasta tai pulimiasta jotka on itseaiheutettuja tavallaan tai mielen sairauksia . Hypoglykemia on peritty sairaus siinä on vissi ero.
Ja se tutkitusti johtu hiilihydraateista ? :D
Mä olen murheisiin syöjä, mun äiti oli päinvastainen eli kun murehti, vähensi syömisiään, laihtui entisestään. Kun liikuin enemmän ja vähensin syömisiä laihduin lyhyessä ajassa yli 10 kg, mikä tietenkin tuntui hyvältä. Mutt sitten rupes jatkuvasti huimaamaan ja jos tein jotain raskaampaa työtä, piti huilata välillä, kun sydän hakkas hulluna. Mulla meni veriarvot alas, hemoglobiini oli 79 ja lekurin kautta jouduin kaikenlaisiin tutkimuksiin, kun tutkivat ett mistä alhainen veriarvo johtui. Syytä ei löytynyt, eikä mitään vakavampaa vikaa ollut. Mutt tuon jälkeen en ole enää niin paljoa stressannut laihduttamisesta, oli sen verran hutera olo tuolloin, ei viitsi enää testata, ett kestääkö kunto ja sydän, jos veriarvot romahtaa uudestaan yhtä alas. Eli järkeä laihduttamiseen Jan jos olo tuntuu huonolta, kannattaa mennä lekurille ja huolehtia omasta terveydestään.