Nyt minulla on ajatukset solmussa, joten aukaiskaa solmu.
Toimeentulotuen siirtyessä kelaan vakuutettiin, että laki toimeentulotuesta ei muutu, eikä mikään siihen liittyvä sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistus.
Kysymys: Onko siis entisten kunnan sossujen "Raamattu" ( Opas toimeentulotuen soveltajille, sosiaali- ja terveysministeriö, julkaisu 2013:4, Helsinki 2013, 142 sivua) voimassa? Kelan ohjeistuksissa on kymmeniä asioita, jotka ovat eri tavalla, kuin sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksessa.
Mm. juuri tuo vesimaksu on ministeriön mukaan otettava tarpeellisen suuruisena. Veden hintaan ei voi vaikuttaa kiinteää vesimaksua pahemmassa tilanteessa ovat ne, joilla on kylmä- ja kuumavesimittari ja persaukinen kunta kerää älyttömillä vesimaksuilla laittomasti rahaa (vesihuoltolain mukaan vesi pitää hinnoitella siten, että menot ovat yhtä kuin tulot ilman voitontavoittelua).
Tosin jo ennen kelasiirtoa jotkin kunnat alkoivat tehdä laittomia vesinormeja nekin. Asuin aikoinaan kunnassa, jossa kylmävesi oli 6,4€/kuutio ja kuuma 13,1€/kuutio. Alle kunnan 25 euron vesimaksun ei päässyt ikinä, vaikka kävi vain kerran viikossa suihkussa ja veti vessan kerran päivässä. Kahvinkeittokin mietitytti joka kerta veden hinnan takia. Noin 40 euroa oli vesilasku mittarista luettuna joka kerta kuukaudessa ja noin 15 euroa joutui maksamaan itse. Jos olisi käynyt joka päivä suihkussa ja vetänyt vessan joka kerta, kuten normaalisti menetellään, niin laskelmieni mukaan vesilasku olisi ollut 100€ luokkaa kuukaudessa. Kaiken kukkuraksi nämä vuokra-asunnot omisti kunta itse!!
En valittanut tuolloin vuonna 2015 asiasta vaan muutin naapurikuntaan, jossa oli 15 euron kiinteä vesimaksu ja nyt pystyn käymään suihkussa joka päivä ystävieni iloksi sekä vetämään myös vessan joka päivä niin ikään ystävieni iloksi.
Onko siis ministeriön ohje sekä kirjassa mainitut KHO:n ennakkopäätökset mukaan lukien kumottu kelan uusilla ohjeistuksilla?
Toimeentulotuen siirtyessä kelaan vakuutettiin, että laki toimeentulotuesta ei muutu, eikä mikään siihen liittyvä sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistus.
Kysymys: Onko siis entisten kunnan sossujen "Raamattu" ( Opas toimeentulotuen soveltajille, sosiaali- ja terveysministeriö, julkaisu 2013:4, Helsinki 2013, 142 sivua) voimassa? Kelan ohjeistuksissa on kymmeniä asioita, jotka ovat eri tavalla, kuin sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksessa.
Mm. juuri tuo vesimaksu on ministeriön mukaan otettava tarpeellisen suuruisena. Veden hintaan ei voi vaikuttaa kiinteää vesimaksua pahemmassa tilanteessa ovat ne, joilla on kylmä- ja kuumavesimittari ja persaukinen kunta kerää älyttömillä vesimaksuilla laittomasti rahaa (vesihuoltolain mukaan vesi pitää hinnoitella siten, että menot ovat yhtä kuin tulot ilman voitontavoittelua).
Tosin jo ennen kelasiirtoa jotkin kunnat alkoivat tehdä laittomia vesinormeja nekin. Asuin aikoinaan kunnassa, jossa kylmävesi oli 6,4€/kuutio ja kuuma 13,1€/kuutio. Alle kunnan 25 euron vesimaksun ei päässyt ikinä, vaikka kävi vain kerran viikossa suihkussa ja veti vessan kerran päivässä. Kahvinkeittokin mietitytti joka kerta veden hinnan takia. Noin 40 euroa oli vesilasku mittarista luettuna joka kerta kuukaudessa ja noin 15 euroa joutui maksamaan itse. Jos olisi käynyt joka päivä suihkussa ja vetänyt vessan joka kerta, kuten normaalisti menetellään, niin laskelmieni mukaan vesilasku olisi ollut 100€ luokkaa kuukaudessa. Kaiken kukkuraksi nämä vuokra-asunnot omisti kunta itse!!
En valittanut tuolloin vuonna 2015 asiasta vaan muutin naapurikuntaan, jossa oli 15 euron kiinteä vesimaksu ja nyt pystyn käymään suihkussa joka päivä ystävieni iloksi sekä vetämään myös vessan joka päivä niin ikään ystävieni iloksi.
Onko siis ministeriön ohje sekä kirjassa mainitut KHO:n ennakkopäätökset mukaan lukien kumottu kelan uusilla ohjeistuksilla?
Vastaukset 12
Vanhimmat
toimeentulotukilakiin tehtiin joitakin sanamuutoksia 1.1.2017 alkaen ja kela tekee laista ja olemassaolevista hallinto-oikeudenpäätöksistää omat linjauksensa, joten vuoden 2013 stm:n ohjiestus ei ole se mitä kannattaa enää katsella vaan kelan nettisivuilta löytyvää toimeentulotuen etuusohjetta ja jos tuntuu että omassa päätöksessä on nykyistä toimeentulotukilakia tulkittu väärin, niin kannattaa jättää oikaisuvaatimus, sillä oikausuvaatimukset tehdään kelassa irrallaan muusta toimeentulotuen käsittelystä omassa erillisessä itsenäisessä yksikössä jonka tekemät päätökset ovat valituskelpoisia hallinto-oikeuteen.
Minä kyllä tulkitsen asian niin, että myös täydentävän toimeen toimeentulotuen anominen kunnalta ylisuuriin vesimaksuihin on mahdollista, jos veden hinta kunnassa on järjetön.
Ennaltaehkäisevän toimeentulotuen menoluokkaan se kuuluisi sillä perusteella, että riittävää hygieeniatasoa ei voi pitää yllä, kun talousveden käyttö on rajoitettu vessan vedon, siivouksen, ruuanlaiton ja peseytymisen.
Sillä kirjaimellisesti estettäisiin sairastumista, kunnan omistaman asunnon kuntoa siivoamalla säännöllisesti ja huoneiston ja rappukäytävän hajuttomuutta ulosteista, kun vessa vedetään kerran päivässä klo 11:30. Siis ehkäistäisiin asunnon tarpeetonta likaantumista, terveyttä ja ihmisen sosiaalisia vaikeuksia muiden kanssa, kun kaikki hakeutuvat sisätiloissa monen metrin päähän tai menevät kokonaan ulos. Jotkut huomauttelivat silloin vuonna 2015, että "voisit peseytyä joskus". Ne olivat kiusallisia tilanteita ja kaksi työhaastatteluakin meni pieleen sen takia, kun haisin niin paljon, että kysyivät 10 minuutissa kaikki kysymykset nopeasti päästäkseen minusta eroon.
Mielestäni sosiaalitoimessa olisi tämä asia ymmärrettävä ja myönnettävä toimeentulotukea todellisten vesimaksujen mukaan. Sosiaalityöntekijä itse saisi esimakua toimistokäynnillä peseytymättömyydestä, kun tarvitsisi kaasunaamarin, kun kuuden päivän härskiintynyt hiki täyttää huoneen niin, että siitä olisi jo melkein pestävä seinät ja lattia jo yhden päivän toimistovierailun takia.
Laki on laki se pätee kun taas mitä ei tarkasti laissa sanottu niin se tarvitsee tulkintaa ja sitä voidaan ajan saatossa muuttaa. Jos laki sanoo esim että pitää taata riittävä..., niin se "riittävä" on tulkittava ohjein mitä se käytännössä on.
Onko+tämä+kaikille+niin+vaikeata?+Jos+ei+voi+peseytyä,+vetää+vessaa+kuin+kerran+päivässä+ja+käydä+suihkussa+kerran+päivässä,+niin+ei+se+ole+mitään+normaalia+elämää.+Pakolaisleireilläkin+on+asiat+tämän+suhteen+paremmin.+Tällöin+tarvitaan+täydentävää+toimeentulotukea+ehkäisevän+toimeentulotuen+menokohdasta.
Toimeentulotukilaissa+on+ymmärretty,+että+ihmisen+pitää+syödä+ja+siihen+on+laskennallisesti+varattu+noin+50%+toimeentulotuen+perusosasta.
Jos+jostakin+syystä+perusosaa+pienennettäisiin+vaikkapa+70%,+niin+silloin+ainakin+ravintoon+saisi+täydentävää+toimeentulotukea.
Juridisesti+ainakin+osavastuussa+on+myös+kunta,+joka+päättää+lainvastaisesti+veden+hinnasta+paikaten+sillä+talouttaan+vesihuoltolain+vastaisesti.
Minä+ja+muut+teimme+valituksia+aluehallintoriranomaisille+kunnan+laittomasta+toiminnasta+veden+hinnoittelussa,+mutta+ne+kaikuivat+kuuroille+korville.+Pääsin+muiden+valittajien+kanssa+siihen+tulokseen,+että+laista+piittaamatta+kunta+voisi+laskuttaa+esimerkiksi+kylmästä+vedestä+50€/kuutio+ja+kuumasta+150+euroa/kuutio.+Mikseivät+ne+kunnat+menettele+tällä+tavalla,+koska+aluehallintoviraston+mukaan+veden+hinta+on+merkityksetön?+Velkaisten+kuntien+talous+olisi+kertaheitolla+kunnossa!!+Asiakkaat+joutuisivat+ottamaan+velkaa+vesilaskuja+varten+(olettaen,+että+kelan+ei+myönnä+kuin+normin+ja+kunta+ei+myöntäisi+vesilaskuihin+täydentävää)+,+mutta+jos+veden+hinnalla+ei+ole+väliä,+niin+siitä+vaan!!+
VESIHUOLTOLAIN+8+§
8 §+(22.8.2014/681)
Vesihuoltolaitoksen+toiminta-alueen+hyväksyminen
Kunta+hyväksyy+vesihuoltolaitoksen+toiminta-alueen+ja+tarvittaessa+muuttaa+hyväksyttyä+toiminta-aluetta+vesihuollosta+huolehtimiseen+soveltuvan+laitoksen+esityksestä+tai,+jos+laitos+ei+tällaista+esitystä+ole+tehnyt,+laitosta+kuultuaan.+Ennen+toiminta-alueen+hyväksymistä+tai+muuttamista+asiasta+on+tiedotettava+riittävässä+laajuudessa+sekä+varattava+valvontaviranomaisille+mahdollisuus+antaa+lausunto+ja+alueen+kiinteistöjen+omistajille+ja+haltijoille+tilaisuus+tulla+kuulluiksi.
Toiminta-alueen+tulee+olla+sellainen,+että:
1)+vesihuoltolaitos+kykenee+huolehtimaan+vastuullaan+olevasta+vesihuollosta+taloudellisesti+ja+asianmukaisesti;+ja
2)+vesihuollon+kustannusten+kattamiseksi+perittävät+vesihuollon+maksut+muodostuvat+kohtuullisiksi+ja+tasapuolisiksi.
Hyväksyessään+toiminta-alueen+kunnan+tulee+toiminta-alueen+eri+osien+vesihuollon+tarpeet+huomioon+ottaen+määrittää+alueet,+jotka+on+saatettava+vesihuoltolaitoksen+vesijohtoverkoston+piiriin,+sekä+alueet,+jotka+on+saatettava+laitoksen+jätevesiviemäriverkoston+piiriin.+Hyväksymispäätöksen+yhteydessä+on+myös+asetettava+tavoitteellinen+yhdyskuntakehityksen+tarpeita+vastaava+aikataulu+toiminta-alueen+eri+osien+saattamiselle+verkostojen+piiriin.
Toiminta-alue,+sillä+sijaitsevat+taajamat+sekä+vesijohtoverkoston+ja+jätevesiviemäriverkoston+piiriin+saatettavat+alueet+esitetään+kartalla,+jonka+on+oltava+yleisesti+saatavilla+tietoverkossa.+Toiminta-alueen+hyväksymisestä+on+tiedotettava+riittävässä+laajuudessa.
Ei se nyt ihan noin mene, käytännössä on, vaan se katsotaan ensin se, mitä sana KÄYTÄNNÖSSÄ MERKITSEE.
Palkkaatko sellaisen henkilön töihin, jos hänellä ei ole RIITTÄVÄ ammattitaito ja jonka vastakohta on RIITTÄMÄTÖN.
Eli riittävä tarkoittaa siis sellaista asiaa joka täyttää jonkin asian, niin kuin sen kuuluukin eli jos ajatellaan vaikkapa matkaa joka tehdään autolla, niin ostatko tuota matkaa varten polttoainetta riittävän määrän vaiko riittämättömän.
Lisäksi se, kuka sen riittävyyden määrittelee ja ylläolevaan esim. viitaten, niin kumpi sen riittävyyden määrittelee, sinä vaiko auto?
Jos sinä, piittaamatta mitä tarvitaan ja ostat omasta mielestäsi riittävän määrän polttoainetta 450km matkaan 10 litraa ja sanot , että tuo on riittävä määrä, niin pääsetkö perille? Et
Eli kysymys, kun nyt suomessa on jokaisella henkilöllä se itsemääräämisoikeus (vai olikokaan, näin niin kuin käytännössäkään?), no leikitään nyt, että olisi, niin voiko joku muu silloin määritellä sen, mikä sinulle itsellesi on se riittävä, joissain asioissa se voidaan tehdä, esim. juurikin työhön hakeutumisessa, koska tällöin mitataan sinun OSAAMISTASI ja sitä RIITTÄÄKÖ ammattitaitosi, ei sitä mikä on sinulle riittävä, koska jokainen katsoo sen riittävyyden itse, vähän kuin autokin, se ei piittaa siitä mitä sinä ajattelet riittävyydestä eli kyse on siis suoranaisesta itsemääräämisoikeuden loukkauksesta JOS JOKU MUU PÄÄSEE JA SAA MÄÄRITELLÄ sen mikä on sinulle riittävä ja voidaan ajatella niin, kuin manneveljeni hevostaan opetti syömään vähemmän ja vähemmän, niin hän antoi sille vain hänen mielestään riittävän määrän rehua, ei siis riittävän, eikä tarpeellisen määräisesti.
Huomaathan, että riittävä ja tarpeellinen on melkeinpä samaa asiaa tarkoittavia sanoja ja oikeastaan tarkoittavatkin.
Adjektiivi https://fi.wiktionary.org/wiki/riittävä
riittävä (10) (komparatiivi riittävämpi, superlatiivi riittävin) (taivutus)
tarpeeksi mittava, tarpeet täyttävä
Riittävä D-vitamiinin saaminen on tärkeää.
Edellytyksenä tehtävään palkkaamiselle on valituksi tulevan riittävä koulutus.
riittävä http://www.suomisanakirja.fi/riittävä
tarpeet täyttävä, tyydyttävä, hyväksyttävä. esim. Riittävä toimeentulo. Riittävä vakuus lainalle. Riittävät todisteet. Riittävän suuri. Riittävän ajoissa.
Adjektiivi https://fi.wiktionary.org/wiki/tarpeellinen
tarpeellinen (38) (komparatiivi tarpeellisempi, superlatiivi tarpeellisin) (taivutus)
sellainen, jota tarvitaan johonkin; sellainen, jolle on tarvetta
tarpeellinen http://www.suomisanakirja.fi/tarpeellinen
tarpeen tai asian vaatima. jolla on käyttöä, tähdellinen, välttämätön. esim. Työelämässä tarpeellinen taito. Ottaa esiin tarpeelliset työkalut. Potilaalle ehdottoman tarpeellinen hoito.
johon on syytä, aiheellinen, asian vaatima. esim. Tehdä tarpeelliset korjaukset. Ryhtyä tarpeellisiin toimiin. Remontti katsottiin tarpeelliseksi tehdä ensin. Toimitan valtakirjan, jos se on tarpeellista.
määrästä, asteesta, laadusta: tarvittava, tarpeenmukainen, sopiva, riittävä. esim. Hankkia virkaan tarpeellinen pätevyys. Varustaa kirje tarpeellisella määrällä postimerkkejä. Hänellä on tarpeellisessa määrin tervettä järkeä.
Olisi muuten aika huvittavaa, jos palkanmaksaja voisi määritellä mihin sinä voit käyttää palkkasi, tämä käytäntöhän oli joskus 1700 - 1890 luvuilla ns. rahake muodossa jossa työntekijä osti palkallaan noita rahakkeita saadakseen yhtiön omistamasta kaupasta itselleen ruokatarpeita, muuta tarpeellista ja koska oli ainoa kauppa lähimmän sadan mailin säteellä, eli tavallaan yhtiö MÄÄRÄSI palkastasi.
eli palkka siis palautui takaisin yhtiöön
Niin. Minunkaan mielestä riittävä on todella helposti määritelty tässä asiassa. Jos en v. 2015 voinut peseytyä kuin käymällä suihkussa kerran viikossa ja vetä vessan kerran päivässä, niin kunnan toimeentulotukinormi oli TÄYSIN RIITTÄMÄTÖN.
Entisen kunnan vesisotkut aiheuttivat kunnan vesijohtoverkoston toiminta-alueella valtavia ongelmia myös omakotitaloasujille (oli sitten perhe toimeentulotuen varassa tai ei), jotka alkoivat vältellä esimerkiksi kuumina kesinä kaikkea autonpesusta aina nurmikon kasteluun asti.
Sillä paikkakunnalla erotti kuumina kesinä työttömät omakotilaon asukaat helposti: Kolme viikkoa jatkunut helle poltti nurmikot karrelle keltaiseksi, kun sadettajia ei voinut käyttää. Työssä olevatkin välttelivät nurmikkojen ja pikkupuutarhojen sadettajien käyttöä viimeiseen asti.
Siellä oli suunnitteilla yksityisen vesiosuuskunnan perustaminen, mutta kunnan jopa fyysiset uhkailut (kunnan töistä irtisanomisen uhasta puhumattakaan) saivat aikaan sen, että uhkailujen takia vesiosuuskuntaa ei uskallettu perustaa.
Muutamia onnistui myydä omakotitalonsa ja rakensivat uuden taajama-alueen ulkopuolelle tehden oman porakaivon. Ne harvat, jotka muuttivat takaisin pääkaupunkiseudulta kotikonnuillensa kuntaan, rakensivat omakotitalon taajama-alueen ulkopuolelle niin ikään tehden oman porakaivon. Alkukustannukset ovat tietysti suuret, mutta jatkossa ei heidän ei tarvinnut kuin huolehtia paskasäkin tyhjentäminen siilosta ja sen kuljetus loka-autolla pois. Kunta oli raivoissaan tästä menettelystä (tarjosi "halpoja tontteja" taajama-alueelta), mutta ei voinut rakentajille mitään, kun heillä oli perintönä synnyintalo ja joillakin siihen liittyvä suuri tontti. Nyt sadettajat puskivat vettä suuriin puutarhoihin ja nurmikoille yötä päivää ja talot ja niiden ympäristö olivat paratiisin kaltaisia. Kunnan on tällaisessa tilanteessa lähes mahdotonta estää rakentamista, mutta nimi laitettiin mustalle listalle ja mihinkään kunnan luottamustoimeen tai kuntaan epäsuorasti kytköksissä olevaan järjestötoimeen ei ollut mitään asiaa.
Kela noudattaa lakeja vain jos on pakko, oikaisuvaatikuskeskus tekee samaa. Se pakko tuli viimeksi lausuntopyyntönä hallinto-oikeudesta kun valitin vesimaksun kohtuullistamisesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14660184/vesimaksun-quotkohtuullistaminenquot-laitonta!!
Ei pitäisi olla mahdollista että jokiasen pitäisi erikseen valittaa hallinto-oikeuteen Kelan mielivaltaisista päätöksistä, mutta nykyään kaikki on mahdollista kun on köyhien kohtelusta kyse ja muutamasta eurosta/kk tuli veronmaksajille kallis lasku.
Toimeentulolaki > Viranomaisen soveltamisohje eri elämäntilanteisiin laista > Päätöksen saanut tulkintaan tyytymätön asiakas > Hallinto-oikeus ja kenties korkeampi oikeusaste.
Jos asiakkaan tulkinta laista menestyy oikeusasteissa niin hyöty k.o ihmiselle plus muille koska soveltamisohjetta on muutettava.
"Jos asiakkaan tulkinta laista menestyy oikeusasteissa niin hyöty k.o ihmiselle plus muille koska soveltamisohjetta on muutettava. "
Ei vaan taida toimia tuo. Sossu sai aikoinaan "pataan" hallinto-oikedessa ja yritti samaa temppua minulle 5 vuoden päästä ja varmaan monelle muulle siinä välissä, olevinaan fikusmpia olivat siinä etteivät tehneet asiasta päätöstä eikä minkäänlaista merkintää mihinkään viranomaisrekisteriin.
Kyse oli tuen takaisinperinnästä kun vähensivät lääkekorvauksista suoraan ilman muodollisuuksia omaa hölmöyttään liikaa maksamansa määrän kuittaamalla sen sähköpostilla josta ei oikein tolkkua saanut. Lisäksi olivat saaneet oikeusaismieheltä alle puoli vuotta tuosta "käsityksen" jonka mukaan sosiaalihuollon toteuttaminen pitää perustua viranomaispäätöksiin.
Korjasivat kyllä asian kun vähän ärähdin sossun esimiehelle lähettämässäni sähköpostissa. Tein muistutuksen asiasta ja vastaukset muistutuksiin ovat käytännössä silkkaa vittuilua, asiakkaan syyllistämistä ja ihmeellisiä selityksiä muka vahingoista ja inhimillisistä virheistä joita oli muka sattunut, ei tuolaisia satuja usko päiväkodin lapsetkaan saati sitten aikuinen mies. Röyhkeyttä riittää noilla virkanilkeillä laittomuuksiin mutta rohkeus ei riitä vastuun kantamiseen tekemisistään. Peli on raakaa ja taatusti epärehellistä sekä raukkamista vastuun pakoilua virkanilkkien osalta, tuo vastuun pakoilu taitaa olla ainoa asia joka toimii täydellisesti.
Joo voi olla että näin kunta-aikaan jossa jokaisella oli omat sovelluksensa. Kela-aikaan jossa yksissä käsissä tämä asia niin pitäisi näin mennä ainakin jos on Tomi Ståhlia uskominen joka näistä asioista vastaava juristi Kelassa.
Aika näyttää miten menee. Tämä ukon mukaan Kela tulee toimimaan näin kun kelapäätöksiä alkaa tippumaan mutta tietysti valppaat kansalaiset voi asiaa myös seurata. Jonkun haastattelun tässä kerran katselin jossa tätä selvitteli.
Ainakin oikaisuvaatimuskeskus pelaa sikaa ilman sääntöjä ja on kun se entinen likka joka ei tiennyt antaisko vai ei. Sen minkä oikaisuvaatimuskäsittelyssä hylkäsi niin hyväksyi heti kun tuli lausuntopyyntö HaO:sta.
Syynä kaikkeen tähän sosiaalitoimen ja kelan epäinhimillisyyteen ja laittomuuksiin on kyllä yksiselitteisesti se, että vittuilusta ja lain rikkomisesta ei ole käytännössä mitään seuraamuksia. Jopa tietoisesti tehdään asiakkaalle epäedullisia ja lainvastaisia päätöksiä ja toivotaan, että asiakas ei älyä hakea muutosta määräajassa hallinto-oikeudelta. Sanktioiden puuttuminen kerta kaikkiaan yllyttää mielivaltaan ja laittomiin päätöksiin.
Ehdotukseni on, että kaikissa hallintopäätöksissä tehdyt virheet poistettaisiin hallinto-oikeudesta ja laitettaisiin rikoslain alaisuuteen, jossa asiakkaat tekisivät suoraan rikosilmoituksen huomatessaan kusetusyrityksen. Uskoisin, että silloin päätöksen tekijät kiinnittäisivät päätöksiinsä enemmän huomiota. Rikoslaissa rangaistukset voisivat olla linjassa muiden rangaistuksen kanssa, mutta esimerkiksi törkeissä tapauksissa voisi olla 1-2 vuotta vankeutta paikallaan, mahdollisesti ehdollisena.
Kyllä meillä rikoslaissa tunnetaan nimike virkarikos ja häkki heiluu silloin, jos virkamies on esimerkiksi kavaltanut kymppitonnin tai ottanut vastaan lahjuksia. Toisaalta tuossahan on kyse vaan rahasta ja joky kymppitonnin pölliminen ei tee ketään murheelliseksi. Kummallista on, että viranomainen voi kohdella ihmistä miten vaan, ilman, että sillä on mitään seuraamuksia.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa liittovaltion virkamiehillä on aivan erilaiset sanktiot, kuin täällä. Etelän osavaltioissa muutenkin kun tunnetaan vihaa liittovaltion viranomaisia kohtaan, niin siellä kytätään niiden toimintaa aina kengännumeroon asti ja haetaan koko ajan käräyttämisen paikkaa, josta seuraisi rikosoikeudelliset jälkipuinnit oikeudenkäynteineen.