Olen luonteeltani reilu, lempeä, hyvä kaveri ja kaveruussuhteissa minut on veikea suututtaa. Parisuhteeni eivät kuitenkaan kestä koska ajaudun riitaan hyvin pienistäkin asioista. Siitä että ärsyttää, puoliso murjottaa liian pitkään jne.. Nuorempana olin agressiivinen irtaimistoa kohtaan, mutta nykyään iän myötä olen riidellessä vaan hyvin vittumainen. Lyön sanoilla, enkä silloin välttämättä tarkoita satuttaa, koen vain puolustautuvani. Minulle itselle saa kyllä aukoa päätä, koska en hermostu sellaisesta. Riidat liittyvät enemmänkin hetkelliseen pahaan mieleeni, jonka aikana yritän vain pitää sen sisälläni ja silloin ärsytytettynä saatan haukkua ihmisen maanrakoon. Itse olen anteeksiantava ja hyvä tyyppi, jopa voisi sanoa että asiallinen, rauhallinen ja huumorintajuinen, viihdyn seurassa, mutta on alkanut huolestuttaa tuo parisuhteiden ainainen kaatuminen. Tosin en ole koskaan varmaan täysin tasapainoisen ihmisen kanssa edes seurustellut.
Olenko epävakaa?
Mikävaivaa
15301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
tietohaku/F60-69/F60/Pages/F603.aspx
Osuuko tää?
Sorry en saanut linkkiä tähän , mutta löytyy mielenterveystalo/persoonallisuushäriöt, sieltä löytyy paljon jänniä luokituksia saattaa olla joku sopivampikin.
Lievä+epävakaa+voisi+mennä.+En+vahingoita+itseäni,+enkä+ole+tehnyt+niin+koskaan.+Olen+jo+yli+30v+ja+olen+90%+ajasta+hyvinvoiva+ja+iloinen.+Nuorempana+oli+vaikeaa+ja+silloin+vähän+identiteetti+hukassa.+Nykyään+rakastan+itseäni+ja+olen+identiteetiltäni+vakaa+ja+vahva.+Ehkä+olen+toipuva+epävakaa?
Asia on niin, ettei kukaan ole yhtä aikaa hyvä tyyppi ja täysi mulkku. Yhtäkään sellaista tyyppiä ei ole vielä tullut vastaan. Yleensä lähes kaikki ovat nykyään täysiä kyrpiä. Joku muutama puolivillainen vitsi ei tee kenestäkään mitään "hyvää tyyppiä". Itse itsensä kehuminen ns. hyväksi tyypiksi on ihan tätä päivää. Rehellisyys asioissa on toisarvoista, hyvin monesti jopa vahingollista. Kunnon valheessa eläminen on niin in nykyään.
Onko niin, että kun oma oleminen vituttaa, niin paikalla olijat huomaavat sen aina? Ja monesti tuo paikalle sattunut on se henkilö, jonka kanssa eniten aikaasi vietät. Todella monesti ne tyypit ovat työkavereita, ei edes oma puoliso.
"Tosin en ole koskaan varmaan täysin tasapainoisen ihmisen kanssa edes seurustellut."
Kukapa meistä olisi?
Joo kyllä mun vitutus näkyy ja monesti pyydän sitä jopa ennalta anteeksi. Keskustelen tästä huolimatta aivan asiallisesti tai olen hetken hiljaa, ellei joku ala härkkiä. Ihmiset ehkä jopa säikähtävät sitä että millainen demoni siellä puhuu totuuden torvena siinä vaiheessa kun koen itseni loukatuksi.
Mulla on hyvin laaja kaveripiiri jossa vuosien aikana konflikteja on ollut ehjä kaksi ja niissä tilanteissa mä en ole ollut se aloittaja. Asiat on kuitenkin aina sovittu esim. kuukausien päästä. Olen siis rauhallinen ja sopeutuva ja jopa hieman introvertti, mutta aika julma puheiltani jos suutun. Eikä mulle silloin kukaan pärjää. Mutta..
Olen siis vähän se kaikkien kaveri, jota aina kiinnostaa aidosti mitä toisille kuuluu ja hyväksyn kavereikseni kaikki jotka pystyvät hyväksymään muut kaverini joita on paljon.
"Hyvä tyyppi ja täysi mulkku", en minä kenenkään ulkonäköä hauku. Haukun ihmisen tekoja ja luonteenpiirteitä. Asioita jotka olen katsonut läpi sormien, mutta sanon sen kaiken kerralla.
Olen miettinyt, että meillä täällä pohjoisessa ei helposti hyväksytä sitä, että joku uskaltaa sanoa mielipiteensä suoraan. Parisuhteessa tosin täytyy usein jättää sanomatta kriittiset mielipiteet jos haluaa säilyttää suhteensa. Saattaahan se olla niinkin, että et ole löytänyt kumppania jonka kanssa synkkaisi oikeasti.
Mielestäni jokaista luonteen poikkeamaa ei ole syytä luokitella joksikin viaksi, enemminkin hienoa olisi jos voisi nauttia elämästään sellaisena kuin on, omana arvokkaana itsenään, sovussa ja rankentavassa hengessä.
Mieluummin rakentavassa, ei rankentavassa :) Ei ne naisetkaan aina niin hienotunteisia ole, mutta kuulemma olen se kuka loukkaa aina pahemmin.
Se loukkaa jos sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään. Niin sanotusti puhutaan vaan paskaa eikä tehdä mitään minkään eteen.
Epävakaahan ei lääkärin mukaan oireile välttämättä ollenkaan jos ympäristö on hänelle sopiva. Voi pitää paikkansa tuo että kumppanit eivät vain ole olleet oikeita joka tapauksessa.
Voin antaa esimerkin julmuudestani :) On yksinhuoltaja äiti, jolla on pari lasta eri miehien kanssa. Näillä on yhteishuoltajuus. Nainen jatkuvasti kitisee stressiään ja syyttää minua milloin mistäkin. Lähinnä narisee.
Sanoin naiselle: "Jos on noin vaikeaa niin mitä vittua olet mennyt noita lapsia tekemään ja mikset ole yhdessä sen miehen/miesten kanssa kenen lapsia ne sun kanssa on? Mitä se mulle kuuluu että olet itse pilannut elämäs jos et jaksa. Teen tässä ihan hyvää hyvyyttäni sen minkä huvittaa, muuten asia ei mulle kuulu"
Se ihminen ei tule ikinä unohtamaan noita sanoja.
Diagnoosi: Olet vain ihminen. Ei tarvitse aina olla täydellinen. Eli hyvää alkavaa kesää!!!
Mutta jos täytyy. Jos jokaisen sanan on vastattava jokaista tekoa. Jos ei hyväksytä sitä että ihmisellä vaikka vähän "kiehahti" ja kaikki on silti vieläkin ok. Niin mikä se toinen ihminen sitten on, joka vaatimalla vaatii, vaikka häneltä ei vaadita samalla tavalla.?Hän saa perua puheensa tai olla pahalla päällä vaikka päiväkausia ja tämä kaikki annetaan hänelle anteeksi. Jos tämä ihminen silti esittää hyvin tiukkoja vaatimuksia niin mikäs hänellä on?
Sanat sinänsä ovat vain symbooleja joita voidaan käyttää ihmisten väliseen kommunikointiin . Valehteleminen ja narsistien käyttämä kaksoissideviestintä on tehokas keino toisen loukkaamiseen ja mielen hämmemtämiseen! Se että suutuspäissään sanoo jotain hieman tuhmaa ja katuu sitä myöhemmin on täysin eri asia, luultavasti vain jonkinlainen tunteiden purkautuminen.