ÄLÄ KILTTI OKSENNA, bulimia tarinani

Usein näillä palstoilla törmää keskustelunaloituksiin: kuinka oksentaa? Haluan bulimian! En osaa oksentaa? Mitä ruokia on helppo oksentaa?
Ja haluankin nyt jakaa teille tarinani, jotta edes yksi ihminen saisi tästä voimaa olla oksentamatta, aloittamatta tätä järkyttävää kierrettä.

Sairastuin anoreksiaan joskus esiteini-iässä. Vuoden rämmin ja painoin pahimmassa vaiheessa 39kg, olin 160 senttinen luurankoa muistuttava naisen alku, jonka kuukautiset alkoivat vasta 17 vuotiaana tämän takia. Kuitenkin paranin, en koskaan kertonut sairaudestani kellekkään silloin kun vielä sairastin, häpesin niin paljon. Vanhempani toki huomasivat, mutta vanhankansan ihmisinä sulkivat silmänsä siltä "häpeältä". Parannuttuani jaksoin 5 vuotta terveenä, voin hyvin ja olin onnellinen. Viiden vuoden jälkeen, 7 senttiä pidempänä ja 16kg (55kg) myöhemmin elämäni kääntyi päälaelleen. Olen aina pitänyt itseäni vahvani ihmisenä, mutta suuret elämänmuutokset ja siitä alkanut alamäki vetivät minua masennukseen. Ahdistuin kaikesta ja masennus panoi yhä syvemmälle, jolloin sisälläni aina kytenyt syömishäiriökin alkoi nostaa päätään.

Eräänä päivänä sitten vedin järkyttävään masennukseen puoli litraa jäätelöä, karkkia, suklaata, leivoksia.. Mässyjen jälkeinen ahdistus oli sanoinkuvaamaton. Menin vessaan ja istuin pötön ääreen, spontaanisti työnsin sormet kurkkuuni ja kaoin. Mitään en saanut ulos. Olin vihainen itselleni ja kaikelle, päätin että nyt jumalaut* oksennan vaikka mikä olisi. Työnsin hammasharjan kurkkuuni ja sieltähän se tuli. Se hetken huuma mikä vatsan tyhjentymisestä tuli, oli todellakin vain hetken kestävää. Olo oli kevyt, mutta olin hajalla. Vietin seuraavat puoli tuntia vessan lattialla itkien ja miettien että tähänkö on tultu. Kirjoitin päiväkirjaani: "Älä tee sitä enää ikinä. Tiedän että sua ahdistaa, tiedän että vihaat itteäs ja sitä kalorimäärää minkä just ahdoit kiduksiisi, mutta se ei oo sen arvoista. Sä et halua enää ikinä tuntee niin, et maistaa oksennusta suussas ja itkee silmiä päästäs. Älä vitt* tee sitä itelles, sulla on ihmisiä sun ympärillä, jotka välittää susta, vaikkei siltä tuntuiskaan. Ja sä pärjäät yksinkin, oot vahva. Itke vaan, mutta älä mee sinne vessaan. Älä tee sitä, tää on ihan hirveetä. Tää tuntuu niin paljon pahemmalta kun se mässy ahdistus. Oo niin kiltti."
Sanoistani huolimatta istun nyt vessassa. Tätä vois verrata huumeriippuvuuteen, kaikki sanoo että "en mä kerrasta jää koukkuun", etpä. Ihan oikeasti siihen jää. Mää oon itseasiassa kokeillu huumeita, en mitään kannabista vaan kovia sellaisia. Kokeilin kerran, enkä sen koommin ole huumeisiin koskenut. Poltin myös joskus tupakkaa, nikotiinikoukku oli rankka mutta lopetin kerrasta. Tää on eriasia. Tää on pahempaa. Mä en pysty lopettamaan, vaikka mun rystyset vuotaa verta, hampaita särkee, aineenvaihdunta on sekaisin ja joka kerta päättyy kyynelten tulvaan. Mikään tässä sairaudessa ei ole hauskaa tai kadehdittavaa. Mitään en toivo enempää, kuin etten koskaan olis sairastunut. Älä tee tätä itelles, käänny kun vielä voit. Pidä se ruoka sisälläs vaikka tuntuis kuinka pahalta, se pahaolo on pientä tän rinnalla. </3