Rakkaus ja rakastaminen on tärkeää. Samoin ihastukset, läheisyys ja pusuttelu. Vaan mitä jos ei kaipaa sellaista? Mitä jos ei tiedä, miltä kaikki nuo tuntuvat ja on vain tyhjä sisältä siitä kohtaa, missä nuo asiat pitäisi olla?
Eräs aikuinen kohteli minua huonosti ollessani lapsi ja jätti ikuiset arvet ja alemmuudentunteen, mutta olen päässyt siitä yli. Olen asian hänen kanssaan selvittänyt, en ole hänelle vihainen. Muutoin minulla oli hyvä lapsuus, rakastava perhe, kavereita, kaikkea mitä lapsuuteen kuului. Silti en tiedä miltä se tuntuu, kun joku on lähellä. En ole koskaan päästänyt toista niin lähelle, että hän pääsisi mukaan ajatuksiini ja tuntisi mitä minä tunnen. En ole ikinä ihastunut kehenkään, en tiedä miltä rakkaus tuntuu. Sitä vain pyörii kavereineen ja ystävineen, katselee kun muut suukottelevat kumppaneitaan ja itse seisoo kädet taskussa pölisemässä niitä näitä, tietämättä mikä se taika niiden pariskuntien välillä on. Ymmärtämättä sitä. On vaikeaa kaivata sellaista, mitä ei koe olevan olemassa ja se käy välillä rankaksi. Tuntuu, kuin jäisi jostain paitsi. Pikkuhiljaa tämä syö minut sisältä. Tavallaan se kateus siitä, mitä muut saavat kokea mutta itse jää ulkopuolelle. Sitä tyhjyyttä olen viimeisen 10 vuoden ajan täyttänyt musiikilla ja ruoalla, nyt myöhemmin alkoholilla.
Kohta sitä alkaa pelätä itseään ja sitä, miten pitkälle on valmis menemään, että se tyhjyys täyttyisi...
Eräs aikuinen kohteli minua huonosti ollessani lapsi ja jätti ikuiset arvet ja alemmuudentunteen, mutta olen päässyt siitä yli. Olen asian hänen kanssaan selvittänyt, en ole hänelle vihainen. Muutoin minulla oli hyvä lapsuus, rakastava perhe, kavereita, kaikkea mitä lapsuuteen kuului. Silti en tiedä miltä se tuntuu, kun joku on lähellä. En ole koskaan päästänyt toista niin lähelle, että hän pääsisi mukaan ajatuksiini ja tuntisi mitä minä tunnen. En ole ikinä ihastunut kehenkään, en tiedä miltä rakkaus tuntuu. Sitä vain pyörii kavereineen ja ystävineen, katselee kun muut suukottelevat kumppaneitaan ja itse seisoo kädet taskussa pölisemässä niitä näitä, tietämättä mikä se taika niiden pariskuntien välillä on. Ymmärtämättä sitä. On vaikeaa kaivata sellaista, mitä ei koe olevan olemassa ja se käy välillä rankaksi. Tuntuu, kuin jäisi jostain paitsi. Pikkuhiljaa tämä syö minut sisältä. Tavallaan se kateus siitä, mitä muut saavat kokea mutta itse jää ulkopuolelle. Sitä tyhjyyttä olen viimeisen 10 vuoden ajan täyttänyt musiikilla ja ruoalla, nyt myöhemmin alkoholilla.
Kohta sitä alkaa pelätä itseään ja sitä, miten pitkälle on valmis menemään, että se tyhjyys täyttyisi...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mä olen menettänyt toivoni tuon tyhjyyden täyttymisen suhteen. Eikä se koskaan tulekaan mistään ulkopuolelta. Tällä hetkellä en myöskään pysty auttamaan itseäni samoin kuin joskus aiemmin eli tervehdyttävin keinoin,kuten esimerkiksi kiinnostavat elämäntapaharrastukset. Voin vain helpottaa oloa alkoholilla ja yrittää nukkua lääkkeiden avulla mutta ne vain joskus auttavat kestämään hetken ja todellisuudessa lisäävät pahaa oloa. Suhteissani olen ollut hyvinkin avoin ja päästänyt lähelle, mutta nuo ihmiset ovat olleet välinpitämättömiä ja vain omista asioistaan kiinnostuneita eikä koskaan ole ollut mitään yhteisiä intressejä. Olen tuntenut itseni vain hyväksikäytetyksi. Roikun tälläkin hetkellä huonossa suhteessa, vaikka en edes pelkää yksinäisyyttä ja en edes ihan oikeasti tiedä mitä tuolta suhteelta edes voisin toivoa.Olen aina tuntenut itseni yksinäiseksi ja se tuo tylsyyden ja masentuneisiuden tunteen. Mitä siis pitäisi tehdä kun tiedostaa, että kaikki on hyvin mutta aina kuitenkin tuntuu siltä , että mikään ei koskaan ole?
Et varmasti ole ainut jolla on tälläinen olo. Itse suosittelen menemään psykiatrille, jotka ammattilaisina osaavat auttaa. Siellä pääset selvittämään mistä tuo johtuu ja mahdollisesti kun käsittelet asian, alat tuntea ihastumista ja rakastumista. Olet kärsinyt ja yksin tätä asiaa murehtinut liian pitkään, elät vain kerran muista se. Elämästä kannattaa ottaa kaikki irti kun vain kerran täällä on. Ymmärrän, että psykologille, psykiatrille meneminen voi tuntua vastenmieliseltä, sillä minustakin tuntui ennenkuin sinne ensimmäistä kertaa menin. Mutta mielipiteeni muuttui heti ensimmäisen keran jälkeen ja ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi. Halun jatkossakin mennä, koska huomaan miten se auttaa ja haluan saada onnellisemman elämän. Mene koittamaan, et häviä siinä yhtään mitään. Alkoholi eikä ruoka tule koskaan korjaamaan ongelmaasi, se on fakta.
Täytyy vaan olla melkoisen varakas!