Minulla on runsas viikko sitten kylvettyjä eri kaalilajikkeiden pikkutaimia Vefin ja toisen valmistajan pöytäkasvihuoneissa versomassa. Itämisen jälkeen joidenkin versojen tyveen tuli vaaleata sieneltä vaikuttavaa nöyhtää, ja osa iduista kuihtui. On lehtikaaleja, kyssäkaalia, kukkakaalia ja parsakaaleja versomassa. Nyt viileämpään siirrettyinä loput taimista ovat
hyväkuntoisia.
Ovat päivisin ulkona pihassa kasvatuslaatikossaan, öisin lämittämättömässä pihavarastossa. Yöpakkasia on vielä luvassa täällä Etelä-Suomessa, vaikka vapun lumet sulivat pois.
Kannattaisiko pikkutaimet tässä asteessa istuttaa harsojen alle pienelle kasvimaallemme vai onko parempi koulia pikkuruukkuihin ja jatkaa taimien siirtelyä jonnekin kesäkuulle (ja ötököiden ilmaantumiseen) saakka??
Milloin kaalien taimet kokonaan ulos?
KylmäKevät
0
109
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 33429984
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?592514Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien651872- 2071747
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1631646- 341371
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.851213- 1221048
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex102997Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30952