Miksi vain suomalaisia osakkeita?

ewufuiyrweuiryew

Olen jo pitkään ihmetellyt sekä tällä palstalla että parilla muulla palstalla että miksi keskustellaan (lähes) pelkästään suomalaisista osakkeista kun kerran ulkomaisiakin osakkeita voi ostaa aivan yhtä helposti? Minä olen sijoittanut nimenomaan ulkomaisiin osakkeisiin. Onko tässä jotakin mitä minä en tajua? Maailma on iso paikka eikä nämä kotimaiset Raisiot ja Kotipizzat sun muut ole todellakaan ainoita yhtiöitä.

15

427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannatamatonta

      Osakesijoituksen riskit ovat turhan suuret niin kotimaisiin kuin ulkomaisiin osakkeisiin sijoitettaessa. Vain sen verran minkä olet valmis häviämään.

    • helpointasuomalaisia

      Säilytysmaksuissa, kaupankäyntikuluissa ja voittojen verotuksessa on eroa.

    • Vakuusvaje

      Kotikenttäetu. Minun on paljon helpompi pysyä selvillä jonkin suomalaisen pikkuyhtiön asioista kuin hankkia tietoa vastaavanlaisesta ulkomaisesta. Kotimaisissa kohteissa olen samoin jo lähtökohtaisesti edullisemmassa asemassa kuin ulkomaalainen sijoittaja.

      Jos lähden Amerikan markkinoille etsimään vastaavia kohteita, olen heti kättelyssä takamatkalla. Isoissa yhtiöissä tilanne on tasaisempi, mutta ei minua kiinnosta kaluta samoja luita - vaikkapa Coca Cola tai Wal-Mart - kuin kaikki muutkin. Parhaat sijoitukset olen löytänyt sieltä minne suuret massat ja rahastot eivät uskalla tai voi tulla.

      Ja onhan ulkomaansijoituksissa tuotolla pystyttävä kattamaan myös korkeammat kulut ja valuuttariski. Siksi sieltä pitäisi pystyä löytämään parempia kohteita kuin kotimaasta. Miten se voisi olla helpompaa?

    • osakenörtti

      Minä sijoitan yksinkertaisella logiikalla ja tällä hetkellä paino on ulkomaisissa osakkeissa. Varjelen omaa sijoitusfilosofiaani, ainakin toistaiseksi, lapsellisesti enkä paljasta kohdemaita. Jos ajattelee tietyllä tavalla päätyy samoihin johtopäätöksiin. Jos ajattelee tietyllä hyvin yksinkertaisella tavalla loogisesti päätyy samoihin johtopäätöksiin. Ja eikun toimeksi...

    • E220_CDI

      Koko muu maailma indeksoitu.

    • Kovanaamakaikenosaaja

      Pohjoismaissa on todella hyviä sijoitus kohteita, tietysti arvostus on korkealla ja joutuu miettiä mitä uskaltaa ostaa tai pitää. Norjassa pikkuyhtiöt heittää hurlumheitä todella nopeasti, tiliä voi tulla tai mennä, mutta jos on tietoa niin mikäs siinä. Yhtiöihin tutustuminen ei ole vaikeampaa kuin suomessakaan, ainakin minä haen kaiken tiedon netistä, en ole vieraillut Oyj;ssä. Suomessa on vähän mahdollisuuksia verrattuna eurooppaan

    • Omakas

      Isänmaallisuutta voi pitää syynä sijoittaa Suomeen. Kuten myös sitä, että pitää jostain yrityksestä ja tykkää olla sen asiakkaan. Tosin tällä perusteella voi sijoittaa vaikka McDonald'siinkin.

      Toisaalta taas hajauttamisen takia ei välttämättä Suomessa asuvann suomalaisen kannattaisi lainkaan sijoittaa Suomeen, koska "Suomi-riskiä" suomalaisella on liikaa ihan ilmankin osakesijoituksia Suomeen. Työpaikka, asunto, elämä, kaikki hyvin vahvasti Suomen tilanteesta riippuvaisia, joten olisi loogista pitää sijoitukset niin kaukana Suomesta kuin mahdollista.
      Maailmalla on myös laajempi valikoima erilaisia yhtiöitä, jos haluaa vaikka jotain hippi-vegeyhtiötä ostaa, niin Helsingin pörssistä ei löydy, maailmalta kyllä.

      Muista hyviä syitä puolesta ja vastaan mainittu jo aiemmin. Periaatteessa tosin kotietua ei pitäisi saada, mutta kyllä se varmaan joiltain poikkeuksellisen näkemyksen ja kyvyn omaavilta onnistuu.

    • toteaja-

      jos suurin osa sijoittaa pelkkiin suomalaisiin, niin toki niistä sitten suurimmaksi osaksi keskustellaan. itselle suomalaiset riittää hyvin ja on helpoin ratkaisu.
      Nuorempana aloittelevana voisi ehkä katsella muuallekin.

    • ewufuiyrweuiryew

      AP. tässä: miten ihmeessä on helpompaa ostaa suomalaisia? Kaikki fiksut ihmiset osaavat sujuvasti englantia ja netistä löytyy tarvittava tieto. Ja kuten edellä sanottiin, Suomi-riski on muutenkin suuri. Vaan itsehän rahojanne sijoitatte.

      • Vakuusvaje

        Ei se pelkkä ostaminen vaan taustatieto. Olen kerran jopa käyttänyt eräänä sijoituspäätöksen perusteena itse näkemiäni pörssiyhtiön tuotteiden kuljetusmääriä rautatiellä. Kun huonojen vuosien jälkeen tavaraa alkoi päivittäin mennä yhä useammassa vaunussa, ostin osakkeita. Seuraava osavuosikatsaus oli jo odotettua parempi, ja sijoituksen menestys oli osaltaan sen ansiota, että työmatkallani satuin usein kohtaamaan yhtiön käyttämän junan. Tällainen tuskin onnistuu ulkomaisten firmojen kanssa.

        Kukapa meistä suomalaisista on yleensäkään yhtä hyvin perillä vaikkapa Brasilian talouden kehityksestä kuin tästä omastamme? Varsinkin kun useimmat osaavat portugalia selvästi heikommin kuin Anna Abreu? Sikäläiset verkkokeskustelut, bloggarit, lehdet ja muut tietolähteet jäävät täysin pimentoon. Eikä ole ihan helppoa varautua poliittisiin päätöksiinkään, kun niiden valmistelusta ei tänne asti kerrota. Ainahan voi ostaa markkinoita rahaston tai ETF:n kautta, mutta siinä tulee mukana kaikentasoista yhtiötä ja joku vielä rahastaa välistä.

        Ei minulla periaatteessa ole mitään ulkomaille sijoittamista vastaan, mutta se on vaikeampaa ja kalliimpaa kuin kotimaahan. Jollain tavalla sieltä pitäisi siis saada parempi tuotto korvaamaan tätä, mutta ainakaan minä en tiedä miten.

      • Omakas
        Vakuusvaje kirjoitti:

        Paremman riskikorjatun tuoton ulkomaille hajauttamalla kyllä saa todennäköisesti, mutta absoluuttinen on lähtökohtaisesti sama - kulut - verot - vaivat.

        Junaesimerkkisi on minusta sikäli outo, että olisihan yhtiön tilauskannan vahvuuden kai pitänyt olla julkista tietoa?
        Minusta kotimarkkinaetua voisi saada vaikka havainnoimalla palvelun laatua, se kun ei ole samalla tavalla yksiselitteisesti mitattavissa olevaa julkista tietoa.

      • Vakuusvaje
        Omakas kirjoitti:

        Tilauskanta tietenkin ennustaa tulevaa liikevaihtoa. Sen ajallinen jakauma kuitenkin on epävarma ja täytyy odottaa seuraavaa osavuosiraporttia nähdäkseen, joko tilaukset ovat alkaneet muuttua liikevaihdoksi. Paitsi tietysti jos melkein päivittäin pääsee laskemaan tehtaan toimitusmäärät, jolloin muutoksen näkee jo pari kuukautta aikaisemmin. Ei tosin tarkasti, mutta selkeä tieto suunnan kääntymisestä riittää. Osarin luvuissa sellainen jo näkyy.

        Jos olisin ollut tuon firman palveluksessa ja laskenut toimituksia intranetistä, puhuttaisiin varmaan sisäpiiririkoksesta. Ulkopuolisella kuitenkin on lupa katsella junia ja tehdä niistä päätelmiään. Omassa työpaikassani olin niin lähellä sisäpiiriä, että moraalisia ongelmia välttääkseni en koskaan hankkinut sen osakkeita.

    • Helppoa.ja.vaivatonta

      "Paremman riskikorjatun tuoton ulkomaille hajauttamalla kyllä saa todennäköisesti, mutta absoluuttinen on lähtökohtaisesti sama - kulut - verot - vaivat."

      Indeksirahastoja tai indeksiosuusrahastoja 3-5 kappaletta, kattava maantieteellinen hajautus. Suomen osuus 0,5% joka on Suomen paino koko maailman osakkeista.

      • jupaheijaa

        Miten hajautetaan kolmella tai viidellä rahastolla maantieteellisesti kattavasti? Ja vielä niin, että nuo prosentuaaliset painotukset pysyisi kohdillaan?

        Miten tuo tapahtuu helposti ja vaivattomasti?

        Rahastojen paino-osuudet maittain pitäisi mennä seuraavasti:

        USA 22,3%
        Kiina 12,2%
        Japani 6,5%
        Saksa 5,0%
        Britannia 3,6%
        Brasilia 2,9%
        Venäjä 2,8%
        Intia 2,6%
        Kanada 2,4%
        Australia 2,0%
        Espanja 1,9%
        Etelä-Korea 1,7%
        Meksiko 1,7%
        Indonesia 1,2%
        Alankomaat 1,1%
        Turkki 1,1%
        Saudi-Arabia 1,0%

        Ja tuosta puuttuu vielä 20% joka jakautuu koko maailman muiden maiden kesken.

        Kolmella rahastolla? Mitkä ovat nuo mainitut rahastot?

        Ilmeisesti en ymmärtänyt ihan kaikkea, mielestäni tuo ei ole kovin helppoa, mutta odotetaan lisätietoa, ehkä asia selviää.

      • Omakas
        jupaheijaa kirjoitti:

        Onnistuu yhdellä ainoalla rahastolla eli jollain maailma-etf:llä. Lopputulos ei välttämättä ole juuri esittämäsi mukainen, mutta käytännössä sijoittajalle aivan sama.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      170
      10681
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      90
      7515
    3. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      27
      7368
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      3
      7366
    5. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      88
      5743
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      49
      5221
    7. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      31
      4966
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      12
      4791
    9. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      3
      2142
    10. Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!

      Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil
      Hyrynsalmi
      36
      1583
    Aihe