Tietoa esikoiset ry:lle.

JatkuuKaikestaHuolimatta

Teille on valehdeltu. Venäjän lähetystyö ei ole loppunut ja kaatunut inkerinkirkon vastahakoisuuteen. Lähetystyö venäjälle jatkuu edelleen. Taas on saarnaajat lähdössä siperian matkalle.
Myös keskieuroopassa ja baltiassa on lähetysmatkoja pidetty normaalisti.

20

1470

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ettei totuutta käytettäisi kovin vapaamielisesti haluan kiinnittää huomiota muutamaan seikkaan. Esikoislestadiolaiset ry on aikanaan solminut yhteistyösopimuksen Inkerin kirkon kanssa, jossa on sitouduttu tekemään työtä Inkerin kirkon auktoriteetin alla. Eli kaikkien herätysliikkeiden työ on ollut Luterilaisen kirkon ja Inkerin kirkon yhteistyösopimuksen suojissa. Varsinaisen Inkerin alueella yhteistyö on toiminut kirkoissa ja kirkon kiinteässä yhteydessä. Osa työstä on ollut tupaseuramallia, joissa yhteyksissä ei ole aina edes käyty paikallisissa kirkoissa vaikka paikkakunnilla on sellaisia ollut. Sakramenttikysymys on ikäänkuin vienyt Esikoislestadiolaiset pois Luterilaisen kirkon suojista, joten harjoitettava lähetystyö on kirkosta irrallista toimintaa ja tästä on seurannut se, että Inkerin kirkko on solminut Esikoiset ry:n kanssa yhteistyösopimuksen.

      • Voihan se noinkin olla , mutta Puukauppi on tuonut esiin ettei heillä
        voi enää toimia kuin Luterialainen , ei esikoislestaadiolainen .
        -
        Gällin sotkut oli pisara maljassa , ja tuli laki korkeammalta taholta ,
        ettei ettei sinne ole muilla asiaa kuin Esikoisilla ry.
        -
        Siksi muut saavat siellä vastata sakoistansa !
        -

      • JatkuuKaikestaHuolimatta
        teuta01 kirjoitti:

        Voihan se noinkin olla , mutta Puukauppi on tuonut esiin ettei heillä
        voi enää toimia kuin Luterialainen , ei esikoislestaadiolainen .
        -
        Gällin sotkut oli pisara maljassa , ja tuli laki korkeammalta taholta ,
        ettei ettei sinne ole muilla asiaa kuin Esikoisilla ry.
        -
        Siksi muut saavat siellä vastata sakoistansa !
        -

        Ei haittaa sakot ja lait kun on kysymys lähetystyöstä.

        Paavalikin istui vankeudessa ja monet, monet muutkin kristityt saarnaajat.

        Te voitte suojata itseänne kirkon helmalla miten lystäätte. Meille on tärkeämpää raamatullinen lähetystyö. Sitä ei sanele kirkko eikä kuukauppi.

        Mielummin istumme vankilassa elävän uskon takia, kuin lähteä seuraamaan kuollutta kirjainta ja tekemään ristiä kevyemmäksi.

      • jatkuukunnesloppuu
        JatkuuKaikestaHuolimatta kirjoitti:

        Sinne vaan Jehovien, Helluntalaisten ja muiden lahkolaisten kanssa.

        Kyyyyllä te Puuttinin kanssa pärjääte kun teillä on Lapinluottamus! Onnea lahkolähetykseen...

      • jatkuukunnesloppuu kirjoitti:

        Sinne vaan Jehovien, Helluntalaisten ja muiden lahkolaisten kanssa.

        Kyyyyllä te Puuttinin kanssa pärjääte kun teillä on Lapinluottamus! Onnea lahkolähetykseen...

        Aivan oikeen sanot turha on meuhkata .
        -

      • Lähetyskäsky
        jatkuukunnesloppuu kirjoitti:

        Sinne vaan Jehovien, Helluntalaisten ja muiden lahkolaisten kanssa.

        Kyyyyllä te Puuttinin kanssa pärjääte kun teillä on Lapinluottamus! Onnea lahkolähetykseen...

        Apostolien tekemä lähetystyö kelpaa meille esikuvaksi oikein hyvin.
        Hekin tulivat toimeen ilman evl.kirkkoa.

        Kristuksen Lähetyskäsky
        on edelleen sopimuksemme.

      • Muuanvain

        Olkaa toki iloisia siitä! Eihän lähetystyö ole keneltäkään pois.

        Muistakaa kuitenkin puhua hyvää myös Esikoiset ry:n lähetysmiehistä. Me kaikkihan olemme samaa nasaretilaisen lahkoa.

        Evankeliumi on ilosanoma!

      • EiKylHyvääkäänSanottavaa
        Muuanvain kirjoitti:

        Olkaa toki iloisia siitä! Eihän lähetystyö ole keneltäkään pois.

        Muistakaa kuitenkin puhua hyvää myös Esikoiset ry:n lähetysmiehistä. Me kaikkihan olemme samaa nasaretilaisen lahkoa.

        Evankeliumi on ilosanoma!

        Eriseura on aina erisseura sitä karta ja siitä vroita

      • siismikäjatkuu
        JatkuuKaikestaHuolimatta kirjoitti:

        Ei haittaa sakot ja lait kun on kysymys lähetystyöstä.

        Paavalikin istui vankeudessa ja monet, monet muutkin kristityt saarnaajat.

        Te voitte suojata itseänne kirkon helmalla miten lystäätte. Meille on tärkeämpää raamatullinen lähetystyö. Sitä ei sanele kirkko eikä kuukauppi.

        Mielummin istumme vankilassa elävän uskon takia, kuin lähteä seuraamaan kuollutta kirjainta ja tekemään ristiä kevyemmäksi.

        Raamatullinen lähetystyö ei ollut ainoastaan sisälähetystyötä! Et taida uskoa itsekään, että suostuisit kärsimään vankeutta uskosi tähden. Kehtaatko edes tunnustaa uskosi lähimmäisillesi, siis heille, joita kohtaat elämässäsi?

        Nykyisin lähetystyötä tehdään paljon, eri organisaatioista johdettuna. Jos ajattelet, että lähetit (kuollut usko) eivät ole kylvämässä siementä, niin halvaksi teet sen Sanan, jota lähetit jakavat.

      • EksytysSuuri
        Lähetyskäsky kirjoitti:

        Apostolien tekemä lähetystyö kelpaa meille esikuvaksi oikein hyvin.
        Hekin tulivat toimeen ilman evl.kirkkoa.

        Kristuksen Lähetyskäsky
        on edelleen sopimuksemme.

        Apostolien teoista voi lukea kuinka alkuseurakunnan aikana apostolit julistivat Sanaa Kristuksesta, aina sabattina sen ajan kirkoissa, synakogissa. Näkisin, että siinä on se malli, josta mallia olisi otettava. Poistuivat synakogasta muualle opettamaan vain, jos sanoma Kristuksesta ei kelvannut.

      • surullista_vaan
        teuta01 kirjoitti:

        Voihan se noinkin olla , mutta Puukauppi on tuonut esiin ettei heillä
        voi enää toimia kuin Luterialainen , ei esikoislestaadiolainen .
        -
        Gällin sotkut oli pisara maljassa , ja tuli laki korkeammalta taholta ,
        ettei ettei sinne ole muilla asiaa kuin Esikoisilla ry.
        -
        Siksi muut saavat siellä vastata sakoistansa !
        -

        Onkohan Inkerinmaalta nyt valitut loppuneet, kun esikoiset vaan kelpaavat..

      • surullista_vaan kirjoitti:

        Onkohan Inkerinmaalta nyt valitut loppuneet, kun esikoiset vaan kelpaavat..

        Et halunnut ymmärtää , mene itseesi ja ole kunnolla,
        tuolla menolla te saatte seuraavan kerran 1600 e sakon , sitten
        3200e sitten 6400 e ja aina se tuplaantuu. ! Miustakaa sen
        luulilisi jo tuntuvan, .
        -

      • riskinsä.kullakin
        JatkuuKaikestaHuolimatta kirjoitti:

        Ei haittaa sakot ja lait kun on kysymys lähetystyöstä.

        Paavalikin istui vankeudessa ja monet, monet muutkin kristityt saarnaajat.

        Te voitte suojata itseänne kirkon helmalla miten lystäätte. Meille on tärkeämpää raamatullinen lähetystyö. Sitä ei sanele kirkko eikä kuukauppi.

        Mielummin istumme vankilassa elävän uskon takia, kuin lähteä seuraamaan kuollutta kirjainta ja tekemään ristiä kevyemmäksi.

        On eri asia istua vankilassa elävän uskon takia kuin kuolleen lakihenkisen ihmisopin levittämisen takia.
        Miksikähän Odd ja Gunnar eivät ota sitä riskiä, että joutuisivat itse vankilaan?

    • Tässä asiassa ei ole syytä pilkallisuuteen kummallakaan taholla. On kokonaan eri asia olla nyt vahvana, kun mitään ei ole ,tapahtunut, mutta kun mahdollisesti lain koura tarttuu olkapäähän ja alkaa tutkinnat, voi olla eri ääni. Sitä en kenellekkään toivo, mutta jäljet eivät ole hyvät. Jehovantodistajista on aloitettu. Jos nyt luontainen lahkoajattelu antaa tuloksen: Se on n iille oikein, niin katsokoon jokainen itse edestään miten sitten käy, kun asiat etenevät.

      Ilman kutsuvaa seurakuntaa on vaikeahkoa tehdä työtä lain suojeluksessa.

      • Jo ennen joulua oli esikoislestat lähetys matkalla ja
        saivat 800 e sakot ,,vai ei ole tapahtunut isot sakot
        tulee tuplaantumaan joka kerta, kun ne saavat kiinni.
        -
        Se oli Puuttinin lain tarkoitus.
        Että kontrollidaan asiat tulevaisuudessa.
        Tämä oli käynyt siperian matkalla josta oli
        nimet on tiedossa. kävijöistä. . .

    • kuusenjuurella

      Jatkuuhan se kirkon takana koivikossa ja kuusikossa. Niikuin jo selvennettiin niin esikoislestadiolaiset ei toimi Inkerin kirkon kumppanina vaan lahkolaisina.

    • Historianlehdille

      Jos olisi jatkettu vanhaan malliin, ei olisi mitään ongelmia. Pikkusen sietää ajatella ennenkuin aletaan muuttamaan asioita, ilman seurakunnan yksimielistä päätöstä. Turha sovittaa marttyyrin sädekehää päälleen kun itse ylpeästi sössitään asiat. Rikotaan vanhat periaatteet ja asiat pakotetaan väkisin. Nöyryyttä sopii hieman olla, eikä kuvitella että nyt toimitaan jumalallisten neuvojen mukaan, kun ollaan niin hengellisesti ylpeitä. Mitäs me valitut, muuta ovat aina vaan väärässä.

    • vanhuuseläkeläiset

      Paljonkohan Inkerin mummuja ja pappoja lohduttaa kertominen ilosanomasta Ruotsin Lapin vanhimmista, jotka asuvat aikakautemme Beetlehemissä, mutta eivät ole kuitenkaan suostuneet tulemaan Inkerin vanhuksia katsomaan? Ei ole jumalan aika...

    • hävetkää_saastaiset

      Mikä tuossa Esikoislestadiolaiset ry:ssä on niin elävää loikkeen jäsenostön mielestä.

      Päinvastoin liike on hyvin jähmettynyt ja toimimaton. Sisäänpäinkääntynyt lakihenkinen. Menkääpä ulos sirltä läävästänne tapaamaan muita kristityitä ja oppimaan heiltä mitä kristillinen elämä on! Usko ilman töitä on kuollutta uskoa.

      • Usko voi olla töilläkin kullutta .
        ja hedelmillä jos katsoo niitä ansiokseen.
        -

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      217
      2186
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1312
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1157
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 72
      822
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      355
      730
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      721
    Aihe