Viimeksi näin hyvältä näytti 1980-luvulla

Se.on.nousukausi.ovella

Talousasiantuntijat arvioivat talousnäkymät erittäin hyviksi.

mm nyt juuri tuli miljardihanke Turkuun, loppuuko tekevä työporukka jo.
Kun osalle työntekijöistä on patteri loppunut herätyskellosta. Vasurit
jo vaati 100 % vuokratukea, nyt se on 80 %.

17

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin jälkikäteen todeten, se hyvältä näyttänyt aika taloudessa 80-luvulla, oli helvetillisen velkaantumisen aikaa. Osa makselee niitä laskuja edelleenkin.

      • 1980-luvulla

        Loppuvuosikymmen oli sitä.
        Ei alkuvuosikymmen.
        Euroopan Japaniksi jo jotkut sanoi,ja velkaa oli,enemmän kuin kantokyky sieti.
        Sitten tuli syvä lama.

        Holkerin hallitus oli Suomen tasavallan 64. hallitus, jonka muodostivat aluksi Kansallinen Kokoomus, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Ruotsalainen kansanpuolue ja Suomen Maaseudun Puolue. SMP erosi hallituksesta syksyllä 1990. Hallitus aloitti 1987 vaalien jälkeen ja toimi 30. huhtikuuta 1987 – 26. huhtikuuta 1991, eli koko vaalikauden.

      • Tuskin.jatkaa
        1980-luvulla kirjoitti:

        Taisi Tommin kommentointi loppua siihen kun laman aiheuttajana oli sdp myös.

      • Tuskin.jatkaa kirjoitti:

        Taisi Tommin kommentointi loppua siihen kun laman aiheuttajana oli sdp myös.

        1980-luku oli helvetillistä velkaantumisen aikaa. Todellisten älykääpiöiden taloupolitiikkaa.

      • Vasemmisto.hiljaa
        Turmiola.Tommi kirjoitti:

        1980-luku oli helvetillistä velkaantumisen aikaa. Todellisten älykääpiöiden taloupolitiikkaa.

        Elettiin lamassa 90 -luvun alkua.
        Oikeastaan ei vaikutusta ollut työssäkävijöille.
        Palkka juoksi joilla työpaikka oli.Moni työpaikka meni konkursseissa.
        Vastuuminiterinä oli vasemmistoliiton Siimes.Möi yrittäjien "työt"
        ulkomaille 5 % hinnasta.

      • Vasemmisto.hiljaa kirjoitti:

        Elettiin lamassa 90 -luvun alkua.
        Oikeastaan ei vaikutusta ollut työssäkävijöille.
        Palkka juoksi joilla työpaikka oli.Moni työpaikka meni konkursseissa.
        Vastuuminiterinä oli vasemmistoliiton Siimes.Möi yrittäjien "työt"
        ulkomaille 5 % hinnasta.

        Mitähän vasemmisto tähän kuuluu, ja miksi selittelet itsestään selvyyksiä, joskin omituisesti mongertaen?

      • Älä.sulje.silmiäsi
        Turmiola.Tommi kirjoitti:

        Mitähän vasemmisto tähän kuuluu, ja miksi selittelet itsestään selvyyksiä, joskin omituisesti mongertaen?

        "Vastuuministerinä oli vasemmistoliiton Siimes.Möi yrittäjien "työt"
        ulkomaille 5 % hinnasta. "

        Paavo Lipposen hallitus teki tällaisen päätöksen 1991. 2. valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoituksella.
        -vaiettu asia on lamavelallisten kohtelu.
        "hallitus päätti lopettaa Arsenalin toiminnan ja myydä nämä saatavat tarjouskilpailun perusteella perintäyhtiölle. Sopimus tehtiin Aktiv-Hansan (norjalainen pörssiyhtiö) kanssa ja valtio sai koko tuosta velkapotista 600 miljoonaa euroa – siis 5 %:a niiden kirjanpitoarvosta! Tämä johti siihen, että noin 60.000 suomalaista myytiin velkaorjiksi norjalaiselle pörssiyhtiölle viideksitoista vuodeksi. Sopimukseen liittyi tiettävästi salainen sopimus, että Suomen valtio ei heikennä Aktiv-Hansan saatavien arvoa esim . velat anteeksi antavalla lainsäädännöllä viiteentoista vuoteen."

        Inhimillisesti ottaen Siimeksen / Lipposen päätös oli vieläkin karmeampi,asiaa ei liene perin pohjin tutkittu

        "Mitähän vasemmisto tähän kuuluu"
        -kysyt ?

      • Älä.sulje.silmiäsi kirjoitti:

        Nyt on vuosi 2017 ja uudet metkut. Toivottavastikin kaikki ovat oppineet noista ajoista jotain, ei siltä kyllä vaikuta.

        Käännä sinäkin jo vihdoin ja viimein sivu tälle vuosituhannella ja lopeta tuo lapsekas spämmääminen vasemmistosta keskustan palstalle.

      • Turmiola.Mikko

        Hyvä veli noudata tiukasti Pietarin ohjeita. Bravoooo

      • SurullinenTapausTaas
        Turmiola.Mikko kirjoitti:

        Hyvä veli noudata tiukasti Pietarin ohjeita. Bravoooo

        Osuipa taas Tommi näköjään kohdilleen. Alkoi taas häirikkö Pietarista sekoilla ;)

      • Pankkis tuolla ylemmässä kommentissaan oli kerrankin oikeassa. Nimittäin vasta 1980-luvun loppu oli velkaantumisen aikaa. Vuosikymmenen alkupuolella meillä ei ollut edes mahdollista ylivelkaantua, kun rahamarkkinoita säädeltiin ankarasti. Kun ne sitten vapautettiin, ei mikään pitänyt pankkeja eikä lainanottajia kurissa edes nykyisissä mittasuhteissa.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Pankkis tuolla ylemmässä kommentissaan oli kerrankin oikeassa. Nimittäin vasta 1980-luvun loppu oli velkaantumisen aikaa. Vuosikymmenen alkupuolella meillä ei ollut edes mahdollista ylivelkaantua, kun rahamarkkinoita säädeltiin ankarasti. Kun ne sitten vapautettiin, ei mikään pitänyt pankkeja eikä lainanottajia kurissa edes nykyisissä mittasuhteissa.

        Kyllä velkaantuminen alkoi vienti- ja tuontikauppaa harjoittavissa yrityksissä vuonna 1983 jolloin velkaa sai enemmän kuin kukaan osasi kuvitella, ja rahoitusmahdollisuudet erilaisten rahoitusyhtiöiden ja -muodossa tulivat yleisiksi. Rahoitettiin ristiin ja rastiin, usemapaan kertaan samaa tavaraa jne. Muutama vuosi myöhemmin vapautuivat ulkomaiset luotot - ja silloin räjähti. Tuo hässäkkä oikeastaan 1983 lähtien, oli sitä velkakasvua ja täydellistä pahenevaa hulluutta. Joka muuten oli lähtöisin hallitustasolta !! Siis politikoista.

        Tuosta on muuten aivan turha alkaa kinaamaan, vaikka itse selvisimme tuosta ajasta juuri ja juuri "kuivin jaloin", olimme valitettavasti siinä aivan liian lähellä, jollain rapaa roiskuin myös omille sukille.

    • Vaikea.myöntää.Tommi

      <<Tuosta on muuten aivan turha alkaa kinaamaan>>
      Sanoo Tommi kun vasemmisto oli asialla, ja miten oli > toistan vielä:
      "Vastuuministerinä oli vasemmistoliiton Siimes.Möi yrittäjien "työt"
      ulkomaille 5 % hinnasta. "

      Paavo Lipposen hallitus teki tällaisen päätöksen 1991. 2. valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoituksella.
      -vaiettu asia on lamavelallisten kohtelu.
      "hallitus päätti lopettaa Arsenalin toiminnan ja myydä nämä saatavat tarjouskilpailun perusteella perintäyhtiölle. Sopimus tehtiin Aktiv-Hansan (norjalainen pörssiyhtiö) kanssa ja valtio sai koko tuosta velkapotista 600 miljoonaa euroa – siis 5 %:a niiden kirjanpitoarvosta! Tämä johti siihen, että noin 60.000 suomalaista myytiin velkaorjiksi norjalaiselle pörssiyhtiölle viideksitoista vuodeksi. Sopimukseen liittyi tiettävästi salainen sopimus, että Suomen valtio ei heikennä Aktiv-Hansan saatavien arvoa esim . velat anteeksi antavalla lainsäädännöllä viiteentoista vuoteen."

      Inhimillisesti ottaen Siimeksen / Lipposen päätös oli vieläkin karmeampi,asiaa ei liene perin pohjin tutkittu"

      Heillä oli kiire ne myydä, omaisuudet pilkkahintaan ulkomaille.
      -ja sitten vaietaan ja valehdellaan, etteihän nyt me vaan porvarit.
      Jos ei ihmiset tohdi ottaa vastuuta ja sanoa että me tehtiin, siihen
      voi sitten selitellä että miksi. Ja ihan hyvä syy on, kun ei ollut tuotteille
      ostajia, kun oli kaikki ylipuukattu pankkeja myöten, tuli se maksun
      aika, ihan kuin tulee aikanaan valtiovelallekkin, ei sekään aina ole matalalla korolla.

      • Geggeroos

        Pankkomajurilla ei näköjään ole edes selvillä mitä on myyty, eikä ihme.
        Tuolla älykkyydellä ei ymmärrys kuki.
        Omaisuuksia ei myyty, vaan epävarmoja lainasaatavia, velkoja, joita ollut lyhennetty tai sovittu maksujärjestelyistä velkojan kanssa. Kyse oli siis todellakin epävarmoista saatavista, siis järjestelemättömistä luotoista ja siksi niistä sai myyntihintana vain 5 % niiden arvosta.

      • Ei.se.niin.ole
        Geggeroos kirjoitti:

        Punikki yrittää punikkia suojella.

      • Ei.se.niin.ole kirjoitti:

        Punikki yrittää punikkia suojella.

        Punikista en tiedä, mutta ainakaan kirjoittamasi "asia" ei pidä paikkaansa, mutta Geggeroosin pitää.

    • VelkainenSuomi

      Suomi menee järkyttävää vauhtia kohti tuhoa ja täällä sakki kirjoittaa että hyvin menee?!!! Oletteko vittu sokeita vai muuten vain vammaisia??Syntyvyys tippuu koko ajan ja koko ajan leikataan köyhiltä ...hyvä osaiset porskuttaa ja velka lisääntyy joka vuosi huikeasti...työttömyyttä tulee joka päivä lisää,joten mikä tässä on hyvin? Ulosotossa yhä enemmän porukkaa...jos kerran hyvin menee niin miten helvetissä tämä on mahdollista? Uskotteko todella kaiken paskan mitä tämä oikeistohallitus teille syöttää? Suomesta on pakko jo muuttaa pois koska muuten tämä tyhmyys tarttuu!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      238
      3609
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      57
      3313
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      89
      2807
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      41
      2615
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      97
      2312
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      33
      1999
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      100
      1995
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      42
      1865
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      103
      1775
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1113
    Aihe