Osteoporoosi

Minulla on todettu muutama vuosi sitten merkittävä osteoporoosi lonkissa sekä selkärangassa. Käyn säännöllisesti luuntiehyden mittauksessa, alkuun joka vuosi, nyt viime vuosina kahden vuoden välein.
Eilen oli taas mittaus, ja luun tiheyden korjaantumista tapahtunut, mutta edelleen merkittävä murtumisriski. Kolme vuotta sitten reumatologi suositteli Alendronat 70 mg kerran viikossa otettavan lääkkeen.
Olen ollut vastahakoinen ja haluton aloittamaan sitä, mutta nyt annoin luvan lääkärille kirjoittaa reseptin. Olen tähän asti käyttänyt D-vitamiini lisää sekä Omega 3 ja liikuntaa avuksi, ja näiden avulla saanut luumassaa jonkin verran paranemaan. Lisäksi syön paljon raejuustoa koska maitoa en juo. Olen erittäin lääkevastainen, mutta harkitsen nyt aloittaa tällä lääkkeellä.
Kysymys kuuluukin onko ketään joka käyttää mainittua lääkettä tai Fosamaxia jossa sama vaikuttava aine alendronat? Onko ilmentynyt sivuvaikutuksia ja minkälaisia?
Sain kyllä tarkat tiedot ja ohjeen lääkkeen käyttöön, mutta haluaisin kuulla muilta kokemuksia?
0250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Onko-ketään kirjoitti:

Minulla on todettu muutama vuosi sitten merkittävä osteoporoosi lonkissa sekä selkärangassa. Käyn säännöllisesti luuntiehyden mittauksessa, alkuun joka vuosi, nyt viime vuosina kahden vuoden välein.
Eilen oli taas mittaus, ja luun tiheyden korjaantumista tapahtunut, mutta edelleen merkittävä murtumisriski. Kolme vuotta sitten reumatologi suositteli Alendronat 70 mg kerran viikossa otettavan lääkkeen.
Olen ollut vastahakoinen ja haluton aloittamaan sitä, mutta nyt annoin luvan lääkärille kirjoittaa reseptin. Olen tähän asti käyttänyt D-vitamiini lisää sekä Omega 3 ja liikuntaa avuksi, ja näiden avulla saanut luumassaa jonkin verran paranemaan. Lisäksi syön paljon raejuustoa koska maitoa en juo. Olen erittäin lääkevastainen, mutta harkitsen nyt aloittaa tällä lääkkeellä.
Kysymys kuuluukin onko ketään joka käyttää mainittua lääkettä tai Fosamaxia jossa sama vaikuttava aine alendronat? Onko ilmentynyt sivuvaikutuksia ja minkälaisia?
Sain kyllä tarkat tiedot ja ohjeen lääkkeen käyttöön, mutta haluaisin kuulla muilta kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu