Eilen oli mielenkiintoinen artikkeli lehdessä ulkomaalaisten rikollisten määrän voimakkaasta kasvusta Suomen vankiloissa. Yllätys yllätys, viroloiset komeilivat listassa suurimpana ulkomaalaisena vankiryhmänä. Sen jälkeen tulivat muista itä-Euroopan maista tulleet, kuten liettualaiset, venäläiset ja romanialaiset.
Lienee onkin Suomen historian yksi suurimmista onnettomuuksista se, että 20 vuotta sitten virolaisilta lakattiin vaatimasta viisumia Suomeen. Tiesin jo silloin että siitä seuraa ongelmia. Suomen päättäjät eivät silloinkaan kyenneet näkemään eteensä.
Olisi kunnon virolaisillekin hyväksi jos heitä ei heti ennakkoluuloisesti sekoitettaisi Suomessa rikollisiin, siksi Suomen hallituksella pitäisi olla ensisijaisena tehtävänä karsia jyvät akanoista. Esimerkiksi virolaisella naisella joka tulee Suomeen tekemään niinsanottua ei-valkoisen-ihmisen- työtä, johon ei yksinkertaisesti saada suomalaista, tulisi edelleen olla oikeus seilata Suomenlahtea edes takaisin, mutta kaikki muut pitäisi jättää armotta rautaesiripun taakse.
Miten virolaiset näkevät tämän asian?
Vorot ja verot
omanvirainen
0
127
Luetuimmat keskustelut
- 921507
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä381145Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23920Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita164761Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13730Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja200685- 46679
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33580
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39578