Viljely erittäin kannattavaa.

TäsäSeNähdään

MT kertoi, että Suomen pinta-alaltaan suurinta, 1 400 hehtaarin tilaa viljelevä Niko Ahlqvist on päättänyt siirtyä luomuviljelyyn.

Syynä on tavanomaisen viljelyn heikko kannattavuus, kun viljan hinta laskee laskemistaan.

"Luomuviljasta kyllä maksetaan enemmän kuten pitääkin, Samalla kuitenkin satotaso laskee, peltoon pitää jostain saada ravinteita, muutoin kyseessä on ryöstöviljely. Typpeä saadaan typensitojakasveilla mutta entä fosfori?"

"Ravinteet ei ole iso ongelma lantaa ja kierrätyslannoitteita löytyy, säkkitavaraakin saa ostettua ja vähän saadaan maasta rapauttamallakin. Luomukurssille vaan oppimaan, kyllä luomu toimii."

68

7906

    Vastaukset 68

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älävarasta

      Mitä omaa?

      Torpparina saatu maa ja yhteiskunnan tuilla laajennettu.

      • gaiusgaius

        On hiukan yllättävää, että Niko Ahlqvist ei ole syntynyt suurtilalliseksi. Hänen isänsä osti ensimmäisen oman maatilansa vuonna 1985, Niko-pojan ollessa 16-vuotias.

        Sitä ennen maataloustöitä oli tehty vuokraviljelijän roolissa lähinnä hernettä tuottaen.


      • Anonyymi
        gaiusgaius kirjoitti:

        On hiukan yllättävää, että Niko Ahlqvist ei ole syntynyt suurtilalliseksi. Hänen isänsä osti ensimmäisen oman maatilansa vuonna 1985, Niko-pojan ollessa 16-vuotias.

        Sitä ennen maataloustöitä oli tehty vuokraviljelijän roolissa lähinnä hernettä tuottaen.

        Ahlqvistin Nikon Isänsä oli SOK.lla maatalouspuolella. Ja hoiti sieltä kaikki mahdolliset tukiaiset itselle ja pojalle Nikolle. Ja opetti miten verot kierretään.


    • jopanoppipoika

      Vain kannatavimpia 1400 hehtaarin tiloja tarvitaan.

      • Uppipoika

        Kannatta kuitenkin muistaa että tuet maksetaan hehtaarien mukaan. Oli yksi 1400Ha.n maatila tai kymmenen 140Ha.n tilaa, niin tukea tarvitaan ja maksetaan yhtä paljon.


      • jopanoppipoika
        Uppipoika kirjoitti:

        Kannatta kuitenkin muistaa että tuet maksetaan hehtaarien mukaan. Oli yksi 1400Ha.n maatila tai kymmenen 140Ha.n tilaa, niin tukea tarvitaan ja maksetaan yhtä paljon.

        Niin tai tuhat 14Hehtaarin tilaa....


      • jopanoppipoika
        jopanoppipoika kirjoitti:

        Niin tai tuhat 14Hehtaarin tilaa....

        Tai sata sellaista 14Hehtaarin tilaa....


      • jopanoppipoika
        jopanoppipoika kirjoitti:

        Tai sata sellaista 14Hehtaarin tilaa....

        Tukea tulee ovista ja ikkunoista!


      • AAAAAAASIIIIIII
        jopanoppipoika kirjoitti:

        Tai sata sellaista 14Hehtaarin tilaa....

        LASKENTO 4 USKONTO 10 ET SITTEN VIITTINYT POISTAA OMAA TYHMYYDEN NÄYTETTÄSI AIHEETTOMANA
        KALTAISESI TOLLOT VOISIVAT PYYTÄÄ LASKIMEN MTK LAHJAKSI KUN TRAKTORIN OSTATTE


      • Anonyymi
        Uppipoika kirjoitti:

        Kannatta kuitenkin muistaa että tuet maksetaan hehtaarien mukaan. Oli yksi 1400Ha.n maatila tai kymmenen 140Ha.n tilaa, niin tukea tarvitaan ja maksetaan yhtä paljon.

        Eihän yksi ihminen yhtä tilaa enempää voi pyörittääkkään. Miksipä siis tukia pitäisi saada enemmän kuin yhdelle tilalle?


      • Anonyymi00064
        AAAAAAASIIIIIII kirjoitti:

        LASKENTO 4 USKONTO 10 ET SITTEN VIITTINYT POISTAA OMAA TYHMYYDEN NÄYTETTÄSI AIHEETTOMANA
        KALTAISESI TOLLOT VOISIVAT PYYTÄÄ LASKIMEN MTK LAHJAKSI KUN TRAKTORIN OSTATTE

        Yhteiskuntamme saa olla ylpeitä isännistä ja emännistä jotka välittävät omasta työstään niin innokkaasti, että kovalla sisulla tekevät työtä , huolimatta huonoista sääoloista, maidonhinnan alenemisesta( 6.5 senttiä litra), kallistuneesta polttoaineesta, tällä hetkellä hinta 1.75 senttiä/ litra, kallistuneista lannoitteista sekä rehuista ym. Maataloustiottajan kannattaisi jo lopettaa toiminta, ettei duunarit saisi töitä heidän kauttaan. Koska kaikki ostopalvelut kallistuivat syksyn palkkaneuvotteluissa( nousu noin 2.27%).


    • Jounukki

      Nikon karisma ei mahdollisesti ole riittävä?

      • yksitoisenjälkeen

        Kaikki Jopan haaveet murskataan.


    • NikoSankari

      Niko kertoi että viljasta tuli 150 000 euroa tappiota.

      • eiriitä

        Jopan karisma ei toimi, ja 9c kilolle ei


      • niinpä---

        Jaa että 1400 hehtaarin viljatila teki 150 000 euroa tappiota?
        Eikös täällä ole jotkut viisastelleet, että tuollaiset suurtilat menestyy ilman tukiakin, ja jos kaikki tilat olisi tuota kokoa niin tuet voisi lopettaa saman tien. Vaan kun todellisuudessa tekee rankasti tappiota vaikka saa kaikki mahdolliset tuet.


      • mikänyton
        niinpä--- kirjoitti:

        Jaa että 1400 hehtaarin viljatila teki 150 000 euroa tappiota?
        Eikös täällä ole jotkut viisastelleet, että tuollaiset suurtilat menestyy ilman tukiakin, ja jos kaikki tilat olisi tuota kokoa niin tuet voisi lopettaa saman tien. Vaan kun todellisuudessa tekee rankasti tappiota vaikka saa kaikki mahdolliset tuet.

        Kyseisen viisastelijan nimi on Jopa ja on ihan suu tukossa nyt. Miksi?


      • Anonyymi
        niinpä--- kirjoitti:

        Jaa että 1400 hehtaarin viljatila teki 150 000 euroa tappiota?
        Eikös täällä ole jotkut viisastelleet, että tuollaiset suurtilat menestyy ilman tukiakin, ja jos kaikki tilat olisi tuota kokoa niin tuet voisi lopettaa saman tien. Vaan kun todellisuudessa tekee rankasti tappiota vaikka saa kaikki mahdolliset tuet.

        Mitä Helvetin yrittämistäkoko maatalous on jos menee heikosti saa Tukea tai jos menee hyvin saa tukea. Ihan Pellejä koko maatalous porukka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä Helvetin yrittämistäkoko maatalous on jos menee heikosti saa Tukea tai jos menee hyvin saa tukea. Ihan Pellejä koko maatalous porukka.

        Just näin. Maajussit on Suomessa oikein Luusereita. Kepun tukien varassa. Mikäs muu yrittäjä saa tukea. Tai ei maajussit mitään yrittäjiä olekaan. Tuet pitäisi lopettaa kokonaan. Toivottavasti Keskusta häviää oikein pahasti. Niin Tukija aletaan leikkaamaan. .


      • Anonyymi00063
        Anonyymi kirjoitti:

        Just näin. Maajussit on Suomessa oikein Luusereita. Kepun tukien varassa. Mikäs muu yrittäjä saa tukea. Tai ei maajussit mitään yrittäjiä olekaan. Tuet pitäisi lopettaa kokonaan. Toivottavasti Keskusta häviää oikein pahasti. Niin Tukija aletaan leikkaamaan. .

        Sinä et osaa edes kirjoittaa senkin "tukija"


      • Anonyymi00065
        Anonyymi kirjoitti:

        Just näin. Maajussit on Suomessa oikein Luusereita. Kepun tukien varassa. Mikäs muu yrittäjä saa tukea. Tai ei maajussit mitään yrittäjiä olekaan. Tuet pitäisi lopettaa kokonaan. Toivottavasti Keskusta häviää oikein pahasti. Niin Tukija aletaan leikkaamaan. .

        Maataloustuottajien toimeentulo on ongelmallista, koska kesän kuivuus ja sateet tekevät vahinkoa. Samoin hirvet, jotka sotkevat peltoja, samoin villisiat jotka aiheuttavat sianlihan myynnin ulkomaille, samoin valkoposkihanhet , ilvekset, karhut jotka tuhoavat peltojen satoja sekä tappavat viattomia kotieläimiä jotka joutuvat kitumaan , kun pedot raatelevat. Miksi luonnonsuojelijat eivät ole huolissaan kotieläimiin kohdistuvista haavoista, kovista kivuista, raajojen puremisista yms.


    • Adgjlwruo

      Kaveri on oppinut laskemaan. Luomu naurista 1400Ha. Tukirahaa tulee 1 680 000€/vuosi. Sadonkorjuuvelvoitetta ei ole.

      • pummitörsä

        Jopalla nyt elämänsä tilaisuus rikastua; Niko saattaa vuokrata pellot.... vai eikö 1,68 miljoonaa kiinnosta???


      • eitakuullateeduunia

        Sossusta Jopa saa vuodessa vajaa 100k.


      • Anonyymi

        Vihdin suurin pimeän työn yrittäjä. Palkat maksetaan takataskusta, on se sitten herneen poimija tai rakennusmies tai traktorin kuljettaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihdin suurin pimeän työn yrittäjä. Palkat maksetaan takataskusta, on se sitten herneen poimija tai rakennusmies tai traktorin kuljettaja.

        Aivan näin on tapahtunut kyllä rahaa on saanut kasaan kun pimeitä työtä on teettänyt noin 30 vuotta. Sais mies oikeasti hävetä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan näin on tapahtunut kyllä rahaa on saanut kasaan kun pimeitä työtä on teettänyt noin 30 vuotta. Sais mies oikeasti hävetä.

        Ei kait tuollainen syöttöporsas osaa edes hävetä. Painaa maha pystyssä pitkin peltoja.


    • asphaltfermer

      luomu-isännän naapurille pitää kans maksaa jotai korvausta, koska esim. luomuIsännän tuhohyönteiset käy naapurin pellolla alentaen satotasoa noin kolmanneksen.
      Toukokuun Tiede- lehdessä oli kirjotus luomu vs. tavanomainen, eikä luomu luonnon kannalta juurikan mitenkään parempaa noin kokonaisvaltaiseti katottuna.

    • tehthetheh

      Runsasmultaisilta kyllä äkkiä luomut jää kun nytkin saa tapella juolavehnää vastaan ja muut leveälehtiset rikat.

      • Aktitiivi

        Mihin se jää? Ei enää ole sadonkorjuu velvoitetta eikä tavoitettakaan. Kun ei tule satoa ei tarvita korjuukalustoa eikä varastotilojakaan. Pelleilyksi mennyt koko touhu.


      • herääpahviaamuun

        Markkina kelpoisen sadon tuottamis velvoite on, meinaatko, että vilja jätetään korjaamatta ja tehdään pelkkää tappiota??


      • Ghjuyhjjj
        herääpahviaamuun kirjoitti:

        Markkina kelpoisen sadon tuottamis velvoite on, meinaatko, että vilja jätetään korjaamatta ja tehdään pelkkää tappiota??

        sadonkorjuuvelvoitetta ei enää ole. Viljatilalla ei tarvitse enää olla puimuria eikä kuivaajaa. Säästöä syntyy.


      • alkaakuulostaajopalle

        Etkö todellakaan tajua mitä sana MARKKINAKELPOISEN SADON VAATIMUS merkitsee.

        Teet työt ja uhraat polttoaineet, lannoitteet, ja kasvin-suojelun ja et korjaisi satoa ? Tekisit tupla tappion.


      • aktivisttiili
        alkaakuulostaajopalle kirjoitti:

        Etkö todellakaan tajua mitä sana MARKKINAKELPOISEN SADON VAATIMUS merkitsee.

        Teet työt ja uhraat polttoaineet, lannoitteet, ja kasvin-suojelun ja et korjaisi satoa ? Tekisit tupla tappion.

        Jopa luulee olevansa fiksu mutta onkin todellinen pösilö!


      • Yhjuikhhy
        alkaakuulostaajopalle kirjoitti:

        Etkö todellakaan tajua mitä sana MARKKINAKELPOISEN SADON VAATIMUS merkitsee.

        Teet työt ja uhraat polttoaineet, lannoitteet, ja kasvin-suojelun ja et korjaisi satoa ? Tekisit tupla tappion.

        Tukiehdoissa lukee etä kun tieltä katsoo on tiedetävä mitä kasvia pellolla viljellään , se riittää viljelyvaatimukseksi. Lannoitteisiin eikä kasvinsuojeluaineisiin ei kannata rahaa laittaa (luomu)


      • joopaaaaaa

        Eviran luomutuotannon tarkastuksia tehdään luomukas
        vintuotanto- ja
        luomukotieläintuotantotiloilla pääosin kasvukauden
        aikana. Luomusopimuksen yhtenä
        ehtona on tilan kuuluminen Eviran luomutuotannon va
        lvontajärjestelmään. Tarkastuksia
        tekevät Eviran valtuuttamat tarkastajat ostopalvelu
        na ELY -keskuksen toimeksiantojen
        mukaan. ELY -keskus hoitaa myös luomutuotannon sop
        imusasiat.
        Kasvukaudella kasvintuotantotiloilla luomutarkastuk
        silla tehdään kasvustokierros, jolla
        katsotaan kasvustojen kuntoa ja rikkakasvitilannett
        a sekä viljelykierron toteutumista.
        Eviran ohjeiden mukaan osa tarkastuksista tehdään k
        uitenkin nk. syystarkastuksina syys -
        marraskuun aikana. Syystarkastuksilla käydään myös
        pelloilla, jos se on mahdollista,
        mutta näissä tarkastuksissa keskitytään enemmän mui
        stiinpanojen ja varastojen
        tarkastamiseen. ELY -keskuksen otannan mukaan talvi
        aikaan tehtävät ns. ylimääräiset
        tarkastukset ovat myös muistiinpanojen ja varastoje
        n tarkastuksia.
        Eläintiloilla syys- ja talvitarkastuksilla katsotaa
        n eläinten pitopaikkojen olosuhteita;
        tilavaatimuksen täyttyminen, makuupaikkojen kuivitu
        s, eläinten puhtaus, ruokintapaikkojen
        riittävyys, juomaveden vapaa saaminen sekä eläinten
        ulkoiluvaatimuksen noudattaminen.
        Luomussa vaaditut neliövaatimukset pitää täyttyä el
        äinlajikohtaisesti koko
        sisäruokintakauden ajan ja parressa olevia lypsyleh
        miä on ulkoilutettava talviaikaan kaksi
        kertaa viikossa sään salliessa. Talvitarkastuksilla
        tark,,,,,


    • pölhökustaakaupungista

      Miksi Jopa ei kommentoi?

      Onko liian paha pala purtavaksi?

      Omat julistuksesi ovat osoittautuneet vääräksi, pahasti vääräksi!

      Eikö suuruuden ekonomia toimi?

      Onko Nikolla vanhanaikaiset laitteet ja tuotantotilat?

      Onko viljelty väärällä tavalla?

      Määrääkö suuri tekijä hinnan?

      • törsäpummi

        Tuleeks vastausta häh?


      • liikaahesalaiselle

        Jopa edes osaa lukea kaikki kysymyksiä.


      • Reimarytsö

        Puuttuuko Nikolta karisma?


      • JOPANTEESEILLÄ

        Ei osaa hinnoitella?


      • arkaaihevai

        Luikkiko Jopa taas maitotonkan taakse?


      • törsäpummi

        Eikä vieläkään vastausta?


      • törsäpummi

        Miten on sen vastauksen laita?


      • Anonyymi

        Isänsä opetti aikoinaan miten kieroillaan rahaa maataloudessa yms. Miten verot,palkat yms hoidetaan. Ei mikään ihme että jää taskuunkin.


      • Anonyymi00066

        Väestömme halusi Suomen Euroopan Unionon jäseneksi. Niin miksi? Siksi että ruuan hinta halpenisi. Saattaa olla pian maatalousmaiden myynti ulkolaisille mahdollista. Olemme myyneet jo energiamme ulkomaisten käsiin. Sekä useita muita huomattavia yrityksiä. Ruuan hinta tulisi nousemaan jos näin kävisi...kävihän energian hinnallekin samoin.


    • rakentavakeskustelu

      Tukea tulee ikkunoista ja ovista ja Suomen suurin maatila?

      Tappiot riittivät yrittäjälle!

      • vammaistenjuttuja

        Nytkypää juhana ja keskos lapsi jopa vain vaahtoavat.


      • Anonyymi00067

        Isolla firmalla on myös riskit, kun ostaa lisämaata, siihen kysytään pankinjohtajalta lainaa. Sit huudetaan sivusta, kyllä on rikas farmari kun taas sijoitti rahansa. Farmari kun ostaa uuden kalliin koneen, uskotaan että kukkarosta se raha otettiin. Totuus on kuitenkin se et , lainarahalla rahoitetaan 90 prosenttia ostoksista. Siinä sitten eletään kieli keskellä suuta , miten pärjätään. Samallalailla kuten palkansaaja talouksissa , joissa ostetaan 60 kk maksuajalla uusi henkilöauto.


    • Luomukokeilu
    • karismalla

      Viljely erittäin kannattavaa.

      • näillämennäänkaksi

        Taivahan tosi!


    • hehhohahho

      1 400 hehtaarin tilaa viljelevä Niko Ahlqvistin tavoitteena on varmaankin hankkia 600 hehtaaria uutta peltoa jolle ei makseta tukea....(Jopan visio)

      • daapotti

        Jopa on hyvin yksinkertainen ihminen vailla käsityskykyä.


      • VANHA.PIERU

        VILJAN HINNAN 3 KERTAISTUMINEN 400 E TONNI NOSTAA LEIVÄN HINTAA 10 SENTTIÄ
        ONGELMA NÄYTTÄÄKIN OLEVAN SINUN PÄÄSISISÄLLÄ


      • daapotti
        VANHA.PIERU kirjoitti:

        VILJAN HINNAN 3 KERTAISTUMINEN 400 E TONNI NOSTAA LEIVÄN HINTAA 10 SENTTIÄ
        ONGELMA NÄYTTÄÄKIN OLEVAN SINUN PÄÄSISISÄLLÄ

        Kuten sanoin olet vailla käsityskykyä!


      • onnetontunari
        VANHA.PIERU kirjoitti:

        VILJAN HINNAN 3 KERTAISTUMINEN 400 E TONNI NOSTAA LEIVÄN HINTAA 10 SENTTIÄ
        ONGELMA NÄYTTÄÄKIN OLEVAN SINUN PÄÄSISISÄLLÄ

        taidat olla yksinkertainen?


    • nurkkiin_vain_lasketaan

      kumpikin lannoite lasti.

      Viljely on erittäin kannattavaa, mutta peruSryysyrannassa ei kannata mikään. Ei edes pirttiviljelmä. Siellä on taas joku paise ja pattipää epidemia. Latva-lahoa esiintyy runsaasti ja yleisesti.

    • TUETPOIS

      1400 HEHTAARIN TILA IHAN LIIAN SUURII. TUETPOIS JA HETI. TILOJEN PITÄÄ OLLA PIENEMPIÄ JA KALUSTON MYÖS NIIN SAADAAN VERONMAKSAJIEN KANNALTA PARAS TULOS.

      • TUETPOIS

        YLI 15 HEHTAARIN TILOJA EI PITÄISI EDES SALLIA. SE ON VERONMAKSAJIEN RAHOJEN TUHLAAMISTA. PIENEMPI ON PAREMPI.


      • TUETPOIS
        TUETPOIS kirjoitti:

        YLI 15 HEHTAARIN TILOJA EI PITÄISI EDES SALLIA. SE ON VERONMAKSAJIEN RAHOJEN TUHLAAMISTA. PIENEMPI ON PAREMPI.

        12 HEHTAARIA JA 7 LEHMÄÄ ON OPTIMITILA. PARAS HYÖTY VERONMAKSAJILLE.


      • TUETPOIS
        TUETPOIS kirjoitti:

        12 HEHTAARIA JA 7 LEHMÄÄ ON OPTIMITILA. PARAS HYÖTY VERONMAKSAJILLE.

        NYT SIIS ONKIN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ MIKSI MUUTAMA VUOSI SITTEN MTK PUHEENJOHTAJA JUHA MARTTILA SANOI MINULLE PUHELIMESSA KUN KERROIN KUINKA VALION PITÄISI TEHDÄ 100 LEHMÄN NAVETTA JOLLA EI OLE KONEITA EIKÄ PELTOA VAAN KAIKKI OSTETAAN NAVETTAAN

        MARTTILA KYSYI MIKSI PITÄISI RAKENTAA 100 LEHMÄN NAVETTA VALION

        SANOIN JOTTA TUOTANTOKUSTANNUS SAADAAN SELVILLE MAIDOLLA

        MARTTILA VASTASI KYLLÄ HÄN TIETÄÄ ETTÄ MAIDON TUOTANTOKUSTANNUS ON 60-80 SENTTIÄ LITRA

        SANOIN JUHALLE MIKSI SITTEN MAIDON HINTAA EI TUOTTAJILLE NOSTETA PELÄTÄÄNKÖ TUONTIA

        MARTTILA SANOI ETTÄ EI HE VOISIVAT NOSTAA MAIDON TUOTTAJA HINTAA VAIKKA HETI HUOMENNA MUTTA SE OLISI PALUUTA PIENIIN TILOIHIN JA SIIHEN EI LÄHDETÄ


        ONNEKSI MEILLÄ ON MTK JA VALION JOHTO SILLÄ HE TIETÄVÄT MIKÄ ON SUOMALAISEN VILJELIJÄN
        ETU
        JA KUINKA SITÄ AJETAAN


      • TUETPOIS
        TUETPOIS kirjoitti:

        12 HEHTAARIA JA 7 LEHMÄÄ ON OPTIMITILA. PARAS HYÖTY VERONMAKSAJILLE.

        NIMITTÄIN

        KUN TUET POISTETAAN TÄLLÄISEN TILANVÄKI PYSTYY KÄYMÄÄN TILANULKOPUOLELLA TÖISSÄ JA TUOTTAMAAN KANNATTAVASTI ILMAN TUKIAKIN

        MIKSI TUKIA MAKSETAAN KUN TÄLLÄISEN TILAN ISÄNNÄT JA EMÄNNÄT PYSTYVÄT ITSEKKIN RAHOITTAMAAN MAATALOUTENSA JA NÄIN TUOTTAMAAN KANNATTAVASTI MAITOA

        VAADIN TUKIA HETI POIS JOTTA TÄLLÄISEEN IHANNE TILANTEESEEN PÄÄSTÄISIIN


      • Anonyymi00068
        TUETPOIS kirjoitti:

        NIMITTÄIN

        KUN TUET POISTETAAN TÄLLÄISEN TILANVÄKI PYSTYY KÄYMÄÄN TILANULKOPUOLELLA TÖISSÄ JA TUOTTAMAAN KANNATTAVASTI ILMAN TUKIAKIN

        MIKSI TUKIA MAKSETAAN KUN TÄLLÄISEN TILAN ISÄNNÄT JA EMÄNNÄT PYSTYVÄT ITSEKKIN RAHOITTAMAAN MAATALOUTENSA JA NÄIN TUOTTAMAAN KANNATTAVASTI MAITOA

        VAADIN TUKIA HETI POIS JOTTA TÄLLÄISEEN IHANNE TILANTEESEEN PÄÄSTÄISIIN

        Olet sitä mieltä että isännän ja emännän käydessä töissä , he pystyvät rahoittamaan tilansa toiminnan. Jos molemmilla jää vähän yli 2000 e/ kk palkkatuloja käytettäväksi, ei yksikään kone lähde maatalouskaupasta tilan omistukseen. Mielikuvituksellakin täytyy olla rajansa. Ennen , vuonna 1950- 1980., 15 hehtaarin tilalla pärjäsi kun sen hoiti erittäin mallikelpoisesti 15 lehmän maidontiotannolla. Nyt pärjäävät broilerintuottajat parhaimmin, lintuja on oltava yli 100.000 kappaletta , ennenkuin 1.3 miljoonan tuotantorakennus maksetaan velattomaksi. Tietysti , kun Atria takaa velan ,on tilanne erilainen.


    • taistelenkyllä

      itemmittä puheitta aloitetaan urakoida USDAn varastoraportin pohjallta.
      Linkki aiempaan katsaukseen:
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/14997362/viljan-hinnat-nousussa

      Alla laskuharjoitus Usan vehnätaseista, mutta ilman tuontia Kanadasta.
      32,2 alkuvarasto kesä 1.
      47,33 vehnäsato
      79,53 kaikkiaan käytettävissä
      7,93 tässä vähennetään Usan kulutus kolmen kuukauden ajalta.
      7,37 tässä vähennetään alkukauden laivaukset
      64,2 tämä määrä tulisi löytyä varastoista syys 1.

      Varastoraportti kertoo että vehnää löytyi 61,32 milj. t. eli 2.9 milj. t.
      vähemmän kuin olisi tullut olla, ja tämä ilman tuontia.
      Tuontia lienee ollut vielä vähän, koska Kanadan sadonkorjuu oli alkuvaiheessaan
      Usan kevätvehnä oli jo pääosin korjattu, mutta jotain lienee ollut vielä kirjaamatta
      varastoiksi.

      Ennenkuin uskotaan edes kokeeksi USDAn lukuja, - tehdään vertailu viime kauteen.
      Alkukauden kulutus ja vienti olivat tuolloin samaa tasoa kuin nyt, ja 26,55 milj.
      tonnin alkuvarasto sai 62,85 milj. tonnin sadosta käytettävissä olevaksi määräksi
      89,37 milj. t. vehnää.
      Alkuvarastosta aloittaen kesän aikana tuli varastomäärään 42,71 milj. t. lisä.

      Kuluvan kauden kesällä alkuvarasto lisäys syys 1. tason varastomääräksi oli 29,19 milj.t.
      Eli nyt alkukaudella tapahtunut varastojen lisäys oli 13,52 milj. t. pienempi kuin
      edellisellä kaudella, ja tämä huolimatta siitä että käytettävissä oleva määrä oli
      vain 9,8 milj. t. pienempi.
      Eihän tässä ole mitään järkeä koska luvuista löytyy selittämätön anomalia määrältään
      3,72 milj. tonnia.

      Lasketaampa hieman toisin, ja nyt otetaan lähtökohdaksi käytettävissä oleva määrä.
      Viime kauden käytettävissä oleva määrä oli huvennut syys 1. tasolle mentäessä
      20,11 milj. t. ja antoi varastomääräksi 69,2 milj. t.
      Nyt taas vastaava vähennys oli 18,31 milj. t. mikä tekee eroksi viime kauteen 1,8 milj.t.
      Eli tämähän on lähes sama kuin mitä varastoraportin mukaan laskettu poikkeama.

      Eli kaikki okei ja alkuvaraston pohjalta laskettu anomalia oli väärä hälytys?
      No ei, - ja tämä koska käytettävissä oleva määrä on laskettu USDAn satoarvion
      pohjalta ja USDAn ilmoittaman varastomäärän mukaan.
      Eli jos satoarvio heittää, niin luvut ovat enempi mielikuvitusta.

      Jos taas katsotaan että varastoraportin luvut on mitattu viljasiiloista oikein,
      niin USDAn satoarviossa on optimismin suuntaan mielikuvitusta 3-4 milj. tonnia.
      Menee ainakin vuodenvaihteen yli ennenkuin USDA joutuu asiasta jotain tunnustamaan,
      ja tämä tulee joulu 1. päivän varastoraportin kautta.

      Lopuksi vielä "miten riittää" laskelma, ja tässä uskotaan kokeeksi USDA:a , mutta
      mukana ei ole tuontia.

      61,32 varastomäärä syys 1.
      23,79 tässä vähennetään Usan kulutus 9 kuukauden ajalta
      19,01 tässä vähennetään USDAn vientiarvion täyttymisen vaatima määrä
      18,52 tämä jäisi loppuvarastoon.

      USDA taas arvioi loppuvarastoksi peräti 25,38 milj. t.
      Laskuharjoituksen antamaan loppuvarastoon lisätään USDAn povaama 4 milj. tonnin
      tuonti, ja saadaan 22,52 milj. tonnin loppuvarasto.
      Eli edelleen näkyy satoarviosta eristetty mielikuvitus.
      Asiasta saattaa löytyä lisää vehnävarastojen osavaltiokohtaisista määristä, mutta
      jätän tämän myöhemmäksi.
      Mitä sitten Usan kevätvehnään tulee, niin varastoraporti antaa aihetta olettaa
      että sato on alle 8 milj. t. - eli ei lähellekään mitä "small grain" arvio oletti.
      --
      Usassa pellekoulut taas ovat uskossa vahvoina, ja hintaa pudotetaan eniten
      kevätvehnältä joka peräti ja oikein loppuu ennen uutta satoa.
      --
      soija marras 9,56 tammi 9,67
      maissi joulu 3,51 maalis 3,64
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      joulu 4,44----4,39----6,11
      maalis 4,63---4,57----6,25
      touko 4,76----4,70----6,32
      heinä 4,89----4,87----6,35
      Pariisi vehnä
      joulu 165,50 maalis 171 touko 174,50 syys 176,50 joulu 179,75
      rapsi
      marras 366,50 helmi 368,75
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      marras 142,05 tammi 144,30 maalis 146,25

    • Anonyymi

      Yrittämisestä ei ole mitään vikaa, mutta Nico Ahlqvist harrastaa Isosti pimeänä yrittäjänä. On hän torilla tai rakennusurakoista, niin maksetaan pimeästi. Siis kierretään veroja minkä kerätään. On Kosovoa, Virolaisia, Venäläisiä yms. Verottaja jää nuolemaan näppejään.

      • Anonyymi00069

        Miksi ette ilmoita verottajalle Nikon toiminnasta.


    • Anonyymi

      vatulit jauhaa omiaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1562
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe