Saatiin taas lisää pakolaisia Ouluun. Varmaan suurin osa naisia ja lapsia.
Eritrealaiset
Onkotosi
562718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
näitähän tulee EU:n sisäisenä siirtona Ouluun, Eritrea luokitellaan turvalliseksi maaksi.
Toivottavasti saavat turvapaikan ettei käy niin ikävästi kuin eritrealaispoloiselle Västeråsin Ikeassa.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ruotsin-ikea-puukotuksen-taustalla-ehka-karkotuspaatos/5261122
Ai ne on näitä puukottajia!
Onko tuo nyt mikään syy alkaa tappamaan ohikulkijoita, kun ei saa turvapaikkaa jota ei tarvitse?
lisää Suomeen. Näin se vain menee tuo pakolaisten siirtäminen. Näin ainakin lehtikuvan perusteella voisi päätellä. Naiset ja lapset ovat ihan asia erikseen - he ovat niitä todellisia pakolaisia, jotka tarvitsevaa apua ja turvaa.
hienoa
lisää heitä ja muita suomi on velkaa heille uskokaa pois.
Tietenkin on. Isoisäsi isoisän isä poltti tervaa orjalaivoihin. Etkö osaa edes hävetä?
Verkko Kaleva vaikenee. Kas kummaa.
osaatko kertoa, mistä muusta on jätetty uutisoimatta.
Pahimmat vok ja matujen ylistysjutut julkaistaan vain Kaleva paperiversiossa ettei niistä saada linkkiä MV!!?? -lehteen.
Ota valokuva jutusta ja lähetä se MV-lehteen. Siellä varmaan toimittajia kiinnostaa. Voivat pitää vanhanajan sanomalehtikatsauksen. Siteerata saa, mutta ehkä ei parane koko artikkelia julkaista edes kuvina. Joku MV:ssa voisi tehdä lyhennelmän lehtiartikkelista.
Ne saavat ketkä tilaavat. Tulis nyt kerralla niin paljon että rikkaat kaupunkilaiset muuttaisivat rahoineen maaseutukuntiin. Se olis maaseutukuntien pelastus.
onneksi suuri osa noista päätyy loppujen lopuksi pääkaupunkiseudulle
Parempi olisi, että päätyisivät suonsilmäkkeeseen kenenkään näkemättä. Vähänkös noita katoaa jo nytkin...
Ouluun Tamperelle Lahteen Jyväskylään ja eritoteen Helsinkiin tulee joka vuosi yli 2000 maahantulijaa erimaista. Mielellään mies puolisia. Akat jää kotimaahansa.
Turkki myös tulloo pakolaisia suomeen. Ei mee kauan. Kaupungit kansainvälistyvät tummista maahamuuttajista.
Jossain väitettiin että Kiinasta voisi lähteä pakoon 600.000 ulkomaille turvapaikanhakijana.
Olisiko näppärän näköisiä vaimoehdokkaita joukossa?
Miten sen nuoren entisen kansallismielisen oululaisen miehen avioliitto sujuu? Löysi kiinalaisen naisen Ruotsista ja muutti sen kanssa Kiinaan joksikin ajaksi. Pariskunta lienee sitten muuttanut Ouluun.
Tulloo? Meillähän olisi ollut kärsimistä jo savolaisissakin...
Ihmisen palauttaminen savoon on varmaankin turvallista, mutta täysin epäinhimillistä!
Länsi-Suomessa namibialaiset rakastavat Suomea. Asutaan maksutta, saadaan taikaseinästä rahaa numeroita näppäilemällä, on älykännykät, syödään ja juodaan ilmaiseksi, opiskellaan ilmaiseksi. Eletään kuin sheikit Saudi-Arabiassa. En yhtään epäile rakkauden aitoutta. Kun pankista ei saa lainaa, niin jonkun on kustannettava alkuasukkaiden koko elämä Suomessa.
Näinköhän rakkaussuhde pysyy kun tulee aika hakea opettajan virkoja ja ruveta maksamaan veroja? Vai muuttuuko Suomi siinä vaiheessa paskamaaksi?
Täytyypä tsekata eritrealaistenkin vehkeet. Kokemusta on kertynyt jo kongolaisista ja nigerialaisista. Kiva kun ei tarvitse enää kuluttaa rahaa matkusteluun!
olet kateellinen
tosi rasistista verrata toisiinsa irakilaisten ja afrikkalaisten kikkeleitä. Kuin vertaisi huulipunapuikkoa kaljapulloon.
mut irakilaiset on söpöjä!
täällä tää yks ja sama ip-numero eli yks ja sama jätkä eri nimimerkeillä keskustelee yksinään ja luulee olevansa hyvinkin älykäs ja vitsikäskin
mutta katkeruus paistaa läpi kommenteista
ja kirjoitustyyli on hyvin tunnistettavaa
vaikka vaihteletkin muka nimimerkkiäsi
Vihapuhetta! Rasisti!
vaihda välillä ip:tä
Eiköhän rotu ole samaa kuin s0mal1t.
EU:n sisällä varallisuuserot maiden välillä kääntyvät toisin päin; Itä-EU:n maat vaurastuvat ja Länsi-EU:n suvaitsevaiset maat kurjistuvat. Syy lienee kaikkien tiedossa.
Petteri Orpohan se tilasi näitä tänne meille ja komissaari Katainen komppasi.
Monet ministereistä ovat tavalla tai toisella mukana mamubisneksessä ja niin myös Petterin lähipiiri. Piikki on auki ja velka kasvaa.
Orpo ja Katainenkin toimivat tietenkin vain niinkuin EK:n Johtajat määräävät. Työnantajapiireissä on tehty tutkimusta mistäpäin Afrikkaa tulevat soveltuvat mihinkin työhön. Toisissa töissä tarvitaan muskeleita ja toisissa sorminäppäryyttä joissakin kirjaviisautta ja jopa luontaista älyä, senpä takia maahamme tuotetaan kaikenvaralta kaikenlaista porukkaa. Mitäpä siitä jos kaikille ei löydy sopivia tehtäviä miespolviin, kyllä veronmaksajat maksavat heidän ylläpitonsa. ViherVasemmistolla taasen kumpuaa muinainen haave kaikkien maitten proletaarien yhteen liittämisestä, vaikka omien kansalaisten kustannuksella.
lääkäreitä ja insinöörejä
tarkoitit kai "koneinsinöörejä"?
Ei muuta kuin geeliä tukkaan, bemari alle ja suomibimbo kainaloon. On kämppä, pelit ja vehkeet. Suomibimbo imaisee vielä fagotista paineet pois. Ihanaa.
unohit että kok keho pittää sheivata
karvaton on synnitön
käsikarvat ja naamakarvat saavat jäädä
kainalot munaskuukkelit pakarat selka vatsa rinta ja reidet täytyy pitää karvattomina uskon takia
säärikarvat salllitaan
Kenen luvalla ja mandaatilla elättejä haetaan oikein vartavasten. Paluulennot järjestettävä pikaisesti.
666:n luvalla
se on maailmanjärjestys
maailmanloppu lähestyy hurjaa vauhtia
one way
suunta vapaa
mutta pakollinen
Kun Paavo astuu remmiin?
https://crop.kaleva.fi/SDURsBwqQjSoiSC_lqg5KFOqUTM=/984x554/smart/http://static.katsomo.fi/multimedia/vman/VMan-P908/VMan-P908027.jpg
Paavo saapuu eduskuntaan!
Oululaista ”pizzamafiaa” epäillään raskaista talousrikoksista
Julkaistu: 12.6. 9:32
Jaa2TwiittaaSähköposti
Kaikki vastaajat ovat kiistäneet syyllistyneensä esitutkinnassa olleisiin rikoksiin.
Oulun kihlakunnansyyttäjä on nostanut syytteet asiassa, joka liittyy kuuden yhtiön nimissä harjoitettuun ravintolatoimintaan Oulussa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Tampereella ja Joensuussa. Syytteet on nostettu viittä henkilöä vastaan.
Jutun pääepäilty on Oulussa useita ravintoloita pitänyt ulkomaalaistaustainen mies, jonka perheenjäseniä on nähty käräjäoikeudessa syytettyjen penkillä useita kertoja muun muassa väkivaltarikoksista. Epäiltyjen joukossa on myös perheen asioita hoitanut asianajaja.
Syytekohtia on kaikkiaan 22. Rikosnimikkeinä ovat kiskonnantapainen työsyrjintä, kaksi törkeä velallisen epärehellisyyttä, viisi törkeää kirjanpitorikosta, kolme törkeää veropetosta, törkeä rahanpesu, kuusi rekisterimerkintärikosta, veropetos, kirjanpitorikos, törkeä petos ja petos.
Kaikki vastaajat ovat kiistäneet syyllistyneensä esitutkinnassa olleisiin rikoksiin.
Kihlakunnansyyttäjä Ilkka Kalliokulju Oulun syyttäjänvirastosta kertoo, että kuuden yhtiön ja niiden rahavirtojen tutkiminen on ollut pitkä prosessi.
– Hirveän työläs juttuhan tämä on ollut. Jutun käsittely aloitetaan laajalla valmisteluistunnolla, Kalliokulju toteaa.
Perheen ravintolat ovat sijainneet Oulussa Isollakadulla, Uusikadulla ja Limingantullissa.
IS-TYÖRYHMÄ
Minkä takia isoin osa turvapaikan hakijoista on,väkivaltaisia,epärehellisiä lainrikkojia?
Koska heidän jumala on itse Saatana Allah.
Eikö meillä ole yksi marokkolainen valtuustossakin?
Käytä vähemmän "päideitä", niin opit kirjoittamaan. Anarkistilta ei tosin paljon voi odottakaan.
Toivottavasti afrikkalaisia saadaan tänne mahdollisimman paljon. Hävettää kun tämä kaupunki on monokulttuurinen tuppukylä.
Jokohan pian SPR kertoo oululaisille nämä hyvät uutiset? Ei varmaankaan. Lisää vain Ouluun.
https://mvlehti.net/2018/07/25/israel-palauttaa-eritrealaiset-sotilaskarkurit/
Aika paljon heitä näyttää olevan täällä Oulussa.
Ja komeita hyvin käyttäytyviä nuoria miehiä, näitä lisää, nam.❤️
Otappa kotiis yksi " nam". 😊
Tauvit muassa ja rivvous
Nyt oulus saakin ruveta pelkään pimmeetä
Eikö väri yhtään häiritse ja katso lähtömaan väen ÄO-lukema esim. Googlen avulla sanat
World IQ map 2020
Maamme keskimääräinen ÄO laskee, eikä todellakaan arjalaisuuden taso nouse.
Siihen väkeen ei pidä seota lainkaan.
Jotkut kiinalaiset sun muut ihanat sulottaret, tuolla suunnalla ovat ÄÖ-tilastojen huippumaat. Suomihan on vasta jollain sijalla 10 -20
Afr1kassa monissa maissa saadaan ÄO välillä 70 - 90.
Ottakaa vaimo Aasiasta. Voi sitten sanoa vihervassari feministeille ajattelevansa Suomen tulevaisuutta, jotta pärjäämme kilpailussa. Siihen tarvitaan korkeaa keskimääräistä älykkyyttä!
https://worldpopulationreview.com/country-rankings/average-iq-by-country
On siin yhistelmä kun jotkaleita saapi ruveta pelkään mitkäs oulus on aivan vapaas ruokinnas eikä liikumisille oo laitettu mitään esteitä
jotkaleetkos oulun kontalen laitto
Oulussa näyttää olevan todella paljon eritrealaisia.
Tuleehan niitä jos oikein lentokoneella haetaan.
Ovatko nämä ns. osaajat työelämässä? Jos ovat, niin millä aloilla.