Sotilaallisesti merkittävä maa-alue itärajalla uhk

Sotilaallisesti merkittävä maa-alue itärajalla uhkasi siirtyä venäläisomistukseen

ja kokea pakkolunastuksen – nyt siitä pääsevät nauttimaan kaikki


Puolustusvoimien harjoitusalueen vieressä Taipalsaarella sijaitsevan Sarviniemen yli 80 hehtaarin maa-alue

oli vuosikausia myytävänä. Kun venäläiset kiinnostuivat alueesta, hankki Metsähallitus alueen itselleen.

Puolustusvoimat 6.5.2017 klo 14:07
498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

148
Jaa artikkeli Twitterissä

Kuvankaunis maisema peilautuu Suomen suurimman järven Saimaan rannasta. Mutkikas reitti läpi eteläkarjalaisen maiseman tuo autoilijan 35 kilometrin päähän Lappeenrannasta paikkaan, joka viime vuosina sai varpailleen jopa Suomen hallituksen.

Sarviniemen lähellä sijaitsee Puolustusvoimien Taipalsaaren harjoitusalue, jossa harjoittelevat muun muassa Lappeenrannan Maasotakoulun oppilaat ja kadetit. Kun julkisuuteen tuli tieto, että venäläiset olisivat kiinnostuneita ostamaan harjoitusalueen viereisen reilun 80 hehtaarin alueen, nousi Sarviniemi koko Suomen puheenaiheeksi. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) oli kesällä 2015 vaatimassa jo alueen pakkolunastusta valtiolle.

Nyt osa kiistellystä alueesta - noin 7 hehtaaria - on siirtynyt pitkällä vuokrasopimuksella Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiölle, joka tekee siitä kaikille avoimen retkipaikan grillikatoksineen ja saunoineen.

Suur-Saimaan lomakylä vuonna 1983

Äänestä
  • Lomaliiton kesäpaikasta tuli iso kiista

    Vuonna 1939 perustettu Lomaliitto perusti eri puolilla Suomea kansalaisten kesälomailua varten lukuisia lomakeskuksia, jossa pystyi viettämään kesää kohtuullisella hinnalla. Sellainen tuli myös Taipalsaaren Sarvineimen kupeeseen, jonne Lomaliitto perusti Suur-Saimaan lomakeskuksen. Alueelle rakennettiin kymmeniä mökkejä ja suosittu tanssipaikka.

    Alueen maa-alan omisti Stora-Enson metsäyhtiö Tornator. Rakennukset olivat Lomaliiton omaisuutta. Kun Lomaliitto vuonna 2007 päätti lopettaa toiminnan Suur-Saimaan lomakeskuksessa kannattamattomana, jäivät rakennukset rapistumaan.

    Vuonna 2008 maa-alueen osti lappeenrantalainen kiinteistöyhtiö Saimaa Spirit. Kaupassa omistajaa vaihtoi 80 hehtaaria maata kiinteistöineen. Yhtiön oli tarkoitus yhdessä Taipalsaaren kunnan kanssa järjestää alueella loma-asuntomessut, mutta ne jäivät kaavavalitusten takia pitämättä.

    Tämän jälkeen yhtiö haki lupaa 13 vapaa-ajanasunnon rakentamiseen. Taipalsaaren kunta hylkäsi luvat ja yhtiö valitti asiasta hallinto-oikeuteen, mutta sekään ei auttanut: 80 hehtaarin tontti jäi omistajalle käteen.

    Jos yhtiö olisi saanut kaavoitettua alueelle rantatontteja, se olisi tienannut siitä mitä todennäköisimmin hyvän voiton.


    Ostavatko venäläiset?

    Erinäisten yhtiöjärjestelyiden jälkeen Sarviniemi oli vuonna 2015 kahden kiinteistöomistajan Jukka Sunisen ja Unto Karjalaisen hallussa. Puolustusvoimat oli halukas ostamaan heiltä Sarviniemen. Sijoittajien pyytämä hinta 7,5 miljoonaa euroa, oli valtiolle liikaa.

    Valtion metsiä omistava Metsähallitus oli tarjonnut alueesta 3,3 miljoonaa euroa. Tätä tarjousta omistajat pitivät naurettavana.

    Lopulta kesäkuussa 2015 julkisuuteen tuli tieto, että venäläinen maakaasu- ja öljykonserni Gazprom olisi kiinnostunut ostamaan alueen 10,5 miljoonalla eurolla. Toisaalta virolainen ostajaehdokas oli halukas ostamaan Sarviniemestä puolet.

    – Sitä yritettiin myydä kaikin mahdollisin keinoin, muistelee nyt asiaa Kristian Korimo, joka kiinteistövälittäjänä Sarviniemeä myi.

    Julkisuudessa epäiltiin, oliko venäläisiä ostajaehdokkaita ollenkaan olemassakaan.

    – Tällaisia isoja kauppoja käydään aina asiamiesten välityksellä. He ostavat omille asiakkailleen, eikä me voida aina tietää, kuka lopullinen ostaja on, kertoo Korimo.

    Korimo kuitenkin muistuttaa, että Sarviniemen omistajat Jukka Suninen ja Unto Karjalainen eivät halunneet myydä aluetta ulkomaalaisille, vaan pitää se suomalaisten omistuksessa.

    Sarviniemeä omistanut Jukka Suninen kertoo, että Sarviniemeä kohtaan oli kova.

    – Lomamökkitonteista kiinnostuneita oli paljon. Ja he olivat suomalaisia, kertoo Suninen.

    Venäläisistä ostajista hän ei tiedä.

    – Välittäjä hoiti ne, kertoo Suninen.

    rikkoutunut koripalloteline

    Äänestä

Tässä toimittiin ryhdikkäästi puolustusministeri Niinistön ansiosta. Myyjien isänmaallisuudella ei myöskään ole vähäisempi rooli asiassa.

Paljon on Suomessa jo joutunut kiinteistöjä epämääräisiin käsiin ja tarkoituksiin.

Äänestä

Kävin Sarviniemessä 70-80 luvulla useita kertoja, oli silloin hyvin vilkas paikka kunnes alkoi hiipua.
Venäläiset omistavat itä-suomessa kesämökkejä eikä heistä ole ollut haittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puolustusvoimat_HYVÄ kirjoitti:

Sotilaallisesti merkittävä maa-alue itärajalla uhkasi siirtyä venäläisomistukseen

ja kokea pakkolunastuksen – nyt siitä pääsevät nauttimaan kaikki


Puolustusvoimien harjoitusalueen vieressä Taipalsaarella sijaitsevan Sarviniemen yli 80 hehtaarin maa-alue

oli vuosikausia myytävänä. Kun venäläiset kiinnostuivat alueesta, hankki Metsähallitus alueen itselleen.

Puolustusvoimat 6.5.2017 klo 14:07

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu