Olen huomannut palstaa lukiessani, kuinka epämääräinen kirja on. Samasta virkkeestä voidaan tulla ihan erilaiseen käsitykseen. Ihan, jopa jollain sanalla voi olla erilainen merkitys. Aika toivottomalle näyttää tietää totuutta, varmaan niille, jotka lukevat palstaa, eikä mikään uskonsuuntaus ole heidän mieleen vaikuttanut.
Raamattu on sekava kirja?
9
164
Vastaukset
Raamattu on tiettyjen aikakausien kulttuurin ja ajattelun tuotos. Se kuvastaa ennenkaikkea edellä mainittuja asioita. Ei ole järkevää olettaa, että sieltä voitaisiin hakea ohjeistusta monimutkaistuneeseen ja -arvoistuneeseen nykypäivään. Paljon Raamatusta löyty viisautta, mutta vastapainona siellä on myös selkeää kulttuurisidonnaista ohjeistusta ja jos jokin asia on Jumalalta, sitä on kyllä mahdoton löytää ihmisten ideologian seasta.
Mitä tahansahan on voitu ja näemmä edelleenkin voidaan Raamatulla perustella. Se, että vaikkapa vanhoillislestadiolaiset eivät tosiasioita halua nähdä, on ihmeellistä.- vanhoill.lest
Tosiasioiden tunnustaminen olisi järjen käyttöä.
Uskonasioita ei kuitenkaan voi ymmärtää järjellä. vanhoill.lest kirjoitti:
Tosiasioiden tunnustaminen olisi järjen käyttöä.
Uskonasioita ei kuitenkaan voi ymmärtää järjellä.Kyllä voi.
Uskon mysteeri itsessään - mitä se sitten onkin? - on se osa uskonnosta, johon järki ei aina iskostu. Kaikki muu uskon ympärillä on järjellä ajateltavissa.
Järjellä ajateltavissa on kristinuskon kehittyminen. Järjellä ajateltavissa ovat tosiasiat Raamatusta. Järjellä ajateltavissa ovat vaikkapa liikkeesi normit, niiden perustelut ja syyt. Jäejellä voi ajatella niin kristinuskon kuin sinun liikkeesi jumalkuvaa. Järjellä voi ajatella sitä, ovatko jotkut tulkinnat Raamatusta oikeampia kuin toiset tai onko "oikeita" edes olemassa.
- kauheata
Kun ottaa, esim. tuon kasteen merkityksen, on ihmeellistä kun siitä jankataan niin eritavalla. Otan vain yhden lauseen, joka pisti silmään eniten. Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen" apt.2:38. Esim. toiset, ehkä Helluntailaiset ja Vanhoillislestadiolaiset opettavat kohdasta, että pelkässä kääntymyksessä saa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan. Taas jotkut, kuten "weha ja luterilaisuus" opettavat voimakkaasti kohdasta, että "parannus ja kaste". Olen ymmärtänyt osapuolten väitteet näin?.
Olet ymmärtänyt aivan oikein, nim. "kauheata". Minusta taas Raamattu on selkeä kirja, kun ottaa tuonkin kohdan niin kuin lukee.
Tämä kohta osoittaa tuossa kasteen merkityksen, niin selkeästi kuin aurinko taivaalla paistaa: "ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen" apt.2:38."- yksinkertaiselle
Raamattu on hyvin sekava kirja, jota ei kannata edes avata ellei ole tekemisen puutetta. Tekemisen puute voi ihan hyvinkin olla oiva merkki avata juuri Raamattu.
Niin se Luoja toimii, ohjaa - ihmistä.
- mnkvcnkxv
Tuo on raamatun tarkoitus ollutkin. Ihmiset puhuvat siitä ja miettivät mistä oikein on kyse. Sitä on käytetty vain kehittymiseen viimeisten parin tuhannen vuoden aikana. Joku päivä tulevaisuudessa raamattu on unohdettu täysin koska sieltä ei saa kukaan enää irti kun kehitys on jatkunut korkeammalle tietoisuuden tasolle.
- prometheu
Ja miksikähän uusia ilmestyksiä ei ole ollut enää yli kahteen tuhanteen vuoteen? Jeesus kuoli ja sen jälkeiset tapahtumat ovat ristiriitaa täynnä. Jeesus todellakin hävisi jonnekkin joidenkin toimesta. Miksi Jeesus nousi yläilmoihin, kun eihän siellä ole mitään olinpaikkaa. Kyllä minä uskon niin, että Jeesuksen ylös kohoaminen avaruuteen on tekaistua tarinaa. Meillä ei nykypäivinä ole minkäänlaista konkreettista eikä aistein havaittavissa olevaa kosketusta yliluonnollisiin ilmiöihin, siis Jumalaan, enkeleihin tai Jeesukseen. Uskominen ja usko ei todellakaan avaa tuonpuoleisia asioita, vaan kaikki perustuu mielikuvituksen ja suggestion luomiin illuusioihin. Se tietysti päätä vannehtii, että kuinka kaikki on oikein saanut alkunsa. Se alku on todella kaukana, miljoonien vuosien päässä ja sinne alkulähteille ei riitä edes DNA-testit. Sekin on kummallista, kun Jumala pysyttelee hiljaa, ja ei voi Häntä minkään laisilla aisteilla tavoittaa. Väitän, ettei Jumalaa voi uskonkaan aisteilla tavoittaa, vaikka uskovaiset niin hokevatkin. Olen itse kokeillut tuota uskon aistimusta, mutta koen ympärilläni vain näkyvän maailman melskeet. Tästä voisi pohdiskelua jatkaa vaikka kuinka pitkälle...
- 09909090
ihan käypä teoria on se että vaikka jumala on olemassa oli se mitä vain niin ihmiskunta on itse vastuussa itsestään ja jumala on yrittänyt ohjata ihmiskuntaa oikealle tielle aikoinaan jonka ihminen on itse taas kerran tuhonnut.
Tässä on yksi mielikuvituksellinen teoria jeesuksen ylösnousemuksesta. Emme ole yksin maailmankaikkeudessa ja ihmisen kaltainen laji jossain on paljon edellä ihmiskunnan kehitystä. Kun teknologia on valovuosia edellä sitä mitä meillä on kaikenlaisilla hologrammeilla voidaan heijastaa mitä halutaan vaikkapa aidonnäkökinen jeesus leijumaan taivaisiin. Tämä ei ole minun oma ajatus en muista mistä luin mutta ennemmin uskon johonkin tällaiseen kuin siihen että ihminen yhtäkkiä alkaa leijuun pilviin ja sitten tulisi takaisin tuhansien vuosien päästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5914071Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483418Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662959- 382901
Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192234- 322171
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni122107- 291935
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171930Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471879