Yle hehkutti sitä kuinka maahanmuutto

ei lisää kustannuksia, viitaten Lahdessa tehtyyn selvitykseen että ei-työperäiset mamut eivät aiheuta kustannuksia kaupungille.

Sen sijaan ruotsista kuuluu toista, siellä nimittäin useat Ruotsin kunnat ovat romahduspisteessä maahanmuuton takia - kertoo Sydsvenskan.

Sydsvenskan kertoo miten useat, varsinkin skoonelaiset kunnat ovat romahtamispisteessä suuren tulijamäärän takia. Invaasio on ajanut sosiaalitoimen, peruskoulun, koululaitoksen ja asuntopuolen täyden kriisin partaalle, johon ei odoteta enää kunnon lähitulevaisuuden ratkaisuja. Lisäksi kriisi koskee lapsi- ja nuorisopsykiatriaa sekä hammasterveydenhuoltoa.

Maan lääninhallitukset tekivät suuren kyselyn kaikilta ruotsalaisilta kunnilta ja reilu kymmenen kunnan osalta tilanteen arvioidaan olevan hyvin kriittinen.

– Peruskoulu on useissa kunnissa hyvin vakavassa tilassa. Koulujen on yhä vaikeampaa pitää budjetti etenkin syrjäytymisalueilla. Lisäksi kouluterveydenhuolto on ylityöllistetty.

– Sotalasten kanssa tehtävä työn ympärillä on huutava pula sosionomeista ja sosiaalityöntekijöistä. Töihin palkataan alikoulutettuja henkilöitä.

– Useissa kunnissa kerrotaan “perheen sisäisen” kunniaväkivallan lisääntyneen siinä määrin, että se aiheuttaa suuria ongelmia toisaalta ongelman hoitoon ei ole mitään toimintatapaa.

Tästä ei varmaan yle halua kertoa.
16212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kukas näitten vetkutelut ja viulut muut makselee kuin suomalainen veronmaksaja.

Äänestä

On se kumma kun kunnille ei tulee mitään kustannuksia turvapaikanhakijoista, heillä ihan tienataan. Mitä politiikka tuollainen on? Todella ajattelamatonta edes päästää suustaan tuollaista. Valtio joutuu maksamaan maahanmuuttokustannuksia 1,5 miljardia ja me olemme se valtio eli veronmaksajat, pitäisi kuntapäättäjienkin se tietää.

Äänestä
  • Montakos kymmentä vuotta liekan makkaajia jetkoja ollaan joukolla makselle ja rahat on hiellä otettu omien kulujen päällee juman kautaaa.

    Äänestä

On meillä sitten hyvin asiat, kun täällä ei mamut maksa meille mitään. Mistähän ne rahat tulee?

Äänestä
  • EU maksaa tietysti, sen takia me sinne kuulutaan.

    Äänestä

  • lfjdslfs kirjoitti:

    EU maksaa tietysti, sen takia me sinne kuulutaan.

    vituut, senkautten suomi maksaa, vaikos luulet jottaa eun-taikaseinä

    Äänestä


Mikä tässä on hehkuttamista?

"Lahden kaupunki on selvittänyt maahanmuuton kustannuksia Perussuomalaisten aloitteesta. Perussuomalaiset valtuutetut jättivät maaliskuussa valtuustoaloitteen, jossa toivottiin, että kaupunki selvittää ei-työperäisen maahanmuuton kustannukset.

Perussuomalaiset halusivat selvityttää kustannukset, sillä Lahden talous on sukeltanut, merkittävimmät ylitykset ovat olleet erikoissairaanhoidon ostopalveluissa sekä perusopetuksessa ja päivähoidossa. Heidän mielestään maahanmuuton kustannukset mietityttävät monia kuntalaisia.

Selvityksen mukaan maahanmuuttajien kotouttaminen ei aiheuta kaupungille kuluja, sillä valtio korvaa esimerkiksi toimeentulotuista ja tulkkauksesta aiheutuneet kulut.

Perusopetuksessa ja valmistavassa opetuksessa kaupunki hyötyy merkittävästi, esimerkiksi viime vuonna perusopetus sai 450 000 euroa valtionosuuksia enemmän kuin oppilaskohtaiset kustannukset olivat.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suurista kustannuksista valtio maksaa erityiskustannuskorvauksia todellisten kustannusten mukaan 10 vuoden ajan ja lastensuojelussa 21 ikävuoteen. "

Hyvin samanlainen tilanne on jokaisen nähtävissä Lieksan TB:ssa ja toteumissa. Siksi Lieksan kaltaisten työttömyys/muuttotapiokuntien kannattaa toimia maahanmuutossa. Kun on valmiita tyhjiä tiloja ja saadaan työtä. Enemmän tulee maksamaan rintamaiden kalliilla kiinteitövuokrilla.

Pelkkää matematiikkaa, ei kiihkoa.

2Äänestä

Valtio maksaa, valtio korvaa... Painaako valtio salaa jossain rahaa, vai millä rahalla valtio korvaa? Eikö nyt PRKLE mene perille, että ne rahat ovat meiltä otettuja veroja - joka ikinen sentti. Maahanmuuttajiin vuosikymmenien aikana tuhlatut kymmenet miljardit eurot ovat verorahoja, jotka on tarkoitettu meidän suomalisten koulutukseen, terveydenhoitoon jne. Niitä ei ole kerätty afrikkalaisten eikä itämaalaisten yltäkylläiseen hyvinvointiin.

1Äänestä

Persujen hommat nyt tietää? Suurimpia valehtelijoita ja takinkääntäjiä koko porukka! Viimeisin homma se hallintarekisteri homma ja nyt tulee ensiviikolla lakimuutos ehdotus mielenosoituksiin ja kokoontumisvapauteen!
Ensimmäisessä persut käänsi takkinsa ja hyväksyy hallintarekisterin, ja toisessa persujen aloitteesta muutetaan lakeja että loppuu mielenilmaukset ja leirienpidot mielenosoituksissa! Joten en ihmettele jos suomessa sanavapaus loppuu kokonaan, ja ollaan samaa mieltä Jabba Soinin ja Sipilän ja muiden muklkvistien kanssa!
Tämä jos mikä alkaa olla Pohjois-Korean hommaa!
Matukuluthan suomi maksaa EU:lle tuplasti, ja saa murto-osan suomeen matukuluihin takaisin,,sitten sanotaan pelkkää tuloa matuista on!

Äänestä

Mie se jetkoottelen ja jotkaattelen tiälä perkammarissain Liekan perukoilla. Mie en ou ikuna töitä tehny, äet on mielle vellejä keitellynnä vuan. Mie kävin apukoulua neljättä vuotta. Äet sannoo miun sisäsiittosena tulleen serkun jälistä. Mie en ou isäserkkuva nähnynnä nynnä ikuna, en ou. Sommaalit ovat miun serkkutyttöin vienneet ja siittä mie oun niin kutkerra.

Äänestä

Osanottoni? Vielä kun oppisit kirjoittamaan, mutta näköjään olet ja pysyt apukoulun priimuksena!

Äänestä
  • Koville ottaa totuudet.

    Äänestä

On älyllistä tyhmyyttä väittää, että matut eivät maksa mitään Lahdelle.

Äänestä
  • Niin on, mutta kun ei järkiparka riitä. Velkaa otetaan, ja maksatetaan jälkipolvilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


katastrofia.pukkaa kirjoitti:

ei lisää kustannuksia, viitaten Lahdessa tehtyyn selvitykseen että ei-työperäiset mamut eivät aiheuta kustannuksia kaupungille.

Sen sijaan ruotsista kuuluu toista, siellä nimittäin useat Ruotsin kunnat ovat romahduspisteessä maahanmuuton takia - kertoo Sydsvenskan.

Sydsvenskan kertoo miten useat, varsinkin skoonelaiset kunnat ovat romahtamispisteessä suuren tulijamäärän takia. Invaasio on ajanut sosiaalitoimen, peruskoulun, koululaitoksen ja asuntopuolen täyden kriisin partaalle, johon ei odoteta enää kunnon lähitulevaisuuden ratkaisuja. Lisäksi kriisi koskee lapsi- ja nuorisopsykiatriaa sekä hammasterveydenhuoltoa.

Maan lääninhallitukset tekivät suuren kyselyn kaikilta ruotsalaisilta kunnilta ja reilu kymmenen kunnan osalta tilanteen arvioidaan olevan hyvin kriittinen.

– Peruskoulu on useissa kunnissa hyvin vakavassa tilassa. Koulujen on yhä vaikeampaa pitää budjetti etenkin syrjäytymisalueilla. Lisäksi kouluterveydenhuolto on ylityöllistetty.

– Sotalasten kanssa tehtävä työn ympärillä on huutava pula sosionomeista ja sosiaalityöntekijöistä. Töihin palkataan alikoulutettuja henkilöitä.

– Useissa kunnissa kerrotaan “perheen sisäisen” kunniaväkivallan lisääntyneen siinä määrin, että se aiheuttaa suuria ongelmia toisaalta ongelman hoitoon ei ole mitään toimintatapaa.

Tästä ei varmaan yle halua kertoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu