Olen niin epävarma ja kahden vaiheilla että etsiäkö ja toivoisiko rakkautta elämään vai tyytyä siihen kohtaloonsa ettei ketään koskaan löydy tai saati saa vierelle. Tuntuu niin pahalta tämä epävarmuus rakkaudettomasta elämästä että pistää aika matalaksi koko elämän ja olon. Ei kukaan voi auttaa eikä ole ketään jolla olisi jakaa samoja toivottomuden tunteita,en tiedä mitä tehdä vai tehdäkkö mitään. Tekisi mieli kiroilla ja vihastua vaikka vaan itselle ja lyödä päätä seinään.
Toivottomuus rakkaudessa
PääkinKipeä
20587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Koetapa nauttia siitä omasta elämästä muuten ja huolehtia omasta terveydestäsi sekä fyysisestä kunnosta ja harrastaa, tavata ystäviä sekä mennä sitten kesän rientoihin mukaan, niin eiköhän siihen rinnalle vielä joku löydy. Jos etsimällä etsii tai rikkinäisenä edellisestä suhteesta ajautuu jonkun syliin tai sylistä syliin, niin hän on harvemmin se oikea sulle. Ajaudut vain tunneriippuvuudesta toiseen, kun et ole päässyt kuiville edes edellisestä suhteestasi ja ihmisestä siinä. Oletko kenties ihminen, joka haluaa kylpeä jatkuvasti pelkässä euforian tunteessa ja vain rakastua? Rakkaus, kun ei ole sitä.
Se että ihminen toivoisi saavansa rakkauden/rakkautta niin aina hitto mässytetään jostain tunneriippuvuudesta ja siitä että se ihminen on sellainen että aina pitäisi olla joku tunne johonkin. Ei se aina sitä ole,ei ainakaan minun kohdallani ja sitä paitsi et tiedä elämästäni yhtikäs mitään,joten aika tylyä on puhua tuollaisesta varmasta olettamuksesta.
En tiedäkään, siksipä kysymysmerkin nakkasin. Itsehän avauksesi teit, niin kai sitä saa kommentoida ja kertoa oman näkökulmansa, turha siitä on itseensä ottaa.
Tottakai saa mutta täälläkin ja muualla erittäin monesti kaupataan sitä tunneriippuvuutta, kun joku kirjoittaa että haluaisi löytää rakkauden tai muuta vastaavaa eli se kyllä tuntuu aika kurjalta ja tuomitsevalta varmasti monesta vaikka sellaista se ei välttämättä ole mutta ihan miten vain.
Se, että vierelleen hyvän kumppanin löytää eikä vaan muka ajaudu sopimattoman syliin on kyllä oikeasti aika paljon tuuristakin kiinni ja mi vanhempi olet niin sitä vähemmän niitä potentiaalisia edes kohtuu hyviä kumppaniehdokkaita on. On erilaisia tunne-elämän häiriöisiä, joilla ei ole taitoja, tietoja tai haluja saada asioitaan kuntoon, päihderiippuvaisia, väkivaltaisia, pinnallisia ym. Ja noista monista jutuista et kyllä monesti tiedä ennenkuin suhdetta on ollut jo jonkin aikaa eli huonolla tuurilla ja mitä vanhempi olet niin sitä todennäköisemmällä tuurilla löydät tuollaisen ja ajaudut suhteesta toiseen. Ja kyse ei ole siitä, että etsisi komeaa. Komeat ovat yleensä itserakkaita, sitoutumiskelvottomia ja rumemmat mielenterveysongelmaisia. Miksi siis riskeerata sydäntään ja itseään, rakkaus yleensä pelkästään satuttaa. Elää voi hyvinkin ilman rakkautta ja seksiä.
Olisiko esi-isillimme pitänyt aikoinaan saarnata tunneriippuvuudesta ja tarjota jotain lääkettä rakkauden kaipuuseen sekä todeta että et sä ole rakastunut vaan masentunut?
Luulisin että aika monet ihmiset haluaisivat rakastaa ja tulla rakastetuksi,kyllä mä ymmärrän että on toki olemassa sellaisia ihmisiä jotka ryntäävät heti suhteeseen edellisen loputtua, tai sitä että ollaan kokoajan jossain erinäisissä suhteissa koska ei voi olla hetkeäkään yksikin tai ei voida elää itsekseen ilman että vierellä olisi aina joku.
Niitä ihmisiä voi sanoa ehken tunneriippuvaisiksi ja he varmaan pelkäävät olla yksinään. Mutta itse viihdyn joskus ihan hyvin itsekseen ja se ei ole ongelma, mutta kyllä minä olen alkanut todella kaipaamaan pitkästä aikaa sitä rakkauttakin ja läheisyyttä, vastavuoroista sellaista. Olen kyllä alkanut miettiä vakavasti että ilmeisesti en vain tässä elämässä taida sellaista saada, kun ei sitä jaksa enää edes toivoa,olen kahden vaiheilla päätöksessä elää yksin lopunelämäni tai sitten pitää yllä toivoa jostain ilmeisen turhasta toivosta rakkauden löytämisestä ,kun ei vaan enää jaksaisi arpoa ja elätellä turhaa.
Tämä maailma tuntuu jotenkin päinvastaismaailmalta jos ihminen vaihtaa paria kuin sukkia on normaali ja taasen ihminen joka pitkän yksinolon jälkeen ajattelee että parisuhdekin voisi olla kiva niin v**tu oot läheisriippuvainen ja masentunut otappa tuosta noita pillereitä lopunelämääsi sillä se rakkaudenkaipuu lähtee no ei se oikeastaan lähde mutta lääkärisetä saa sillä ilmaisia "koulutusmatkoja" sekä ehkä hieman hilloa leivän päälle.
Olen samaa mieltä kanssasi.
Kiva että joku on kanssani samaa mieltä kun alkaa pikkuhiljaa vi**ttaa oikeasti "yhteiskunta" ja päättäjät sekä asiantuntijat..
Jotenkin tuntuu jopa siltä että kun Kain aikoinaan tappoi raamatussa niin ehkä se ei ollutkaan niin vaan hänestä tehtiin syntipukki tai johdateltiin tekoon ja tämä kaikki oli suunniteltua jotta meitä voidaan tutkia ja rangaista vedoten johonkin perisyntiin. Papitkin puhuvat perisynnistä mutta mikä se sellainen on? Voisiko joku pappi tai teologi joka todennäköisesti lueskelee sivuja lääkärin kanssa kertoa mikä on perisynti?
Raamatussa myös on kirjoitus että Jeesus karkoitti demoneja ihmisestä joita ilmeisesti oli ihmiseen pesiytynyt? Eikö tämä ole vähän kuin skitsofrenia tai persoonallisuushäiriö?
No en ole mikään erityisen uskonnollinen vaikka kirkkoon kuulunkin joten en osaa sanoa.
Uskon kohtaloon mutta se on sellaista että vaikka on kohtalo niin joskus pitää avittaa sitä kohtaloa eikä jäädä laakereille lepäämään jos on vain selvä mahdollisuus johonkin.
Mielestäni kohtaloa voidaan johdatella jo pelkästään sillä että jotkut meistä ovat luontaisia puheenpitäjiä ja jotkut eivät mutta kaikki joutuvat pitämään esitelmiä kouluissa tällainenkin on jo mielestäni paholaisen palvontaa.
Niin onhan se erityisen hieno, tosin aika karheekin matka, se parisuhteeksi kutsuttava systeemi, jonka kautta voi saavuttaa sen avoimen vilpittömän tilan, jossa voi toista rakastaa ja tulla rakastetuksi. Se on ainutlaatuista. En ole pyrkinyt siihen ja se on tullut täysin vahingossa ja aivan sivumennen muun elämän ohessa. Ihastuin ohimennen, tulin ajautuneeksi parisuhteeseen, tulin jatkaneeksi sitä. Vuosien varrella sattunut ja tapahtunut vaikka mitä, suhde on jatkunut, ja sitten sitä huomaa, että on saanutkin kokea rakastamisen. Ei siis pelkkää toisesta hullaantumista ja rakastumistan, vaan rakkauden.
Sitä toivoo, että mahdollisimman moni voisi kokea rakkauden. Kuitenkin yhä useammat parisuhteellisetkin jäävät rakkautta vaille, saati että yksinäiset varsinkin. Toki seksuaalinen/romanttinen rakkaus eivät oo ainoat mahdollisuudet rakkauteen... siis rakkaus on paljon enemmän kuin ihmissuhde. Ja rakkautta ei saa oikeastaan siitä suhteesta tai kumppanista, vaan ikään kuin sitä oppii rakastamaan elämää ja itseään suhteessa ja sen vuoristoradassa, ja se muuttuu sellaiseksi laajemmaksi rakastamisen tunteeksi, joka tietenkin henkilöityy siihen yhteen ihmiseen, jonka kanssa matkaa on taivallettu. Suhteeseen, joka on näyttänyt omat kipukohdat.
Toivon osaksesi tällaista matkaa.
Kiitos mukavasta,mielenkiintoisesta ja avarasta mielipiteestä ja toivotuksesta. Mutta en tiedä, kaikille ei ole vaan jaettu niitä matalampia esteitä vaan ehkä sellaisia joiden läpi pitää mennä korkeammalla esteellä tai huonoimmassa tapauksessa ne ovat niin korkeita että niistä on mahdotonta mennä ylitse.
Niin se on jännä juttu kun nykyaikana on olemassa johtajia joita tunnen jotka ovat päässeet asemaansa todella paljon helpommalla kuin mitä tulevat sukupolvet tiedän sen koska itse myönsivät niin eikös tämä ole periaatteessa sama asia?
Otan osaa, samoja tuntoja...
Mukava vaikkei tietenkään sillälailla mukava kuulla että on muitakin samassa tilanteessa. Samoin sulle! Täytyy tehdä jokin ratkaisu joka on kaikkein parhaaksi sillä ei tälläistä jaksa lopunelämäänsäkään.
Onko sinulla jokin rakkauden kohde, johon olet rakastunut ? Teidän välillä ei ole tapahtunut mitään. Suosittelen kuitenkin kertomaan hänelle. Hän voi olla ujo myös, niin pääsette eteenpäin.
Minusta ujous ei ole este vaan voimavara jonka avulla saa ylitettyä itsensä. Ota erilainen kanta ujoudellesi ja lähesty rohkeasti sitä viimevuonna kohtaamaasi naista.