Vaellusturinat

yliperä

Olen jonkin verran liikkunut Lapissa,käyn siellä 2-3 kertaa vuodessa. Kaverini tai vaimon kanssa kanssa käyty hiihtämässä ja lyhyempiä patikkaretkiä tekemässä.
Saimme sitten kaverin kanssa idean,että voisimme viettää hieman erilaisen loman ja osallistua jonkun kämpän tai muun kohteen kunnostustalkoisiin, joita kuulemma retkeilijät järjestävät. Me molemmat olemme rakentaneet paljonkin ja jonkinlainen tuntuma tällaisiin hommiin on.
Lueskelimme näistä mm. Vaellusturinat-palstalta, siellä oli juttua, kuvia yms.
Kaverini yritti sitten rekisteröityä, jotta olisi voinut asiasta kysellä ja hommaa suunnitella.
Mutta, keskusteluhan on suljettu ulkopuolisilta. Muodollisesti sinne kyllä pääsee,mutta käytännössä ei. Pari yritystä, jonka jälkeen huomattiin, ettäpitäisi olla joku maksullinen sähköpostiosoite, jolla pääsee rekisteröitymään. Kukaan ei vastaa tiedusteluihin, jos asiasta kysyy.
Saimme selville parin palstalla aktiivisesti pyörivän oman sähköpostiosoitteen ja mietimme, voisiko sitä kautta jotenkin yrittää.
Tässä kohdin sitten kuitenkin päätimme, että antaa olla. Emme halunneet näiden yksityisyyttä loukata. Asia ei kuitenkaan ole heidän omansa.
Mutta, ihmetyttää tuo tilanne. Palstalla on todella hienoja matkakuvauksia ja paljon arvokasta historiatietoa ja hyödyllistä oppia vaeltajille.
Ilmeisesti takavuosina on ollut joskus jotain häiriköintiä, jonka vuoksi uusien rekisteröintiä on haluttu vaikeuttaa.
Tietääkö joku, minkä firman tai operaattorin sähköpostiosoitteella rekisteröitymään pääsee?
Alkoi tosin jo vähän arveluttamaan, että onko parempi pysyä asiasta erossa ja jatkaa taivallusta omassa porukassa.
Joissakin keskustelusäikeissä oli merkkejä myös siitä, että vaeltajien määrän kasvusta oltiin vakavasti huolissaan. Voisiko olla mahdollista, että ylläolevat ongelmat liittyisivät tähän? Porukka ei halua, että varsinkin Lapin poluille ja kairoihin tulisi uusia tallustajia?

33

3049

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Montanimimerkkiä

      Vaellusnetissä Admin kirjoittelee liki yksin monella nimimerkillä!

    • lapin-poika23

      Jaa toka kirjoittaja edustaa juuri niitä kusipäitä joiden takia rekisteröinti kiristettiin aikoinaan ja vieläkin kerran kuussa pihalle sieltä lentää trolli.
      Jokaisella jolla on oma puhelinliittymä tai nettiliittymä on myöskin e-posti joka kuuluu kaikkiin liittymiin ilmaiseksi. Oma nimi tai muu järkevä e-postin kun tekee pääsee tietenkin sisälle. Jos ette osaa niin kysykää operaattiriltanne miten e-posti tehdään. Tietenkin prepaidliittymillä tai laittomasti toisten wifiä kättävät ei pääse tuonne.

      • pitäkööttunkkinsa

        Ei ole ainakaan Telian puhelinliittymässä tai mokkulanetissä ilmaista sähköpostia.
        Kysyin itse juuri eilen Telialta asiasta ja maksaa kuulemma muutaman euron /kk.
        Tuolla Vaellusnetin Adminilläon itsellään ilmainen sähköposti käytössä, mutta ei salli muiden rekisteröityä gmaililla tai vastaavilla. Reilu meininki...


      • Hvester

        Minulla on Kaisanetin omissa nimissä oleva laajakaistaliittymä, valokuitu. Mistä tähän saa sen ilmaisen sähköpostiosoitteen?


      • pääsiäiskuru

        Minulla on vasta hankittu Elisan laajakaistaliittymä ja kysyin, että saako siihen sähköpostiosoitetta. Vastaus oli asiakaspalvelussa, että ei saa enää uusia.
        Sama vastaus Telialta.
        Vaellusnetti on periaatteessa hieno sivusto, jossa on paljon hyvää tietoa kerättynä ja onneksi niitä vanhoja voi sentään vielä lukea.
        Lapsi on kuitenkin menossa pesuveden mukana hyvää kyytiä typerän sähköpostisäännön myötä.
        Olisiko liian vaikeaa vaatia ensirekisteröinti vain pankkitunnuksilla?
        Minä ainaki olisin valmis maksamaan vaikka muodollisen vuosimaksunkin, jolla katettaisiin asiallisen moderoinnin kustannukset.
        Nykytilanne on aika pimeä...


      • Anonyymi
        pitäkööttunkkinsa kirjoitti:

        Ei ole ainakaan Telian puhelinliittymässä tai mokkulanetissä ilmaista sähköpostia.
        Kysyin itse juuri eilen Telialta asiasta ja maksaa kuulemma muutaman euron /kk.
        Tuolla Vaellusnetin Adminilläon itsellään ilmainen sähköposti käytössä, mutta ei salli muiden rekisteröityä gmaililla tai vastaavilla. Reilu meininki...

        Kyllä minä olen siellä gmaililla.


    • Montanimimerkkiä

      Kolmas kirjoittaja edustaa vaellusnettiläistä eli Adminia. Sanavalikoimaan kuuluu erityisesti kusipää.

    • Vaeltaja_savosta

      Ei nämä aktiivitkaan voi asiassa auttaa teitä, sillä heillä ei ole keskusteluyhteyttä palstan ylläpitäjään. Pienen piirin puuhastelua joka tapauksessa. Suosittelen esim. Facebookin Tulilla-yhteisöä, jos haluaa keskustella näistä aiheista.

      Jos jollain porukalla olisi kiinnostusta ja taitoa niin voisin olla mukana, jos perustetaan vaellusaiheinen keskustelupalsta, jossa on järki mukana ylläpidossa. Voin vaikka maksaa ekan vuoden palvelin- ja domainmaksut.

    • Lton

      https://vaell.us/ oli jossain vaiheessa jonkinlaisena vaihtoehtona. Se ei vaan jostain syystä lähtenyt tulille vaikka pohja ja toteutushan on siistimpi kuin esim. vaellusnetissä. Tulihan tuolla itsekin väännettyä muutamat viestit. En sen vuoksi, että olisin vaellusnetistä potkuja saanut. , Taisin noin tuhat viestiä sinnekin kirjoittaa, mutta kun sivustolla alkoi nk. suuret puhdistukset, jotka veivät pois muutamia tosi fiksuja kirjoittajia niin lähdinpä samassa aallossa litomaan minäkin. Rentoa ja asiallista vaellussivustoa tosiaan maahamme kaivattaisiin. Facebookiin en itse vaivaudu, ko. palvelu ei tunnu ihan omimmalle.

    • XM-Hannu

      Minä myös olisin halunnut kirjautua turinoihin, mutta kait siellä on sisäpiiri liian tiukka... joten annoin olla.

      • UnelmaSirpaLeenako

        On ymmärrettävää, jos häiriköt karsitaan pois.
        Tapa sen tekemiseen on vaellusturinoissa väärä. Nyt tehdään paljon hallaa hyvälle asialle, lapsi menee pesuveden mukana.
        On outoa, ettei porukka turinoissa saa järjestettyä asiaa kuntoon.
        Vai onko kuitenkin kyse uskonlahkon tapaisesta fanaattisuudesta, jossa vain yksi ja ainoa tapa ja mielipide on sallittu?


    • Montanimimerkkiä

      Seuraava teksti on lainattu Vaellusnetistä:

      "islaminuskoisen ja rättipään tappaminen ei ole mikään rikos vaan kristityillä on oikeus ja velvollisuus tappaa islaminuskoisia."

      Moninimimerkkinen Admin pitää tekstiä oikeaan osuneena!

      • enpähänusko

        Kovin on rasistinen tuo vaellusnetti. En kyllä usko, että Admin tuollaista kirjoittaisi.


      • PekkaKusiSeinälle

        Metsästävät persut kehuskelee mitä tuli ammuttua......


    • eipääsyä

      Olin itsekin kiinnostunut kyseisestä palstasta, mutta huomasin tosiaan että maksuttomalla sähköpostiosoitteella ei pysty rekisteröitymään, joten haaveeksi jäi. Sittemmin olen tosin saanut lukea, että kyseessä on lähinnä espoolaisten varustehifistelijöiden "erä"palsta, jota hallitaan lahkomaisin ottein. Ei siis ihme ettei ulkopuolisia haluta rinkiin.

    • Kukkiluuvi

      Myös Google Plussassa on Tulilla ryhmä, missä jaetaan tietoa näistä talkoista. Sinne pääsee Google-tilillä.

    • Gghhhhgg

      Kumma kun en kuulu mihinkään " lahkoon",ja mulla on gmail-osoite ja silti olen mukana
      Ai juu, en myöskään kirjoittele asiattomia

    • Ounlyvaan

      Eikös nyt melkein jokaisella ole työsähköposti? Ihan jotain rasvanäppiduunareita lukuunottamatta.

      • espoolaisten.klikki

        Eli esimerkiksi työttömät tai eläkeläiset eivät kelpaa vaellusnettiin? Eivät myöskään köyhimusduunarit, joilla ei ole työsähköpostia.


      • Ounlyvaan
        espoolaisten.klikki kirjoitti:

        Eli esimerkiksi työttömät tai eläkeläiset eivät kelpaa vaellusnettiin? Eivät myöskään köyhimusduunarit, joilla ei ole työsähköpostia.

        Hyvin uhriuduttu, mallikelpoinen suoritus! Kerro nyt ihan omin sanoin, miten viestistäni voi vetää tuon johtopäätöksen. Nimittäin ei voi, ellei ole vintti aivan sekaisin. Btw. milloin olet tavannut köyhän duunarin. Ainakaan siihen verrattuna, että palkka juoksee jatkuvasta röökillä istumisesta, kahvin ryystämisestä ja valittamisesta?


      • espoolaisten.klikki
        Ounlyvaan kirjoitti:

        Hyvin uhriuduttu, mallikelpoinen suoritus! Kerro nyt ihan omin sanoin, miten viestistäni voi vetää tuon johtopäätöksen. Nimittäin ei voi, ellei ole vintti aivan sekaisin. Btw. milloin olet tavannut köyhän duunarin. Ainakaan siihen verrattuna, että palkka juoksee jatkuvasta röökillä istumisesta, kahvin ryystämisestä ja valittamisesta?

        Kyllä palvelualoilla pätkätöissä on melko persaukista sakkia. Eikä niissä hommissa yleensä jaeta henkilökohtaisia firman sähköpostilootia. Että silleen.

        Itsehän vihjasit, että "melkein jokaisella" on työsähköposti. Kun ei ole.


    • Vargadmin

      Ilmeisesti Vaellusnetin Admin kävi poistattamassa edellä olevan tekstin, joka oli lainaus Vaellusnetistä, siis yksi yhteen. Mitään ei oltu lisätty eikä poistettu.

      • vargadmin

        Outoa on, että poistetaan teksti, jossa vaellusnetin omin sanoin kerrotan, mitkä sähköpostiosoitteet eivät kelpaa vaellusnetissä. Luulisi, että juuri se on osa tämän säikeen keskustelunaihetta,

        Eli jo toinen aiheeton poisto!


      • retkeilijäeläkeläinen
        vargadmin kirjoitti:

        Outoa on, että poistetaan teksti, jossa vaellusnetin omin sanoin kerrotan, mitkä sähköpostiosoitteet eivät kelpaa vaellusnetissä. Luulisi, että juuri se on osa tämän säikeen keskustelunaihetta,

        Eli jo toinen aiheeton poisto!

        Joku kyseli, etteikö kaikilla muka ole työsähköpostia.
        No, minä olen eläkkeellä ja pari vuotta sitten luovuin työsähköpostista.
        Kirjoitin vaellusnetin adminille kohteliaan sähköpostiviestin, jossa pyysin hyväksymään minut keskustelijaksi. Laitoin viestiin omat henkilötietoni ja osoitteen yms. Ei minkäänlaista vastausta.
        En ole koskaan kirjoittanut mihinkään nettipalstoille asiattomuuksia, nytkin olisin kirjautunut omalla nimelläni, en nimimerkillä.
        On melkoista touhua...


      • Raterite

        En osaa sanoa, miten toi blokkaus on tehty, mut jos se on niin, että kaikki tietyt päätteet menee suoraan roskiin, niin ei se kohteliaskaan viesti auta, kun ei pääse perille. No mutta tunnet varmaan jonkun, jolta löytyy tuollainen "virallinen" osoite ja hän voi esittää asian puolestasi. Ja sitten maksulliset sähköpostitkaan ei kustanna, kuin muutaman euron kuukaudessa.


    • Ei_mulla_muuta

      Potentiaalisesti hyvä yhteisö on pilalla täysin kelvottoman ylläpitäjän takia.

    • ccbbhyytiijjk

      Voisihan se Adminkin avata suunsa näistä asioista. Mutta eipähän tee sitä paitsi nimimerkin takaa. Montakohan viestiä on tänne kirjoittanut kusipäistä ja muista.

    • Enoorölli

      sisällön taso on laskenut huomattavasti Vaellusnetissä. On kyllä monella muullakin harrastuspalstalla.
      kaikki kun on jo kirjoitettu, enää on pelkkää paskanjauhantaa.

    • muumi99

      mulla gmail ja hyvin olen päässyt vaellusnettiin mukaan.

    • aikaou

      aika outo juttu. minullakin on gmail ja aivan ongelmitta olen päässyt kirjautumaan vaellusnettiin jäseneksi. jäsenenä olen ollut noin neljä vuotta. terveisiä, simo

    • Käsitoisentaskussa

      http://docplayer.fi/12904851-Lansi-ja-sisa-suomen-aluehallintovirasto-ymparistolupavastuualue-pl-277-uimalankatu-1-33101-tampere.html
      Käsi toisen taskussa?

    • Anonyymi

      Missä oikeita vaellus foorumeita? Ei taida olla kysyntää?

      • Anonyymi

        Relaa.com on sitkeästi olemassa, mutta ei siellä ole trafiikkia muualla kuin kirpputorilla. Joskus 15 vuotta sitten se oli oikein vilkas alusta. Facebook, tuo kelvoton keskustelupaikka, vie miehet ja naiset.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      138
      4330
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      334
      2169
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2044
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1871
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1790
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1770
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      479
      1604
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1429
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      476
      1330
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1316
    Aihe