Olen ollut hyvin mietteissäni. Pitäisikö minun ottaa lapsuudenaikaiseen ystävääni yhteyttä? Pelkään, että jos yhteydenotto aiheuttaisi vaan hämmennystä. Onko nyt sopiva hetki? Näkyykö valoa tähän ystävyyssuhteeseen?
Kiitos
Kiitos
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hän yllättyy ja hämmästyy, mutta positiivisesti. Ota yhteyttä häneen. Ystävyytenne ei tule enää samanlaiseksi kuin se oli silloin, olettehan molemmat jonkin verran eri ihmisiä nyt, mutta siitä on molemmille iloa.
Kiitos, kun vastasit. Kuulin, että ystävälleni oli tapahtunut iloinen perhetapahtuma. Jos lapsuudenajan lupaukset pitävät paikkaansa, osallistunko minä jotenkin tähän.
Et välttämättä. Älä muistuta häntä niistä lupauksista. Hän muistaa ne itse jos muistaa ja toimii sitten niin kuin haluaa. Jos hän ajattelee sinun unohtaneen se, hänellä on vapaus toimia niin kuin haluaa eikä velvollisuudesta. Se säästää teidät molemmat kiusalliselta tilanteelta. Hän on voinut luvata saman jo nykyisille ystäville eikä voi siksi pitää lupausta ainakaan tällä kertaa.
Kiitos kun vastasit. Näkisitkö, että hän ottaa jonku muun ystävän tehtävään kuin minut? Eli mikä on lopputulos?
vielä. Hän miettii asiaa.
Kiitos. Voi olla , että se asia onkin jo päätetty ja minä olen kysymyksissä myöhässä.