Rivoa Riittaa kesäisenä päivänä

zentai

Tässä viime aikoina on tullut kaiholla muisteltua vuosien takaisia sinkkuaikoja, ja sitä vapaan ja irstaan seksin kulta-aikaa. Mieleeni palaa yhä uudelleen eräs heinäkuinen päivä täällä kanta-hämeen maalaiskunnassa, jossa olen aina asunut lapsesta saakka. Olin tutustunut yhdellä eroottisella kuvafoorumilla 52-vuotiaaseen myyntiedustajaan uudeltamaalta. Riitta oli pitkä ja rehevä, omien kertomustensa mukaan varsin menevä nainen. Hän oli naimisissa mutta lapseton tavallisessa avioliitossa miehensä kanssa. Itsehän olin tuolloin 25-vuotias urheilijanuorukainen, ujo mutta varsin halukas jahtaamaan varttuneempia puumia. Fantasiani ovat aina olleet näiden tammojen tyydyttäminen ja heidän "leikkikalunaan" oleminen.

Silloin elettiin heinäkuun alkua, minulla oli takana jo kuukauden mittainen tauko seksistä, sekä myös itsetyydytyksestä. Olin päättänyt etten runkkaa ennenkuin olen oikeasti päässyt pukille tyhjentämään täydet pallini. Olin vieraillut päivittäin Riitan sivuilla ihailemassa hänen kuviaan, yhtä kuvaa en voinut vastustaa, siinä Riitta poseerasi tiukoissa farkuissa Ja topissa, jaloissaan hänellä oli mustat korkeakorkoiset ylipolven ulottuvat nahkasaappaat. Hänen farkkunsa ja pikkuhousunsa olivat laskettuna reisien korkeudelle ja hän pyllisti selkä kaarella niin että hänen uskomattoman sileä ja kiihottava anuksensa oli houkuttelevasti esillä. Kuvatekstissä luki "tulisitko astumaan kiitos". Aina kun näin tuon kuvan niin kaluni pullistui sekunneissa täyteen stondikseensa. Jos olisin edes hipaissut sitä olisin tykittänyt lastit samantien ruudulle, joten piti olla tarkkana ettei pilaisi pitkään säästeltyjä lasteja ennenaikojaan... Olin tutustunut Riittaan pikkuhiljaa, kehuimme toistemme kuvia sekä juttelimme pääasiassa seksistä. Viime päivinä keskustelumme oli ollut jo mielettömän Härskiä Ja huomasin Riitankin olevan oikeasti kiihottunut minusta Ja kuvistani että jutuistani.

Yhtenä aamuna Hän kertoi suureksi yllätyksekseni tulevansa vielä tänään iltapäivällä vierailulle kotikuntaani. Vereni seisahtuivat Ja sydän sykähti, ajatukseni sumenivat Ja tajusin että Nyt pitkään odotettu tilaisuus naida Riittää saattaisi, tai tarkemminkin olisi pakko toteutua. Kaluni kovettui välittömästi Ja aloin kiireisesti miettiä mitä kirjoittaisin takaisin. Samantien Riittakin tuli online sivustolle ja kirjoitti ruudulleni :" haluuks naida mua peppuun tänään :-*) " . Vastasin päättäväisesti että " haluun ilman muuta! tuuks mun luo kylään?. Riitta kijoitti takasin et "Tullaan miehen kans asuntoautolla, sillon joku peli keskuskentällä. Meil on kaks tuntia aikaa :) " . Viesti pelästytti mutta samalla kiihotti minua suunnattomasti, pettäisikö hän miestään kanssani härskisti tämän pelatessa pesäpalloa tietämättömänä mitä heidän asuntoautollaan samaan aikaan puuhaltaisiin... Tilanne jännitti minua ja vähän pelottikin, nyt minun piti vielä hoitaa homma himaan kunnialla ja nussia tuota rehevää amatsooninaista joka oli yli 2 kertaa minua vanhempaa naista niin että pääsen jatkossakin ottamaan häntä. Tiedän että netissä on vino pino muita halukkaita, joten minun on pystyttävä parhaaseeni! Samalla tajusin kuinka täydet pussini tulisivat olemaan pinteessä tämän rouvan käsittelyssä, mutta toisaalta olipahan myös varakuteja säästössä riittävästi :-)

Riitta kirjoitti: "voidaan juoda päiväkahvit meidän asuntoautossa, miehen matsi alkaa klo 15. Sanoin miehelle että tekee mieli pistää vähän kevyempää ylle, laitan ne saappaat ja leningin... Tuu sinne parkkikselle kolmeks, niin tutustutaan ja katotaan keksinkö käyttöä sulle "

Olin entistä kiihottuneempi. Tiesin että hän tykkää pienestä kiusoittelusta ja dominoinnista nuorten miesten kanssa, hän oli kirjoittanut aikaisemmista seikkailuistaan pieniä pätkiä minulle aiemmin. Minua kiihotti eritoten tarina jossa hän oli treffaannut kaksi kaverusta viime kesänä mökillä, he olivat suorittaneet joka aamu kalujen mittaus kilpailun...suurempi kaluinen sai nussia sen päivän ajan Riittaa toisen joutuessa katselemaan. (jatkuu:)

4

3148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zentai

      ... Kahtena ensimmäisenä päivänä oli sama poika voittanut mutta kolmantena oli ollut nuoremmalla kalu paremmassa tanassa, ja niin hänkin oli päässyt nussimaan Riittaa. Riitta kertoi poikien olleen älyttömän kiihottuneita leikistä ja kovaa kyrpää oli ollut tarjolla käytännössä ympäri vuorokauden ajan kolme päivää putkeen.

      Lähdin juoksulenkille saadakseni ajatukseni pois seksistä, lenkki meni mielettömällä energialla ja tämän jälkeen pääsin lämpimään suihkuun pesemään itseni. Sheivailin huolella kaluni sängen ja ihailin täysiä roikkuvia kiveksiäni... Kohta ne pääsisivät maistamaan herkkua jos onni olisi läsnä.

      Puin pelkät urheilushortsit ja hihattoman ohuen paidan ylleni, olihan ulkona yli 25 astetta ja helteinen kesäpäivä. Pian olikin aika lähteä kävelemään keskuskenttää kohti, kello oli 14.45. Fiilikset olivat korkealla ja kalu shortseissa jo valmiiksi puolikovana roikkuen lahkeessa. Kohta alkoivat alkamaisillaan olevan pesäpallo-ottelun äänet jo kuulua...pillin vihellyksiä ja huutoja. Lähestyin kenttää ja näin jo kauempaa asuntoauton parkkipaikan takareunassa...kävelin varmoin askelin kohti autoa, auto oli n. 100 metrin päässä kentästä. Samassa näin naisen tulevan auton sivuovesta ulos ja katsovan suoraan kohti minua...minua jännitti ja käteni hikosivat... kalukin oli jo ehtinyt veltostua löysäksi housuissani jännityksestä. Sen täytyi olla Riitta...nainen oli ehkä 180cm pitkä ja rehevä... Tumma lyhyt tukka ja muodikkaat aurinkolasit sekä nuo uskomattoman hyvän näköiset korkosaappaat jaloissaan, päällä niukka mekko joka paljasti nuo lihaisat reidet pitkälle ylös asti.

    • Runkrunk

      Sopivasti lihava!

    • vanhakalu

      Tuo ois ihan liian paksu perhoseks. Itse tykkään nuoresta ja tiukasta lihasta. Tykkään uittaa vanhan kaluni nuoren naisen(ei sakkolihaa, mutta nuorta!!) pipariin, koska se on parasta mitä vanha mies voi saada. Itse olen ruma vanha pitkä lihava mies mutta osaan nussia ja vielä toimii niin saan mitä haluan.

    • zentai

      ...mitäs sitten asuntoautossa tapahtuikaan ... Siitä ehkä lisää myöhemmin :))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      43
      1805
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      207
      1238
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1137
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1086
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe