Meillä alkaa vanhat matot olla vaihtoa vailla.
Katselin että Helsingistä löytyy parikin paikkaa jotka tekevät veneiden mattoja.
Pitäisi olla kumipohjaisia ja mielellään suht edullisia.
Mistä olette hankkineet mattoja?
Katselin että Helsingistä löytyy parikin paikkaa jotka tekevät veneiden mattoja.
Pitäisi olla kumipohjaisia ja mielellään suht edullisia.
Mistä olette hankkineet mattoja?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä ostetaan sitä kumipohjaista käytävämattoa mitä saa lähes jokaisesta rautakaupasta ja leikataan siitä itse veneeseen sopivat kimpaleet.
Alkuvuosina kelpuutimme vain vaaleapohjaiset ja myöhemmin myös tummemmalla kumilla alapuolelta pinnoitetut. Mattoa saa siis rullatavarana eri leveyksillä ja kun sen leikkaa saksilla / mattoveitsellä veneessä paikanpäällä mittoihin niin hyvä tulee - ei tarvitse päärmätä reunoista kun ei rispaannu.
Huono puoli näissä kaikissa on se, että kumi kovettuu suhteellisen nopeasti, eli 4-5 vuodessa ja tulee liukkaaksi jolloin matot on syytä uusia, vaikka päälipuoli säilyykin lähes uuden veroisena paljon pidempäänkin
Meillä on viime vuosina ollut Ikean käytävämatoista kootut teokset. Pentukoiran kanssa ei haluttu investoida mattoihin. Vielä on yksi avaamaton rulla jäljellä ja sen jälkeen täytyy taas mennä kauppaan ... varmaan Ikeaan.
Aiemman kuomukeskustelun perusteella kannattaa ilman muuta tilata Bulgariasta. Mitat vaan sinne ja priimaa pukkaa.
Terassimatto toimii hyvin. Kestää kosteutta ja kuivuu nopeasti.
Ei taida kukaan tuoda Suomeen noita jenkkimattoja joita veneissään käyttävät. Eivät homehdu eikä pala, ja ovat kivan pehmeitä tapsutella. Pitää varmaan jenkeistä suoraan tilata, vuosia pyydystetty messuilta.
Just huomasin tori.fi:ssä venetarvikkeet ja -varaosat osastolla tuoreen ilmoituksen jossa kaupataan mittojen mukaan tehtäviä venemattoja..