Olen laittamassa pihalle pari kasvulavaa. Kaivoin niille kolot nurmikkoon, koska haluan aika syvän kasvualustan mm. porkkanalle. Ongelmaksi tuli n. "pari kottikärryllistä" vanhaa nurmikkoa joka on täynnä vuoenputkea, maahumalaa ym. En tohdi viskata niitä pihan perälle ettei lähtisi rikkakasvit leviämään luontoon. Laitoin ne nyt jätesäkkeihin. Ajattelin että jos mätääntyisivät niissä, voisin sitten myöhemmin heittää mullat sinne pihan perälle. Kuinka kauan niiden pitää olla säkeissä että vaara rikkakasvien leviämisestä on ohi? Vai onko jotain muuta konstia? Pienelle rivaripihalle ei kompostia mahdu eikä taloyhtiön roskikseen kehtaa viedä.
minne vanha nurmikko kasvulavan alta?
7
514
Vastaukset
- jjfgjl
Juuristo ylöspäin sinne pihan perälle. Katekangasta päälle ja haketta. Pari pensasta kasvamaan.
- poltinkarva
Anna olla säkeissä, jossain pihan perällä ja säkkien suut tiukasti kiinni. Syksyllä voi käydä kaatamassa vettä säkkeihin. Jos ensi keväänä olisivat vaarattomia.
- ghfhhhg
Umpinaisissa säkeissä materiaali mätänee. Ilmaa pitää saada. Kompostikin rupeaa haisemaan väärin tehtynä.
"Mätäneminen on tapahtuma, jossa pääasiassa anaerobiset bakteerit hajottavat eloperäistä ainesta vähähappisissa tai hapettomissa olosuhteissa. Mätänemisessä varsinkin proteiinit hajoavat kemiallisesti siten, että syntyy epämiellyttävän hajuisia ja myrkyllisiäkin yhdisteitä, kuten rikkivetyä, indolia, skatolia ja merkaptaaneja.[1] Mikäli happea on läsnä riittävästi, tapahtuu mätänemisen sijasta lahoamista.[1] Mätänemistä aiheutuu ihmisen toiminnasta johtuen muun muassa kaatopaikoilla, jolloin ilmaan vapautuva metaani toimii kasvihuonekaasuna. Luoduissa olosuhteissa tapahtuvaa mätänemistä voidaan hyödyntää esimerkiksi polttoaineena käytettävän biokaasun valmistamiseksi, jolloin prosessia kutsutaan mädätykseksi."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mätäneminen- poltinkarva
Meinaatko, että niitä vuohenputkia pitää oikein hoivata???
- 1tätönen
Poltinkarvan neuvo on muovisäkeistä on mielestäni hyvä, itsekin olen saanut hyvää multaa mustaan muovisäkkiin tungetuista pihan kasvijätteistä. Nähtävästi sinne on sitten tullut täyttövaiheessa happea tai säkki jossakin vaiheessa on saanut vähän reikiä.
- lföäll
Vähin erin sekajätteeseen.
- poltinkarva
Mätänemisprosessia voi edistää kaatamalla vettä säkkeihin ja laittamalla säkit auringonpaisteeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733644Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91981Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261323- 1341196
- 1001063
- 1091045
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701010- 60974
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6965- 35876