Yritän muotoilla asiaa, jota miettiny monta vuotta.
Elikkä, olen nuori nainen ja murrosikäisestä asti ihastunut/kiintynyt aikuisiin naisiin. Yleensä opettaja tai hoitokontakti.
Se alkaa aina pienellä kiintymisellä, joka johtaa voimakkaaseen ihastumiseen ja ajan kuluessa huomaan olevani ehkä jopa rakastunut.
Näitä on ollut nyt muutama tässä vuosien varrella ja tällä hetkellä tilanne on se, että olen ollut 1.5 vuotta erittäin voimakkaasti kiintynyt/rakastunut erääseen naiseen ja joka päivä suurimman osan ajasta ajattelen kyseistä ihmistä.
Pienikin vihainen/välinpitämätön ele saa mussa todella suuren reaktion, saatan olla koko loppupäivän todella apaattinen ja toimintakyvytön.
Jos hän viettää jonkun toisen kanssa aikaa enemmän kuin minun, olen liiankin herkästi mustasukkainen ja ajattelen, että oma seurani ei kiinnosta häntä tai en ole enää tärkeä.
Yritän kokoajan analysoida hänen eleitään minua kohtaan, vaikka tiedostan että mitään mahdollisuuksia ei ikinä ole.
Hänen lähellään olen lähes aina toimintakyvytön, en pysty luontevasti juttelemaan ja siis aivan lukossa.
Kohta on tilanne etten näe häntä enää joka päivä, toisinkuin nyt.
Ajatus siitä saa minut erittäin epätoivoiseksi ja surulliseksi, myöskin itsetuhoiseksi.
Jälkimmäisen takia mietinkin, että onko tämä nyt enää normaalin rajoissa?
Tämänhetkinen tilanne on ehkä kaikista voimakkain omalta osaltani, jos vertaan aikaisempiin tilanteisiin.
Olen siis ollut 7 vuoden aikana jatkuvasti ollut kiintynyt edes johonkuhun. Saatan kiintyä ensin voimakkaasti toiseen ja kun tapaan uuden niin saattaa edelliseen ihmiseen tunteet haihtua ja ikinä ei ole ollut tunteetonta paussia, aina pakko olla joku.
Tämä on henkisesti todella kuormittavaa ja aina tunteet yksipuolisia, koska aina sattuu olemaan se ammatillinen pätevyys syynä jne...)
Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Elikkä, olen nuori nainen ja murrosikäisestä asti ihastunut/kiintynyt aikuisiin naisiin. Yleensä opettaja tai hoitokontakti.
Se alkaa aina pienellä kiintymisellä, joka johtaa voimakkaaseen ihastumiseen ja ajan kuluessa huomaan olevani ehkä jopa rakastunut.
Näitä on ollut nyt muutama tässä vuosien varrella ja tällä hetkellä tilanne on se, että olen ollut 1.5 vuotta erittäin voimakkaasti kiintynyt/rakastunut erääseen naiseen ja joka päivä suurimman osan ajasta ajattelen kyseistä ihmistä.
Pienikin vihainen/välinpitämätön ele saa mussa todella suuren reaktion, saatan olla koko loppupäivän todella apaattinen ja toimintakyvytön.
Jos hän viettää jonkun toisen kanssa aikaa enemmän kuin minun, olen liiankin herkästi mustasukkainen ja ajattelen, että oma seurani ei kiinnosta häntä tai en ole enää tärkeä.
Yritän kokoajan analysoida hänen eleitään minua kohtaan, vaikka tiedostan että mitään mahdollisuuksia ei ikinä ole.
Hänen lähellään olen lähes aina toimintakyvytön, en pysty luontevasti juttelemaan ja siis aivan lukossa.
Kohta on tilanne etten näe häntä enää joka päivä, toisinkuin nyt.
Ajatus siitä saa minut erittäin epätoivoiseksi ja surulliseksi, myöskin itsetuhoiseksi.
Jälkimmäisen takia mietinkin, että onko tämä nyt enää normaalin rajoissa?
Tämänhetkinen tilanne on ehkä kaikista voimakkain omalta osaltani, jos vertaan aikaisempiin tilanteisiin.
Olen siis ollut 7 vuoden aikana jatkuvasti ollut kiintynyt edes johonkuhun. Saatan kiintyä ensin voimakkaasti toiseen ja kun tapaan uuden niin saattaa edelliseen ihmiseen tunteet haihtua ja ikinä ei ole ollut tunteetonta paussia, aina pakko olla joku.
Tämä on henkisesti todella kuormittavaa ja aina tunteet yksipuolisia, koska aina sattuu olemaan se ammatillinen pätevyys syynä jne...)
Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko keskustellut kenenkän kanssa?
Suosittelen menemään esimerkiksi psykologille juttelemaan. Ei kannata ajatella, että se olisi nolo, nykypäivänä todella monia nuorista käy juttelemassa psykologilla. Se saattaisi auttaa ja selkeyttää ajatuksiasi :)
Suosittelen! Itsellä kouluterkkari on ollut hyvä tukihenkilö jo vuosia.