Viimeinen äitienpäivä

Äitienpäivinä, omaa rakasta äitiä juhliessamme. Joskus jostainsyystä mieleeni tuli kauhea ajatus. Raskainta olisi kestää, äidin kuolema juuri tälläisenä päivänä. Mitenhän sen kestäisi?
Mutta joidenkin äitienpäivään vaan liittyy, tälläinenkin väistämätön ja surullinen asia.
Jos valita saisi, milloin saattaa äitinsä viimeiselle matkalleen. Niin, mielummin ihan mikä tahansa muu ajankohta, kuin juuri äitienpäivän aikaan.

Meni muutamia vuosia. Eräänä kauniina keväisenä lauantaina, äitienpäivän aattona.
Seisoin muiden hautajaisvieraiden kanssa hautausmaalla. Äitini arkku oli laskettu juuri hautaan. Kukkia, joita olin saanut antaa hänelle eläessään äitienpäivinä. Nyt asettelinkin kukista sidottua, suurta sydämenmuotoista kukkalaitetta rakkaudella, hänen kannella peitetylle haudalleen. Ikävä ja suru oli sanoinkuvaamaton. Minun piti siis hyvästellä äitini äitienpäivän aattona.

Ajattelin, että kukkalaitteen muistovärsyyn olisi riittänyt vain sanat-
Viimeisenä äitienpäivänä. Kiitos niin paljon kaikesta, rakas äiti.
Olit yksi parhaista äideistä ja siksi olet nyt poissa, juuri äitien juhlapäivän aikaan.
Uskon, että olet viettämässä nyt suurempaa äitienpäivän juhlaa kuin koskaan.

Minä mustissa vaatteissani, silmät täynnä kyyneleitä.
Kevät oli kauneimillaan aurinko paistoi lämpimästi ja linnut lauloi, puut vihersivät hennosti, metsät olivat täynnä sini ja valkovuokkoja. Aamulla nostettaisiin liput salkoihin ja kaikkialla juhlittaisiin äitejä. Tuntui erityisen pahalta. Minä en enää saa koskaan juhlia äidin kanssa äitienpäivää. Jokainen äitienpäivä, vien kyllä äitienpäivänä hänen haudalleen ruusun ja sytytän kynttilän. Siitä on jo viisi vuotta, kun lähdit äiti, silti se aina tuntuu äitienpäivänä kuin eiliseltä.