Äitienpäivinä, omaa rakasta äitiä juhliessamme. Joskus jostainsyystä mieleeni tuli kauhea ajatus. Raskainta olisi kestää, äidin kuolema juuri tälläisenä päivänä. Mitenhän sen kestäisi?
Mutta joidenkin äitienpäivään vaan liittyy, tälläinenkin väistämätön ja surullinen asia.
Jos valita saisi, milloin saattaa äitinsä viimeiselle matkalleen. Niin, mielummin ihan mikä tahansa muu ajankohta, kuin juuri äitienpäivän aikaan.
Meni muutamia vuosia. Eräänä kauniina keväisenä lauantaina, äitienpäivän aattona.
Seisoin muiden hautajaisvieraiden kanssa hautausmaalla. Äitini arkku oli laskettu juuri hautaan. Kukkia, joita olin saanut antaa hänelle eläessään äitienpäivinä. Nyt asettelinkin kukista sidottua, suurta sydämenmuotoista kukkalaitetta rakkaudella, hänen kannella peitetylle haudalleen. Ikävä ja suru oli sanoinkuvaamaton. Minun piti siis hyvästellä äitini äitienpäivän aattona.
Ajattelin, että kukkalaitteen muistovärsyyn olisi riittänyt vain sanat-
Viimeisenä äitienpäivänä. Kiitos niin paljon kaikesta, rakas äiti.
Olit yksi parhaista äideistä ja siksi olet nyt poissa, juuri äitien juhlapäivän aikaan.
Uskon, että olet viettämässä nyt suurempaa äitienpäivän juhlaa kuin koskaan.
Minä mustissa vaatteissani, silmät täynnä kyyneleitä.
Kevät oli kauneimillaan aurinko paistoi lämpimästi ja linnut lauloi, puut vihersivät hennosti, metsät olivat täynnä sini ja valkovuokkoja. Aamulla nostettaisiin liput salkoihin ja kaikkialla juhlittaisiin äitejä. Tuntui erityisen pahalta. Minä en enää saa koskaan juhlia äidin kanssa äitienpäivää. Jokainen äitienpäivä, vien kyllä äitienpäivänä hänen haudalleen ruusun ja sytytän kynttilän. Siitä on jo viisi vuotta, kun lähdit äiti, silti se aina tuntuu äitienpäivänä kuin eiliseltä.
Viimeinen äitienpäivä
1
183
Vastaukset
- Äitiäkaivaten
Niin usein vielä muistelen
mä jouluja lapsuuden
Ne elän yhä uudelleen
mä kaikkine tuoksuineen
Isän lämmittämän saunan höyryävän
Kuusenoksin pihkaisin
Äiti askareissaan leipoi pipareitaan
Nyt on poissa kummatkin
Voi miten paljon siitä mä antaisin
Jos lapsuusjouluun löytäisin tien
Kotiin vanhemmille kynttilät kantaisin
Ne jotka nyt haudalle vien
Ja vaikka kinkku maistuikin
niin siltikin jännitin
Kun isä poistui porstuaan
kai pukkia auttamaan
Isä tullutkaan ei, poron suojaan hän vei
Kotiin saapui myöhemmin
Loisti kynttilät vain, illan leikkiä sain
Nyt on poissa kummatkin
Voi miten paljon siitä mä antaisin
Jos lapsuusjouluun löytäisin tien
Kotiin vanhemmille kynttilät kantaisin
Ne jotka nyt haudalle vien
Isän lämmittämän saunan höyryävän
Kuusenoksin pihkaisin
Äiti askareissaan leipoi pipareitaan
Nyt on poissa kummatkin
Voi miten paljon siitä mä antaisin
Jos lapsuusjouluun löytäisin tien
Kotiin vanhemmille kynttilät kantaisin
Ne jotka nyt haudalle vien
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k17610705Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t907525Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t307383Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37376Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa885753Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus525228Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset314976Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk124801Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k32142Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!
Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil361593