Paras presidentti ?

SuuriSuomalainen

Kuka sinun mielestäsi on ollut Suomen paras presidentti?

Miksi juuri hän? Mitä hyvää ko. presidentti on tehnyt Suomen hyväksi?
Mitä hän on saanut aikaan?

79

954

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 60 on aikaa siitä milloin piti alkaa laskea.
      Joten näin vanhana en enää tiedä.
      Kännykkäkin kun yleensä on povi-taskussa.

      H.

    • KEKKONENoli-YLIVERTAINEN

      KUN alotuksentekijä kysyy, sanon rehellisen vastauksen;

      URHO KALEVI KEKKONEN ON ollu kautta-aikain suomen paras presidentti,
      Kekkonen TEKI suomesta yhden maailman rikkaimmista pienistä valtioista,

      --

      joka Koivisto ja muut sdp:n presidetit vallassaolo aikanaa TUHOSI konkurssiin,
      suomesta tehtiin työttömien valtakunta köyhä ja kurja
      liian moni teki itsemurhan
      sdp: vallassaolo aikana joutuvat konkussiin,
      ja ihmisten elämä oli toivotonta selviytyä enää elämässään,

      niin ja sdp politiikka mahdollisti pienen piirin kähmimään mijoonia vain omaan taskuunsa veronmaksajien kustannuksella,
      ja suomi saatettiin valtavine velkoineen konkurssin partaalle
      josta ei vieläkää ole selvyyttä selviääkö suomi enään koskaan jaloilleen,

      • Eikö.niin

        Muuta Pohjois_koreaan

      • Kekkonen-sitte-Niinistö

        Tietenki Sauli Niinistöstä tulee myös hyvä presidentti,
        kuhan saa työnsä päätökseen,
        monet hänen mielipiteensä ja toimensa ovat yllättävän yhteneväiset omien mielipiteitteni kanssa,
        tykkään Niinistöstä,
        Kekkosen jälkeen paras,
        Niinistö ohittaa komeesti Koiviston ja Halosen,

    • reppuriika

      Kyllä se nykyinen istuva Sauli Niinistö on, vaikka ei ole vielä saanut ensimmäistä kauttaan loppuun. Vaikka minulla ei ole sitä vastaan että nainen on valtionpäämies, niin Tarja Halonen on mitään sanomattomin.

      • 09128632

        Mitä Niinistö on tehnyt ei sitten yhtään mitään. Niinistöä ei tapetista erota on niin mitätön mies.

      • ykköspressa
        09128632 kirjoitti:

        Mitä Niinistö on tehnyt ei sitten yhtään mitään. Niinistöä ei tapetista erota on niin mitätön mies.

        No, no, pelasti paljon estäessään Pekka Haaviston pääsyn pressaksi.

    • EhdottomastiTämä

      Tasavallan Presidentti, Jukka Tolonen kitarassa.

      • ö-Öö

        Kompataan

        Ylivoimaisesti paras kommentti aloitukseen tällä palstlla vuosikausiin.

        Olen täydellisesti samaa mieltä nimimerkki"EhdottomastiTämä":n kanssa.

        =DW=

      • reppuriika

        Varsinkin Jukka nyt kun on tullut uskoon.

      • epäilevaan

        Ei kait Jukka enään ole uskossa ? Oli kait sen verran et pääsi sanomaan.

    • Lintutieteilijä

      Parhaasta en tiiä, mutta huonoimmasta olen varma ... Halonen. Musta kausi Suomen historiassa. Sitä hävetään ja ihmetellään vielä 2100-luvulla muhamettilaisessa Suomessa vähemmistön toimesta sensuurin ikessä.

    • mimmimum-..mi

      Jokainen Suomen presidentti on oman aikakautensa hoitanut sen ajan mukaan....mitä on eletty...ja varmaan parhaan kykynsä mukaan hoitanut....meidän kaikkien parhaaksi....

    • Olkko jokane entine ja nykyny oikke eriomane mut ny ruppe menemä pohjoiskorean touhuks .
      Perutaa viel se ainoaki kattomise arvone telkkari ohjelma vaik aamust asti olla asiaa jauhettu.

      • henrjii

        mäkin vielä orottelen sitä padasta

      • kylmätotuus

        Mikähän mahtoi olla niin elintärkeä tv-ohjelma, joka sinulta nyt meni sivu suun, kun presidentti Koiviston tekemästä arvokkaasta työstä sen tilalla kerrottiin?

        Äkkisiltään luulisi, että työläisenä ja entisenä luottamusmiehenä sinäkin osaisit arvostaa demaria, joka oli aateveljesi.
        Vaan ei se niin mennytkään.
        Ota huomioon, että jokaisella työssäkäyvällä ei ole ollut mahdollisuuta tuijottaa töllöä aamusta lähtien ja heillä on myös oikeus seurata ohjelmia, vaikka uusintoina, joissa Koiviston elämäntyötä ja merkitystä Suomelle on käsitelty.

        Itsekkyys taitaa olla sinuakin vaivaava ilmiö.

        Pohjois-Korean vetäminen esiin oli mautonta.

        Minusta oli tyylikäs teko, että esim Ylen sekä Maikkarin uutistenlukijat olivat pukeutuneet mustiin.

        Ethän vain ole katkera siitä, että Manu nousi köyhyydestä kouluttautumalla työnsä ohella ylioppilaaksi ja väitteli vielä tohtoriksikin ennätysajassa.

        Sinä puolestasi valitsit toisen tien ja lähdit kansakoulupohjalta merimieheksi uskoen ajopuuteoriaan.

        Koivisto ansaitsi yhden päivän mediahuomion.

      • kylmätotuus kirjoitti:

        Olen aina ollut huono antamaan lahjoja ihmisille mutta nyt uskoin onnistuvani .
        Toivon että tuskasi helpotti kun pääsit avautumaan oikein huolella .
        27.4.2017 klo 18.22 olkoon ikuisesti mielissämme .

      • MitäKummaaHalloo
        piikkiö kirjoitti:

        Olen aina ollut huono antamaan lahjoja ihmisille mutta nyt uskoin onnistuvani .
        Toivon että tuskasi helpotti kun pääsit avautumaan oikein huolella .
        27.4.2017 klo 18.22 olkoon ikuisesti mielissämme .

        Mitä silloin tapahtui?

      • Murhaajaa-etsitään

      • kylmätotuus
        piikkiö kirjoitti:

        Olen aina ollut huono antamaan lahjoja ihmisille mutta nyt uskoin onnistuvani .
        Toivon että tuskasi helpotti kun pääsit avautumaan oikein huolella .
        27.4.2017 klo 18.22 olkoon ikuisesti mielissämme .

        Vastaaminen sinulle esitettyyn kysymykseen ei myöskään näytä kuuluvan vahvuuksiisi.

        3.8.2014 00:20 on jäänyt mieleeni.

      • jankuttaja
        kylmätotuus kirjoitti:

        Vastaaminen sinulle esitettyyn kysymykseen ei myöskään näytä kuuluvan vahvuuksiisi.

        3.8.2014 00:20 on jäänyt mieleeni.

        Voi perkule mikä vinkuja sä kylmis oot 😞😞

      • kylmätotuus
        jankuttaja kirjoitti:

        Voi perkule mikä vinkuja sä kylmis oot 😞😞

        Kirjoitanpa vielä sinullekin "jankuttaja", kun hereillä olen.

        Ensiksiksin nimimerkkini on "kylmätotuus".
        Toiseksi kirjoitin "piikkiölle". Oletko sinä piiloon mennyt "piikkiö"?
        Jos et ole, niin miksi otit kantaa koko asiaan?

        On hyvä, että täällä kuumakallejen joukossa on edes yksi kylmäpäinen kirjoittaja, joka vastaa, jos jotain kysytään ,eikä juokse karkuun mamman helmojen suojaan.

        Minä en vingu enkä manaa, vaan haluan vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin.

        PS. Edelleen 3.8.2014 00:20 on kirkkaana mielessäni.
        Onko sinulla tai "piikkiöllä"?

        Hyviä pyöräilykelejä on luvassa. Valitettavan usein nuo ennustukset/luulottelut osuvat harhaan.

        Kaunista keskiviikkoa!

      • jankuttaja.myös

        Kylmis muistappa se että tämä on yleinen keskustelupalsta jossa jokainen saa vastata kelle haluaa tai olla vastaamatta ellei halua. Turhaan vingut ja nuin vanhoista en tiedä mitään.

      • kylmätotuus
        jankuttaja.myös kirjoitti:

        Kylmis muistappa se että tämä on yleinen keskustelupalsta jossa jokainen saa vastata kelle haluaa tai olla vastaamatta ellei halua. Turhaan vingut ja nuin vanhoista en tiedä mitään.

        Tiedätkö edes mitä "piikkiö" tarkoitti kirjoittaessaan seuraavaa: " 27.4.2017 klo.18.22 olkoon ikuisesti mielissämme"?

        Jos et tiedä, niin etsi aloitus "Asumistuki ja muutos".
        Sieltä löytyy "piikkiön" mainitsemana ajankohtana kirjoitettu kommentti, jonka on kirjoittanut nimim."äimän.käki".

        Jostain minulle tuntemattomasta syystä "piikkiö" alias "koti-kiusattu" esitti täysin perättömän väitteen, että minä olisin sen kirjoittanut.

        Jos olisin yhtä harhaluuloinen kuin hän, voisin yhtä hyvin väittää, että hän itse sen kommentin kirjoitti. Onneksi järkeni on vielä tallella, eikä ainoakaan kottarainen ole karkuteillä.

        Olet oikeassa siinä, että tämä on yleinen keskustelupalsta.
        Mielestäni hyviin keskustelutapoihin kuuluu vastata esitettyihin kysymyksiin.
        Vastaamattomuus on merkki lusmuilusta.

        Tässä kaikki osaltani tähän jankutukseen.

    • Suomen historian kirjoittavat aikalaiset ja sitä ei voi muuttaa, siksi spekulaatio on hankalaa. Mutta Mannerheim kokosi kansan auktoriteetillään -39 - -44, kun itsenäisyydestä taisteltiin ja Relander teki tietoisen valinnan ja uhrasi itsensä.
      Kuitenkin valitsen Sauli Niinistön, koska hänen jämäkkä otteensa - kansainvälisestikin- on meidän suomalaisten etu juuri nyt.

      • NythänMääFundeeraan

        Siis mitä Relander teki? Voisitko kertoa tarkemmin?

      • NythänMääFundeeraan kirjoitti:

        Siis mitä Relander teki? Voisitko kertoa tarkemmin?

        Google haku
        Ryti-Ribbentrop-sopimus
        kertoo mistä oli kyse, Ryti allekirjoitti sopimuksen omissa nimissä ym ym

      • Voi.että

        Relanderia haukuttiin laukku-lassiksi ulkomaan matkojen tautta Latvian vierailun jälkeen.

      • NythänMääFundeeraan
        kawe kirjoitti:

        Google haku
        Ryti-Ribbentrop-sopimus
        kertoo mistä oli kyse, Ryti allekirjoitti sopimuksen omissa nimissä ym ym

        Nii RYTI mutta puhuit Relanderista. Siitä reissulassesta. Rytin ansiot olen kyllä tiennyt ja pelasti hyvin pitkälti meidät sillä tempullaan.

      • NythänMääFundeeraan kirjoitti:

        Nii RYTI mutta puhuit Relanderista. Siitä reissulassesta. Rytin ansiot olen kyllä tiennyt ja pelasti hyvin pitkälti meidät sillä tempullaan.

        Oikeassa olet Ryti mielessä- käsi kirjoitti Relanderin (??)
        Hän todellakin pelasti Suomen- onneksi hänen maineensa rehabilisoitiin, kun valittiin merkittävintä suomalaista. Sitäkin aihetta voitaneen tutkia useasta näkökulmasta- olin Mannerheim´n kannalla, koska kansa oli niin kahtia jakautunut- tarvittiin voimakas ja kokenut persoona auktoriteetiksi.

    • Revisiitä-jososaat

      Aivan yhtä älytön paremmuusjärjestely kuin kaikki muutkin kilpailut. Miten voi arvioida paremmuutta, kun jokaisen pressan aikana olot ovat olleet erilaiset, joten siis vaateetkin. Pressa on myös ihminen kuten me kaikki, miten ihmiset pannaan paremmuusjärjestykseen, millä kriteerillä? Miten sen tekee varsinkaan tavallinen tattiaivo, jolta uupuvat kaikki riittävät tiedot ja taidot joita arviointi edellyttäisi?

      • Revisiitä-jososaat
        Hauska tuo tattiaivo vertaus- totta ihmisiä ovat presidentitkin ja ajat ovat joidenkin kohdalla olleet hyvinkin vaikeita, mutta ovat kuitenkin pärjänneet, myös rankan sodanjälkeisen varuillaanoloajan.

      • Sokeatjakuurot

        Nii-in, mutta siitä eivät käsitä mitään ne, jotka arvostelevat presidenttejä heidän alkuperäisen poliittisen kantansa ja puolueensa perusteella niin kuin hyyyvin monet yksisilmäiset ja toispuolikuuloiset tekevät.

    • Näin.maa.makaa

      Kansa on päämiehensä valinnut turha siitä valittaa valittua.

    • henkilökohtaisvertailu

      Juho Kustu Paasikivi.
      Olen tavannut hänet henkilökohtaisesti.
      Tapasin hänen mielisairaalassa käydessäni vierailulla muutama vuosi sitten.
      Ainakin hän esitteli itsensä Juho Kustu Paasikivi ja onhan miestä uskottava.

    • Henkilökohtaisesti olen tavannut vain yhden suomalaisen presidentin ja hän on minun pikkuveljeni (paikallisen Lionsien presidentti).
      Äänestän hänet parhaaksi, koska en muita presidentejä tunne.

    • EiMinunPressa

      Koiviston kehuminen on saanut jo vailla pohjaa olevia henkilöpalvonnan piirteitä vaikka hänen sanomisistaan ei yleensä saanut mitään selvää. Myös teot jäivät melko olemattomiksi.. heikko presidentti.

      • Sellai

        Minusta hän oli hyvä presitentti jonka aikakautena koimme isot murrokset, hän vakautti monessa suhteessa asioita samalla tavalla toimii Sauli Niinistö.

      • piste.ja.end

        Kun valitaan suomen surkeimmat pressat top 3 lista, Koivisto on siinä mitali kolmikossa

      • Onnea.mielipiteellesi
        piste.ja.end kirjoitti:

        Kun valitaan suomen surkeimmat pressat top 3 lista, Koivisto on siinä mitali kolmikossa

        Sinun mielestä, kuulut vähemmistöön.

      • muistoa-kunnioittain-
        Onnea.mielipiteellesi kirjoitti:

        Sinun mielestä, kuulut vähemmistöön.

        höh,,, päinvastoin " piste.ja.end " :sen mielipide on enemmistön mielipide,
        mieti mitä oikeesti tapahtui ku koivisto pääsi presidentiksi,

        no,,,

        eriarvoistuminen sai alkunsa,
        köyhät köyhtyi,
        työttömyys huiteli ennen näkemättömiin lukemiin,

        firmoja meni konkussiin, ihmiset tappo ittensä, skop pankki meni konkussiin,

        sdp myöhemmin laki muutettiin niin että kähmintä tuli lailiseksi

      • urkkina

        Samaa mieltä. Kun ei uskaltanut itse ottaa vastuuta päätöksistä kuten Kekkonen niin alkoi ensi töikseen karsia presidentin valtaoikeuksiaan minimiin ja sit vain hoki päälle et kyllä se siitä.

    • JoopasVaanON

      Niinistö on paras rullaluistelija-presidentti.

      • nitro-barbi

        juu.. ja hänellä on niin kaunis ja tyylikäs vaimo, sekä ihana koira,

      • Jenni Haukio - Katso pohjoista taivasta, runoantologia, on hieno teos. Toivon, että se huomioidaan, kun vuoden -17 kirjapalkintoja jaetaan.
        Anteeksi vain presidenttipari, mutta Lennu ei ole suosikkirotuani, pidän kissoista enemmin, toki pienistä koiristakin.(ystävillä on niitä)
        Olen tavannut presidentin ja oikein kuva otettiin hän, minä ja pojantytär - todiste siis löytyy--

      • AlkaisinkoKootaSarjaku

        Miksi ihmeessä TOISTEN ihmisten tekemien runojen kokoaminen kirjaksi pitäisi palkita?????

    • Risto Ryti.

    • tämä-on-historiaa-tosi

      Kekkonen, Kekkonen,Kekkonen,Kekkonen,Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen,,, samaa lisää satojakertoja,
      Kekkonen kautta-aikain paras, toista ei niin hyvää ole vielä syntynykkää,

      joka on toistamieltä,
      ottaapi o i k e e s t i selvää suomen historiasta,
      monelta eri kantilta katsottuna,

    • Kyllä se oli Urkki. Peittoaa mennen tullen seuraajansa. Mitä Koivistp sai aikaan, mitä Halonen tai Ahtisaari. Leukoja louksuttivat. Niinistö kuin Opama, hissun kissun vaapula vissun.
      Urkki oli kotoisin Korvesta, tuosta ihan naapurista. Urkki sai paljon hyvää aikaan Kainuussa. Ei olisi Terrafamea vesistöjämme paskaamassa jos Urkki olisi sauvoissa....

      • demokratian-puolesta

        Urkki nuoleskeli venäläisiä ja siitä saimme kärsiä pitkään. Saihan Urkki suuren joukon suomalaisia lähtemään maasta pois, se oli varsinainen aikaansaannos.
        Suomelle naurettiin kun despootin takia peruttiin vaalit ei toiminut demokratia slloin.
        Vihaan kepua ja kepulaisia ovat kaikki valehtelijoita. Viha jatkuu seuraavissa sukupolvissakin.

      • Kekkonen-Kekkonen-paras

        Korppis on oikeessa,
        URHO KALEVI KEKKONEN on tähänastisista paras,

        vaikka kuinka noku HÖLMÖ vähemmän älykäs väittää toista hän valehtelee,
        puhuu omaan, keksii omia juttujaan hah

      • demokratian-puolesta kirjoitti:

        Urkki nuoleskeli venäläisiä ja siitä saimme kärsiä pitkään. Saihan Urkki suuren joukon suomalaisia lähtemään maasta pois, se oli varsinainen aikaansaannos.
        Suomelle naurettiin kun despootin takia peruttiin vaalit ei toiminut demokratia slloin.
        Vihaan kepua ja kepulaisia ovat kaikki valehtelijoita. Viha jatkuu seuraavissa sukupolvissakin.

        Eikö ole raskasta vihata omaa kansaa?

      • Yöäk

        Se ei ymmärrä kansasta mitään. Politikointi on sekoittanut sen tyhjän pään. Jos se on kasvattanut seuraavankin sukupolven vihaamaan jonkun poliittisen ideologian vuoksi, sillä ei ole korvain väliss' edes tyhjää, vain ammottava aukko.

    • 09870976oo

      Korppis ei ole näköjään lukenut Suomen historiaa. Tyhmyys paistaa.
      kun hulluja kyselee.

      • Korppis on korven kasvatti. Korppis pitää korven asukkaiden hyvinvointia ensisijaisena. Näin ajatteli myös Kekkonen, joka hiihteli Kainuun perukoilla piipahteli pirtteihin, oli kansan mies. Kekkonen sai aikaan Kainuuseen mm. kattavan tieverkoston. Minun historian tietämystäni.
        Tyhmyyttä on poistaa historiasta tosiasioita.

      • kylmätotuus
        korpikirjailija kirjoitti:

        Korppis on korven kasvatti. Korppis pitää korven asukkaiden hyvinvointia ensisijaisena. Näin ajatteli myös Kekkonen, joka hiihteli Kainuun perukoilla piipahteli pirtteihin, oli kansan mies. Kekkonen sai aikaan Kainuuseen mm. kattavan tieverkoston. Minun historian tietämystäni.
        Tyhmyyttä on poistaa historiasta tosiasioita.

        En ollenkaan aliarvoi Urkin toimintaa presidenttinä, mutten hänestä ikoniakaan tee.

        Hänen toimikautensa on oli pitkä ja monenlaisia tapahtumia siihen mahtui. Myös hänen valtaoikeutensa olivat aivan toista luokkaa kuin esim. Niinistöllä.
        Voidaan sanoa, että Urkki oli lähes yksinvaltias. Hän käveli yli eduskunnan, hallituksen ja työväenliikkeen. Siis yli koko kansanvaltaisen demokratian.

        Hänen aikanaan alkoi maaltamuutto.
        Suurin osa maaseudun väestöstä siirtyi kaupunkeihin tai joutui lähtemään Ruotsiin leivän perässä.

        Kekkonen vieraili pirteissä, kalasteli seurueensa suurimmat kalat ja oli "kansanmies", näinhän silloinen media sai kansan uskomaan. Jälkikäteen on todettu tuon kuvan olleen osittain täyttä pluffia.

        Kekkonen myös valitutti itsensä presidentiksi ilman vaaleja. Sellainen sanelupolitiikka ei enää tulisi kuuloonkaan.
        Olikohan niin, että lopulta valta sokaisi U.K.K:n ja hän kuvitteli, ettei Suomi pärjäisi ilman häntä?

        Media ei hiiskahtanut sanallakaan Kekkosen sairaudesta, vaikka osa kansasta tiesi varsin hyvin, että presidenttimme ei enää kyennyt hoitamaan virkaansa.

        Urkki oli aikakautensa pressa ja teki kunnioitettavaa työtä Suomen hyväksi, mutta oli hänellä puutteensakin.

        Puutteetkin ovat tosiasioita, eikä niitä saa piilottaa historiastamme.

    • korpikirjailija
      U.K. Kekkonen ei tykännyt venäläisistä (käy selväksi esim. Myllykirjeitä teoksesta) Hän oli sodan jälkeisen toipumis-, ja uhanalaisen ajan presidentti, jonka rooli oli olla ns kylmän sodan ajan presidentti -ei ollut vaihtoehtoja. Suomi sai kehittyä *itsenäisenä kohti teollisuusmaiden statusta/kohti hyvinvointivaltioiden tasoa ja *alku *sille *luotiin, kun *maksettiin *sotakorvaukset.
      Samalla maaseutukin pikkuhiljaa koneellistui -työvoiman tarve väheni ja maaseudulta lähdettiin kun suuri yhteiskunnallinen rakenneuudistui tapahtui, juuri teollistumisen takia, tulivat lähiöt, vanhainkodit, naisten työllistyminen uusien töiden vuoksi, lasten päiväkodit, e pillerit, avioerojen kasvu ym ym .
      Myös yliopistot nousivat koulutusmuodoksi, kun opiskelu mahdollistettiin kaikille sosiaaliturvan ja opintolainojen tultua. Suomessa heräsi vasemmistolaisuus opiskelijapiireissä, mutta myös muu politisoituminen aktivoitui nuorten keskuudessa. Sivistys nousi ja tässä olemme nyt.
      Koko tuon ajan Kekkonen oli presidentti- hän hermostui aika-ajoin sisäpolitiikkaan ja käytti valtaa johon ei valtaoikeudet riittäneet- esim tokaisu Saatanan tunarit -hallitukselle ja paljon muuta.
      Suomalaisille hän oli kansaa ymmärtävä, kansan syvistä riveistä tullut ymmärtäjä- tuki ja turva.
      Mutta niin oli Mauno Koivistokin joka oli aivan erilainen henkilönä- ymmärtäjä-humanistii
      He rahoittivat opiskelunsa tehden työtä koko ajan
      Kekkonen on Valtiotieteen tohtori
      Koivisto on Filosofian tohtori

      Mielestäni he olivat molemmat oman aikansa koko kansan sivistyneitä presidenttejä, eikö..

      • New-age

        Mielestäni kukin presidentti on ollut aikanaan ok. Mehän olemme heidät valinneet. Eri aikoina on ollutmonenlaisia sisäisiä ja ulkoisia poliittisia paineita.
        Miten paljon kukin on koettu koko kansan presidentiksi, on kait persoonallisuudesta kiinni. Joku presidenteistä on ollut etäisempi toinen lähempänä katujenkin kasvatteja.
        Yllätykselliset huomaamiset ovat mukavia esim. lasten tai nuorten muistaminen jossain tilanteessa. Ehkä nuo ovat kuriositeetteja, mutta kuitenkin peilaa inhimillisyyttä, mitä ei koskaan ole liikaa.

      • New-age kirjoitti:

        Aivan - todella hyvä kommentti, olen samaa mieltä ja meillähän presidentti on jo suht. pitkään valittu suoralla kansanvaalilla.

      • Varmaan tarkoitit kommenttisi nimimerkille Kylmätotuus. 😊

    • K.J.Ståhlberg kirjoitti maallemme perustus-lain.
      Hänen jälkeensä kaikki Presidenttimme ovat pyrkineen muuttamaan, pahentamaan, alentamaan, huijaamaan sitä.
      Joten valintani on selviö.

      H.

    • Paras presidentti on hän, ken luotsasi suomen itsenäisyyteen (ei tosin vielä silloin presidentti, pääministeri), joka älysi suomelle mahdollisuuden itsenäisyyteen Venäjän vallankumouksen pyörteissä ja lähti noutamaan itsenäisyystunnustusta venäjältä.

      Hänen kaukonäköisyydelle saan olla tosi kiitollinen, ei olisi koko suomea ilman tätä itsenäisyysmiestä, joka johdatti suomenkin pohjoismaisiin yhteyksiin ja oikeusmiehenä rohkeasti rakensi suomesta oikeusvaltiota.
      Osasi sammuttaa mäntsälän kapinan ja talousmiehenä teki muutakin kuin odotteli presidentiksi pääsyä suomen pankissa.

      P.E.Svinhuvud on Suomen Paras Presidentti.

      • Myös hyvin perusteltu kommentti- silloin elettiin useampi vuosi ikäänkuin veitsenterällä, sekasortoisia vihan sävyttämiä ja sekasortoisia aikoja. Meidän täytyy muistaa, että Suomen historia on kehitystarina, joka on ajankuvaa ja aina sidoksissa ympäröiviin valtioihin (laajemmin kauppapoliittisesti, taloudellisesti ym) Svinhuvud teki sen minkä näki mahdollisuutena ja onnistui- sittemmin seuraavat jatkoivat jääden kukin Suomen ja kansalaisten muistiin.

    • isoäiti_

      Presidenttimme nimi oli Pehr Evind Svinhufvud, kansalle Ukko-Pekka.

      On kohteliasta opetella nimi.

      • Toden totta, kiitos muistutuksesta,
        ei aina jaksa tarkastaa kun muisti niin reistailee
        ja kökkökieli oikaisee.

        Olenkin nyt oikein kohtelias, Hänen oikea nimensä oli Pehr Evid Svinhufvud af Qvalstad.

      • kaikki-hyviä

        Pehr Evind Svinhufvud oli itsenäisen Suomen ensimmäinen valtionhoitaja vuonna 1918 ja Suomen tasavallan kolmas presidentti vuosina 1931–1937. Svinhufvud oli puoluetaustaltaan nuorsuomalainen. Wikipedia

        Kaarlo Juho Ståhlberg oli Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti. Wikipedia

        Risto Heikki Ryti oli Kansallisen Edistyspuolueen poliitikko, talvisodan pääministeri ja viides Suomen tasavallan presidentti. Hän oli myös kansanedustaja, Suomen Pankin pääjohtaja 1924–1943 ja 1944–1945 sekä kahdesti valtiovarainministeri. Wikipedia

        Noista kolmesta valitsen Risto Ryti, koska hän uhrasi itsensä Suomen itsenäisyyden saavuttamiseksi.

      • kaikki-hyviä kirjoitti:

        Herranjestas mikä moka - minä ole opiskellut historiaa ja kirjallisuutta, en miettinyt sekuntiakaan oikeellisuutta, kun kirjoitin odottaessani yhden haastattelun alkua iltapäivällä. P.E. Svinhufvud´n pojanpoika oli yrittäjäkavereitamme, en tiedä mitä heille nykyisin kuuluu. En ole tavannut n. 20vuoteen- ym ym

        Pojanpoika oli kauan kauan sitten työkaverini. Ukko-Pekan poika oli isäni tuttava. Maailma on niin lavea pikku pikku --------

    • Edesmenneistä

      Ryti. Kovia päätöksiä ryssän paineen alla.
      Hengissä olevista ehdottomasti Niinistö, vaikka kautensa vielä vaiheessa onkin ja jälkilöylyjen paikka on myöhemmin. Plussaa nykyiselle siitä, että uskaltaa sanoa asioita ääneen ja yli puoluerajojen. Shittiä saavat niin oikeisto kuin vasurit vihreillä höystettynä. Halonen, musta aukko historiassamme. Jos presidentistä ei jää mieleen valtakaudeltaan kuin sukupuoli "saavutuksina" niin melko turha on ollut.

      • Mitämuutajäänytväliin

        Tässä on otettava huomioon sellainen 'pikkuinen' seikka, että sinun asenteesi on estänyt sinua ottamasta selvää ja tietämästä hänen ansioistaan ja saavutuksistaan. Joten miksi vaivaudut julkisesti esittämään anuksesta olevan asenteesi?

    • enempää.ei.tarvi.sanoa

      Pehr Evind Svinhufvud

      Svinhufvudin aikaina luotu Suomen perustuslaki OLI itsenäisen Suomen perustuslaki.

    • Kaikkien aikojen paras presidentti oli URHO KALEVA KEKKONEN:

      Jos listataan hänen aikaansaannoksensa. tulee liian pitkä lista perustella.

      • hantikainen

        Kommareiden nuolija ja vasurit tykkäs

    • Ståhlberg, periaatteen mies jonka maineessa ei ole tahraa. Kaikkien suomalaisten presidentti.
      Svinhufvud oli ok, mutta enemmän valkoisten asialla. Vaikeiden aikojen presidenttejä, jotka selviytyivät tehtävästään.
      Kuusistosta en oikein tiedä mitään: olin poissa Euroopasta enkä seurannut Suomen asioita hänen aikanansa. Mamma tykkäsi.
      ***
      Ahtisaari ja Halonen eivät olleet huonoja kumpikaan. En tosin tiedä heidän presidenttikausistaan paljoakaan, ainoastaan heidän maineestaan ulkomailla,

      • google-on-hyvä

        Terijoen hallitus
        Terijoen hallitus eli Kuusisen hallitus, viralliselta nimeltään Suomen kansanhallitus, oli Neuvostoliiton talvisodan aikana perustama hallitus, jonka kanssa Neuvostoliitto ilmoitti 2. joulukuuta 1939 solmineensa avunantosopimuksen. Hallituksesta oli tarkoitus tulla Neuvostoliiton valtaaman Suomen uusi hallitus. Hallitus perustettiin oikeuttamaan talvisota. Se pyysi Neuvostoliitolta ”apua” Suomen kansantasavallan perustamiseksi.[1] Sodan aikana hallituksen tarkoituksena oli osoittaa, ettei Suomea Neuvostoliiton näkökulmasta edustavan hallituksen johtaman Suomen ja Neuvostoliiton välillä ole sotatilaa. Kun talvisota otettiin keskustelun aiheeksi Kansainliitossa, ei Neuvostoliiton hallitus osallistunut kokoukseen ilmoittaen, ettei asia sovellu käsiteltäväksi siellä siksi, koska Neuvostoliitto ei ole sotatilassa Suomen kanssa, eikä uhkaa Suomen kansaa sodalla. Siksi ei ole paikallaan vedota kansainliittosopimuksen mainitun kohdan perusteihin. [2]

        "Kuusistosta en oikein tiedä mitään: olin poissa Euroopasta enkä seurannut Suomen asioita hänen aikanansa. Mamma tykkäsi."

        No, menipä aikaa etsiä jotain tietoa sinulle, koska Kuusisto ei ole ollut presidentti ja minun olisi ollut vaikea tätä valaista sinulle, mutta pahasti kalskahti "korvaan" tuon nimen mainitseminen Suomen presidentti "kisassa".

        "mutta enemmän valkoisten asialla."
        Oliko mielestäsi valkoiset väärässä?

        Toki on myönnettävä, että työväestö oli ansainnut paremmat olot, mutta lähtivät taistelemaan "heppoisin eväin" ja onneksi nykyisin näitä asioita ratkotaan työpöydän äärellä, eikä asein.

      • google-on-hyvä kirjoitti:

        Joo, myönnän että minulla meni Koivistot ja Kuusistot sekaisin. Tarkoitin tietenkin Koivistoa. Lapsus lingue. Tapahtuu paremmissakin perheissä.
        ***
        Me emme voi mennä sanomaan kuka oli oikeassa ja kuka väärässä. Maassa olisi tarvittu sillä hetkellä presidenttiä jpka sovittelee ja edustaa kaikkea kansaa, niin valkoisia kuin punaisiakin. Siksi Svinhufvud ei saa puhtaita papereita vaan Ståhlberg lakien miehenä seisoo hänen yläpuolellaan.
        ***
        Olen samaa mieltä kanssasi että punaiset lähtivät todella huonoin eväin sotaan. Olisi olut parempi olla lähtemättä lainkaan. Mutta jälkiviisaus on aina 20/20. Kosto ja teloitukset sodan jälkeen ja vankien nälkään näännyttäminen leireillä himmentää kyllä pahasti voittajien kruunua.
        Tässä tilanteessa Ståhlbergin humanismi ja armahdukset nostavat hänet päätä pitemmäksi muita.

    • kunnia-kaikkienMuistolle

      Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen KeKKonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen
      Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen,
      Urho Kalevi Kekkonen oli ja on edelleen suomen paras presidentti ,
      teiki työtä suurella sydämmellä,
      EI kähminy itselleen suurta palkaa, eikä suurta omaisuutta,
      kuten hänen seuraajansa ovat tehneet,

      Kekkoselle OLI tärkeintä KOKO suomen hyvinvointi,
      työtä k a i k i l l e oli periaate,
      rehellisyys oli kunniassa, Kekkonen teki suomesta r i k k a a n valtion,

      jonka sittemmin jälkeen jääneet vallassaolevat tahot sdp ja kumppanit on tuhonnu, valtion omaisuus on ohjailtu vain muutamiin taskuihin työntekijöitten / köyhien ja veronmaksajien kustannuksella,
      köyhät työntekijät, työttämät ja eläkeläiset maksaa nyt sdp tekemän laskun,

      • Kaikki eivät ole rikkaita ei edes suomenvaltio!

    • Kekkonen maanviljeliöille paras. Minulle?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe