Deitti-ilta Helsingissä. Tällä kertaa olen varannut sulle rakkaani jotain vähän erilaista aktiviteettia. Tai en nyt varannut, mutta suunnittelut. Kirjaudumme hotelliin tavalliseen tapaan. Olet vitun hot, kuten aina. Nautin siitä kun vedät päälle vartalonmyötäistä vaatetta. Sellaista mikä paljastaa kurvit muille kundeille. Se saat puolikovaksi kun katson miten niiden katseet nuolee sun persettä kun vietämme iltaa yhdessä.
Sulle on pieni ihmetys, kun respan muija kertoo että huoneenne ovat.. Siis kaksi huonetta? Näytät kysyvältä, mutta kiristän vähän otetta lanteiltasi ja pidät söpön suusi supussa niinkuin pitääkin. Kuten totesin niin tällä kertaa onkin vähän erilainen hotelliyö tarjolla.
Hissillä ylös. Tsekkaamme ensin "sun" huoneen. Ihan jees. Laitat vähän kamoja roikkumaan ja meikit kylppäriin. Kello on jo aika paljon, joten sun täytyy alkaa valmistautumaan iltaa varten. Käsken pistää aika tiukan meikin, punaiset huulet ja tummat silmät. Asuksi olen valinnut sulle vartalonmyötäistä mustaa. Joku vois sanoa korkkarivalintaa hieman pornahtavaksi, mun mielestä se on hyvä kontrasti sun muuhun olemukseen.
Korkkaan huoneeseen tilaamani skumpan samalla kun pistät meikkiä kuntoon. Kello alkaa olla jo aika paljon. Tarjoilen sullekin pari lasillista, jotta saat hyvän fiiliksen päälle. Yrität kysellä että mikä on homman nimi, vaikka tiedät että se on turhaa. Kerron sitten kun huvittaa. Sua ärsyttää kun puristelen persettäsi samalla kun yrität meikata vessan peilin edessä, mutta oot vaan niin vitun hyvän näköinen siinä. Nostan hametta.. ja mitäs mitäs.. mun pikkulutkalla ei oo alushousuja alla ja vittu on jo hieman kostea. Hymyilet kun työnnän sormea haaroväliin. Jännittääkö ilta? Pudistat päätä. Syytä olis vähän jännittää. Runkkailen sua samalla kun viimeistelet meikkiä.
Lähdemme alakertaan. Matkalla alas kerron sulle mikä on homman nimi. Baarissa odottaa komea tumma kundi, sillä pitäis olla tumma puku ja punainen skraga. Oon netissä jubaillut kundin kanssa, sun puolestasi. Kundi luulee sopineensa sun kanssa treffit tänne. Oot vähän että mitä vittuu ja se saa mut nauramaan. Kyselet että mitä kaikkee oon puolestasi lupaillut. Näät sen sit, näät sen sit. Kerron että kun pääsette huoneeseesi niin soitat mulle ja jätät puhelun auki. Haluun tosiaan kuulla kaiken. Aiot ehkä heittää jotain vastalauseeksi, mutta se on nyt myöhäistä, sillä astut just baariin sisään ja bongaat mainitun kundin ja hän bongaa sut. Itse tuun sen verran perässä että meitä ei voi yhdistää.
Asetun pöytään, tilaan geeteen. Kundilla on jo skumppaa tai jotain kuohuvaa tilattuna. Kaverin netissä pistämät kuvat ei valehdelleet, aika komea on. Kiva sulle. Olisin voinut olla ilkeämpikin. Teillä näyttää synkkaavaan hyvin. Kerroinkin kundille että olet aika avoin ja täällä työmatkalla toisaalta Suomesta. Varattu, mutta että et oikein kotona saa ja nyt olis kiva päästä vierasta testaamaan. Taidat vetää roolisi aika hyvin. Ainakin kundi hymyilee ja vie vaivihkaa käyttä polvellesi siihen malliin. Mulla melkee muna seisoo ja kun teidän kahden kuhertelua katselen.
Deitti-ilta tyttöystävän kanssa 1/2
1
1556
Vastaukset
- Deittailija2
Nousette. Kundi kuittaa laskun tiskillä ja saattelee sut ovelle. Käsi tipahtaa muodokkaalle perseelle. Tostahan sä tykkäät, eikö. Vilkaiset muhun päin. Just hyvä ilme, nousuhumalainen kiihko paistaa silmistä. Taidat tyttö tykätä tästä. Kuittaan oman laskuni ja lähden peräänne.. Vittu,.. kundi kourii sua siinä aulassa, kieli kurkussasi. En voi perääntyä, päädymme samaan hissiin. Vedät lutka roolis tosi hyvin, pisteet siitä. Meidän kerroksessa lähden tarkoituksella väärään suuntaan ja annan teidän päätyä sun huoneeseen.
Pian huoneeseen päästyäni puhelin soi. Sinä. Vastaan, mykistän mikin ja pistän luurin yöpöydälle. Varasin huoneet joiden välissä on ovi. Ajattelin että sen kautta kantautuu äänet kohtalaisesti, sä kun et oo niitä kaikkein hiljaisimpia nussittavia. Joudun kuvittelemaan esileikkinne. Onneksi oon siinä aika hyvä. Sulle hommat toistuu aina saman kaavan mukaan. Haluut että kundi nuolee ja syö sun vitun märäksi sitten sun tekee mieli vuorostas syödä kyrpää. Homma missä ootkin aika hyvä. Kuvittelen kuinka tumman kaverin kieli leikittelee hävylläsi, ehkä hän myös hieman sormella runkailee kireää tavaraasi samalla kun vaikeroit sängyllä. Sen jälkeen roolit vaihtuu ja otat munaa punaisten huuliesi väliin. Joskus leikittelet terskalla kivasti, mutta nyt luulen että annat oikein kurkkua, ahnaasti. Toivottavasti kuvittelet mun vehjettä, mutta toisaalta - vittuuks välii mitä sä funtsit. Makailen sängyllä sepalus auki, kyrpä pystyssä ja katselen samalla itseäni peilistä.
Ajatukset katkeaa kun alan kuulla jotain puhelimeta. Kunnon voihketta. Pistät parastasi. Kuulen ulinas melkein seinän läpi. Kuvailet aktia parhaasi mukaan.. On niin ihanaa kun nussit mua takaapäin. Työnnä mahtavaa kyrpääs syvemälle.. uuhh.. Ota mua lanteista kiinni. Pane, pane. Uuhh. Mietin vähän että ooko kateellinen vai ei. Tää on vittu sama aina näiden kanssa kun naitan sut jollekin kundille. Jossain vaiheessa tulee vähän mustis olo, mutta ei auta kun vetää käteen ja kuunnella kun nussitte. Ihanaa kun nuolet mua noin.. ahaa kundi pitää taukoa ja maistelee lemmennesteitä suoraan pillustasi. Kiva.
Oma mitta alkaa olla täynnä. Nappaan hotellin puhelimen ja soitan. Kuulen seinän läpi kuinka puhelin soi. Vastaat. Kerron että sulle on tulossa kohta vieras. Yritäs lutka keksiä joku selitys jolla saat sen äijän dumpattua. Mitä sitten selitätkin niin se toimii. Kuulen kuinka huoneesi ovi käy ja katson omasta ovisilmästä että kundi katoaa hissille. Käytän avainkorttia ja astun huoneeseesi. Löydyt sut sängyltä. Makaat siinä mahallasi, perse paljaana peiton alta. Levitän haaraasi ja työnnän sormeni suoraan pilluusi. Vitun märkä, spermaa? Kysyn. Et vastaa. Kiskaisen kyrpäni eteen, vedät perseesi pystyyn ja nussin. Nussin kuin viimeistä päivää omaa käytettyä lutkaani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057