sappikivien tyylinen kohtaus

kamalaakipua

Ajattelin kerto tarinani jos joku osaisi auttaa minua tai saisi jtn ajatuksia omaan vointiin. Eli olen 30 vuotias nainen jolla on ylimääräistä n. 10-15kiloa. Olen koko aikuisikäni ollut tässä samassa painoluokassa ja minulla on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta n. 7 vuotta sitten. Noin kaksi vuotta sitten aloin saada sappikivin tyylisiä kohtauksia. Usein rasvainen ruoka (joku burger mättö) aiheutti tämän tilan. Kohtauksen aikana kipu on oikealla ylävatsalla ja useimmiten selässä. Selässä melkeen enimmästeen, kohtauksen aikana ylipäätään mikään tekeminen on mahdotonta. Mä vaan hötkyn ja liikuttelen vähä vartaloani ja toivon että kipu lakkaa, kipua saattaa olla noin pari minuuttia ja jonka jälkeen useamman minuutin tauko, ja sit se alkaa uudestaan. Ja tätä kestää n. 2-3 tuntia. Somacit ja muut närästyslääkkeet eivät auta, eikä runsas veden juominenkaa mutta litalgin vie kivun puolessa tunnissa.

Kahden vuoden aikana olen käynyt kaksi kertaa ultraäänessä ja verikokeet otettu. Mitään ei ole löytynyt. Maksa arvot ovat nyt koholla (GT arvo n. 100) mikä voi johtua ylipainosta ja lisäravinteista kans. Alkoholia juon 3 kertaa vuodessa. Liikun päivittäin hyötyliikuntaa ja hikitreeniä n. pari kertaa viikossa. Syön melko terveellisesti, kerran viikossa syön mättöaterian.

Sappikiviä ei ole siltikään löytynyt vaikka voisin vannoa tuon olevan sappikivi kohtaus. Kohtaukset ovat lisääntyneet nyt parin kk aikana. Mutta useimmiten saan niitä kerran kuussa. Mitä muuta tämä voi olla? olen googlettanut mutta refluksitauti eikä ärtynyt suolikaan kuulosta tältä.

3

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hmmmmmmm

      Oletko käynyt gastroenterologilla? Jos et, kannattaa käydä vielä kysymässä häneltä.

    • Lailakristiina

      Hei
      Kuulostaa sapelta. Mä kärsin kipukohtauksista 12 vuotta, tutkittiin, eikä mitään löytynyt. Marssin kirurgin luo ja sanoin, että haluan sapen poistoon. Viikon kuluttua sappi poistettiin. Minulla oli sappi "kivettynyt". Niin harvinainen tauti, etten ollut siitä löytänyt tietoa. Tyypillinen nuorten naisten sairaus. Ei näy missään tutkimuksissa, mulle tehtiin kaikki mahdolliset. Mee poistattaan sappes;)

    • legurille

      Eiköhän kannata nyt asia tutkia tutkia paremmin ?
      Haimaentsyymeistäkin voi johtua, sehän sulattaa proteiinit, sokerit ja rasvat.
      Vatsakivun aiheuttaja voi olla toisessa paikassa kuin itse k ipu.
      Mulla sama vaiva, en voi syödä mitään paistettua, rasvaista, mättöä.
      Kun en syö, ei ole vaivaakaan. Se on niin yksinkertaista.
      Gastroenterologi (sisätautilääkäri) on oikea osoite saadaksesi selvyyden.
      Ultrassa ei näy kaikki, mikä näkyisi TT-kuvassa.
      Mitä ne lisäravinteet on joita syöt ? Jotkut rasittaa maksaa tai muita elimiä.
      Maksa-arvo on aika korkea, jos noin harvoin juot.
      Toiovttavasti syy selviää ja paranet vaivastasi !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2442
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2014
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      22
      1816
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1595
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      24
      1445
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1329
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      43
      1328
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1275
    9. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      37
      1171
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1046
    Aihe