Timanttituijat

Meillä ehkä 7 vuotta vanhat tuijat ja huomasin niiden olevan "sisältä" täynnä täysin kuivaa ruskeaa kuollutta kasvustoa. Tuijat päällisin puolin näyttävät ihan hyviltä, mutta eivät enään niin vehreiltä kuin jokunen vuosi sitten. Ilmeisesti tuijat ovat jossain vaiheessa kärsineet kuivuudesta vai mistä johtuu tuo "sisäinen kuoleminen". Mitä sille tässä vaiheessa kannattaisi tehdä, ravistella/nyppiä ruskeat pois? Siinä menee kyllä ikä ja terveys ;) on meinaan kuitenkin tuuheita.

Toiseksi haluaisin hieman tuuhentaa tuijia, kuinka paljon voi leikata päästä pois, että tuija tuuhentuisi? Nyt korkeus noin 1.5 m. Voiko esim kolmasosan leikata pois? Siellä runko jo paksuhkoa, peukalon paksuinen, niin lähteekö tuija silloinkin kasvamaan uutta vaikka leikkauksen jälkeen näyttääkin "hurjalta" kun paksu runko näkyy ylhäältä katsottaessa?

Ajattelin lisäksi vielä lannoitella havu-rodo lainnoitteella, vai olisiko hyötyä käyttää sitä jotain ainetta (en muista nimeä, mainoksen näin muutama viikko sitten jossain puutarhamainoksessa), joka lupaa lähes kuolleennäköisenkin tuijan heräävän henkiin? Tuijani kun eivät ulkoisesti ole kuolleet, ainoastaa sisäisesti...

Kaikista ohjeista kiittäen jo nyt :)
2764
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä samankaltainen tilanne, sillä erotuksella että ennen tuuheat tuijat ovat selvästi harventuneet, ennen tiivis aita, nyt ei enää. Sisältä on siis paljon kuollutta osittain varissutta osittain edelleen kiinni olevaa lehteä. Mistä ihmeestä on kyse ja mitä sille voi tehdä?

Äänestä

Kuinka nopeasti havupuubalsami vaikuttaa jos sitä laittaa tuijille?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuijamurheita kirjoitti:

Meillä ehkä 7 vuotta vanhat tuijat ja huomasin niiden olevan "sisältä" täynnä täysin kuivaa ruskeaa kuollutta kasvustoa. Tuijat päällisin puolin näyttävät ihan hyviltä, mutta eivät enään niin vehreiltä kuin jokunen vuosi sitten. Ilmeisesti tuijat ovat jossain vaiheessa kärsineet kuivuudesta vai mistä johtuu tuo "sisäinen kuoleminen". Mitä sille tässä vaiheessa kannattaisi tehdä, ravistella/nyppiä ruskeat pois? Siinä menee kyllä ikä ja terveys ;) on meinaan kuitenkin tuuheita.

Toiseksi haluaisin hieman tuuhentaa tuijia, kuinka paljon voi leikata päästä pois, että tuija tuuhentuisi? Nyt korkeus noin 1.5 m. Voiko esim kolmasosan leikata pois? Siellä runko jo paksuhkoa, peukalon paksuinen, niin lähteekö tuija silloinkin kasvamaan uutta vaikka leikkauksen jälkeen näyttääkin "hurjalta" kun paksu runko näkyy ylhäältä katsottaessa?

Ajattelin lisäksi vielä lannoitella havu-rodo lainnoitteella, vai olisiko hyötyä käyttää sitä jotain ainetta (en muista nimeä, mainoksen näin muutama viikko sitten jossain puutarhamainoksessa), joka lupaa lähes kuolleennäköisenkin tuijan heräävän henkiin? Tuijani kun eivät ulkoisesti ole kuolleet, ainoastaa sisäisesti...

Kaikista ohjeista kiittäen jo nyt :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu