jukkapalmu

Minkä kokoinen ruukku pitää olla isolla jukalla n. 170cm ja mitä on tapahtunut lehdet on nuupallaa ?
1251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kysyt ruukun koosta jo isolle kasville, joten oletan että kyseinen kasvi on ostettu isona?

Ongelma tuollaisessa ostoksessa on se, että kasvattamolla ne on olleet jossain muussa astiassa (todennäköisesti ihan maassa) kasvamassa ja sitten sopivan kokoluokan saavutettuaan ne on katkottu sopivan kokoisiksi ja siirretty ruukkuihin joissa ne sitten lähetetään myyntiin. Siellä Floridan tai muun paikan ihanne oloissa varmaan viihtyvätkin ihan maltikkaasti, ja juurtuisivat ajan mittaan hyvin, mutta juurten kehitystilanne siinä vaiheessa kun sen kaupasta nappaat mukaan on vähän siinä ja tässä.

Paras mitä voit tehdä on laittaa se huokoiseen ja hyvin valuvaan multaan, varmaan se optimi olisi joku "ekspertti" sekoitus isorakeisia juttuja (löytyy mielipiteitä netistä niin paljon kuin vain kirjoittelijoita joten en suosittele mitään tiettyä valmista tai sekoitusohjeitakaan). Tarkastat samalla ne juuret ja alat antamaan lannoitteita vasta sitten, kun on juurtunut jonkin verran. Muuten ei kasvata juuria niin tehokkaasti ja kärsii liiasta ravinteesta muutenkin siinä vaiheessa. Kastelet vasta kun on kuivahtanut jonkin verran ja annat valoa runsaasti. Normaalisti voiva jukka on täyden auringon kasvi jos haluaa maksimoida sen kasvun. Jos riittää että se vain "on" nätihkönä jossain, niin kyllä, pärjää vähän pimeämmässäkin vuosikausia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahe53 kirjoitti:

Minkä kokoinen ruukku pitää olla isolla jukalla n. 170cm ja mitä on tapahtunut lehdet on nuupallaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu