Eipä enää ole mitään asiaa ostoksille kärkkäiselle.
>>OULU Taloustukku J. Kärkkäisen kauppias Juha Kärkkäinen tuomittiin Oulun käräjäoikeudessa 30 päiväsakkoon romaninaiseen kohdistuneesta syrjinnästä.>>
>> Kärkkäisen uuden myymälän rakentamisen Savontienvarteen pelätään vahvistavan Ylivieskan kaupungin keskustan ulkopuolisten alueiden asemaa kauppapaikkana ja merkitsevän vaikeuksia jo ennestään riutuvalle keskustalle. >>
>> Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. pitää J. Kärkkäinen Oy:n Oulun liikkeen luottamusmiehen työsuhteen purkamista erittäin törkeänä luottamusmiehen oikeuksien vastaisena tekona. >>
Nyt on 104 työntekijää allekirjoittanut adressin, että työolot ja sopimukset olisivat hyvät. Vaikuttaapa kovin uskottavalta, olisi varmasti muuten erotettu? Painostettu heitä on joka tapuksessa. Ei kukaan täysjärkinen kirjoita tuommoista adressia omasta tahdostaan, ilman adressiahan olisi toivoa entistä paremmista työoloista.
Yököttää tuommoinen kaupankäynti niin ettei enää ole kiva käydä sielä ostoksilla.
>>OULU Taloustukku J. Kärkkäisen kauppias Juha Kärkkäinen tuomittiin Oulun käräjäoikeudessa 30 päiväsakkoon romaninaiseen kohdistuneesta syrjinnästä.>>
>> Kärkkäisen uuden myymälän rakentamisen Savontienvarteen pelätään vahvistavan Ylivieskan kaupungin keskustan ulkopuolisten alueiden asemaa kauppapaikkana ja merkitsevän vaikeuksia jo ennestään riutuvalle keskustalle. >>
>> Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. pitää J. Kärkkäinen Oy:n Oulun liikkeen luottamusmiehen työsuhteen purkamista erittäin törkeänä luottamusmiehen oikeuksien vastaisena tekona. >>
Nyt on 104 työntekijää allekirjoittanut adressin, että työolot ja sopimukset olisivat hyvät. Vaikuttaapa kovin uskottavalta, olisi varmasti muuten erotettu? Painostettu heitä on joka tapuksessa. Ei kukaan täysjärkinen kirjoita tuommoista adressia omasta tahdostaan, ilman adressiahan olisi toivoa entistä paremmista työoloista.
Yököttää tuommoinen kaupankäynti niin ettei enää ole kiva käydä sielä ostoksilla.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Ns. uskovat ovat monesti kaikkein pahimpia lähimmäisilleen.
No, eipä tuolla witun lestaliikkeessä oo tullu paljon muutenkaan käytyä...
Käykääpä kysyy siltä ihan ite et onko se vielä ns. lesta.
Niin... käykääpä! :)
miksi sitten sunnuntai aukiolo on ollut niin vaikeeta???
mahtaakohan sieltä saada edes kortsuja?
En tiedä muuta näistä uskonasioista,mutta kaverit sanovat,että kauppias joutui Levillä putkaan.Että näin!
Näin tosiaan kävi kauppiaalle vähän köpelösti Levillä.
Käyn silloin tällöin Oulussa ja käyn silloin aina Kärkkäisellä! Hyvä kauppa, paljon tavaraa ja edulliset hinnat!
Ja jos joku on joskus romaania syrjinyt, niin tuskin on ainoa, vai ostaisitko itse auton romaanilta? Olen itse ollut kaupassa töissä ja jos siellä saatiin varsinainen varas kiinni, eli ei mikään karkkivaras, niin lähes aina kyseessä oli romaani, vaikka heitä on lukumäärällisesti vähän....
Suotta niitä romaaneja on syyttää.Varkaita on paljon enemmän muissa piireissä ja erityisesti epärehellisiä löytyy lesta-piireistä.Muuten kokemusta on?
Puhuvat kylillä että aikoja sitte erotettu herätysliikestä ja nyt kuulemma eronnu akastaan ja liki kymmenestä lapsestaan .
Oli sitten erotettu liikkeestä tai ei,rahan voimalla saa täällä maan päällä kaikki anteeksi lestä-liikkeessä.
No käykää nyt kyssyyn siltä onko se lesta? Yleistäkää sen jälkeen lestoista mitä haluatte.
Ei oo vaikea juttu.
mitä sä änkytät siitä että käykää kysyy onko se lesta. Ei se ketään kiinnosta, vaan se miten kärkkäinen toimii. Sama se onko se lesta, jehova tai juppihippipunkkari, yks sama.
Minulle on aivan sama,mitä lahkoa edustaa.Periaatteni on kuitenkin rehellisyys.Vaadin sitä myös muilta ja erityisesti lestadiolaisilta,jossa tamä rehellisyys on kokemukseni mukaan kaukana siitä,mitä rehellisyydellä tarkoitetaan.Minut on erotettu liikkeestä,mutta kuoleman jälkeen meidät sitten katsotaan,mitä kukin on tehnyt.Jumalan siunausta kaikille rehellisille ihmisille.
Turha tähän on Jumalaa vetää mukaan!
Totuin lestadioliikkeessä ollessani tervehdykseen:Jumalan terve,käytän sitä edelleen,vaikka minut erotettiin liikkeestä mitättömien syiden takia.Ilmeisesti minulla ei ollut rahaa tarpeeksi.Jos vertaan omia tekemisiäni edellä kerrottuihin J.K. tekemisiin,joita minä en voi todistaa,ihmettelen että kaiken tämän jälkeen J.K. on edelleen liikkeen jäsen.
Omasta kokemuksesta voin sanoa,että edellä oleva kirjoitus pitää paikkansa.
mikähän mahtaa olla ÄÖ:si??tuli vain mieleen....
Jos et tiedä, niin lestadiolaisuudessa ei ole tapana erottaa mitenkään. Itse voi erota jos siltä tuntuu.
lestoja suosiva paskapulju!kaikki "normaalit"työntekijät pannaan ahtaalle siellä...
...
Kun luin kertomustasi,niin tuli väistämättä mieleen,että oletko jokin Kärkkäisen entinen työntekijä(ehkä ikäviä kokemuksia??).olen monesti miettinyt tätä suomalaisten kateutta ja katkeruutta toisiamme kohtaan.Kun jollain menee hyvin,niin harvoin ollaan iloisia hänen puolestaan,mutta kun menee huonosti,niin tarinoinnin aihetta löytyy vaikka kuinka paljon.Eipä siinä,itse ajattelen,että hatunnoston arvoinen suoritus Kärkkäisen Jussilta tuollaisen liikekeskuksen perustaminen,ja ennenkaikkea kannattavana.Sen työllistävä vaikutus on meidän alueella merkittävä.Myös Kärkkäisen tj.on ihan tavallinen ihminen,joka varmasti tekee myös virheitä,niin työssään,kuin elämässäänkin(olettaisin niin).Yritettäisiin joskus katsoa niitä positiivisiä puolia asioista,eikä takertua aina ikäviin puoliin.Kaikkea hyvää muuten tasapuolisesti.
Lesta on lesta vaikka voissa paistais!!!
Kyllä vain on näin, että lestat pitävät puoliaan. Aivan sama mitä teet ja miten teet, kunhan et tee toiselle lestalle.
Ja anteeksi saa kun vain pyytää.
Rosvoja kaikki lestat. En luota yhtään. Karvaasti todettu, että lestojen mailmassa raha määrää. Ei usko.
On niin helvetin tekopyhää porukkaa.
Pelottaa lestojen määrä kunnanhallituksissa ym.
kodin ykkösessä on myyjien palvelutiskeillä kirjallinen ohje jossa pitää ilmoittaa vartijoille aina kun kaupassa näkyy romaneja
Niin tehdään monessakin paikassa.
ei muuten ole!!
Olen ollut siellä töissä, ja se vielä erikseen näytettiin ensimmäisenä päivänä.
Oulun edullisin kauppa, turha katella Oulusta jälkeenpäin muista kaupoista josko olisi halvemmalla saanut. Jos on ajellut ylinopeutta niin toivottavasti ottanut opikseen paremmin kuin muut pohjanmaan kauppiaat.
Ei muuta kuin Kärkkäiselle kaupoille, myyjiä saisi olla enämpi keltä kysyä.
Myyjiä on vähennetty siksi kun siellä käy nykyään vähemmän asiakkaita. Ei jokaiselle asiakkaalle kannata palkata omaa myyjää.
Vaan mihin häipyi täältä se itsensä kanssa väittelevä ateisti?
Siksi lukee raamattua eikä ehdi tänne.
Lue Lappi kaupunkiosastolta Tornio/Haaparanta miten syrjitään tavis suomalaista asiakasta parhamillaan.
Aihe:
Hintalappu kikkailua Torniossa
Turha kärkkäistä moittia, laatua ja halapaa. Mutta Puuilo on myynyt tappavia jääkaappeja sekä lapsille markkinoilta poisvedettäviä tzu tzy marsuja. Koittakaahan rauhottua ja ostakaa pihalta varmasti tuoretta leivonnaista, koskaan ei olla petytty....aina ollut tuoretta,,.sanaan on voinut luottaa toisin kuin kauppahallissa.
Kalliita on huutajan leivon-naiset.
Tuo juttu hyvästä pullasta on totta;Minäkin ostan sieltä. Mutta jos haluat oikeaa tietoa Magneettimedian jutuista, lue kirja Simon Flint: Villit vaihtoehdot. Uskomushoitokritiikkiä viisaille, Nordbooks 2014
MielikuVitusta on nuo huuhaahoidot
harjoitti tarkoituksellisesti juutalaisiin kohdistuvaa kansankiihotusta.
Se JK on oikea pässinpää ja käyttäytyy juuri lestadiolaisille tuttuun tyyliin - ei kunnioita mitään lakeja.
Oulun liikekin oli 1990-luvulla kiikan kaakan, kun piti maksaa parin miljoonan ostolaskuja ja kassasta ei löytynyt edes yhtä mummon penniä....että tälleesti.
Jotenkin sai kuitenkin asiat sumplittua, että pääsi pälkähästä.
Lestoilta jos ostaa jotain niin samalla tukee tuota sairasta lahkoa, jotka eivät Suomen lakia noudata.
En osta ikinä mitään viiiiitun lestaatiolaisilta hahahaah inhoan niitä :-)