Maanviljelijöiden jäljiltä jää vuosittain luontoon suuret määrät muovia.
Miksi ei maatalousjärjestöt ja ministeriö tee asialle mitään, ei patista maajusseja keräämään paalien muoviriekaleita pois peltojen laidoilta josta ne osa lähtee tuulen mukana metsiin, pellon ojiin ja loput jää peltoon.
Arvioin oman taloni ympäristössä olevilta pelloilta tänä keväänä muovinmäärän, yhdessä luontoon jääneessä muovinriekaleessa on varovasti arvioiden kahden kaupan muovikassin verran muovia ja pelloilta tulee 400 suurpaalia se tekee noin 600-800 kauppakassin verran muovia, entäpäs jos tavis tallaaja kippaa 500 muovikassia tai vastaavan määrän muovia metsään jonkun tien laitaan, siitä saa sakot. Maajussilta ei menisi kuin minuutti kun hyppää alas traktorista kun noutaa paaleja ja samalla kerää muovin riekaleet pois jotka paalista irtoaa ja keväällä loput ennen peltotöitä, ne jotka jääneet lumeen ja jäähän kiinni talvella.
Koko Suomea ajatellen määrä on valtava, käykö tässäkin asiassa niin että vuosikymmenien päästä huomataan kuinka muovijäämiä alkaa olemaan hälyttävät määrät maidossa kun muovi pilkkoontuu peltoon ja heinän mukana kulkeutuu lehmään ja sitä kautta maitoon.
Maanviljelijät roskaa luontoa!
4
188
Vastaukset
- asphaltfermer
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705182200146079_u0.shtml
Jaa mutta, eihän kaupunki ole luontoa? - HampaatonkinOnLehmä
Viime vuonna tilaltamme lähti 15 m3 muovijätteitä keräykseen, tänä vuonna varmaan sama. Ei kannata yleistää yhden naapurin pellon perusteella koko viljelijäkuntaa. Muovin rehuarvo on olematon, ja lehmän suoliston tukkimiskyky erinomainen, joten ei niitä syötetä vahingossakaan lehmille.
- hateDamström
noi kauppakassit on ongelma hällä- väli maissa. Siksi niitä yritetään kieltää ihan globaalisti.
- sottaisuus
nelostien viljelyalueiden peltojen pientareilla on runsaasti mätäneviä, muovitettuja rikkinäisiä paaleja, muoviriekaleita ja muuta ryönää.
tilojen pihapiirien romukasoista puhumattakaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1109789Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694782Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.63251Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92461Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 471506
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.541471Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591424Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651341