"Kristillisdemokraattien mukaan kuntien pitäisi saada nykyistä enemmän rahaa alkoholihaittojen korjaamiseen. Puoluehallituksen mielestä hallituksen pitäisi nostaa väkevien alkoholijuomien verot entiselleen. Samalla kunnille pitäisi ohjata rahaa päihdeongelmaisten katkaisuhoitoon."
Muuten samaa mieltä, mutta tuo alkoholiveron nostaminen entiselle tasolle?? Ja sitten kun se saataisiin aikaan, puolet suomalaisista suurkuluttajista hakee omansa mm. Virosta ja Suomi jää ilman niitäkin veroja. Ymmärrän huolenaiheen, kulutus on noussut ja ongelmat lisääntyvät vähitellen kunnes jossain tulevaisuudessa tulee se hetki jolloin kulutus taittuu. Hetki jolloin yhteiskunnassa humalaisena esiintyminen on enemmän häpeä kuin hilpeyden aihe.
Tuolla veron nostamisen ajatuksella ei ole mitään perää. Tyypillistä luterilais-sosialistista holhousta.
Alkohoolia hihhuleille
13
399
Vastaukset
- mieltä
Tyypillistä pk-seudun ajattelua. Ei suurkuluttajat lähde Porista saati Rovaniemeltä hakemaan halvempaa viinaa Virosta, kyllä ne vielä on laskutaitoisia. Ainoa mikä lisääntyy, on kotipoltto, meilläkin joka toisessa talossa porisi, mutta enää eivät viitsi ja ostavat verollisena alkosta.
Siinä olen samaa mieltä, että meidän pitäisi oppia käyttämään oikein alkoholia.- AA;
>>Siinä olen samaa mieltä, että meidän pitäisi oppia käyttämään oikein alkoholia. >>
Kerro yksikin realistinen keino, millä oppia.
Kyllä me voimme alkaa puhumaan menetetystä sukupolvesta. - ei vastausta
AA; kirjoitti:
>>Siinä olen samaa mieltä, että meidän pitäisi oppia käyttämään oikein alkoholia. >>
Kerro yksikin realistinen keino, millä oppia.
Kyllä me voimme alkaa puhumaan menetetystä sukupolvesta.Jos tietäisin, niin tässä maassa ei olisi ainuttakaan suurkuluttajaa tai alkoholistia.
ps. pitäisi=ehdollinen toivomus - R.T
AA; kirjoitti:
>>Siinä olen samaa mieltä, että meidän pitäisi oppia käyttämään oikein alkoholia. >>
Kerro yksikin realistinen keino, millä oppia.
Kyllä me voimme alkaa puhumaan menetetystä sukupolvesta.Jos nyt tarvii alkaa puhua menetetystä sukupolvesta,niin täytyy muistaa,että alkoholin käytössäkin on pääosin kyse omista valinnoista.
Siitähän elämässä on kuitenkin kysymys,jotain tehdään ja sen tekemisen määrä määrittyy sitten siinä sivussa.Ei sitä voi sanoa,mikä on oikein ja mikä väärin.Nyt tilanne on vain tämä.
Ja ennen kaikkea.Kukaan (edes korkeasta norsunluutornista)ei voi EDELLEENKÄÄN määrittää sitä toisen parasta,etenkään kysymättä tältä toiselta(ts.kansa).
Menetettyjä sukupolvia on monia,joku niistä on menetetty työnteolle(oma olosuhteiden muokkaama valinta),joku sodalle,joku viinalle(oma valinta) ja joku tulevaisuudessa rajojen enemmän auettua ja globalisaation kasvaessa huumeille(sekin oma valinta).Mieluummin menetän sukupolven(niillä on edes hetken hauskaa) viinalle,kuin sodalle.
Ihmisten omista valinnoista ei voi tehdä mitään kunnia kysymystä,saati jotenkin arvottaa valintoja paremmuus järjestykseen.ne tehdään pääosin omia haluja kuunnellen,ei kokonaisuutta(esim kansan terveys/talous) ajatellen,eiikä inhimmilliseltä ihmiseltä valintoja tehdessään voi enempää pyytääkään. - niin se meni
R.T kirjoitti:
Jos nyt tarvii alkaa puhua menetetystä sukupolvesta,niin täytyy muistaa,että alkoholin käytössäkin on pääosin kyse omista valinnoista.
Siitähän elämässä on kuitenkin kysymys,jotain tehdään ja sen tekemisen määrä määrittyy sitten siinä sivussa.Ei sitä voi sanoa,mikä on oikein ja mikä väärin.Nyt tilanne on vain tämä.
Ja ennen kaikkea.Kukaan (edes korkeasta norsunluutornista)ei voi EDELLEENKÄÄN määrittää sitä toisen parasta,etenkään kysymättä tältä toiselta(ts.kansa).
Menetettyjä sukupolvia on monia,joku niistä on menetetty työnteolle(oma olosuhteiden muokkaama valinta),joku sodalle,joku viinalle(oma valinta) ja joku tulevaisuudessa rajojen enemmän auettua ja globalisaation kasvaessa huumeille(sekin oma valinta).Mieluummin menetän sukupolven(niillä on edes hetken hauskaa) viinalle,kuin sodalle.
Ihmisten omista valinnoista ei voi tehdä mitään kunnia kysymystä,saati jotenkin arvottaa valintoja paremmuus järjestykseen.ne tehdään pääosin omia haluja kuunnellen,ei kokonaisuutta(esim kansan terveys/talous) ajatellen,eiikä inhimmilliseltä ihmiseltä valintoja tehdessään voi enempää pyytääkään.Kun olin
30v. tiesin kaikesta kaiken. Muut ihmiset olivat ymmärtämättömiä, yksinkertaisia ja naiveja.
40v. peruskuntoni alkoi pettää. Olin pitänyt liikuntaa turhana. Pääasia oli, että ajatuseni olivat kristallin kirkkaat.
50v. tuumailin yhä vielä, mikä minusta tulee isona.
60v. aloin ihmetellä, siinäkö se elämä sitten oli.
Kun keskiolut tuli elintarvikeliikkeisiin, alettiin yleisesti puhua kadotetusta sukupolvesta. Minä en kadonnut, vaan aloin juomaan olutta päivittäin. Ravintolassa join A-olutta. Se kuvasti kauniilla tavalla miten suuresta suvusta ja varakkaasta perheestä olin.
Niin. Ja minä olin kaikkein älykkäin. - R.T
niin se meni kirjoitti:
Kun olin

Niin. Ja minä olin kaikkein älykkäin.Yritätkö nyt sanoa,että nuoruudessasi (luulit tietäväsi,kuten kaikki)tiesit kaiken?Ja nyt sitten tiedät kaiken(tällä kertaa varmasti),ja olet siten myös etevä neuvomaan,ja oikein pyydettäessä kertomaan sen perimmäisen totuuden?
Vaikka kuinka vanha ja viisas ihminen tulisi vastaan ja kertoisi,niin en suostu kirves kaulallakaan myöntämään,että joku tietäisi toisen parhaan,etenkin toisen mielipiteen vastaisesti(vaikka tietäisikin toisen toiminnan seuraukset). - niin se meni
R.T kirjoitti:
Yritätkö nyt sanoa,että nuoruudessasi (luulit tietäväsi,kuten kaikki)tiesit kaiken?Ja nyt sitten tiedät kaiken(tällä kertaa varmasti),ja olet siten myös etevä neuvomaan,ja oikein pyydettäessä kertomaan sen perimmäisen totuuden?
Vaikka kuinka vanha ja viisas ihminen tulisi vastaan ja kertoisi,niin en suostu kirves kaulallakaan myöntämään,että joku tietäisi toisen parhaan,etenkin toisen mielipiteen vastaisesti(vaikka tietäisikin toisen toiminnan seuraukset).>>Vaikka kuinka vanha ja viisas ihminen tulisi vastaan ja kertoisi,niin en suostu kirves kaulallakaan myöntämään,että joku tietäisi toisen parhaan,etenkin toisen mielipiteen vastaisesti(vaikka tietäisikin toisen toiminnan seuraukset).>>
Olet kärkkäästi jakanut käsitystäsi ja tartut helposti koukkuun. Löin itseni kanssa vetoa, miten reagoit sinulle räätälöityyn viestiin. Voitin itseltäni juuri 10 euroa.
Tuohon pohjustelevaan alkuosaan en laittanut 70v. koska se voisi jo herättää epäluuloja.
Hyvää illan jatkoa. - R.T
niin se meni kirjoitti:
>>Vaikka kuinka vanha ja viisas ihminen tulisi vastaan ja kertoisi,niin en suostu kirves kaulallakaan myöntämään,että joku tietäisi toisen parhaan,etenkin toisen mielipiteen vastaisesti(vaikka tietäisikin toisen toiminnan seuraukset).>>

Hyvää illan jatkoa.Siinähän sitä onkin tekemistä.Lyödä itsensä kanssa vetoa.
Mikä jotten tarttuisi koukkuun?Oli koukku kirjoitettu sitten vakuuttavasti tai vähemmän vakuuttavasti,niin toki tartun siihen,mikäli se sisältää kyseenalaista tekstiä.
Keksi lisää.
Sinä armoitettu,vanhuuden viisauttama.Evp - R.T
niin se meni kirjoitti:
>>Vaikka kuinka vanha ja viisas ihminen tulisi vastaan ja kertoisi,niin en suostu kirves kaulallakaan myöntämään,että joku tietäisi toisen parhaan,etenkin toisen mielipiteen vastaisesti(vaikka tietäisikin toisen toiminnan seuraukset).>>
Olet kärkkäästi jakanut käsitystäsi ja tartut helposti koukkuun. Löin itseni kanssa vetoa, miten reagoit sinulle räätälöityyn viestiin. Voitin itseltäni juuri 10 euroa.
Tuohon pohjustelevaan alkuosaan en laittanut 70v. koska se voisi jo herättää epäluuloja.
Hyvää illan jatkoa.Niin näiden koukkuleikkiesi ohitse jos kysytään.
Niin mikäs se sinun kanta nyt sit on muuten tähä juttuu?
Itse aloitustahan et ole kommentoinut.Tietääkö joku todella mikä on toisen ihmisen parhaaksi,antamatta tälle toiselle vaihtoehtoja? - ja kerran vielä
R.T kirjoitti:
Niin näiden koukkuleikkiesi ohitse jos kysytään.
Niin mikäs se sinun kanta nyt sit on muuten tähä juttuu?
Itse aloitustahan et ole kommentoinut.Tietääkö joku todella mikä on toisen ihmisen parhaaksi,antamatta tälle toiselle vaihtoehtoja?Vitsikästä
Kirjoittanut: AA; 31.1.2005 klo 15.32
>>Siinä olen samaa mieltä, että meidän pitäisi oppia käyttämään oikein alkoholia. >>
Kerro yksikin realistinen keino, millä oppia.
Kyllä me voimme alkaa puhumaan menetetystä sukupolvesta. - R.T
ja kerran vielä kirjoitti:
Vitsikästä
Kirjoittanut: AA; 31.1.2005 klo 15.32
>>Siinä olen samaa mieltä, että meidän pitäisi oppia käyttämään oikein alkoholia. >>
Kerro yksikin realistinen keino, millä oppia.
Kyllä me voimme alkaa puhumaan menetetystä sukupolvesta.Minä en allekirjoita tuommoista.
Menetys käsitteessä on aina kuitenkin otettava huomioon näkökulma.
Alkoholin käyttö on kuitenkin omaan tahtoon perustuva ratkaisu.
Oletetaan,että suomessa alkoholin myynti vain kiellettäisiin ja kotipoltto estettäisiin 100% tarkkuudella.Ja silti ihmisillä säilyisi halukkuus käyttää alkoholia täsmälleen yhtä paljon kuin nyt,herran vuonna 2005.Silloin puhuttaisiin menetetystä sukupolvesta,joka ei saa toteuttaa halujaan.
Vapaan tahdon(ei,älkää vetäkö tähän mietteitä siitä,onko alkoholistilla vapaata tahtoa!Aloittaessa ainakin oli)mukaisesta toiminnasta ei tule menetyksiä,muuta kuin toimintaa suvaitsemattomille.Ja kansan taloudelle.
Toki "menetetystä sukupolvesta" voidaan puhua.Suuri ratas on menettänyt lammasmaisesti käyttäytyvää työvoimaa.He kun ottivatkin ohjat omiin käsiin ja ryyppäsivät.Ja saatanat vielä käyttävät osin itse keräämäänsä veropottia terveysmenoihinsa.Kehtoovat perkeleet toteuttaa himojaan ja halujaan.Menetettyjä ovat. - Näon o
AA; kirjoitti:
>>Siinä olen samaa mieltä, että meidän pitäisi oppia käyttämään oikein alkoholia. >>
Kerro yksikin realistinen keino, millä oppia.
Kyllä me voimme alkaa puhumaan menetetystä sukupolvesta.Päievä kerrallaan!
- tiedonjanoi nen
R.T kirjoitti:
Niin näiden koukkuleikkiesi ohitse jos kysytään.
Niin mikäs se sinun kanta nyt sit on muuten tähä juttuu?
Itse aloitustahan et ole kommentoinut.Tietääkö joku todella mikä on toisen ihmisen parhaaksi,antamatta tälle toiselle vaihtoehtoja?Mikä on oma kantasi nyt?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917540Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226285Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604407Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333034Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902618Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh291887- 1291521
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1961501Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21762"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19693